ENsimmäisenä päivä etappina oli vain Kemihaara-Naltion autiotupa, mutta lyhyydestään huolimatta tämä päivä oli todella raskas. Alkuun oli alla vanhaa kelkanpolannetta, jossa upotti ehkä 15-20 senttiä ahkiota, suksia aavistus enemmän. Viimeiset 3 kilsaa oli umpihankea, jossa sukset meni "pohjia myöten", eli upotti 40-60 senttiä paikasta riippuen. EN muista että koskaan olisi ahkion veto ollut yhtä raskasta. Toki raskauteen vaikutti varmaan se, että olin kaksi päivää aiemmin kuumeessa, enkä ehkä 100% kunnossa reissun alkaessa.
Toisena päivänä pitelimme lepopäivän, naisystävä kävi tiedustelemassa reitin Vieriharjuun ilman ahkiota. Itse talkkaroin tuvalla, myyrän paskaa oli aivan järketön määrä, lattia ei lakannut antamasta vaikka lakaisi. No, ihan tarpeeseen oli pitää lepopäivä heti alkuun, jos on huono kunto niin on huono kunto.
Kolmantena päivänä hiihtelimme kelkkapolanteita pitkin Vieriharjuun, vaihteeksi aurinkokin paistoi. Soilla uralla oli 20 senttiä pehmeää lunta. joten ei siinäkään ihan ilmaiseksi tultu. Vieriharjussa oli liiterissä hyvin vähän puita, silti liki jokainen vieraskirjaan kirjoittanut kehui saunoneensa, kummallista kun luusisi sen verran olevan ajattelua että puunhuollon ajankohtaa ei tiedä kukaan käyttäjistä ja enemmän lämmitys on tuvassa tarpeen, kuin saunassa. No itsekkyyshän se on nykyajan trendi...
Neljännen päivän maaliksi suunnittelimme Manto-ojan tupaa ja sinne myös hiihtelimme Ylivieriaavan kautta Mantoselkään ja Mantoselässä seurailimme vanhoja ahkioiden polanteita, joiden alla oli kyllä myös kelkanjälki. Sen verran täyteen meni umpihankikiintiö ekana päivänä, ettei kiinnostanut umpihanki ei. Illalla talkkaroin taas tuvalla kun naisystävä kävi hiihtelemässä iltalenkin. Kun ei jaksa niin ei jaksa....
Viides päivä oli spotattu Manto-ojan vieraskirjasta seuraamaan edellisien kulkijoiden polanteita, poroaitaa seuraten olivat muut kulkeneet Peskihaarasta sinne ja päinvastaiseen suuntaan ajattelimme hyödyntää vanhoja jälkiä. Poroaitaa seurasi odotetusti kelkan jäljet, otaksuin että Keskipalojen jälkeisiltä pikkusoilta ura kulkisi myös Keskiseljänaavan kautta Peskihaaraan kuten menikin. Tosin isommalla suolla sai onn hyvin tarkkana että pysyi vanhan uran päällä, kun jälkeäkään ei hangella siitä näkynyt. Metsän suojassa ura oli taas hyvin selkeä.
Tuvalla törmäsimme kolmeen nuoreen, joilla oli monopoikinut Vongoivanräystäällä. Reippaasti aikoivat hiihdellä Tahvolta Kemihaaraan yhtenä päivänä.
Tuvalla päätimme hakea vedet Liittohaarasta, niin ei tarvitsi sulatella täälläkään vettä. Sitä lähdettä en ole koskaan talvella löytänyt. Peskihaarassakin oli vessan makki aivan täynnä, tainnut hälytellä ylärajahälytystä viimeiset 20 kävijää, mutta eipä noita kukaan juuri vaihtele. Kirjoitellaan vaan kaikkea mukavaa vieraskirjaan, mutta toiminta on luokattoman laiskaa. Vieriharjussa sai talikoida käytössä olevasta makista skeidaa jo vaihdettuun, Manto-ojalla piti vaihtaa makki, Peskihaarassa piti vaihtaa makki, Peuraselässä sai tehdä lapiolla töitä kun sarvi ulottui vain hieman istuintason yläpuolelle, Tahvolla ja Härkävaarassa aivan sama juttu. Aikanaan Eräkulkuri kirjotteli jotain vaelluskulttuurin rapistumisesta ja olen 100% samaa mieltä. Edut kelpaa työt ei....
Peskihaarasta suuntasimme Peuraselkään, jota pidän alueen mukavimpana tupana. Keli oli aurinkoinen ja Lahdenperät kulkivat kuin kultaisen auran päällä. Normaalistihan Peuraselkään lähtee rajamiesten uralta selvähkö ura, mutta nyt ei. Edellämme kulkenut parivaljakko veteli kai 2 kilsaa pitkäksi, itse aloin ihmettelmään "vanhalla aidalla" että mistäs se ura erkanee. No, vetäisimme ukarit ja juuri ja juuri havaitsimme melko aukella Härkämurustalla mistä ura lähtee. Peuraselässä saa onneksi veden paljon Peskihaaraa helpommin, ei tarvinnut hiihdellä sanko kädessä 400 metriä.
Peuraselästä hiihtelimme Tahvontuvalle, kumppani kävi iltapäivänlenkin Siulan suuntaan, itse talkkaroin ja lepäsin. Kun ei jaksa niin ei jaksa...
Illalla saunoimme päiväsaunojien lämpimäksi laittamassa saunassa, pesällinen lämmitystä ja puoli kuivausta varten. Harvoimpa tulee enää saunottua reissussa. Mutta ihan mukavaa vaihtelua saunominen on, ei ehkä mitenkään tarpeellista kuitenkaan.
Tahvolta suuntasimme Auhtiselän kautta kohti Härkävaaraa, jos sinne ei olisi mennyt aiemmin hiihdettyä uraa, niin en olisi koskaan jaksanut tätä väliä. Auhtiselän rinnehän on oikein mukavan näköistä metsää ja rinnesoille päästyään näkee pohjoisessa myös tunturit kauniisti. Päivä oli kaunis kuin morsian ja oli mukavaa hiihtää polannetta, kun tiesi mitä olisi ollut ilman vanhaa ahkion jälkeä luvassa.
Härkävaarassa pidimme taas lepopäivän, tai naisystävä kävi reilun 5 tunnin päivälenkin, itse kävin vaan tiedustelemassa seuraavan päivän reittiä Härkävaaran päälle. Härkävaara on kyllä tupana ihan turha, iso tupa vie törkeästi polttopuita ja siihen surkean saunan imemät puut päälle. Tästä MH voisi päästää irti, paliskunta laittakoot tuvan lukkoon ja maksakoot huollon (samaa mieltä olen kyllä Vieriharjusta).
Härkavaarasta lähdimme hiihtelemään kohti Peskihaaraa Härkävaaran laen kautta, mukava ura kulki juuri haluttuun suuntaan.Soilla ura kuitenkin katosi välittömästi ja edessä oli noin 3 kilometriä umpista. Onneksi Lahdenperät kantoivat minuakin edes vähän, Karhun Erät kantoi kumppania täysin. Itse menin "läpi" ehkä 99,7% "askeleista". Hieman turhauttavaa katsoa, kun toisella on helppoa, itsellä ei.
Peskihaarasta hiihtelimme Mantoselän tuvalle omia jälkiämme, näyttäisi tunturi hiljentyneen, kun hiihtolomat menivät ohi.
Mantoselän tuvalta hiihtelimme taas omia jälkiä Vieriharjuun, sellainen 20 senttiä oli kertynyt lunta viikossa, joten ei urallakaan kulkenut ihan ilmaiseksi. Ja tavallaan hiljaista oli ollut myös tuvalla , kun ainoat merkinnät oli yhden eräopasyrityksen merkinnät ja niitä olikin paljon.
Enää olikin vain jäljellä hiihtely takaisin autolle Kemihaaraan. Ensimmäinen selvästi plussakelin päivä, enkä viitsinyt voidella suksia. Meinasi melkein lipsua. Tapasimme myös rajavartiopartion, joiden kanssa juteltiin varmaan parisenkymmentä minuuttia. Onneksi autojunalle ei ollut kiirettä jäi aikaa myös maisemien katseluun.