Heitetty reissu

cobbo
Viestit: 703
Liittynyt: 22 Elo 2017 20:48

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja cobbo »

Sarekin 8 päivän kierros alkaen 10. syyskuuta.

Rengasreitti Kvikkjokkista ensin Vallevarren suuntaan, siitä pohjoiseen Njoatsosvaggeen ja Njoatsos-järville, Tjåggnaristjåhkkan länsipuolelta kiertäen Sarvesvaggeen. Laaksoa itään ja nousu Luottolahkon pohjoislaidalle, josta Noaijjdevaggen ja Lullihavaggen kautta alas melkein Bårddejiegnan jäätikön itälaidalle ja Gådokjohkan ylitys. Sieltä Stuor Jierttan länsipuolelta Pårekin kylän ohitse takaisin Kvikkjokkiin.

Lullihavaggen läpikulku oli yllättävän rankka kivikkoisuutensa takia. Samoin Gådokjohkan kahlauspaikkaa etsiessä meinasi epäusko iskeä, koska sateen johdosta se oli ihan yläjuoksullakin jo voimakasvirtainen ja sameavetinen.

Keli kepitti haastavuudellaan viime vuoden Kaldoaivin syysvaelluksen. Pari eka päivää olivat kauniin aurinkoisia, mutta kolmantena päivänä alkoi sade joka jatkui kirjaimellisesti yhtäjaksoisena kahdeksanteen päivään asti. Tuuli oli onneksi kohtuullista ja lämpötila pysyi nipinnapin nollan yläpuolella, eli lumisilla kivillä ei pitänyt liukastella. Mikään ei kuitenkaan kuivunut koskaan, ja sinällään hyvin tuulettuva X-Mid -telttakin oli kondenssin peittämä sisäpuoleltaan.

Huiputuksia ei tarvinnut harkita koska huiput olivat suuren osan aikaa pilvien sisällä - onneksi sankkaa sumua oli vain hetkittäin parina päivänä. Paljon pelasti viimeisen päivän aurinkoinen keli joka teki Kvikkjokkin lähistön ruskassa olleet koivumetsät äärettömän näteiksi.

Videota seuraa kun joskus sen valmiiksi saan. Kurjasta kelistä huolimatta löytyi yllättävän paljon hienon sumuisia ja tunnelmallisia maisemia.

Varusteista sen verran että jalassa oli eka kertaa Topo Athleticin Terraventure 3:t jotka toimivat paremmin kuin yhdetkään aiemmat kengät. Istuvuus oli loistava, kivisuojaus riittävä ja varpaille oli tilaa jopa paksua kalvosukkaa käytettäessä. Viikon saldo oli yksi pikkuruinen rakon alku, ja arat kantapäät joilta en kivillä hyppiessä voi säästyä millään kengillä.

Pikavilaus instassa: https://www.instagram.com/p/Cio2E04Joix/


Tunnelivaeltaja
Viestit: 266
Liittynyt: 16 Kesä 2006 18:38
Paikkakunta: Espoo

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja Tunnelivaeltaja »

Gådokjåhkån kahlaamisen vaikeus ei ole mitenkään yllättävää. Tämä on niitä jokia, joita en itse uskaltaisi yrittää ylittää muuten kuin siltaa pitkin (n. 880 metrin korkeuskäyrällä), vaikka siitä jonkin verran lisämatkaa tuleekin.

Claes Grundstenin (På fjälltur: Sarek) ohje on varsin yksikäsitteinen: "Kåtokjåkkkå är i normalfallet mycket svår att vada längs hela sitt lopp. Man bör definitivt inte försöka annat än i extremt lågvatten. Denna jåkk har många liv på sitt samvete." Vaihtoehtona Grundsten mainitsee Bårddejiegnan kautta kiertämisen, mutta siinäkin on omat hankaluutensa ja riskinsä.
Metsän Omena
Viestit: 3064
Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja Metsän Omena »

Tunnelivaeltaja kirjoitti: 18 Syys 2022 22:29 Vaihtoehtona Grundsten mainitsee Bårddejiegnan kautta kiertämisen, mutta siinäkin on omat hankaluutensa ja riskinsä.
https://aijaa.com/Qtf1V0
https://aijaa.com/SuTpf2

Kyseisen jäätikön purku-uoman suuaukko heinäkuussa. Jäätikön kautta kierto onnistuu helposti hieman loitompaa. Reunamoreenit kiikkeriä. Kahdesti tuolta mennyt, myös kahlaus polvi-reisisyvyydessä ok. Aamuisin vesi matalampaa.
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

Kyllä kierto Pårten jäätikön kautta on melko turvallinen reitti, siinähän ei ole lunta loppukesästä yhtään, joten railot on näkyvillä. Isompi vaara on jäätikön romahtaminen laskujoen yltä aina joskus, joten suuaukko kannattaa kiertää ainakin parinsadan metrin päästä. (Tai sitten se siltahan on siellä alempana, kiertoa ei tule paljon, jos suuntaa heti ylempää kohti siltaa. :) )
Tuossa virtausaukon vasen puoli, röpelöisyydestään huolimatta suht turvallinen siirtymäpaikka jäälle ja pois.
https://www.vastavalo.net/displayimage.php?pos=-282654
Taisi aiemmin ollakin puhetta, että syyskuu voi olla jo hiukan myöhäinen ajankohta, mutta hyvä ettei tarvinnut sentään lumen kanssa liukastella, tosin voi sekin olla aikamoinen elämys. :D
Kyllä Siperia opettaa!
cobbo
Viestit: 703
Liittynyt: 22 Elo 2017 20:48

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja cobbo »

Tunnelivaeltaja kirjoitti: 18 Syys 2022 22:29 Gådokjåhkån kahlaamisen vaikeus ei ole mitenkään yllättävää. Tämä on niitä jokia, joita en itse uskaltaisi yrittää ylittää muuten kuin siltaa pitkin (n. 880 metrin korkeuskäyrällä), vaikka siitä jonkin verran lisämatkaa tuleekin.

Claes Grundstenin (På fjälltur: Sarek) ohje on varsin yksikäsitteinen: "Kåtokjåkkkå är i normalfallet mycket svår att vada längs hela sitt lopp. Man bör definitivt inte försöka annat än i extremt lågvatten. Denna jåkk har många liv på sitt samvete." Vaihtoehtona Grundsten mainitsee Bårddejiegnan kautta kiertämisen, mutta siinäkin on omat hankaluutensa ja riskinsä.
Kyllä, katsoin reissun päällä kartalta Gådokjåhkan vedenkeruualuetta ja totesin sen olevan iso, eli ei se veden määrä ihan täysin yllätys ollut. Tuohon suuntaan en olisi edes lähtenyt, jos kirjasta Fjällvandra i Sarek napatuissa kuvissa ei olisi mainittu reittiä Bårddejiegnan kautta, ja jos ei olisi ollut syksyinen kylmä keli. Mutta laitan rastin seinään siinä mielessä, että tuo ei ollut paras mahdollinen spontaani reitinmuutos. (Alkuperäinen reittini oli piirretty kulkemaan sillan kautta.)

Kahlaus ei sitten loppupeleissä ollut kovinkaan vaativa; parin metrin leveys juuri polven alle ulottuvaa vettä ja alavirrankin puolella sen verran kivikkoa joka olisi stopannut ajelehtimisen kaatuessa. Mutta yhtään syvempään veteen en olisi mennytkään, vaan lähtenyt suosiolla tallaamaan siltaa kohti.

Paikka oli hieman reilu kilometri jäätikön reunasta. Tuon pisteen jälkeen vesimäärä joessa lisääntyi rajusti koska siihen alkoi valua Boarekthjåkkan rinteiltä sivupuroja.
oaivi
Viestit: 443
Liittynyt: 18 Syys 2011 20:24

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja oaivi »

Liikuimme viime viikon poikani kanssa Ropin ympäristössä. Monin tavoin poikkeuksellinen reissu. En ollut 11 vuoteen vaeltanut ihmisseurassa enkä muistaakseni yhdeksään vuoteen yöpynyt autiotuvassa.

Alkuviikolla näimme jopa auringon ja ihailimme Akkispahtaa ja Ropia eri suunnista. Keskiviikkoaamuna heräsimme Mársoaivin juurella lumeen peittyneessä teltassa. Suunnitelmana oli ollut lähteä siitä Kutukosken suuntaan, mutta ei houkutellut lähteä puskemaan räntätuiskussa kovaan vastatuuleen, vaan siirryimme Ropin tuvalle. Vesisateisen torstain päiväretkeilimme soita pitkin Saarijärvelle. Loppuviikko seikkailtiin leppoisasti edelleen Ropin länsipuolella, joten kilometrejä ei lopulta kovin paljon kertynyt.

Kun taivaalta tulee tavaraa alas kuutena päivänä seitsemästä niin säitä tulee toki matkan varrella manattua. Mutta ei mikään sää vaellusta pilaa. Nuoremman polvenkin ensimmäinen tunturivaellus oli vahvasti plusmerkkinen. Sitkeän yrittämisen tuloksena kalakin lopulta söi.
Metsä. Kuntosali ja juhlasali. Työpaikka ja lepopaikka. Kirkko ja kapakka.
Janne Pyykkö
Viestit: 683
Liittynyt: 06 Helmi 2013 09:02
Paikkakunta: Espoo

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja Janne Pyykkö »

Aika perusmuotoinen Urho Kekkosen kansallispuiston patikointi 8.-12.9.2022 Kiilopää-Kotaköngäs-Palovanganjoki-Paratiisikuru-Luirojärvi-Suomunlatva-Kiilopää (105 km), mutta mausteena jättiläisjumppapallon kuljetus ja siitä seuranneet vuorovaikutustilanteet.

Raportti reissusta tässä.

Kuva
Avisuora - Retkellä tavalla tai toisella http://avisuora.wordpress.com
Aaro
Viestit: 2411
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Mönkijän jäljet vasemmalla rannalla.
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja OS »

Janne Pyykkö kirjoitti: 20 Syys 2022 23:51 Aika perusmuotoinen Urho Kekkosen kansallispuiston patikointi 8.-12.9.2022 Kiilopää-Kotaköngäs-Palovanganjoki-Paratiisikuru-Luirojärvi-Suomunlatva-Kiilopää (105 km), mutta mausteena jättiläisjumppapallon kuljetus ja siitä seuranneet vuorovaikutustilanteet.

Raportti reissusta tässä.
Mielenkiintoisia Lapin reissuja riitti tällekkin suvelle, kiitos niistä.
mattipappa
Viestit: 870
Liittynyt: 02 Helmi 2009 20:57
Paikkakunta: Tampere

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja mattipappa »

Kaksi viikkoa sitten palasimme yöjunalla ruskavaellukselta, tytär, vävy ja minä. Kirjoitin pienen reissukertomuksen tänne jo pian sen jälkeen, mutta onnistuin sen kadottamaan, kun klikkasin esikatseltavaksi, millään tavoin en sitä enää saanut palautettua näkyviin. Mutta jospa nyt lyhyesti uudestaan.

Valitsimme reitiksemme Kuivin kierroksen, joka oli meiltä näkemättä. Eka yöpyminen jo Luopmosjohkalla, Sulaojan parkkipaikalta, joka oli muuten ihan täynnä, pari kilometriä.

Muut yöpymiset : Ruktajärvi , Njavgoaivi, Kuivi, jossa kaksi yötä, Fjellun putous, Ruktajärvi.

Aluksi saimme nauttia ihanteellisista vaellussäistä, poutaa, välillä aurinkoistakin, sellaista hienoa syyssäätä, eikä minkäänlaisia itikoitakaan ollut harminamme. Loppua kohti sää muuttui kosteammaksi, kahtena viimeisenä yönä satoi ihan kohtalaisesti, ja vielä viimeisenä aamupäivänäkin. Mutta ei isompia murheita sateista. Ruktajärvellä viimeisenä yönä maa ensin jäätyi pakkasessa, ennenkuin alkoi vesisade. Seuraavat päivät sitten olivatkin kai hyvinkin märkiä sillä seudulla, olimme onnellisia päästessämme sopivasti ajoissa alta pois.

Harkitusti patikoimme vain todella kohtuullisia päivämatkoja, se oli hyvä päätös. Ehdimme ihailemaan näkymiä, ja ehdimme jokaiselle yöpaikalle niin aikaisin, että saimme varata parhaat paikat itsellemme. Varsinkin sellaisilla paikoilla kuin Fjellun putous, on erittäin vähän kunnollisia telttapaikkoja. Mekin käytimme siellä tarjolla olleita puisia alustoja, vaikka ilmankin toki olisimme pärjänneet.

Olin varautunut mielestäni kaikin puolin hyvin varusteiden ja ruuan osalta. Ruoka kyllä riitti, pari päivää ylimääräisillä vielä olisi mennyt. Edellisellä ruskavaelluksella olin palellut pahoin huonon makuualustan vuoksi, nyt ei kylmä tullut alakautta, mutta silti palelin joka yö enemmän tai vähemmän. Ei auttanut paljoakaan vaikka keräsin lopulta kaikki vaatteet päälleni. Teki muuten ahtaan olon makuupussiin, mutta pahempi olisi ollut kylmyys. Jostain syystä paleluherkkyyteni on ikääntyessä pahentunut, meikäläisen pitäisi jo ilmeisesti käyttää talvimakuupussia syksyllä. Uuteen, käytettynä ostamaani telttaan olin tosi tyytyväinen. Telttakeskusteluketjussa sitä jo kehuinkin.

Niin, kaikenkaikkiaan onnistunut reissu taas kerran. Maisemat mahtavat, jossain upeaa ruskaakin. Kuivin huipulla kannatti käydä. Kuivia lähestyessä Njavgoaivin suunnasta maasto on hätkähdyttävän sileätä, paikoin voisi vaikka henkilöautolla ajaa. Toisaalta sitten hankaliakin osuuksia riitti. Fjellun putous mahtava, ja Kevon kanjoni tietenkin samoin.

Varasimme jo talvella junaliput autojunasta,ja makuuhytit, kun oli niin hyvä tarjous. Kannatti kyllä, vaikka olihan se sellaista kolinaa ja keinumista, ettei meikäläinen huonouninen juurikaan nukkunut, ei mennessä eikä tullessa. Hyväuniset, kuten tyttärenikin on, tietenkin voivat olla hyvinkin tyytyväisiä.

Jokohan tuli kirjoitettua senverran kuin ajattelinkin. Tällä kertaa klikkaan heti Lähetä. Jospa ei katoaisi tällä kertaa.
tiku
Viestit: 509
Liittynyt: 09 Touko 2012 21:10

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja tiku »

Oliko uusi Kuivin tupa jo teillä käytössä, sillä luontoon-sivuilla näkyy olevan päivitys 21.9., että "Kuivin autiotupa on valmistunut ja retkeilijöiden käytössä." Katsoin kuvia sieltä
https://www.luontoon.fi/kuiviautiotupa
ja huomio kiinnittyi paitsi kamiinan hormin sulkupeltiin, myös jonkinlaiseen sähköistykseen? Se voisi kai olla ihan oikea eikä tavanomainen feikki, kun samassa yhteydessä on myös huoltotupa.
mattipappa
Viestit: 870
Liittynyt: 02 Helmi 2009 20:57
Paikkakunta: Tampere

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja mattipappa »

Kuivin uusi tupa ei ollut käytössä vielä silloin. Se oli kyllä täysin valmis, mutta lukittuna. Sehän piti aiempien tiedotteiden mukaan olla käytössä jo syyskuun alusta. Kuulimme kerrottavan, ettei käyttölupaa oltu silloin vielä saatu. Luultavasti lopputarkastus jostain syystä oli viivästynyt.
jääleinikki
Viestit: 311
Liittynyt: 30 Heinä 2009 22:01

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja jääleinikki »

Kirjoittaja tiku » 28.09.2022 22:49
Oliko uusi Kuivin tupa jo teillä käytössä, sillä luontoon-sivuilla näkyy olevan päivitys 21.9., että "Kuivin autiotupa on valmistunut ja retkeilijöiden käytössä." Katsoin kuvia sieltä
https://www.luontoon.fi/kuiviautiotupa
ja huomio kiinnittyi paitsi kamiinan hormin sulkupeltiin, myös jonkinlaiseen sähköistykseen? Se voisi kai olla ihan oikea eikä tavanomainen feikki, kun samassa yhteydessä on myös huoltotupa

Voisiko tuo liittyä tuohon seinässä olevaan ilmanvaihtoventtiiliin. Saisi virtansa aurinkopaneelista tai tuulipropelista, veikkaus??
f7391
Viestit: 314
Liittynyt: 14 Elo 2007 09:23

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja f7391 »

jääleinikki kirjoitti: 29 Syys 2022 11:21
ja huomio kiinnittyi paitsi kamiinan hormin sulkupeltiin, myös jonkinlaiseen sähköistykseen? Se voisi kai olla ihan oikea eikä tavanomainen feikki, kun samassa yhteydessä on myös huoltotupa

Voisiko tuo liittyä tuohon seinässä olevaan ilmanvaihtoventtiiliin. Saisi virtansa aurinkopaneelista tai tuulipropelista, veikkaus??
Tästäpä tuli mieleen, että olikos jossain autio- tai varaustuvilla jo aurinkokennolla tai tuulivoimalalla ladattavia akustoja, joita vaeltajat voivat käyttää puhelinten ym. lataukseen? Muistelen hämärästi lukeneeni jostain tällaisesta.

Hannukurun saunalla on muistaakseni aurinkosähköllä ladattava valaistus, mutta muuten en ole vielä sähköihin törmännyt kämpillä.
Ursus
Viestit: 9551
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Re: Heitetty reissu

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Aurinko- ja tuulivoimalla latautuvat akut autiotuvilla olisi kehitysaskel, jonka päässä voitaisiin joskus tuvat ja tupien saunatkin lämmittää saasteettomalla sähköllä pienhiukkasia suoltavien kamiinoiden ja kiukaiden sijaan.
Nuo kuvassa näkyvät mönkijän jäljet Paratiisikurussa on siksi törkeä ympäristörikos, että mönkijöillä luvallisesti puistossa ajavat pitäisi tarvittaessa saattaa vaikka yhteisvastuullisesti rangaistavaksi.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Vastaa Viestiin