Lemmenjoen takamaat

Avatar
Normanton
Viestit: 174
Liittynyt: 05 Heinä 2019 12:32
Paikkakunta: Tampere

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja Normanton »

Helmikuun alussa tuli pyörähdettyä Lemmenjoella ja sen pohjoisosissa. Sää oli aika raju ja muutti meidän alkuperäisen suunnitelman täysin. Joka päivä oli -25-30 astetta pakkasta ja tähän päälle vielä 2-3 m/s tuulta mikä teki kaikesta hyvin hankalaa. Tämän lisäksi lumiolosuhteet olivat haastavat eli hankikantoa ei juuri ollut. Tunnelmat oli lähtiessä vaisut kun porukan kolmas jäsen sairastui juuri ennen reissua ja ei päässyt mukaan eli kaksin oltiin liikkeellä.

Lähdimme hiihtämään Angelin hiekkakuopalta lounaaseen. Kelkkauraa oli tarjolla paikoitellen Angelista lähdettäessä, muualla hanki ei kantanut. -30 telttayön jälkeen todettiin että kyllähän tässä pärjää, mutta ei tämä hauskaa ole. Yksi tai kaksi yötä menisi, mutta kun säätiedotus lupasi saman kelin jatkuvan, päätettiin muuttaa suunnitelmaa ja suunnattiin suorinta tietä Vaskojoen tuvalle.

Toisena päivänä matkaa tuli reilu 12km ja aikaa tähän kului 8,5h. Alempana suolla hanki ei kantanut yhtään ja meno oli paikoin aika tuskaista. Vähän ylempänä toisilla soilla oli pientä hankikantoa ja toiset upotti. Metsässä isojen puiden alla oli paremmin kantoa, kun viikkoa aiemmin oli ollut suojasäätä ja lumi oli pudonnut puista. Kyllä oli hyvä tunne kun vihdoin päästiin tuvalle pimeissä, joskus yhdeksän jälkeen illalla.

Vaskojoen tupa oli kyllä hieno. Siellä oli ihan uusi puuliiteri ja vessa, tuvassa ja saunassa uudet katot. Ruuhkaa ei ollut, edellinen merkintä vieraskirjassa lokakuun lopulta. Päätettiin viettää tuvalla välipäivää, lämmitettiin sauna ja levättiin. Kaminan tulipelti oli miten sattuu, mutta pienen korjauksen jälkeen heti ensimmäisenä iltana saatiin se suurinpiirtein paikalleen ja tupakin alkoi lämmetä.

Neljäntenä päivänä hiihdeltiin ilman ahkioita noin 12-13km lenkki. Sää oli edelleen todella kylmä, mutta aurinko paistoi ja oli todella upea ilma.

Viidentenä päivänä päätettiin lähteä kotimatkalle. Pakkanen oli hieman lauhtumassa, mutta tuuli oli yltymässä ja seuraavalle päivälle oli luvattu reilua lumisadetta. Laskeskeltiin että Angeliin tulee matkaa 14-15km ja tuskin päästään yhdessä päivässä perille. Sää oli edelleen komea hiihtää, aamulla oli -27 pakkasta ja se laski päivän mittaan noin -20 asteeseen. Voi että kun -20 tuntuu lämpimältä -30 jälkeen :D Tuuli yltyi. Oltiin ilmeisesti opittu että missä hanki kantaa edes välttävästi, ei koitettu hiihtää soita pitkin vaan suosiolla metsän puolella. Pitkä päivä tästä tuli, mutta päästiin lopulta autolle asti. Matkaa tuli reilu 14km.

Kokonaisuutena meille tuli reilu 50km hiihtoa viiden päivän aikana, joista yksi oli välipäivä. Ei päästy Kietsimätuntureille tällä kertaa ja vähän lyhyempi reissu mitä alunperin oli tarkoitus. Silti oli hieno ja hyvä reissu. Tänne pitää kyllä ehdottomasti palata toisen kerran, ehkä jo ensi vuonna...


Hanu
Viestit: 4028
Liittynyt: 03 Heinä 2007 14:30

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja Hanu »

Viisautta säätää retkeä olosuhteiden mukaan. Hienoa voi silti olla. Lähtikö auto käyntiin? :wink:
diver
Viestit: 2398
Liittynyt: 28 Helmi 2008 19:10

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja diver »

Kuulosti kamalalta eli varmasti hieno retki :D
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
lepposasti
Viestit: 293
Liittynyt: 14 Maalis 2011 15:36

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja lepposasti »

Ei noiden sää- ja lumiolosuhteiden pitäisi mikään yllätys olla helmikuussa tuolla seudulla :?
omat polut
Viestit: 4223
Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
Paikkakunta: Espoo

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja omat polut »

^Ei tosiaan, normi keskitalvea, eli pirun karua kulkijalle.
Aaro
Viestit: 2458
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Olisko poroaitojen vieriltä löytynyt kelkan jälkeä?
Avatar
Normanton
Viestit: 174
Liittynyt: 05 Heinä 2019 12:32
Paikkakunta: Tampere

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja Normanton »

lepposasti kirjoitti: 28 Helmi 2024 22:21 Ei noiden sää- ja lumiolosuhteiden pitäisi mikään yllätys olla helmikuussa tuolla seudulla :?
Ei nämä olosuhteet missään nimessä yllätyksenä tulleet ja oltiin varustauduttu tuohon -30 keliin, mutta ehkä oli tullut tehtyä vähän ylioptimistisia suunnitelmia reitin suhteen. Ja kahdestaan on huomattavasti raskaampi hiihtää mitä kolmestaan kun yksi ladunavaaja puuttuu. Noh näistä oppii, ihan mahtava reissu oli kaikesta huolimatta, ei meillä ole koskaan mikään pakko päästä alkuperäisiin "tavoitteisiin" tai pysyä suunnitelmassa, en tiedä ollaanko koskaan menty koko reissua alkuperäisen mukaan :D. Lomaa tuo on ja tarkoitus nauttia erämaasta, suunnitelmat elää päiväkohtaisesti, osittain säiden mukaan mutta paljolti oman mielialan mukaan.
Aaro kirjoitti: 28 Helmi 2024 22:56 Olisko poroaitojen vieriltä löytynyt kelkan jälkeä?
Inarijokea pitkin olisi mennyt tuore kelkkajälki ja samoin Vaskojoen eteläpuolen poroaidan varressa oli ihan hyvä jälki vaikka ei ihan tuore. Ei vaan enään sitten välipäivän jälkeen haluttu ottaa sitä ja suunnata Kietsimätuntureille, kun olisi saattanut tulla kiire takaisin.

Tästä vähän nousi idea siitä että ensi vuonna uudestaan ja menisi nimenomaan suoraan Vaskojoen tuvalle ja siitä poroaidan vartta kohti Kietsimätuntureita, mutta ei mennä nyt vielä asioiden edelle. Meillä on sääntö että ennen juhannusta ei mietitä seuraavan talven reissuja.
Hanu kirjoitti: 28 Helmi 2024 10:46 Viisautta säätää retkeä olosuhteiden mukaan. Hienoa voi silti olla. Lähtikö auto käyntiin? :wink:
Auto lähti ihan hyvin käyntiin. Webasto lähti ihan hyvin pöhisemään, ehkä vähän malttamattomana laitoin auton käyntiin noin 15min lämmityksen jälkeen, olisi saanut ehkä olla pitempää, vähän nihkeästi starttasi, mutta lähti ensimmäisellä käyntiin. Alkuun oli vähän traktorimainen ääni, mutta nopeasti se tasaantui.
hannes
Viestit: 10808
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja hannes »

Noissa pakkasissa ja upottavassa lumessa on ollut kova reissu. Alkuperäinen suunnitelma on usein vain suunnitelma, kun on järkeä niin luovii vain olosuhteiden mukaan.
Hatunnoston arvoinen suoritus!
akallio
Viestit: 2077
Liittynyt: 18 Elo 2010 14:20

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja akallio »

Normanton kirjoitti: 29 Helmi 2024 09:29 Auto lähti ihan hyvin käyntiin.
Tämä oli varmasti jonkinasteinen pettymys. Kun ajattelee sitä kikkojen ja temppujen arsenaalia mitä aiemmassa keskustelussa oli kerätty, niin nyt et päässyt tositilanteessa kokeilemaan niistä yhtäkään... :wink:
Avatar
Normanton
Viestit: 174
Liittynyt: 05 Heinä 2019 12:32
Paikkakunta: Tampere

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja Normanton »

Hehe, joo, olihan se karvas pettymys :lol:

Oli kyllä se NOCO:n akkuboosteri mukana matkassa, mutta tällä kertaa sille ei ollut tarvetta.
asentopaikan aave
Viestit: 109
Liittynyt: 05 Marras 2022 00:27

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja asentopaikan aave »

Vaskolompolon tupa, liiteri ja huussi suljettu 15.4. lähtien, MH tiedottaa. Poistumassa lopullisesti käytöstä hallituksen budjettileikkausten vuoksi vai jokin väliaikainen toimenpide? Näin sitä suomalaista eräperinnettä tuhotaan pala palalta ja vähentyvätkin eurot laitetaan massaturismin ulottamiseksi yhä useampaan kohteeseen.
Avatar
seppo
Viestit: 2787
Liittynyt: 17 Tammi 2006 22:49
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja seppo »

^Lienee väliaikainen sulkeminen: "Autiotuvan kamiina on rikki ja käyttökiellossa toistaiseksi. Tupaa ei voi nyt lämmittää."
Walden
Viestit: 283
Liittynyt: 08 Heinä 2010 19:00

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja Walden »

Kuukauden päästä pitäisi olla suunnitelman toteutuessa jossain Kietsimävaarojen tietämillä. Tarkoituksena olisi taivaltaa Angelista Lismaan.
Muuttujia ja uhkakuvia tietysti on ilma sakeanaan, mutta tuota olen talven ajan haikaillut ahkeraan.
Jossain vaiheessa löysin karttapaikkaa zoomatessa rauhoitetun puun merkinnän Kietsimöiltä itään. Kun en heti pistänyt muistiin paikkaa, niin en ole löytänyt uudelleen. Olisiko jollain tietoa kyseisestä? Arvelisin olevan erityisen erikoinen, kun on tuolla rauhoitettu. Uhripuu kenties?
Hanu
Viestit: 4028
Liittynyt: 03 Heinä 2007 14:30

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja Hanu »

Eipä ole tuosta puusta tietoa. Jos löydät sen uudelleen, niin laita tänne tarkempi sijainti.

Tuohon välille osuu viime syksyn reissun mielenkiintoisin kohde: Annaperttusselän pohjoinen huippu, joka on täynnä katajaa. En ole missään muualla kulkenut metsässä, jonka ehdoton valtapuu on kataja. Ei siis mikään pensaikko, vaan metsä.
Walden
Viestit: 283
Liittynyt: 08 Heinä 2010 19:00

Re: Lemmenjoen takamaat

Viesti Kirjoittaja Walden »

https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... OjEwMH1d-z

Löytyikin sitten kun ryhtyi vasiten hakemaan. Oli hiukan etelämpänä kuin muistin. Osuukin käytännössä kaavailemalleni reitille.
Annaperttusselän katajikkokin on ollut mielessä.
Vastaa Viestiin