Mitä (retkeilyyn liittyvää) luit viimeksi?
Luin itse pariin kertaan Monsenin Kanadan reissun ja toisella kerralla luin kirjasta ensin luvun ja sitten katsoin vastaavan osuuden netistä! Korvasivat toistensa puutteet todella hyvin, kokeilepas !heluna74 kirjoitti:Täytyypä katsoa Monsenin jutut, kiitos Usmi, kunhan saa nuo pari lapsenlasta unosenmaille .
On se melkoinen tyyppi, tuo Monsen!! Pidän todella paljon hänen "asenteestaan" luonnossaliikkumiseen.
Hieman jäi harmittamaan se, että pääosa Monsenin matkasta tuossa videossa keskittyi alkuosaan. Lähes tulkoon puolet kilometrimäärästä korvautui kirjassa muutamalla sivulla. Ikään kuin Monsenilta olisi loppunut "virta" kesken. Tähänhän joku heittää, että et olisi itse jaksanut tuonnekaan asti. No en olisikaan ja sen lisäksi Monsen on kokenut vaeltaja ja samalla pätevämpi reissaaja kuin minä vaikka onkin iältään poikanen.
"On aina ollut metsä ja kaira.
Sinne minä olen aina mennyt, kun on ollut vaikeaa.
Sinne minä olen aina mennyt, kun olen ollut onnellinen".
Juhani Valli, 2007
Sinne minä olen aina mennyt, kun on ollut vaikeaa.
Sinne minä olen aina mennyt, kun olen ollut onnellinen".
Juhani Valli, 2007
T.I. Itkonen; Lapin-matkani
Ehkä ja kenties paras lukemani retkikirja. Piti lukea ihan kahdesti ja lukemista helpotti kirjan kansissa olevat kartat, joihin nuo retket oli myös piirretty. Teksti kuvailevaa, kursailematonta ja kertovaa mukana runsaasti ainutlaatuisia kuvia.
Suosittelen, suosittelen todellakin.

Kirjahyllyssä tuo kirja on ja suurella mielenkiinnolla sen joskus vuosia sitten luin. Aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, joten uudelleenlukeminen olisi paikallaan.Luiro kirjoitti:T.I. Itkonen; Lapin-matkani
Ehkä ja kenties paras lukemani retkikirja. Piti lukea ihan kahdesti ja lukemista helpotti kirjan kansissa olevat kartat, joihin nuo retket oli myös piirretty. Teksti kuvailevaa, kursailematonta ja kertovaa mukana runsaasti ainutlaatuisia kuvia.
Suosittelen, suosittelen todellakin.
TERVEISET KUTTURASTA sain luettua (luetuksi). Ihan mukava ja helppolukuinen scifi-kirja tulevaisuuden Suomesta. Muutamia herkullisia ja sattuviakin tekstinpätkiä muun luettavan joukossa.
-
- Viestit: 6124
- Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30
Kuin myös. Selailussa juttu ei jää kesken ja tuttujakin voi tulla vastaan.sepeteus kirjoitti:Liittyypä retkuiluun hyvinkin. Laaksonen-Ahola: Retkeilijän autiotuvat.
Saattaa olla jo useamman savusilmän hyllyssä.
Tietysti Retkilehdet, vaikka tämän ikäiselle osin vierastakin aihealuetta. Yleensä tulee luetuksi Paasilinnasta Saraspäähän saakka, kun tuntuu siltä tai sattuu käteen.
Oiva Potinkara: Suomun suurilta saloilta. Selvitys Patvinsuon kansallispuiston menneisyydestä.
Menossa on Jukka Kokkosen Villiä itää, kesytöntä länttä - Ylä-Koitajoen alueen ja Ilomantsin historia.
Molemmat on Mehtähallituksen luonnosuojelujulukasuja, erittäin mielenkiintosia molemmat.
Menossa on Jukka Kokkosen Villiä itää, kesytöntä länttä - Ylä-Koitajoen alueen ja Ilomantsin historia.
Molemmat on Mehtähallituksen luonnosuojelujulukasuja, erittäin mielenkiintosia molemmat.
Eläkeehä immeisiks
UÖ
UÖ
Totta, ja myönnän ajattelevani osittain samalla tavalla yleensä ihmisistä tai sanotaanko näin, että ihmiset joista todella pidän ovat aika harvassa, vaikka toisaalta aika ihmisläheinen olenkin.
^Edit: No ei vainkaan. Maailma on täynnä ihania ihmisiä, ne vain täytyy löytää!
Tykkäsin lukemastani ja lisäsin to read -listalle tuon Carlsonin "Herra Darwinin puutarhuri"
^Edit: No ei vainkaan. Maailma on täynnä ihania ihmisiä, ne vain täytyy löytää!
Tykkäsin lukemastani ja lisäsin to read -listalle tuon Carlsonin "Herra Darwinin puutarhuri"
Viimeksi muokannut kantsu_, 06 Helmi 2013 20:00. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Janica Brander: Lihakuu
Kirjaesittely
Kirjaesittely
-
- Viestit: 377
- Liittynyt: 07 Elo 2012 11:10
- Paikkakunta: Itä-Suomi
Robert Louis Stevenson : Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla.
Kirjailija pakeni 1878 vaikeuksiaan (terveysongelmat, piinaava rakkaussuhde, rahattomuus) lähtemällä Ranskaan Sevennien vuoristoon vaellusretkelle. Matkaseurana on itsepäinen aasitar Modestine. Romaani on syntynyt päiväkirjamerkintöjen pohjalta.
- Runsaasti huumoria ja teräviä havaintoja luonnosta ja ihmisistä!

Vihreintä ovat siniset ajatukset
Tosjmies voeteloo leipäsä vuan alapuolelta!
Tosjmies voeteloo leipäsä vuan alapuolelta!
-
- Viestit: 688
- Liittynyt: 06 Helmi 2013 09:02
- Paikkakunta: Espoo
No minä luen parhaillaan kirjoja Espoon paikallishistoriasta. Ne antavat aihetta retkeilyyn tai eivät anna. Viimeksi viikonloppuna Seija Lohikosken kirja "Kapearaiteinen hevosrautatie ja ryssänhakkuut Espoossa" antoi aihetta artikkeliin:
http://avisuora.wordpress.com/2013/02/0 ... srautatie/
Kyseinen kirja käsittelee 1. maailmansodan tapahtumia Espoossa. Hiihdin silloisen (nyt jo puretun) hevosrautatien reitin. Samalla kirja paljasti, että Nuuksiossa ei olekaan ikimetsiä, vaan ne on melko kaikki hakattu 1915-1917.
Terveisin,
-Janne

Avisuora - Retkellä tavalla tai toisella http://avisuora.wordpress.com