lähiretkeilyä parhaimmillaan.

retkuilija
Viestit: 111
Liittynyt: 28 Heinä 2013 23:00

Viesti Kirjoittaja retkuilija »

Puuta tietenkin kuluu kun on paljon liikkujia mutta ei se ole poissuljettu etteikö klapia eksyisi asiattomille teillekin. Talvella oli moottorikelkkareitiltä ajeltu metsän poikki retkeilyalueen tulipaikan liiterille niin että ura oli jo melkoisen leveä ja paikalle tuodut puut katosivat muutamassa viikossa.


"...matkalla jossain päin Suomea..."
mattipappa
Viestit: 870
Liittynyt: 02 Helmi 2009 20:57
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja mattipappa »

Eilen vaimon kanssa katsastettiin ensimmäistä kertaa Kintulammin uusia laavuja ja polkuja.
Yllätyimme positiivisesti! Loistavan syyssään vuoksi porukkaa oli liikkeellä paikoin ruuhkaksi asti, ja parkkipaikkaa sai vähän etsiä, mutta metsässä sitten oli yllättävän hiljaista, kaupungin läheisyydestä huolimatta.

Ajanpuutteen vuoksi vain osa tuli nähtyä,mutta sinnehän on helppo useamminkin lähteä, vaikkapa lastenlasten kanssa. Paljon juuri lapsiperheitä nähtiinkin liikkeellä. Ja kyllä siellä kokeneempikin retkeilijä voi viikonlopun viettää, luontoa ja maisemia katsellen.
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

Hirveesti ei ole tullut liikuttua noissa kohteissa, eikä etenkään sesonkiaikoina, mutta tänä vuonna on ensimmäisen kerran useitakin havaintoja siitäkin retkeilyn puolesta, eli huutava pysäköintipaikkojen puute. Näkyy sitten paljon väärinkin pysäköityjä autoja, kun eihän sitä nyt parkkipaikkojen puutteen takia kotiinkaan kannata kääntyä. Retkeilyn suosio on varmaan kasvanut jatkuvasti ja hyvä niin.
Kyllä Siperia opettaa!
Avatar
Pepi
Viestit: 7428
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Kokoontumisketjussa olemmekin jo kertoneet tuosta ilmiöstä Saarijärven suunnalla.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

Samaa kävijämäärien kasvua ja parkkipaikkojen ruuhkaisuutta näyttää olevan myös Kainuun ja Koillismaan retkikohteissa.

"Olemme jälleen laajentaneet Riisitunturin parkkipaikkaa, mutta tämäkään ei auttane sesonkien ruuhkahuippuihin. Sama ongelma on nähtävissä myös esimerkiksi Oulangalla Juumalla ja luontokeskuksen piha-alueella sekä Julma-Ölkyn parkkipaikalla Hossassa", Alatossava toteaa.

Puistonjohtajan mukaan Luontopalvelut tarvitsisi kipeästi perusrahoituksen nostoa, jotta pystyttäisiin vastaamaan käyntimäärien nousun tuomiin haasteisiin sekä valtakunnalliseen korjausvelkaan retkeilykohteiden reiteillä ja rakenteissa."


Ikävää, että tämä retkeilyn suosio ja valtion rahojen loppuminen sattuivat samaan aikaan.
Avatar
Ulkoilmamiehet
Viestit: 20
Liittynyt: 08 Loka 2018 15:12
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ulkoilmamiehet »

Mulla on Evo ollu aika vakiopaikka, kun haluaa lähteä pikaisesti reissulle.

Pari viikkoa sitte teki kovasti mieli päästä telttailemaan, niin pakkasin rinkan autoon ja ajoin vaihteeksi reilun tunnin verran Repovedelle. Sitte aamulla kamat kasaan ja takasin 8)

Kuvasin retkeltä myös vähän ajatuksenvirtaa:



Tuli muuten noista ruuhkautumisista mieleen myös tässä vieressä oleva Lapakisto. Viikonloppuna ei varsinkaan tuu enää mentyä, kun polut ja nuotiopaikat on järjestään ihan täynnä. Parkkipaikkojakin tarvisi moninkertasen määrän nykytilanteeseen verrattuna, tai sitte toimivat kulkuyhteydet jollain muulla konstilla.
Ursus
Viestit: 9552
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Pari senttiä oli pehmyttä lunta teräshangen päällä tänään. Sain tuupattua itseni perinteiselle kevättalven hiihtoretkelle Lestijokivarteen. 58-tien sillalta Jakonkosken kautta Raivioon ja takaisin lähinnä jokivartta seuraillen hiihtelin. Ei ollut lmerkkiäkään muista hiihtäjistä koko talvena tuolla. Kelkkareittiä oli kyllä ajettu viikonloppuna. Hirven, ketun, jäniksen, oravan ja saukon jälkiä näkyi. Yllätyksekseni ei tullut yhtään havaintoa koskikarasta koko matkalla, vaikka paikka on Keski-Pohjanmaan paras koskikaran talvehtimisalue. Ei myöskään metsäkanalintujen jälkiä näkynt. Joutsenkaan ei ollut vielä joelle ilmaantunut. Näihin aikoihin ne tulevat yleensä.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Metsän Omena
Viestit: 3069
Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58

Viesti Kirjoittaja Metsän Omena »

Pitkästä aikaa teräshanki tosiaan. Seurailin kahta hirveä parin tunnin ajan. Hanki kantoi hirviä kaikilla vähänkin avoimemmilla paikoilla. Edellisinä talvina on ollut myös hyviä hankikantoja hiihtää, kävellä ja pyöräillä tavallisella polkupyörällä, muttei teräshankea. (Perinteisen puheenparren mukaan teräshanki on hangista kantavin ja se kantaa hirven.)
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

Lähialueen laavuja poltetaan ja uudellenrakennetaan:

https://www.lapinkansa.fi/uusirovaniemi ... e-3556477/

https://www.lapinkansa.fi/lappi/kurijar ... n-3563392/

Pari päivää sitten uutisoitiin yhdestä laavusta, jonka sisällä oli sytytetty nuotio. Ei ollut kuitenkaan ilmeisesti syttynyt kunnolla ja näin laavu säästyi.
StefanG
Viestit: 1891
Liittynyt: 17 Joulu 2013 12:21

Viesti Kirjoittaja StefanG »

OS kirjoitti:Pari päivää sitten uutisoitiin yhdestä laavusta, jonka sisällä oli sytytetty nuotio. Ei ollut kuitenkaan ilmeisesti syttynyt kunnolla ja näin laavu säästyi.
Idioottejako liikkeellä vai tahallaan yrittävät polttaa laavut?!
sahamies
Viestit: 4645
Liittynyt: 01 Touko 2010 08:58

Viesti Kirjoittaja sahamies »

Ihme meinikiä nykyään näiden tuhopolttojen määrän kasvu.
Autiotuvat ja laavut ovat joidenkin mielestä väärässä paikassa tai sitten niitä ei pitäisi olla lainkaan.
Siitäköhän on kyse, vai onko harmittomammasta asiasta eli pikkupoikien tulitikkuleikeistä.
Avatar
Pepi
Viestit: 7428
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Tiedän pari laavua, joiden arkkitehtuuri suorastaan kutsuu sytyttämään. Nuotiopaikka on sijoitettu niin, ettei laavun sateensuojasta edes kunnolla näe sinne. Laverin ja "kynsipuun" (jolla ei kunnolla voi istua, kun jalat jäävät roikkumaan) väliin on jätetty puolentoista metrin maalattia. Toinen näistä onkin jo kerran poltettu ja rakennettu uudelleen - jostakin syystä samanlaisena.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
dailymail
Viestit: 2973
Liittynyt: 23 Tammi 2013 20:41

Viesti Kirjoittaja dailymail »

OS kirjoitti:Lähialueen laavuja poltetaan ja uudellenrakennetaan:

https://www.lapinkansa.fi/uusirovaniemi ... e-3556477/

https://www.lapinkansa.fi/lappi/kurijar ... n-3563392/

Pari päivää sitten uutisoitiin yhdestä laavusta, jonka sisällä oli sytytetty nuotio. Ei ollut kuitenkaan ilmeisesti syttynyt kunnolla ja näin laavu säästyi.
Juuri pääsin toisaalla kehumasta, että täälläpäin ei laavuihin kohdistu juuri ilkivaltaa.
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

dailymail kirjoitti:
OS kirjoitti:Lähialueen laavuja poltetaan ja uudellenrakennetaan:

https://www.lapinkansa.fi/uusirovaniemi ... e-3556477/

https://www.lapinkansa.fi/lappi/kurijar ... n-3563392/

Pari päivää sitten uutisoitiin yhdestä laavusta, jonka sisällä oli sytytetty nuotio. Ei ollut kuitenkaan ilmeisesti syttynyt kunnolla ja näin laavu säästyi.
Juuri pääsin toisaalla kehumasta, että täälläpäin ei laavuihin kohdistu juuri ilkivaltaa.
Onhan noita vuosien mittaan poltettu ja jotkut muistaakseni useampaan kertaan. Suurin osa on kuitenkin onneksi säästynyt ilkivallalta. Säästyneiden laavujen nimiä ei passaa mainita, ettei tule maalanneeksi piruja seinille. :wink:
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

OS kirjoitti:Lähialueen laavuja poltetaan ja uudellenrakennetaan:

https://www.lapinkansa.fi/uusirovaniemi ... e-3556477/
Vandaalit iskivät heti uuden laavun kimppuun.

https://www.lapinkansa.fi/uusirovaniemi ... a-3569444/
Vastaa Viestiin