Sarek syyskuussa

Raato
Viestit: 189
Liittynyt: 10 Maalis 2008 12:13

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja Raato »

Tuolla tulikin jo mainittua Sarekin lumisateet syyskuussa ja ne todella pitää ottaa huomioon. Itselläni on tallessa valokuva syyskuun alkupuolen maisemasta jossa alhaalla on lupsakka ruska ja ylenpänä täysi talvi. Edellisenä yönä ripotteli vettä, mutta kaikki se tuli ylempänä lumena. Arvion mukaan lunta oli siellä toista metriä koska kaikki kivikot olivat peitossa. Korkeutensa ja korkeuserojensa takia kölinvuoriston olosuhteet voivat olla selvästi railakkaampia kuin Suomen käsivarren loivissa ja kilometriä matalammissa kumpumaisemissa.


cobbo
Viestit: 700
Liittynyt: 22 Elo 2017 20:48

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja cobbo »

Kuva taitavalta valokuvaajalta syyskuulta 2019. Kuva julkaistu 25.9 mutta luultavasti otettu jonkin verran aiemmin. Kuitenkin, lunta on aika paksusti jo syyskuussa.

https://magnuslindbom.com/photo/autumn-winter-sarek/

Varustuksen puolesta oma kokemus on, että nollakeli/räntä on ikävin sää lämpimänä pysyttelyn puolesta, ja siitä saa "nauttia" ja varusteet voi koeponnistaa Suomen Lapissa syksyllä. Aika merkittävä mahdollistava tekijä oman Sarekin syyskierroksen suunnittelussa on tämän vuoden Kaldoaivin kierros - viikko nollan pinnassa ollutta tuulista ja märkää säätä. (Iso) ero vuoristoon tulee toki tuulista, ja vaihtelusta laaksojen ja huippujen välillä. Vaativampi paikka vuoristo toki on.
Sauvakavelija
Viestit: 103
Liittynyt: 15 Kesä 2006 18:59

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja Sauvakavelija »

Olen tehnyt pari syyskuun reissua, ks www.tunturivaellus.fi Olen huomannut, että lämmintä vaatetta ja 2 makuupussia ja -alustaa on hyvä olla mukana. Sarekiin asti en ole syyskuussa uskaltautunut. Heinäkuulta -15 on juttua ja kuvia tuolta Lulliha-seuduiltakin. Luohttolahkolta saattaa päästä Lullihavaggeen huipun 1550 ( ennen 1544) kautta. Tosin rinnettä alas on ehkä vaikeampi mennä kuin nousta sitä ylös. Noajdevaggin kautta kierron luulisi onnistuvan. Syyskuussa vedet on usein matalalla. Tämä Pär Lindh www.parlindh.se on kulkenut Sarekin kaikki paikat, ks hänen sivuilta infoa.
cobbo
Viestit: 700
Liittynyt: 22 Elo 2017 20:48

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja cobbo »

Sauvakavelija kirjoitti: 24 Joulu 2021 23:06 Olen tehnyt pari syyskuun reissua, ks www.tunturivaellus.fi Olen huomannut, että lämmintä vaatetta ja 2 makuupussia ja -alustaa on hyvä olla mukana. Sarekiin asti en ole syyskuussa uskaltautunut. Heinäkuulta -15 on juttua ja kuvia tuolta Lulliha-seuduiltakin. Luohttolahkolta saattaa päästä Lullihavaggeen huipun 1550 ( ennen 1544) kautta. Tosin rinnettä alas on ehkä vaikeampi mennä kuin nousta sitä ylös. Noajdevaggin kautta kierron luulisi onnistuvan. Syyskuussa vedet on usein matalalla. Tämä Pär Lindh www.parlindh.se on kulkenut Sarekin kaikki paikat, ks hänen sivuilta infoa.
Kiitos, vilaisin läpi kertomuksesi. Olen reissannut Abiskon ja Sarekin seudulla paljonkin mutta ainoastaan kesällä, samasta syystä (?) kuin sinäkin eli sään arvaamattomuudesta.

Reittiä suoraan Lullihajavrelta satulan yli Lullihavaggeen katselin, mutta (liian) jyrkältähän se näyttää ja jos kivillä on lunta, luultavasti vaaralliselta. Tehän näköjään nousitte Lullihavaggen puolelta 1550-huipulle ja huipun loivaa puolta alas Luottolahkon puolelle, mikä ihan fiksusti kiertää jyrkimmät osuudet suoraan satulasta järvelle päin.

Pär Lindhin saitti pitää myös katsoa, jostain syystä ei näyttänyt tutulta.
cobbo
Viestit: 700
Liittynyt: 22 Elo 2017 20:48

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja cobbo »

Tämän reitin kierron suunnittelu etenee. Vinkit kulusta Luottolahkosta Lullihavaggeen on otettu huomioon (=Noajdevaggen kautta loivempi reitti).

Kurjan kelin varasuunnitelma on lähteä pois Luottolahkosta Njoatsosvaggeen yrittämättäkään Pårten ja Gådokjohkan suuntaa. Tarpeeksi pahassa tilanteessa voi jättää Luottolahkon kokonaan välistä ja lähteäkin Låptavaggen jälkeen Njoatsosvaggen polkua itään kohti Pårekia sen sijaan että lähtisi länteen.

Mutta miten ruska saapuu Skandien vuorilla? Suomen Lapissa syyskuun toinen täysi viikko on ollut monena vuonna hyvä arvaus; jos ruska ei ehkä ole parhaimmillaan vielä niin ainakin alkamassa.

Mutta päteekö vuorille sama peukkusääntö? Mitä aiemmin syyskuussa lähtee, sitä pienempi mahdollisuus on jäädä isomman lumimäärän alle, mutta syksyn värit Sarekin laaksoissa olisi mahtava nähdä.
tiku
Viestit: 509
Liittynyt: 09 Touko 2012 21:10

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja tiku »

Joku muu tuntee asiaa kokemuksestaan, mutta nettihaulla ympäristö tarkka -palvelusta saan käsityksen, että UK-puisto ja sinun suunniteltu alueesi jossain 500 - 700 metrin korkeudessa menisivät ehkä suunnilleen käsi kädessä ruskan suhteen?, ja alempana oleva Kvikkjokkin seutu tulisi vihreämpänä jälkijunassa.
Jaurun eteläpuolen koivikko 10.9.21
Cobbon alue 9.9.21
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

Vuodet eivät tietenkään ole "veljiä keskenään", mutta hiukan vertailukohtaa. Kuuden päivän reissu.
Kuva on otettu 13. syyskuuta noin kuusi kilometriä Kvikkjokkin pohjoispuolella. Ruska oli parhaimmillaan. Pårte taustalla on pilvessä ja sen huipulla riehui koko retken ajan sellainen lumimyräkkä, että ylös ei ollut mitään asiaa. Yritystä oli, mutta ei onnistunut. Olimme teltalla sen rinteillä noin tuhannessa metrissä.

https://www.vastavalo.net/displayimage.php?pos=-259762

Alla tekstiä yhden yön tapahtumista:
"Iltayöstä tuuli tuntui vielä hiukan yltyvän. Keli painui pakkasen puolelle. Nukkumisesta ei tietenkään silloin tullut mitään, ennenkuin aamuyöstä väsymys viimein voitti paukkeen ja lepatuksen ja levoton uni painoi silmäluomet kiinni.
Selvisin yöstä vain tuulen auki nykineellä vetoketjulla, vaikka alapäässä onkin haka sitä estämässä.
Naapurikupolissa oli korjailtu vetoketjuja ja uusittu naruja ja jopa pakattu rinkat valmiiksi ajatellen yön aikana ehkä yllättävää pikaista tuulensuojautumismarssia. Onneksi kenenkään ei tarvinnut lähteä yöllä liikkeelle."
Kyllä Siperia opettaa!
cobbo
Viestit: 700
Liittynyt: 22 Elo 2017 20:48

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja cobbo »

Troolasin läpi utsida.se -foorumia ja sielläkin oltiin sitä mieltä että ruskavärit ovat varmiten näkyvissä suunnilleen samaan aikaan kuin Saariselän korkeudella. Eli tuossa vähän ennen syyskuun puoltaväliä, mikä oli ajateltu reissun ajankohta muutenkin.
Micke
Viestit: 2272
Liittynyt: 30 Maalis 2011 14:15
Paikkakunta: Maalla

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja Micke »

Syyskuussa pitäisi olla Sarekissa, huomenna startti Kilpisjärveltä ja otaksuisin olevani Sarekissa kuunvaihteen kahta puolta yhteensä noin viikon verran. Sitten takaisin kohti Kilpisjärveä. 5 viikkoa aikaa viettää aikaa tunturissa, vihdoinkin on kesäloman aika.

Tarkoitus on kulkea mennessä Kalottireittiä pitkin, takaisin tullessa mahdollisuuksien mukaan toista reittiä.....
"This is my nature, who I am
If you don´t like it, here I stand"
cobbo
Viestit: 700
Liittynyt: 22 Elo 2017 20:48

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja cobbo »

Micke kirjoitti: 13 Elo 2022 21:07 Syyskuussa pitäisi olla Sarekissa, huomenna startti Kilpisjärveltä ja otaksuisin olevani Sarekissa kuunvaihteen kahta puolta yhteensä noin viikon verran. Sitten takaisin kohti Kilpisjärveä. 5 viikkoa aikaa viettää aikaa tunturissa, vihdoinkin on kesäloman aika.

Tarkoitus on kulkea mennessä Kalottireittiä pitkin, takaisin tullessa mahdollisuuksien mukaan toista reittiä.....
Aika eeppistä suunnittelua! Missä päin Sarekia ajattelit käydä kääntymässä?

Itse valmistelin ja viimeistelin Luottolahkon kierron pääreittiehdotuksen, ja pari lyhyempää pakoreittiä. Utsidan.se on muuten hyvä paikka etsiä tarkempia kokemuksia tietyistä joenylityksistä tai reittejä hankalista paikoista läpi. Googlen automaattikäännös englantiin ainakin tuottaa ihan ymmärrettävää tekstiä, jos ruotsi ei taitu. Melko monta hyväksi todettua leirin paikkaa löytyi foorumin puolelta, tai blogikirjoituksista (erikoisesti käyttäjä "fowwe":n jutuista).
tst
Viestit: 6534
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja tst »

Olisiko jollain sopivasti hollilla tämä kartta?: Fjällkartan BD 14 EDIT Menikin väärään paikkaan, siirrän oikeaan ketjuun.
cobbo
Viestit: 700
Liittynyt: 22 Elo 2017 20:48

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja cobbo »

tst kirjoitti: 15 Elo 2022 16:06 Olisiko jollain sopivasti hollilla tämä kartta?: Fjällkartan BD 14 EDIT Menikin väärään paikkaan, siirrän oikeaan ketjuun.
Nuo Fjällkartathan ovat olleet jo pitkään ladattavissa täältä http://bengt.nolang.se/kartor/fjallkartan/ . Löytyy myös versiot Garminin gepseille.
tst
Viestit: 6534
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja tst »

Cobbolle kiitos! Matkailuinfon täti antoikin näköjään väärän karttakoodin, oikea on BD12. Eipä hänen toinenkaan tietonsa pitänyt paikkansa. :evil: Ei tullut onneksi vielä turhaan ostettua väärää karttaa ja tästä näenkin ettei tuolla ole merkattuja tulipaikkoja, ei siellä pitänytkään olla valmiita rakenteita.
Tunnelivaeltaja
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Kesä 2006 18:38
Paikkakunta: Espoo

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja Tunnelivaeltaja »

^^ Kiitos Cobbolle linkistä! Perinteiset paperiset Ruotsin tunturikartat alkavat olla katoava luonnonvara (esim. aiemmin mainittu BD14:kin on vain teoriassa saatavissa Partioaitasta: hinta 19.90€, ei varastossa). Calazo on sentään haistanut markkinaraon ja tuottanut uusia karttoja. https://www.calazo.fi/fi/kartat/ruotsi/ ... -1100-000/
Ursus
Viestit: 9508
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Re: Sarek syyskuussa

Viesti Kirjoittaja Ursus »

^Aina vaan lisää hyviä linkkejä - kiitos!
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Vastaa Viestiin