Kebne!

Avatar
Pepi
Viestit: 7437
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Auton hahmo kun ei muuta muotoaan kulkiessaan, se ei liikkeellään ylitä monen eläimen havaintorajaa. Pienetkin liehukkeet auttavat asiaa kummasti.


Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

BlindSide kirjoitti:
TREKKING kirjoitti: No hyvinnii, et aluksi maininnut että lähtö tapahtuu "puolivälistä" matkaa. :)

Niitä poroja muuten oli/on näin alkukesästä melko paljon tienvarsilla, kun ötökät ei vielä ole alamaissa kiusana, mutta yleensähän ne käyttäytyy asiallisesti, eikä ryntäile päättömästi pitkin tietä kuten villieläimet (hirvi, peura, sun muut tohelot).
Huiputus hotellilta saakka on monelle (riippuu tietenkin kunnosta) melko pitkä päivä, joten hyvät eväät mukaan.
Eihän porot muuten mitään haittaa, mutta eivät tunnu pelkäävän mitään. Puskurilla kun pukkaa vähän kylkeen, niin heräävät todellisuuteen ja juoksentelevat sitten paniikissa "yllätettyinä".

Pitääpä ottaa tavallista tuhdimmat safkat mukaan sitten. Olen kyllä tottunut pitkähköihin taipaleisiin, mutta nousuja ei niihin juuri ole sisältynyt, joten parempi pyy pivossa jne...

Olikos niin, että nikkaluoktassa pysäköinnistä piti maksaakkin, jos jättää järjestetylle parkkialueelle? (muutkin tipsit autoiluun liittyen otetaan vastaan)


http://nikkaluokta.com/

"Långtidsparkering kostar 20,-/dygn (siis Skr), vänligen meddela oss ditt registreringsnummer i receptionen vid ankomst."

https://www.svenskaturistforeningen.se/ ... llstation/

http://www.lansstyrelsen.se/Norrbotten/ ... fault.aspx

(Minusta nouseminen tunturiin on aika erilainen laji kuin kävely, mutta hyvällä kunnolla sekin kai sujuisi helpommin, en tiedä kun en ole koskaan kokeillut. :? )

Tuossa linkissä sanotaan matkaksi 9 km ja aikaa menee 10-14 tuntia. (Koskee hyvä/normaalikuntoista immeistä ilman taukoja. Huonompikuntoiset, sairaat ja vanhukset käyttää sitten enemmän aikaa ja moni ei pääse syystä tai toisesta ollenkaan. Korkeuseroa on (pikku välilaskeutuminen huomioiden :wink: ) huimat 1800 m. ja sama tietenkin vielä alaspäin, lupaan että löytyy aivan uusiakin lihaksia jaloista, jos kerran korkeuserot on hiukan vieraampia. :lol:
Kyllä Siperia opettaa!
tst
Viestit: 6560
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

Ja jos on mahoton hoppu niin tässä pätkässä on mainittu että östra leden on ajallisesti kolme tuntia nopsempi. Mieluummin kuitenkin menomatkalla tämä reitti ja västraa takaisin. Näyttää olevan nykyisin kiinteä vaijeri jota ei ollut joskus -90 luvun puolivälissä, mutta ei tuo nousu ollut ollenkaan noin dramaattinen kuin tähän on onnistuttu kuvaamaan. Helposti noustava oli mutta lipsahtaa ei saanut.
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

tst kirjoitti:Ja jos on mahoton hoppu niin tässä pätkässä on mainittu että östra leden on ajallisesti kolme tuntia nopsempi. Mieluummin kuitenkin menomatkalla tämä reitti ja västraa takaisin. Näyttää olevan nykyisin kiinteä vaijeri jota ei ollut joskus -90 luvun puolivälissä, mutta ei tuo nousu ollut ollenkaan noin dramaattinen kuin tähän on onnistuttu kuvaamaan. Helposti noustava oli mutta lipsahtaa ei saanut.
Kunnon sadekuuron (lumikuuro?) jälkeen tilanne voi olla kuitenkin jo toinen ja esim. v 2004 jäätiköltä ei olisi ehkä päässyt ilman työkaluja jyrkän osan alapäässä olevan poikittaisosuuden alkuun sen ollessa kiiltävää vinoa jäätä. Tosin jää sulaa, voi olla lunta, tai kaapeleita ilmestyä jo siihenkin kohtaan.
(Olosuhteet voivat muuttua ja olla vaikkapa jokaiselle aivan erilaiset ja myös aamulla/illalla aivan erilaiset.)
Kyllä Siperia opettaa!
tst
Viestit: 6560
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

^Totta ja jos tuon rengasreitin valkkaa niin tosiaan kypärä ja narut ainakin messiin. Naruja pitää vielä osata käyttää (minulla ei ole hajuakaan tuosta). Me mentiin aikanaan tuo ihan väärällä varustuksella tai itse asiassa varusteita ei ollut ollenkaan. Ruokaakin oli aivan liian vähän ja onneksi loppumatkalla löytyi pieni rusinarasia jonkun taskusta.
akallio
Viestit: 2077
Liittynyt: 18 Elo 2010 14:20

Viesti Kirjoittaja akallio »

Ilmeisesti jäätikön ylitys on sen verran tallattu ja jäätikkö hyvätapainen, että se on turvallinen ilmankin köysiä. Mutta raudat ainakin voi olla tarpeen. Vaijeroidussa nousussa ei välttämättä varmistuksia tarvitse siinäkään. Näin siis vain netin tietojen perusteella.

Alkoi himottaa ottaa revanssi, kerran kun on tuolla talvella käynyt kääntymässä takaisin...
tst
Viestit: 6560
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

Kuvia heinäkuun puolenvälin -93 reissulta (kyllä elämä menee vikkelästi, huh huh) http://aijaa.com/V5Pr8Q *** http://aijaa.com/YYB42o *** http://aijaa.com/hNaUKH *** http://aijaa.com/5d4gqd Tupla sateenkaari oli hieno tuolla laaksossa, toinen teltta oli mikä lie lasten pihateltta, muistaakseni ei ollut kuin yksi railo ja se oli harjanteella, mieli teki vielä lähteä polkua pitkin kohti pohjoishuippua mutta hyvä kun en lähtenyt. Pystynousun jälkeen tapaamamme ruotsalaisporukka kysyi että mistä te tulitte (samalla taisivat kurkkia vermeitämme) ja vasta jälkeenpäin valkeni ettei se ollutkaan pelkkää hyväntahtoista smalltalkia. :wink: Nyt kun muistelen niin taisi meilläkin olla juttua pystynousun alla että onko järkeä nousta mutta ehkä sovittiin että katellaan, itse olisin takuuvarmasti edennyt koska muuten olisi jäänyt tavoite saavuttamatta (silloin olin vielä liian intomieli). Reissun jälkeen kaveri jutteli ettei hän ollut koskaan aiemmin pelännyt niin paljon kuin tuolla "pystyllä" eikä itsensä vaan tyttönsä puolesta joka siis oli myös mukana. Joku opas muuten hätisteli meitä pois tuolta kuvan telttapaikalta mutta eihän me mitään älytty. :wink: Välimatkaa oli kuitenkin tunturiasemalle varmaan 1 km.
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

On tosiaan jo 13 vuotta kun olen viimeksi käynyt, joten olosuhteet on eri, mutta siis noin yleisesti ottaen se jäätikön reuna, missä polku menee, lienee aika ohut kerros, railot vaatimattomia, enkä muista koskaan kuulleeni mistään ongelmista niiden takia, varmaan tuo mainitsemani jyrkän kohdan ("Väggen") alareunakin on nykyisin hyvin kuljettavissa.
Se jyrkempi nousu menee tarvittaessa lähes ilman käsiotteita, vain muutamissa kohdissa tekee mieli nojailla kallioon, tai tarttua vaijeriin, silti valjaat ja kiinnitys vaijeriin olisi järkevää, kompastumisia sattuu kaikille (kuten sille oppaalle joka tippui siinä kohdassa v. 2002 aivan ylhäältä asti, taitaa olla jotain 100 metrin luokkaa). Kypärä tottakai, ylhäällä voi aina olla muita, eikä kirtokivien putoamista voi aina täysin välttää.
Korkeanpaikan kammoaan ei välttämättä myöskään kannattane viedä siihen kohtaan. (Omaani tosin vien milloin minnekin, mutta sekin on asia joka jokaisen pitää hoitaa omalla tavallaan.)
Mutta siis hieno reitti, täysin kuljettavissa ja kannattaaa ainakin kokeilla.
Kyllä Siperia opettaa!
akallio
Viestit: 2077
Liittynyt: 18 Elo 2010 14:20

Viesti Kirjoittaja akallio »

^^ Hauskoja kuvia! Lienevät nuo nk. vuoristokumisaappaat. :)
tst
Viestit: 6560
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

^Nehän ne on ja samalla toimivat hienosti myös lähestymiskenkinä kuten kuvan lenkkarit jotka olivat aiemmin peitettynä muovipusseilla jotka varmaan hajosivat melko pian. :) Tuossa vaiheessa ne olivat imeneet jo itsensä kylläisiksi eli "kuset oli jo housuissa". Harjanne oli tosiaan helppo ja kuvan ainoa railo näkyi hyvin, Trekkingin mainitsemalla väggenillä ei ollut ongelmia. Eniten arvelutti västra ledenillä kun polku meni pitkiä matkoja jäätikön päällä ja alhaalla solisi vuolas virta. Siitä lompsittiin ja jää kesti mutta tuo jäi mieleen vaarallisimpana pätkänä (voihan olla että nyt ei jäätä ole juuri ollenkaan). Ps. Ota, Blind Side, muutama kuva reissusta muidenkin katseltavaksi. Tuli vielä mieleen että huipulta katseltiin ilmeisesti ohjattua ryhmää joka näkyi jäätikkäharjanteella ja n. puolen tunnin kuluttua osa ryhmästä varmaankin palasi takaisin eli kaikki eivät halunneet nousta väggeniä.
akallio
Viestit: 2077
Liittynyt: 18 Elo 2010 14:20

Viesti Kirjoittaja akallio »

Tarkoititko, että Östrä leden meni pitkiä matkoja jäätikön päällä?

Tietääkseni jääsillat ei paljon romahtele, joten paljaalla jäätiköllä riskinä on lähinnä liukastuminen ja mahdollisesti myös eksyminen railojen labyrinttiin. On kuitenkin mahdollista, että kesälläkin tuolla tupsahtaa lunta sen verran, että railot peittyvät. Sitten on köysi ja sen käsittelytaidot tarpeen.
tst
Viestit: 6560
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

Länsireittiä tultiin takaisin ja siinä oli jokin alamäkiosuus missä oli tuo koski jään alla ja polku meni jään päällä.
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

tst kirjoitti:Länsireittiä tultiin takaisin ja siinä oli jokin alamäkiosuus missä oli tuo koski jään alla ja polku meni jään päällä.
Tuo on länsireitillä Vierranvarrin ja Tolpagornin välisestä solasta Kitteldaleniin (itään) laskeva rinne jossa on pitkä lumiläntti, siitä jäästä en ole varma, mutta saattaa siinä sellaistakin olla, lunta nyt kuitenkin. Monet laskevat sen persauksillaan alas, kun jyrkkyys on hyvä, ehkä jopa liiankin jyrkkä, suosittelisin kävelemään rauhallisesti jompaa kumpaa reunaa pitkin. Muistaakseni ylöspäin mennessä polku on ainakin alaosassa läntin vasemmalla puolella, mutta se on hankala tulla alaspäin.

akallio kirjoitti:Tarkoititko, että Östrä leden meni pitkiä matkoja jäätikön päällä?
Itäreitillä jäätikkö on siis Björlings-jäätikkö (reilun kilometrin matka) alkunousun jälkeen, ennen jyrkkää seinänousua ja siinä lienee useimmiten kesälläkin lumipeite jossa opastettujen retkien tallaama polku.

Edit: Kitteldalenissa länsireitillä on muuten telttapaikkoja, jos haluaa lyhentää huiputuspäivän rasituksia.
Kyllä Siperia opettaa!
Avatar
BlindSide
Viestit: 139
Liittynyt: 06 Maalis 2016 09:17

Viesti Kirjoittaja BlindSide »

TREKKING kirjoitti:Edit: Kitteldalenissa länsireitillä on muuten telttapaikkoja, jos haluaa lyhentää huiputuspäivän rasituksia.
Tää onkin hyvä tieto, jos innostuu sinne asti huitelemaan ekan vuorokauden puolella. Tai sitten, jos menomatkaan kuluukin 2 päivää, niin pääsee hyvään ponnistuskuoppaan huiputteluja ajatellen.

Tulipa mieleen muuten, että käykös tuolla alueella muoviraha?
Mä kun en ole enää vuosiin käyttänyt oikeaa rahaa, niin olis hyvä tietää että saako esim. Fjällstationilla vinguttaa visaa, tai parkkimaksuja maksella kortilla :)
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

BlindSide kirjoitti:Tulipa mieleen muuten, että käykös tuolla alueella muoviraha?
Mä kun en ole enää vuosiin käyttänyt oikeaa rahaa, niin olis hyvä tietää että saako esim. Fjällstationilla vinguttaa visaa, tai parkkimaksuja maksella kortilla :)
Viimeksi kun venekyytiä makselin, ei kuuluvuusaluetta ollut (Ladtjojaure), joten vain raha kävi ja kruunuja ei ollut, joten euroilla maksoin ja voin vakuuttaa, että kurssi oli hyvä jommallekummalle osapuolelle!
Muuten menee arvailuksi, eli kyllä kai hotellilla ja lähtöpään kuppilassa jo toimii.
Varmaan tulee ajankohtaista tietoakin asiasta joltain lähiaikoina siellä käyneeltä.
Kyllä Siperia opettaa!
Vastaa Viestiin