Bensakeittimien häiriöt ja vauriot
Omnifuel alkoi hyytymään ja painetta ei enää saanut pumpulla lisää pulloon, joten piti alkaa ihmettelemään missä vika on.
Huomasin että pulloa käännellessä leikki paloi välillä normaalisti, mutta kun imuputki oli nestepinnan alapuolella niin liekki hyytyi. Aluksi luulin että pikaliitin pumpun yläpäässä on ongelman syy. Otin sen irti pumpusta, mutta en silti saanut nestettä tulenmaan paineistetun pullon pikaliittimen sulkuventtiilistä.
Sitten tuli mieleen epäilys että onko imuputken päässä oleva suodatin tukossa. Pumppu irti ja puhaltamalla imuputkeen neste tuli läpi pikaliittimestä. En kuitenkaan saanut keitintä toimimaan.
Sitten ajattelin että ilma menee suodattimesta läpi, mutta neste ei. Kaivoin suodattimen pois imuputken päästä ja laitoin keittimen kasaan. Keitin alkoi toimimaan normaalisti.
Aika mielenkiintoinen vika... Ilmeisesti petrooli, jota talvella käytin sisälsi jotakin kiinteämpiä osia, jotka tukkivat suotimen.

Miksi näistä vehkeistä ei saada luotettavia? Tahdosta se kai on kiinni ja tahtoon liittyvästä taloudellisesta tuloksesta. Vai miten?
Venäläistä eräperinnettä ja marjojen poimintaa.
http://www.youtube.com/watch?v=6D-7bfrz3Rw#t=23
http://www.youtube.com/watch?v=6D-7bfrz3Rw#t=23
Tuossa minun tapauksessa ei ole ollut kyse laitteen huonoudesta tai viasta. Kun suodatin tukkeutuu suodatettavassa aineessa olevien epäpuhtauksien vuoksi laite on toiminut kuten se on suunniteltu toiminaan.
Itse olisin voinut välttää tuon häiriötilanteen esim. vaihtamalla suodattimen vaikka joka toinen vuosi. Käyttäjän hyväuskoisuuden vuoksi tukkeuma realisoitui. Luulin, että käyttämäni polttonesteet ovat olleet niin puhtaita, että suodattimeen ei kasaudu epäpuhtauksia.

-
- Viestit: 242
- Liittynyt: 28 Joulu 2011 09:41
- Paikkakunta: Hamina
Miten teillä pelittää 98 keittimissänne? Novassa ei toiminut alkuunkaan.. Vaikea saada syttymään kokonaan. Välillä palaa 1/6 liekillä ja sammuu tosi helposti, jonka jälkeen vaikea saada syttymään uudelleen. Oikealla teholla palaa ok, mutta tuo on tosi tarkka siitä tehoasetuksesta. Bensa varmaan joku puoli vuotta vanhaa, säilytetty tiiviissä kanisterissa. Putsattu koko keitin, kokeiltu ilman suodattimia ym.. Ei vaikutusta.
/Antti
/Antti
Kannattaa laittaa keittimen varaosien mukaan (vahva) hakaneula, jolla tuon suodattimen poistaminen onnistuu vähän helpommin kuin puukon kärjellä. Puukon kärki on vähän liian iso eikä suodatinta meinaa saada sillä ulos.JBay kirjoitti:Sitten ajattelin että ilma menee suodattimesta läpi, mutta neste ei. Kaivoin suodattimen pois imuputken päästä ja laitoin keittimen kasaan. Keitin alkoi toimimaan normaalisti.
-
- Viestit: 242
- Liittynyt: 28 Joulu 2011 09:41
- Paikkakunta: Hamina
Noni, pikkuviat ilmeisesti korjattu. Novan "haiseminen" loppui kun alkoi tehdä esilämmitykset Sinolilla (ennen bensalla). Liekin huono palaminen mittaribensalla taas ilmeisesti johtui liekinlevittäjässä olevasta "vaimennus" ruuvista.Antti Lahtela kirjoitti:Miten teillä pelittää 98 keittimissänne? Novassa ei toiminut alkuunkaan.. Vaikea saada syttymään kokonaan. Välillä palaa 1/6 liekillä ja sammuu tosi helposti, jonka jälkeen vaikea saada syttymään uudelleen. Oikealla teholla palaa ok, mutta tuo on tosi tarkka siitä tehoasetuksesta. Bensa varmaan joku puoli vuotta vanhaa, säilytetty tiiviissä kanisterissa. Putsattu koko keitin, kokeiltu ilman suodattimia ym.. Ei vaikutusta.
/Antti
Sivuhuomiona tuli tehtyä, että (haiseva)lamppuöljy-mittaribensa 50/50 seos paloi aika ok ja toinen huomio oli ettei lamppuöljyllä pidä missään tapauksessa esilämmittää. Nokeaa suuttimen tai sitten sisukset, ja eka minuutin teho seilaa todella rajusti. Saattaa pöhöttää ensin 10s täysillä, sitten käy melkein nollissa jne.
/Antti
-
- Viestit: 6935
- Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
- Paikkakunta: Etelä-Karjala
- Viesti:
Ei ole ainoa tapaus kun Omnifuelin pumpun polttoainesuodatin tukkeutuu. En tiedä miksi niin käy, mutta sama sattunut uudelle keittimelle myös pienkonebensalla. En vieläkään pidä ko. keitintä kovin luotettavana.JBay kirjoitti:Omnifuel alkoi hyytymään ja painetta ei enää saanut pumpulla lisää pulloon, joten piti alkaa ihmettelemään missä vika on.
- -
Sitten tuli mieleen epäilys että onko imuputken päässä oleva suodatin tukossa. Pumppu irti ja puhaltamalla imuputkeen neste tuli läpi pikaliittimestä. En kuitenkaan saanut keitintä toimimaan.
Sitten ajattelin että ilma menee suodattimesta läpi, mutta neste ei. Kaivoin suodattimen pois imuputken päästä ja laitoin keittimen kasaan. Keitin alkoi toimimaan normaalisti.
- -
MSR XGK. Juuri ostin nipun noita, vanhin vuodelta 1999. Mitään huoltoa tai muuta ei ole tehty ja toimii kuin se kuuluisa junan vessa. Pumput ovat heikko kohta. Niistä voisi saada jollain konstilla kestävämpiä, mutta tulisiko liian painavia ja kaliitta jos kumiset o-renkaat ja muut tiivisteet korvaisi tarkasti työstetyillä metallisovitteilla? Toisaalta, varapumppu on kevyt kantaa mukana ja pumput aika helppoja korjata.PKT kirjoitti:Miksi näistä vehkeistä ei saada luotettavia? Tahdosta se kai on kiinni ja tahtoon liittyvästä taloudellisesta tuloksesta. Vai miten?
Molemmat lukeutunevat kummankin keittimen tyyppivikoihin/ominaisuuksiin. Täydellistä ei kai ehkä löydy.Korpijaakko kirjoitti:Ei ole ainoa tapaus kun Omnifuelin pumpun polttoainesuodatin tukkeutuu. En tiedä miksi niin käy, mutta sama sattunut uudelle keittimelle myös pienkonebensalla. En vieläkään pidä ko. keitintä kovin luotettavana.
MSR XGK. Juuri ostin nipun noita, vanhin vuodelta 1999. Mitään huoltoa tai muuta ei ole tehty ja toimii kuin se kuuluisa junan vessa. Pumput ovat heikko kohta. Niistä voisi saada jollain konstilla kestävämpiä, mutta tulisiko liian painavia ja kaliitta jos kumiset o-renkaat ja muut tiivisteet korvaisi tarkasti työstetyillä metallisovitteilla? Toisaalta, varapumppu on kevyt kantaa mukana ja pumput aika helppoja korjata.
Omnifuel:n osalta varapolttoainesuodatin ei paina kuin gramman ja tilaa se vie ison hiekan murusen verran repussa. Olisiko niin että pullon paine puristaa suodattimen koloonsa niin tiukasti että neste ei kulje läpi. Pitääpä kokeilla virittää suodatinta poraamalla se keskelle pieni reikä joka ei mene läpi asti. Näin polttoaineelle on suurempi virtauspinta-ala ja tuo kuviteltu paine puristuminen vähenee kun paine ei kohdistu pelkästään imuputken suuntaan.
MSR ei taida käyttää mitään suodattimia keittimissä vai onkohan niissä? Eikös niissä MSR:ssä katkeile joskus niitä pumpun männän varsia, joka on tehty muovista. Joku paja varmaan sorvaisi siihen alumiinisen vastaavan ja uran siihen tiivisteitä varten.
Paljonkohan siellä pullossa on parhaimmillaan painetta? Tiivisteetön liitos on helpommin sanottu kuin tehty, jos painetta alkaa olla enemmän (yli vesijohtoverkon paineen).Korpijaakko kirjoitti:Pumput ovat heikko kohta. Niistä voisi saada jollain konstilla kestävämpiä, mutta tulisiko liian painavia ja kaliitta jos kumiset o-renkaat ja muut tiivisteet korvaisi tarkasti työstetyillä metallisovitteilla?
-
- Viestit: 6935
- Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
- Paikkakunta: Etelä-Karjala
- Viesti:
Enpä osaa sanoa, muutamat ovat noita paineita mittailleet (yhteen pulloon pohjaan reikä ja mittari kiinni) ja kysymällä selviäisi, muttei liene kovin tarpeellinen tieto?akallio kirjoitti:Paljonkohan siellä pullossa on parhaimmillaan painetta? Tiivisteetön liitos on helpommin sanottu kuin tehty, jos painetta alkaa olla enemmän (yli vesijohtoverkon paineen).
Pumpun ja pullon välisen liitoksen lisäksi tiivisteet pitäisi vaihtaa myös ainakin sylinterin pohjan venttiilistä, männästä (ns. männnän kuppi, joskin nahkainen voisi olla jo jonkin verran kestävämpi, ainakin pakkasessa) ja pumpun ja keittimen liitoksesta. Taitaa olla vaan parempi tyytyä vakiopumppuun ja pitää varakappaletta mukana.
Oma kokemus asiasta perustuu aika puhtaasti espressokeittimiin. Kun painetta on 9 baaria, niin kyllä ne liitokset aina vaatii jotain tiivistettä metallien väliin. Vesijohtoverkon 2-4 baaria taitaa pärjätä ilmankin. Ja tietysti bensan kanssa kannattaa pelata varman päälle.
En tiedä olisiko rullasta putkiteippiä mitään apua bensakeittimen kanssa. Sillä kyllä tavalliset liitokset tiivistää kovempiinkiin paineisiin.
En tiedä olisiko rullasta putkiteippiä mitään apua bensakeittimen kanssa. Sillä kyllä tavalliset liitokset tiivistää kovempiinkiin paineisiin.
-
- Viestit: 6935
- Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
- Paikkakunta: Etelä-Karjala
- Viesti:
Omat kommenttini liittyivät teoreettisene pohdintaan "särkymättömän" bensakeittimen valmistamisesta. Yleensähän ongelmana on joku pieni o-rengas jossain venttiilissä, sinne ei putkiteippi oikein sovi, tai sitten joskus ongelma on männän kupissa, eikä sitäkään oikein saa korjattua putkiteipillä. Mutta jos mukana on varaosasarja ja toinen pumppu, niin ainakin MSR:n vehkeet on kyllä varsin toimintavarmoja.akallio kirjoitti:Oma kokemus asiasta perustuu aika puhtaasti espressokeittimiin. Kun painetta on 9 baaria, niin kyllä ne liitokset aina vaatii jotain tiivistettä metallien väliin. Vesijohtoverkon 2-4 baaria taitaa pärjätä ilmankin. Ja tietysti bensan kanssa kannattaa pelata varman päälle.
En tiedä olisiko rullasta putkiteippiä mitään apua bensakeittimen kanssa. Sillä kyllä tavalliset liitokset tiivistää kovempiinkiin paineisiin.
Ja näppituntumalta sanoisin, että paineet bensakeittimissä on hyvin matalia espressokeittimiin verrattuna.
Näin Omnifuelin pumpun, joka oli pettänyt kesken reissua talvella. Se muoviosa, josta letku lähtee, oli murtunut. MSR:llä hajoaa pumpun muovinen mäntä, Primuksella toinen muoviosa.
Primus tekee sellaistakin Omnifuelia, jossa koko pumppu on metallia, mutta sitä ei myydä kuluttajille. On paljon tehokkaampaa myydä hajoavia pumppuja, jotta kuluttajat ostavat sitten uuden tilalle.
Primus tekee sellaistakin Omnifuelia, jossa koko pumppu on metallia, mutta sitä ei myydä kuluttajille. On paljon tehokkaampaa myydä hajoavia pumppuja, jotta kuluttajat ostavat sitten uuden tilalle.
Lainaus on toisesta ketjusta, mutta vastaus sopii paremmin tänne.Korpijaakko kirjoitti:
Reittipisteellä lopetusmyynti ja joitain erittäin hyviä tarjouksia1
Tuli aamulla tilattua tuolta toinen Omnifuel lähinnä varavehkeeksi. Ei ollut kovin paha hinta, 109e pienen bensapullon kanssa. Uskaltaa kahden keittimen turvin lähteä vähän kauemmaskin tiestä, vaikkei Omnifuel mikään pomminvarma ainakaan tämän ketjun perusteella ole. On sitten toinen keitin varalla, tai jos on kylmiä kelejä, niin lämmittää telttaa yhdellä ja sulattaa lunta toisella. Tuntuu kumman hyvin tuollainen hyinen kattilallinen imaisevan lämmitystehot - hyvä asia tietysti sinänsä.
Edit: Itsellä Omnifuel siis toistaiseksi toiminut ongelmitta, joskin käyttötunnit ovat alle vuorokauden. Näitä lukemalla vaan taitaa tulla luulotautiseksi