Bensakeittimien häiriöt ja vauriot

Niilo Pielinen
Viestit: 175
Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Niilo Pielinen »

Hep.

Kiitos informaatiosta!

Nyt on korjattu poltin kokeiltuna. Ihan täydellisesti ei halkeama ole tukossa. Jos vääntää hanan kokonaan kiinni, niin suuttimesta jää palamaan hyvin pieni liekki. Veikkaan, että tämä tulee siitä, kun halkeama on myös läpi suuttimen kierteen, ja sinne en tarkoituksella juotetta liikaa halunnut. kun ei ole itsellä kierretappia millä olis voinut putsata kierteen. Arvelin hyvän juoksutteen ja sopivan lämmityksen yhdistelmän houkuttelevan juotteen myös sinne, mutta ilmeisesti ei täysin mennytkään. Venttiilin pinnat pitää myös vielä tsekata, mutta on sellanen aavistus, että ei tu sieltä.

Toinen mikä ei ihan toimi, niin neula tuppaa jumimaan. Muutoin säätö pelittää aivan mallikkaasti. Kokkasin tällä keksinnöllä tänään lounaan, tosin sisätiloissa, mutta on käytetty jo varsinaiseen tarkoitukseensa :D

Trangian runko ol niin vanha ettei ollunna niitä tuulisuojan paikalleen lukitsevia jutskia tehtaalla tehtynä. Nyt on. Ei o näteimmät, mutta toimii kyllä. Säätöhanikan reikä osu kerrasta tarpeeksi kohilleen, ja Optimuksen adapteripaketti ei tietenkään voi sisältää myös mutteria, koska messinkimutteri on niin kallis osa. Polttoainepullot taitaa olla myös järkiään lapsiturvallisella korkilla...

Tuossahan tuo pöhisee:

http://aijaa.com/2UVdbA

Loppuviikosta kenttätestiin. Kiinnostaa, miten ihan kylmänä pelittää, elikkä onko erilaisia oireita ko lämpösenä.

Keväämmällä se pumppu sitte.

-Niilo


*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
Pertti Kurki
Viestit: 1571
Liittynyt: 19 Joulu 2008 11:36

Viesti Kirjoittaja Pertti Kurki »

Kokeile ensin vähentää neulasta yksi naksu. Jos naksuja on liikaa, venttiili ei sulkeudu kunnolla.
Kuvailutulkki
Niilo Pielinen
Viestit: 175
Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Niilo Pielinen »

Hep.

Kokeilin asentaessa, että neula ei pohjaa, kun kääntää venttiilin kiinni. Elikkä kun venttiili on järkevällä voimala kierretty kiinni, niin neula liikku vielä vapaana kun pinseteillä otin kiinni.

Venttiili kiinni -liekki on ehkä noin 10 millin mittainen melko hoikka leimu joka palaa ihan suuttimen yläpuolella. Ellei ensi viikolla ole hirmusita kiirusta, niin pitää tutkia pienen paineen kanssa saippuaveden alla mistä tuppaa kuplaa nousemaan

-Niilo
*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
Niilo Pielinen
Viestit: 175
Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Niilo Pielinen »

Hep.

Vesitesti paljasti, että poltin vuotaa vielä juurikin halkeamasta suuttimen kierteen kohdalta, eli pikkusen tarttee puuhata että täysi pelikunto saavutetaan.

Pitää siis kokeilla lopunkin halkeaman juottamista umpeen. Riskinä on se, että kierre menee samalla komiasti tukkoon. Koitin haeskella netistä, notta mikä mahtasi olla tuo Optimuksen käyttämä kierre suuttimissaan, mutta toistaiseksi tuo tieto on minua onnistuneesti vältellyt. Pikanen vertailu kierrekampaan toi vaikutelman, että saattasi olla 36 nousua tuumalle.

Sopivaa kierretappia ei ittellä ole, tilaukseen heti kun on varmuus mikä. Ellei halkeaman lopun juottaminen umpeen onnistu, niin sitten poraan reikää isommaksi ja sorvaan kierreholkin, minkä juotan paikalleen. Näin halkeama ainakin jää ehjän seinän taakke, mutta sitten ei ilman sitä kierretappia hyvinkään pärjää olleskaan.

Jos tuon holkin vielä tekee niin pian olis nopiammin uusi runko ollu valmis kun korjaus, mutta originaali on aina originaali ja muut on jonkunlaisia kopioita.

Minusta tässä keksinnössä on sen verran paljon potentiaalia, että kannattaa askarrella. Onpahan senkin ajan poissa muusta pahanteosta :)

-Niilo
*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
Usmi
Viestit: 602
Liittynyt: 18 Tammi 2006 14:44
Paikkakunta: Hyvinkää

Viesti Kirjoittaja Usmi »

Niilo Pielinen kirjoitti: Koitin haeskella netistä, notta mikä mahtasi olla tuo Optimuksen käyttämä kierre suuttimissaan, mutta toistaiseksi tuo tieto on minua onnistuneesti vältellyt. Pikanen vertailu kierrekampaan toi vaikutelman, että saattasi olla 36 nousua tuumalle.

-Niilo
Lainaan itseäni tuolta toisesta säikeestä:

Lisäksi tein jo aiemmin itse muutaman vanhoihin klassikkokeittimiin sopivan suuttimen. Noitten mikroreikien, 0.25 mm petrolille (kuvassa vasemmalla) ja 0.30 mm bensalle (keskimäinen ja oikea) poraaminen se vasta ihme homma olikin! Muuten tuo ei ollut mitenkään kovin hankala sorvata. Kierre suuttimissa on M8X0.75, (kierre taas virallisesti kai nousultaan 36 tpi, mutta hyvin toimii tää metrinen näin lyhyessä kierteessä).

Kuva
Niilo Pielinen
Viestit: 175
Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Niilo Pielinen »

Hep.

8 x 0,75 muistaakseni minulla pitäsi olla. Jos vaan tuon vanhan kierteen onnistuu osittain juottamaan tukkoon, niin tekee mieli käyttää sitä ihan alkuperäistä korjaamiseen. Perinnesyyt, ei käytännöllinen ajattalutapa tässä asiassa :D Toisaalta jos uudet taikka tarvikesuuttimet varmasti menee paikalleen, niin sitten ei isompaa väliä. Jotenkin sitä on vaan niin ajatukset jumissa, että ilman muuta olettaa tehtaalla käytetyn jotakin eksoottista kierrettä aikanaan, ettei tule kummemmin mietittyä osusko joku normimpi passelisti kohilleen.

Tänään tuli postissa uusi suutin ja neula. Ovat pienireikäinen setti, neula on näkömusitin mukaan pienempi kuin se, joka nyt on paikallaan ja suuttimen reikä on huolella pieni. No parempi näin, isontaminen on vähän helpompaa kuin pienentäminen.

Oikeilla välineillä pientenkään reikien poraaminen ei ole rakettitiedettä, mutta kyllä sitä pikkusen tarttee harjotella. Isoonkin sorviin saapi suhteellisen pienellä vaivalla tehtyä ns. "sensitive drilling" -tyylisen apuvälineen, mikä helpottaa kummasti. Eri juttu sitten, jos tarttee pitkän, varmasti oikean kokoisen ja tosi pienen reiän joka vieläpä on ihan pyöreä :)

Sitten jää vielä se, että minkä mallinen reiän kandee olla: tasapaksu/jonpaan kumpaan suuntaan kartio/molempiin suuntiin kartio/ns. olive elikkä sellanen vähän ku tynnyri mutta kyljet sisäänpäin.

Tartteepa het huomenissa kokeilla josko metrinen taajakierretappi uppoaa nätisti kuin vanhaan polttimeen.

-Niilo
*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
Kore
Viestit: 583
Liittynyt: 21 Loka 2012 16:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kore »

Hiihtoreissulla törmäsin väitteeseen, että pumpun säilyttäminen pitkäaikaisesti (täydessä) bensapullossa altistaa pumpun rikkoutumiselle, koska kumiset tiivisteet eivät kestä bensassa lillumista. Kuulemma olisi parempi ottaa säilytyksen ajaksi pumput kuiville ja laittaa pulloihin tavalliset korkit päälle. Pitääköhän tämä paikkansa? Kolmisen vuotta minulla on pumput kylpeneet bensassa ja ainakin vielä toimivat...
Avatar
Timoa
Viestit: 1619
Liittynyt: 13 Helmi 2008 17:50
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Timoa »

Kore kirjoitti:Hiihtoreissulla törmäsin väitteeseen, että pumpun säilyttäminen pitkäaikaisesti (täydessä) bensapullossa altistaa pumpun rikkoutumiselle, koska kumiset tiivisteet eivät kestä bensassa lillumista. Kuulemma olisi parempi ottaa säilytyksen ajaksi pumput kuiville ja laittaa pulloihin tavalliset korkit päälle. Pitääköhän tämä paikkansa? Kolmisen vuotta minulla on pumput kylpeneet bensassa ja ainakin vielä toimivat...
Muistelen joskus primuksen kanssa käydyistä keskusteluista, että pidemmässä säilytyksessä lämpötilavaihteluiden takia pumpun takaiskuventtiili saattaa vuotaa polttoainetta pumpun sisälle. Joka taas haurastuttaisi pumpun mäntää joka on jotain nahan kaltaista materiaalia. Silikonipastalla siitäkin selviää tai sitten vaihtaa männän. Sitä en muista onko pitkäaikainen säilytys kuukausia vai vuosia. Korkin tiiviste sekä pumpun tiiviste lienee ihan samaa materiaalia?
Pertti Kurki
Viestit: 1571
Liittynyt: 19 Joulu 2008 11:36

Viesti Kirjoittaja Pertti Kurki »

Tiivisteet on valmistettu polttoainetta kestävästä kumista, mutta silti niiden käyttöikä ei ole rajaton, joten pumppuja ei kannata säilyttää polttoaineessa. Alkoholi lienee turmiollisin polttoaine tiivisteille. Mutta kukapa sitä käyttäisi kun parempiakin vaihtoehtoja on olemassa.

Pumpun mäntiä on sekä kumisia että nahkaisia (ei nahan kaltaisia). Silikoni saattaa olla kumimännille paras voiteluaine, mutta nahkamäntä kannattaa voidella moottori tms. paksuhkolla öljyllä. Nahkamäntä on kyllä erittäin kestävä, onko kukaan saanut käytettyä loppuun sellaista?
Kuvailutulkki
Kore
Viestit: 583
Liittynyt: 21 Loka 2012 16:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kore »

Ehkäpä varovaisuusperiaate on tässä paras, kun vaivakaan ei ole niin suuri. Otin omat pumppuni kesän ajaksi kuiville.
cranberry
Viestit: 188
Liittynyt: 12 Joulu 2013 18:11

Viesti Kirjoittaja cranberry »

Oletteko huomanneet keittimissä käytettävissä polttoaineessa muutoksia, jos varastointiaika on vuoden tai enemmän? Jostain luin että bensiini muuttuu lähes "petrooliksi" pitkässä varastoinnissa. Eli aina tuoreilla polttoaineilla reissuunko?
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

cranberry kirjoitti:Oletteko huomanneet keittimissä käytettävissä polttoaineessa muutoksia, jos varastointiaika on vuoden tai enemmän? Jostain luin että bensiini muuttuu lähes "petrooliksi" pitkässä varastoinnissa. Eli aina tuoreilla polttoaineilla reissuunko?
Pienmoottoribensiini kestää.hyvin varastointia. Se taitaa olla suorastaan suunniteltu niin. Toista vuotta varastoitua olen polttanut ongelmitta, mutta harvoin ne varastossa niiin pitkään vanhenee. Tavallinen mittaribensa sitten asia erikseen. Sillä parasta ennen päiväys tulee kuulemma nopeammin vastaan.
cranberry
Viestit: 188
Liittynyt: 12 Joulu 2013 18:11

Viesti Kirjoittaja cranberry »

OK.
Kotioloissa ei minullakaan vanhaa polttoainetta kerry, mutta minulla on myös varakanisteri varastossa, missä harvemmin tulee käytyä.
Aika lisäaineetonhan tuo puhdas bensa on, joten sakkautumista ei varmaankaan esiinny ainakaan kovin paljon.
Ikihippi
Viestit: 20
Liittynyt: 11 Heinä 2013 00:52
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Ikihippi »

Loistava keli kirjoittaa talvitelttailun keittimistä. Lämpötila putosi yli kymmenen astetta (reiluun pariinkymmeneen).

Reilu kymmenen vuotta sitten ostin huipputarjouksesta mitään ymmärtämättömänä Primuksen Omniliten. Telttana on ollut yksinretkeilyssä Nammatj kolmonen lämpöeristettynä Hanneksen ja Hamalaisen opeilla ja vinkeillä. Toisin sanoen pelkkään teltan lämmitykseen tarvitsen keittimen, joka toimii hyvin erittäin pienellä teholla, lumensulatukseen sitten täysi hööki.

Aluksi vihasin ärjyvää rakkinetta. Rakkaus syttyi vasta hiljentimen keksimisen jälkeen. Hattuvaimennin edisti myös palamisen puhtautta ja pienimmän tehon haudutusliekkiä. Myöhemmin hommasin Primuksen oman vaimentimen. Se ei keikahtele Garyn hatun tavoin, mutta itse palamisen kannalta G:n tekele on ehkä hiuksenhienosti parempi ja mieluisampi.

Nyt se otsikon asia: Omnilite on kohtuullisen kestävä ja luotettava - myös hirmupakkasissa - tai ainakin täyspäinen talviretkeilijä pärjää sen kanssa. Ajan saatossa melkein jokainen O-rengas on pitänyt vaihtaa ja joidenkin hankkiminen on ollut työlästä. Pienkonebensa palaa iloisemmin kuin Primuksen kallis (7,90 l.) keitinbensa, mutta minä pelkään hysteerisesti palokaasujen myrkkyjä ja tämä jälkimmäinen tai kaasu tuntuvat paremmilta. Lisäksi pienkonebensa tukkii sitä pumpun polttoainesuodatinta. Totta puhuen olen vuosia sitten heittänyt sen huit helvettiin ja tyytynyt nuohoamaan suuttimen reikää silloin tällöin. Ilman suodatinta painetta pumppaamalla saa halutessa sellaiset ylitehot, ettei palaminen ole enää puhdasta.

Yhden kerran hiukan yli -30 pakkasessa toinen pumppu alkoi jostain vuotamaan, varapumppu pelasi. Kotona toimivat molemmat enkä lopulta tiennyt, kumpi oli kumpi. Pumpun kiinnitys ja irrotus ruiskauttaa polttoainetta näpeille, se ei ole teltan sisällä yhtään kivaa. Aivan hiljan keksin kokeilla Polariksen pumppua, jolloin liitoskohta on suljettu molemmilta puolin. Mahdollisesti pettävien venttiileiden ja tiivisteiden määrä verrattuna simppeleihin aina-täysillä-keittimiin kasvaa tosin entisestään.

Lamppuöljy palaa sinisellä liekillä, mutta pienessä teltassa en uskalla sitä käyttää. Omien kokemusten mukaan telttavahinkoja ei tee tuli vaan vesi. Vaimennetussa Omnilitessä tavallinen seoskaasu toimii erittäin hyvin myös pakkasessa. Rakensin itse telineen kaasupullon pitämiseksi nurinpäin. Olen tehnyt sydäntalven telttavaelluksen Biltemanin kaasulla ja ainoa ongelma oli yleinen vastenmielisyys rahdata takaisin kuusi tyhjää kertakäyttöistä ongelmajätepurkkia.

Jos tätä viestiketjua lukenut aikoo myydä vuosia mainiosti toimineen Omnifuelin, koska se "tiedetään" epäluotettavaksi, ehdotan hiljentimen hankkimista. Ja sen jälkeen kannattaa kokeilla vielä kymmenen vuotta, jos värkin kanssa kuitenkin pärjäisi.
Vastaa Viestiin