Heitetty reissu (Suomen lähialueet)

Eräpentti

Heitetty reissu (Suomen lähialueet)

Viesti Kirjoittaja Eräpentti »

En kehtaa laittaa tätä 'Heitetty reissu' -osioon, kun se on Lapin osastolla. Harkitsin jo hölynpölyyn postaamista (ja todellakin, kaikki muu paitsi Lappi onkin hölynpölyä). Mutta avataan nyt uusi säie osioon 'Norja, Ruotsi, Venäjä ja muut lähialueet'. Sinnehän tämä kuuluu. Katsotaan saadaanko seuraajia.

Kävin taas lähiretkuilemassa Aegnan saarella, 70 minuutin lauttamatkan päässä Tallinnasta. Yksi ainukainen telttayö. Muuhun ei tällä kertaa riittänyt aikaa. Horisontissa köllöttelevä Viron pääkaupunki näytti olevan lähes kaiken aikaa sadepilven alla -- hauskan näköinen sadepatsas muuten, tumma hiukan kaupunkia leveämpi varjo paksun pilven alla --, mutta saarella riitti aurinkoa. Mennessä meinasin heittää purjoa sivuaallokossa, johon paattivahus puski innokkaasti. Sain rinkan suolattua ennen Jukun sisätiloihin siirtymistä. Sisällä haisi home ja eritin merisairaudessani kylmää nihkeää hikeä tasaiseen tahtiin. Perillä tukevalle maalle päästyä oli mukavempaa.

Kameran kanssa tuli pyörittyä sen verran ankarasti saaren pusikoissa, että punkkeja piti välillä pudistella punteista. Onneksi yksikään ei päässyt puremaan. paikkahan on kaunis kuten aina, ja yllättävän autio retkeilijöistä näin parhaaseen lomailuaikaan. Saaren suositummalla, pohjoisella teltta- ja tulistelualueella kymmenkunta nuorta luukutti teknoa aamuviiteen. Onneksi olin kaukaa viisas ja leiriydyin itärannan telttailulle varatun hiekkarannan puolelle. Hyvin kaikui musiikki kuitenkin kolmenkin kilometrin päästä.

Saariluonto on Itämerellä aina kaunista, vaikkei omaa lempimaisemaa olekaan. Saarella säilyneet ikivanhat matalat männytkin ovat oma lukunsa. No ei tätä Lappiin voi verrata mutta jotain pientä vieroitusoireisiin.

Nahkankin sain hiukan kasvoista kärähtämään, vaikka käytin paistinrasavaa ja leveälieristä hattua.


Avatar
Sokosti Suomujoki
Viestit: 2405
Liittynyt: 26 Syys 2008 22:37

Viesti Kirjoittaja Sokosti Suomujoki »

Minkälainen jokamiehenoikeus-politiikka tuolla saarella on? Entä Eestissä ylipäätään?
Jokainen gramma on liikaa - http://sokosti.wordpress.com/

"Kyseinen nimimerkki SS on niitä joiden viesteissä ei useinkaan ole mitään perää. Sen olen todennut niin monesti vuosien aikana. " - Eräkulkuri
Eräpentti

Viesti Kirjoittaja Eräpentti »

No eivät ole Skkandinavian luokkaa. Eli esim. kieltotaulu 'eramaa' (yksityisalue) portin vieressä tarkoittaa sitä, että patikointi loppuu siihen. Tai että ainakin voi joutua sanaharkkaan. Alla olevat tiedot ovat Viron Maatilamatkailuyhdistyksen kolmikielisestä julkaisusta Opas Viron
luontomatkailuun
:

1. Yksityismaalla voi liikkua päivännoususta päivänlaskuun aiheuttamatta maanomistajalle tai sen haltijalle vahinkoa.

2. Aidatun tai kielloin merkityn yksityismaan läpikulkuun tarvitaan maanomistajan lupa, paitsi jos kyseessä on yksinkertainen karja-aita tai huonokuntoinen aita.

3. Kaikilla on oikeus liikkua suurimpien vesistöjen ranta-alueilla ympärivuorokautisesti. Rantaalueeksi luetaan merialueilla 10 metrin ja sisävesillä 4 metrin vyöhyke. Pienemmillä (alle 5 ha) yksityisomistuksessa olevilla järvillä ei ole ranta-alueen käyttöoikeutta.

4. Pitempiaikaiseen oleskeluun, telttailuun ja tulen tekemiseen tarvitaan maanomistajan tai
-haltijan lupa. Valtion metsissä luvan saa paikalliselta metsänhoitajalta. Lupaa ei tarvita
merkityillä ja rakennetuilla leiri- ja nuotiopaikoilla.

5. Aidatulla ja merkityllä yksityismaalla tarvitaan maanomistajan lupa luonnonantimien keräilyyn. Valtion metsissä luonnonantimien keräily on vapaata.

6. Maanomistajien tulee sallia pääsy jalkaisin heidän maillaan sijaitseville muinaismuisto- ja
luonnonsuojelukohteille, vaellusreittien pitkospuille ja luonnonlähteille, joista saa juomakelpoista vettä.

7. Useilla luonnonsuojelualueilla on rajoitusalueita, jolloin kielto on merkitty maastoon.
Useimmiten rajoitukset liittyvät lintujen soidin- ja pesintäaikoihin.
Eräpentti

Viesti Kirjoittaja Eräpentti »

Tuosta vielä muutama suuntaa antava kuva Aegnalta. Hyvää punkkimaastoa.
Eräpentti

Viesti Kirjoittaja Eräpentti »

Tuossa on kuvia viikon Saaremaan luoteisosan reissusta. No siinä mielessä retkeilyä kylläkään, että nukuimme vuokramökissä. Yksi komea ukonilmakin saatiin meren päälle riehumaan. Salamaa iski taivaankannen poikki niin että verhojenkin läpi välkkyi tasaiseen tahtiin. Taitavat olla kovempia kuin sisämaassa.

Kuvia on käsitelty.
Kitiriikka
Viestit: 332
Liittynyt: 07 Kesä 2012 22:13

Viesti Kirjoittaja Kitiriikka »

Kaunista on... :D
Kitiriikka

Anna kaekkes, vuan elä periks :-)
Muppe
Viestit: 102
Liittynyt: 14 Maalis 2010 10:01
Paikkakunta: Maarianhamina
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Helmikuun viimeinen viikko Sarekissa, satoi räntää ja vettä, tuuli aika railakkaasti ja oli kelit nollissa. "Arktinen simulaattori" ei oikein vastannut tällä kertaa odotuksia...

Lukea voi reissukertomuksen blogista jos nappaa: http://totaalisenpihalla.wordpress.com/ ... simulator/
Avatar
Virsu
Viestit: 1511
Liittynyt: 25 Kesä 2007 14:21

Viesti Kirjoittaja Virsu »

Mukavasti kirjoitettu kertomus epäodotetunlaisesta reissusta, hymy karehti lukijankin huulilla. Kiitos Muppe.
Muppe
Viestit: 102
Liittynyt: 14 Maalis 2010 10:01
Paikkakunta: Maarianhamina
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Nöyrin kiitos, taas tuli reissulle lisä-arvoa jos se kerta muitakin hymyilyttää, nimim. vieläkin allekirjoittanutta ihmetyttää ne kelit :)
untuvikko
Viestit: 196
Liittynyt: 09 Helmi 2010 17:12
Paikkakunta: Savo

Viesti Kirjoittaja untuvikko »

Ompa teillä ollut reisussa tekemisen makua !
Sitä arvostaa, kun itsekin kulkee.
Se oppi kantapään kautta jää parhaiten mieleen ... kunhan se ei aiheuta vakavampia ongelmia.
Se mikä ei tapa, se vahvistaa.
Muppe
Viestit: 102
Liittynyt: 14 Maalis 2010 10:01
Paikkakunta: Maarianhamina
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Mulla on ihan sairaan kovat kantapäät ;) Mulle on aina ollu tärkeintä se että on hauskaa, vaikka sitten ympyrää hiihtäessä Näsijärvellä tai sit Sarekissa. Pään hakkaaminen seinään on niin paljon kivempaa kun nauraa mukana!
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Reissu

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

http://trekking.nettisivu.org/borgefjell-2013/

Huiput jäi tällä kertaa käymättä, lumi ei varmaankaan olisi haitannut. Sään suhteen käy monesti huono tuuri ja oliskohan sitä vanhemmiten tulossa vielä hiukan ronkeliksikin.....
Joka tapauksessa hieno liikunnallinen tunturilomakuvausviikko.
Kyllä Siperia opettaa!
Avatar
Sokosti Suomujoki
Viestit: 2405
Liittynyt: 26 Syys 2008 22:37

Viesti Kirjoittaja Sokosti Suomujoki »

Hieno kertomus, kiitokset. Harmi kun kopterista ei tullut kuvaa :lol:
Jokainen gramma on liikaa - http://sokosti.wordpress.com/

"Kyseinen nimimerkki SS on niitä joiden viesteissä ei useinkaan ole mitään perää. Sen olen todennut niin monesti vuosien aikana. " - Eräkulkuri
Muppe
Viestit: 102
Liittynyt: 14 Maalis 2010 10:01
Paikkakunta: Maarianhamina
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Pyörähdettiin poikain kanssa kiipeämässä Galdhopiggenille perusreittiä tanakampaa pätkää pitkin, Ymmelstinden - Storjuvstinden - Galdhopiggen traverse, reissukertomuksen ensimmäistä osaa löytyypi täältä: www.totaalisenpihalla.wordpress.com
AnttiH
Viestit: 1327
Liittynyt: 06 Kesä 2006 19:29
Viesti:

Re: Reissu

Viesti Kirjoittaja AnttiH »

TREKKING kirjoitti:http://trekking.nettisivu.org/borgefjell-2013/

Huiput jäi tällä kertaa käymättä, lumi ei varmaankaan olisi haitannut. Sään suhteen käy monesti huono tuuri ja oliskohan sitä vanhemmiten tulossa vielä hiukan ronkeliksikin.....
Joka tapauksessa hieno liikunnallinen tunturilomakuvausviikko.
Mikä saa myymään rajoittamattomana royalty freenä fotot kuvatoimistossa? Valokuvaajalta ei heru senttiäkään ymmärrystä.
Vastaa Viestiin