Tosiasiahan on, että saksalaiset polttivat Lapin suomalaisten pyynnöstä.
Tämä ei pidä paikkaansa, väite on melko järjetön. Ehkä pieni tiivistelmä sodan syistä ja tapahtumista on paikallaan.
NL painosti Suomea sotaan kahdesta eri syystä, poliittisesta ja sotilaallisesta. Oman käsitykseni mukaan poliittinen syy oli tärkeämpi. Ajattelu kulki jotakuinkin niin, että mitä enemmän Lapista virtaa etelään suomalaisten ruumiita, sitä nopeammin suomalaisten sympatiat saksalaisia kohtaan hiipuvat. Näinhän sitten kävikin.
Sotilaallinen syy vaikutti vain syys-lokakuussa. NL aloitti lokakuussa 1944 suurhyökkäyksen Petsamossa, 100 000 venäläistä hyökkäsi noin 60 000 saksalaisen kimppuun. NL toivoi, että suomalaisten sotatoimet olisivat sitoneet saksalaisten vahvistuksia ja reservejä etelä-lappiin ja heidän urakkansa olisi näin helpottunut. Tämä toive toteutui vain osin, Saksa onnistui siirtämään vahvistuksia Kirkkoniemen-Petsamon alueelle. Kun operaatio Kirkkoniemen suunnalla veteli viimeisiään, alkoikin NL sitten jo kovasti painostamaan Suomea kotiuttamaan joukkojaan, suurin paine sotilaallisten voittojen saamiseksi loppui samoin tein.
Kauhea mies on kuitenkin oikeassa siinä, että saksalaisilla ei ollut heti sotatoimien alussa erityistä halua tuhota lappia totaalisesti. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, sillä suunnitelma Lapin totaalisesta tuhoamisesta laadittiin jo 1943 Dietlin toimesta. Jos se olisi totetutettu kirjaimellisesti, olisi tuho ollut vielä tapahtunuttakin laajempaa.
Saksalaisten tiettyä haluttomuutta käydä totaalista sotaa selittää minun ymmärtääkseni vuosien mittaan syntyneet hyvät suhteet paikalliseen väestöön. Saksalaisten palveluksessa oli noin 15 000 siviiliä, osa sotilaista asui vuokralla siviilien luona jne. Saksan armeijan läsnäolo modernisoi, kehitti ja jopa rikasti lappia ja lappilaisia.
Kun rauha Suomen ja NL:n välille tehtiin, pelkäsivät saksalaiset ja ilmeisesti myös monet suomalaiset, että venäläiset miehittävät koko lapin ja mahdollisesti koettavat edetä jopa Ruotsiin ja katkaista näin saksalaisten perääntymisen. Saksan armeija alkoi evakuoida joukkojaan ja materiaaliaan ja siinä sivussa myös auttoi lappilaista siviiliväestöä evakuoinnissa, niksmannit roudasivat lappilaisia ja heidän tavaroitaan etelään turvaan venäläisten hyökkäykseltä.
Suomella, sen enempää kuin Saksallakaan, ei ollut mitään syytä taistella toisiaan vastaan, paine taistelujen aloittamiseen tuli valvontakomission taholta. Liki koko elokuun ajan Suomi ja Saksa tekivät salaista yhteistyötä, tätä kutsutaan syysmanöövereiden ajaksi. Suomalaiset etenivät päivittäin vain sen matkaa mitä oli epävirallisesti saksalaisten kanssa sovittu. Poliittisen paineen kasvaessa Lapissa operoivien joukkojen komentajaksi määrättiin Hjalmar Siilasvuo, kovasti innokas sotija, jota mm. Airo kutsui selän takana "siilaspässiksi". Siilasvuon käskystä kaikki veljeily lopetettiin ja suomalaiset alkoivat yht'äkkiä ampumaan ja vangitsemaan saksalaisia.
Sitten tulikin jo legendaarinen Tornion maihinnousu, jossa suomalaiset kusivat kaiken. Mahdollisuus oli saada iso voitto ja sotasaalis, mutta homma meni ryyppäämiseksi. Sadat taas sadat suomalaiset sotilaat kulkivat ympäri torniota oksennellen ja ilmaan villisti tulittaen. Taistelumoraali oli muutenkin hakusessa, upseerien epätoivoisesta estelystä huolimatta suomalaiset pakenivat asemista usein jopa ennen taistelujen alkamista. Saksalaiset sen sijaan tulivat päälle hirveällä ryskeellä, ero kesän 1941 tapahtumiin oli melkoinen. Monille suomalaisillehan oli esim. ss-divisiiona Nordin surkeita esityksiä seuratessa tullut sellainen harhaluulo, että suomalainen sotilas ja armeija on saksalaista selvästi parempi. Moiset ennakkoasenteet korjaantuivat Lapin sodassa.
Saksalaiset kokivat suomalaisten aloittamat sotatoimet petturuudeksi. Taistelujen ensimmäisinä päivinä ne vielä yrittivät saada yhteyttä suomalaisiin ja estää konfliktin laajeneminen, mutta suomalaiset eivät luonnollisesti voineet tehdä muuta kuin jatkaa sotimista. Saksalaisten tuhotoimien määrän kasvu korreloikin yksi yhteen näiden edelläkuvattujen sotilaallisten tapahtumien kanssa. Minusta voidaan sanoa niin, että syyskuussa tehdyt tuhotyöt olivat pääsoin sotilaallisesti perusteltuja, mutta lokakuusta eteenpäin kuvioihin astui mukaan kosto, kostettiin suomalaisten 'petturuutta' tuhoamalla kaikki mahdollinen.
Tietynlainen poltetun maan taktiikka on sotilaallisesti täysin perusteltua, polttivathan suomalaisetkin talvisodassa kaikki omat talonsa perääntyessään. Talot tuhoamalla vaikeutettiin suomalaisten asumista, tiet ja sillat tuhoamalla heidän etenemistään kohti pohjoista. Lisäksi täytyy pitää mielessä se, että saksalaiset tosiaan olettivat venäläisten seuraavan heitä. Arkkiviholliselle ei tahdottu jättää muita kuin miinoja tai täysinäisiä viinapulloja matkantekoa hidastamaan.
Rovaniemen tuhosta spekuloidaan netissä, mutta mielestäni ilman järkevää syytä. Yksi junan räjähdys ei selittäisi kuin osan Rovaniemen tuhoista. Ja vaikka monet tulipalot olisivat syttyneet suomalaisten ammuksista, eivät nämä tosiasiat poista sitä perusfaktaa, että saksalaisten tavoite oli tuossa vaiheessa Rovaniemen tuhoaminen. Vaikka juna olisi jäänyt räjähtämättä ja suomalaisten kranaatit ampumatta, olisivat saksalaiset joka tapauksessa tuhonneet Rovaniemen.
On jotakuinkin älytöntä väittää, että saksalaiset polttivat lapin jokaisen kammin suomalaisten pyynnöstä. Päinvastoin taistelujen alettua suomalaiset koettivat estää tuhoja esim. lähettämällä omia partioita estämään saksalaisten tuhopartioiden liikkumista. Sen sijaan voidaan minusta ihan ymmärrettävästi selittää se, mitkä inhimilliset tunteet saivat saksalaiset moisen tuhovimman valtaan: Entinen aseveli petti herrasmiessopimukset ja alkoi ampumaan ja vangitsemaan saksalaisia. Jos saksalaiset olisivat voineet peräntyä kaikessa rauhassa, eivät tuhot minun ymmärtääkseni olisi olleet niin laajoja.
