Mitä vieheitä vaellukselle.

honkamukka
Viestit: 6124
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

Tuossa aiemmin kerroin näpränneeni muutaman perhon reisulleni. Yksi tumma oli jäädä matkasta, kun jätin sen korkkiin kuivumaan. Oli olevinaan silmälle ruma, kun kierre ei ollut tasaisesti etenevä. Se pääsi myös ensimmäisenä päivänä töihin, kun oli tuulinen päivä ja ajattelin ettei siitä tule surua jos jää puskiin ja jäähän niitä. Kalojen silmään siinä oli kuitenkin sitä jotain, eikä hajonnutkaan lukuisista kopauksista. Samainen horhelö pelasti yhden huonosyöntisen päivän. Vain muutama pieni kasvuaan jatkamaan päästettävä tuli. Yksi käymätön mutka muutti tilanteen. Mitallinen taimen myös mieltyi tähän tekeleeseeni. Elämyksiä kapeassa virrassa puskien keskellä, joopa.
Hetken ajattelin päästää sen menemään ja avattuani kalan hiukan harmitti. Ruuaksi oton syy oli se, että suuntani oli perusleirilleni. Kalan päästä ja evistä tein siellä perinteisen liemen. Muutaman medaljonkin paistoin pannulla ja loput savustin seuraavan päivän evääksi.

Viikon reisussa en oikeastaan käyttänyt kuin tätä yhtä tummaa ja ilman lämmetessä valkosiipeä. Samoin yksi pieni vaappu pääsi töihin ja säilyivätkin. Kalaa syötiin koiran kanssa minkä jaksettiin. Tosin koiralla näkyi olevan muutakin tuoretta syötävää runsaasti. Vaimokin sanoi sen pään pienentyneen, eli kyljet olivat pyöristyneet.


Patikoitsija
Viestit: 2601
Liittynyt: 18 Elo 2010 19:17

Viesti Kirjoittaja Patikoitsija »

^ Siellähän kuullostaa olleen maalauksellisen komeita erätouhuja arvatenkin V-kirjaimella alkavan joen seudulla, josta me päivittäisessä oravanpyörässä käyvät voimme syksyn kiireiden ohessa ainoastaan haaveilla. Lukea päiväkirjahavaintoja samaisen V-kirjaimen luonnonpuistosta. Erämies on erimies, aina se vain kairaan kaipailee...
tst
Viestit: 6560
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

Tilasin juuri muutaman lusikkauistimen Kalastamon alesta joten kesän kalavermeet alkaa olla kasassa. Ugly Stikin avokelavapa oli liipaisimella mutta jäi vielä ostamatta, pitemmän viehepaino olisi just kohillaan mutta vapa saisi olla 2,40 pitkä ja korkkia kaipaisin kahvaan. Täytyy katsella vielä Korian messuilla 9.-11.6.17. https://kalastamo.com/fishline-shakespe ... vokelavapa
tst
Viestit: 6560
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

^Lusikat tuli ja mukana pari uudempaa mielenkiintoista tuttavuutta, pitkulaisia ja 20 g painavia. Enemmän pistän kuitenkin painoa-arvoa sille missä ja milloin uistin ui kuin sille mikä uistin ui.
sepaonu
Viestit: 248
Liittynyt: 16 Tammi 2015 20:32
Paikkakunta: Ingliste, viro

Viesti Kirjoittaja sepaonu »

kerran vuodessa tarvi vain yhden perhon, mulla on se itsesidottu Edwardsin mohican
aamu alkaa kahvilla
Vastaa Viestiin