Pikku-Niilan stuorraniibi
Pikku-Niilan stuorraniibi
Pikku-Niila, Niila Vasara(kuva Yrjö Metsälä) oli kiertelevä pororenki joka hankki elantonsa erilaisilla pikkuhommilla, polttopuiden teolla yms. Meilläkin hän joskus lapsuudessani yöpyi ja jotain pientä askarteli palkaksi. Äidilleni hän lahjoitti vanhan isoveittensä, joka oli paljosta hiomisesta kovasti kulunut ja pää aikojen kuluessa haljennut. Isävainaani siihen joskus laittoi tilapäisesti pään jostakin vanhasta järvenpäästä.
Kotipuolessa käydessäni usein tuli poronlihaa vuoleskeltua ja aina silloin käteen eksyi tuo Niilan veitti. Äitini aina sanoi että pitäisi siihen oikea pää saada mutta aina se vain jäi aikomukseksi. Nyt sitten jouluna otin sen mukaani ja päätin siihen pään tehdä ihan kotitarpeista, ihan niin kuin Pikku-Niilakin olisi varmaan tehnyt.
Vanha tilapäinen pää pois ja ruoto esiin. Verrattuna uudemman ajan Marttiinin "leukuun" joka mulla on autopuukkona makkarapaketteja yms. varten tuossa on paljon pehmeämpää terästä, on se kovasti hiomisesta kulunutkin. Jemmoistani löysin palan visakoivua josta aloin päätä muotoilemaan. Isoveitti vaatii ruodon päähän lujan niitin, jonka tein kiväärinpatruunan hylsystä. Halkaisin saman hylsyn ja tein siitä ylähelan. Alahelaksi löysin LVI-tarvikkeista jatkoniipan jonka katkaisin puoliksi. Valmiin pään käsittelin vielä pellavaöljyllä. Tällainen siitä sitten tuli, luulenpa että se olisi kelvannut myös Niilalle. Kaupasta piti ostaa ainoastaan kaksi messinkiruuvia päähän.
Nythän tuohon pitää vielä tuppikin askarrella, pitääpä ottaa seuraavaksi projektiksi...
Kotipuolessa käydessäni usein tuli poronlihaa vuoleskeltua ja aina silloin käteen eksyi tuo Niilan veitti. Äitini aina sanoi että pitäisi siihen oikea pää saada mutta aina se vain jäi aikomukseksi. Nyt sitten jouluna otin sen mukaani ja päätin siihen pään tehdä ihan kotitarpeista, ihan niin kuin Pikku-Niilakin olisi varmaan tehnyt.
Vanha tilapäinen pää pois ja ruoto esiin. Verrattuna uudemman ajan Marttiinin "leukuun" joka mulla on autopuukkona makkarapaketteja yms. varten tuossa on paljon pehmeämpää terästä, on se kovasti hiomisesta kulunutkin. Jemmoistani löysin palan visakoivua josta aloin päätä muotoilemaan. Isoveitti vaatii ruodon päähän lujan niitin, jonka tein kiväärinpatruunan hylsystä. Halkaisin saman hylsyn ja tein siitä ylähelan. Alahelaksi löysin LVI-tarvikkeista jatkoniipan jonka katkaisin puoliksi. Valmiin pään käsittelin vielä pellavaöljyllä. Tällainen siitä sitten tuli, luulenpa että se olisi kelvannut myös Niilalle. Kaupasta piti ostaa ainoastaan kaksi messinkiruuvia päähän.
Nythän tuohon pitää vielä tuppikin askarrella, pitääpä ottaa seuraavaksi projektiksi...
Päätin sitten tehdä tupenkin tuohon veitteen. Lestan tein syreenistä, se kun on kovaa puuta. Kaunistakin se on öljyttynä. Paikalliselta suutarilta hain palan nahkaa. Valitettavasti suutarilla oli vain 1,8 mm vahvuista, joten käänsin tupen suun kaksinkerroin ja lisäsin vielä ylimääräisen nahkapalan veitten pään mitalle. Sitten vaan ompelin märkää nahkaa vaarivainaalta oppimallani kahden neulan tekniikalla. Piirsin vielä koristelut hehkuvalla naulalla.
Lopuksi käsittelin tupen vernissalla jolloin nahkan värikin muuttui tummemmaksi.
Lopuksi käsittelin tupen vernissalla jolloin nahkan värikin muuttui tummemmaksi.
Noniin. Hyvää taas tuli. Mutta jatkossa en suosittele käsittelemään vernissalla. Onneksi et kuitenkaan enempää laittanut. Runsas vernissa nimittäin kovettaa nahkaa ja se saattaa jopa murtua käytössä.
Rasvaamallakin saa värin tummaksi ja samalla säänkestäväksi. Hyvässä nahassa on jäykkyys itsessään, kun sen tupeksi valmistaa.
Rasvaamallakin saa värin tummaksi ja samalla säänkestäväksi. Hyvässä nahassa on jäykkyys itsessään, kun sen tupeksi valmistaa.
Ei oo häränpäivää!!