Itse itseäni lainaten, sem verran on ikä muuttanut kylämänkestoa, että nykyisin olisi aivan turha edes yrittää hiihtää noilla Tiureilla 30 asteen pakkasessa. Ainakaan jos ei työnnä koko kroppa hiessä menemään, jolloin lämpöä kyllä riittää joka kohtaan kropassa.Micke kirjoitti:Tiurin säärystin hengittää, ainakin jonkin verran, kun en ole kokenut hiostumista ongelmaksi, tai oikeastaan en ole kiinnittänyt edes huomiota, että ne hiostaisivat. Itse hiihtelin tiureilla viime talvena Saariselällä alle -30 asteessa ja varpaat eivät palelleet hiihtopäivän aikana. Aiemmin hiihtelin Crispin stetindteillä kokonaan peittävien säärystimien kanssa. Suunnilleen vastaavalta tiurit tuntuu kaikin puolin.
Kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen tiureihin, noita voi suositella muillekin, kuin vihamiehille. Telttaöinä olen laittanut kuumavesipullon monoon yöksi ja taitellut säärystintä vähän umpeen, niin aamulla mono on ollut täysin kuiva.
Nykyisin käyttöön ovat päässeet Alfan North Polet, joita nykyisin kai vastaa Polar APS. Huopina käytän lämpötilan mukaan Lundhagsin Guidelinereitä, Rokan huopia tai sitten lampaan villaisia sisäkenkiä. Viimemainitut eivät kyllä mahdu pohjallisen kanssa monoon. Edes pikku pakkasella noi ei ole mielestäni mitenkään tuskallisen lämpimät ja aika hyvin noi hengittää.
Nyt olin reilu viiko sitten Seitsemisessä hiihtelemässä ja katsomassa miltä ennallistetut suot talvella näyttää, suksina oli Fischerin E89 ja kun kaverilla oli Lapponiat, niin ehkä sellaisen 15 senttiä enemmän upotti noi tunturisukset. Oli hieman "mustapekka käteen olo", kun vetelin pohjia myöten lumessa.
Sauvoina on Swixin Mountain Extremet ja sitten isän vanhat Exelin Black Featherit. Noihin Swixeihin jouduin tekemään itse kahvat, kun alkuperäiset puristekorkkikahvat olivat mielestäni korkkikahvan irvikuvat....