Heitetty reissu
Re: Heitetty reissu
Ok.kiitos.
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
Re: Heitetty reissu
Talven viimeinen
Tämä talvi on ollut ennennäkemättömän hyvä vaellus talvi, kun huono kunto ei enää motivoi lähtemään hiihtämään Ylläkselle. Mutta retkeillä toistaiseksi vielä viitsii, toivottavasti useamman vuoden ajan jatkossakin. Tälle talvelle 4 vaellukseksi laskettavaa, ensi talvelle varmaan vaan 3.
Tuttuun tapaan matkustimme pohjoiseen autojunalla, siinä säästää aikaa ja varmaan oikeasti rahaakin. Ja jostain syystä ennen "lomia" tulee pakattua töitä aika runsaasti edeltäville päiville, nyt oli pohjia kropassa vikalta kolmelta päivältä enenn reissua 44 tuntia ja yhteensä 16 tuntia vapaata kolmen työpäivän väleissä. Pohjia oli siis jonkin verran, kun työmatkakin on päivässä yhteensä 90 minsaa. Kolarin autojuna-asemalta ajelimme Ropinsalmelle, jossa pakkasimme ahkiot ja pääsimme hiihtelemään kohti Ropin autiotupaa. Heti järvellä teimme pienen virheen, kun emme tienneet mistä se ura autiotuvalle lähtee. Näin ollen hiihtelimme uusinta kelkkapolannetta ja sehän olikin sitten hikinen virhe. Ymmärsimme kyllä virheen jo ennen Ahvenjärveä, mutta sitkeästi uskoimme että pakkohan polanteen on mennä siististi tuvan suuntaa jotain kautta.
No tuvalle hiihtely otti taukoineen liki 4,5 tuntia, joka oli itselleni kyllä liian kova tikki, mutta perille pääsimme kuitenkin. Tuvalla oli kolme kulkijaa jo lavereilla, joten toinen alalaveri oli jäljellä meille. Nopeasti valmistetun päivällisen jälkeen kumppani kysyi löytyykö vieraskirjasta tuttuja ja sanoin että vaikuttaisi siltä että nönnönnöö olisi Erä-SM-kisoista naamatutun poika ja välittämästi sain vahvistuksen alalaverilta että pitää paikkaansa ja nönnönnöö lepäilee tuossa ylälaverilta. Tuli hieman hölmö olo, mutta tavallaan ihan hauska juttu.
Tupakaveri sanoi että hän sitten nukkuu äänekkäästi, joten samantien kun kuulin ekan kuorsaussävelen, menin vetäisemään teltan pihalle pystyyn. Nyt ei ollut varaa huonoihin uniin. Todellisesti hän ei sitten kuorsannut juuri lainkaan, kun naisystävä sanoi nukkuneensa hyvin. Itse nukuin teltassa sen verran hyvin, että heräsin vasta kun muut olivat jo lähdössä kohti Ropinsalmea. Onneksi meillä reissu oli vasta alussa.
Toisen päivän lähtö siis venähti liki puoleen päivään, kun unenlahjat oli turhankin hyvät. Suunnitelmissa oli hiihdellä kohti Kaskasjokea ja uskoimme pääsevämme sinne helposti, kun eihän matkaa ollut kuin vajaa 15 kilometriä. Olin vaan täysin palautumaton edellisen päivän jäljiltä. Lisäksi alkumatkasta ohut korppu hangen pinnassa ei kantanut minua tunturisuksien kanssa käytännössä lainkaan, vaan upposin vaihtelevasti 20-50 senttiä. Ei olut kulkua, eikä myöskään motivaatiotakaan. Jäimmekin telttailemaan Pitsijoen jyrkänteiden tienoille alle 9 kilometrin jälkeen. Leiripaikan kohdilla ahma oli jättänyt jälkijotoksensa hangelle. Mukavaa että edes jälkiä näkyi.
Kolmantena päivänä tavoitteena oli edelleen Kaskasjoki, jonne oli enää kuutisen kilometriä matkaa. Kroppani huusi edelleen kevyttä päivää, jonka se saikin. Tuvalla taisimme olla yhden aikoihin, joten kumppani lähti vielä iltahiihdolle, minä en. Tuvalla oli kolme muutakin kulkijaa, mutta hyvinhän sinn mahtui. Nyky alustoilla 6 alustaa ei kyllä laverille olisi mahtunut.
Neljännen hiihtopäivän tavoitteena oli Puuvrasjoen tupa, matkaa oli luvassa pikkuisen yli 15 kilometriä, joka tuntui edellisten päivien perusteella aika kovalta, mutta toisaalta luvassa oli erinomainen polanne Njamatjavrille saakka, josta oli tarkoitus hiihdellä aika suoraviivaisesti tuvalle. Päivä oli melko tuulinen, mutta onneksemme tuuli kävi takaa, eikä juuri haitannut menoamme. Hanki ei edelleenkään kantanut keski-ikäistä pullukkaa, vaan säännöllisesti vajosin 20-50 senttiä ohuen korpun lävitse.
Tuvalle päästyämme veden haut ym ja lepäämään, paitsi kumppani kävi taas kolmisen tuntia suksimassa. Vesipaikalla oli noin 1,5 metrinen juuri ja juuri ämpärin mentävä lumiputki veteen, mutta kyllä siitäkin sai vedet otettua.
Viidennen päivän pyhitin kokonaan levoksi tai tietenkin jotain puuhastelin tuvalla, ettei aivan tylsisty. Parantelin hieman vedenotto mahdollisuuksia, poistin lumet kuistilta jne. Mukavaa levätä välillä, jos ei vaan oikein kulje. Iltapäivästä tuvalle tuli taukoa pitämään MH:n ketunmetsästäjä ja puolisen tuntia myöhemmin vielä naalinpesiä kartoittanut MH:n kaveri. Kummankin kanssa mukavat puolentunnin juttutuokiot. Illalla tuli vielä tuttu mies tuvalle ja oli ihan mukavaa jutella nuoren mutta kokeneen kaverin kanssa.
Kuudentenä päivänä päätimme lähteä suuntaamaan kohti Tenomuotkaa, oli selvää ettei ahkio liikkuisi yhdessä päivässä sinne saakka, mutta telttayön kanssa kahdessa päivässä piti olla ihan mahdollinen. Vaikka edellisen päivän olinkin levännyt oli kulku alkuun niin synkkää, että ajauduimme hiihtelemään turhan alhaalla rinteessä ja turhaa hiihtelyä tuli liki pari kilsaa, ennen Raittijärveä. No tuskin mäkiin suoraan hyökkäämällä olisin edes jaksanut hiihtää liki kokopäivää, kuten nyt jaksoin. Hiihtomatkan pituus oli reilu 23 kilsaa ja teltan pystytimme Anuntijärven rannalle. Päivä oli pelkkää auringonpaistetta ja sen tunsi ehkä naamassakin.
Seitsämännen päivän oli tarkoitus johdatella meidät Tenomuotkaan ja niin tekikin. Kuvittelin että löytyisi ahkionpolanne joka kulkisi Anuntivaaran pohjoispuolelta, mutta ei löytynyt, vaan etelänpuolelta kiertävä löytyi. Polanne oli ihan kiva, kun edelleenkään 210 senttisen tunturisukset eivät kantaneet kovin luotettavasti. Ilmeisesti tuulisilla paikoilla hanki ei vaan ollut vettynyt tarpeeksi, koska päivän lopun oikaisulla Karravaaran kaakkoispuolelta hanki kantoi aika hyvin. Hiihtäessä reitti tuntui täysin päättömältä, mutta GPX-jäljen mukaan ei se kiertänyt kyllä kovinkaan pahasti. Tuvalta löytyi polttopuuksi mäntyä, jopa tervaista sellaista, joten jokunen kiehinen oli pakko veistää.
Kahdeksas päivä johdatteli meidät Taabman tuvalle, kaksi edellistä aika pitkää hiihtopäivää painoi punteissa. Nurmiota mukaillen "Klabbeissa on mulla tonnin stiflat. Ei ne tonnii bungaa, mut ne painaa sen." Hiihto kulki ehkä 3 metriä, muuten luokatonta menoa. Onneksi keli oli mukava ja maisematkin edes jonkinlaisia. Ruunuvuopiossa näimme hirven, joka olikin reissun ainoa hirvieläin. Loppumatkan kuljimme Jorba-Ciertin kurua ja Cierttijavria pitkin, kunnes käännyimme länteen tuvalle. Olin aivan loppu tuvalle päästyämme. Tietysti muutaman kiehisen joutui raapaisemaan, kun oli taas mäntyä tarjolla, tosin nyt suhteellisen märkää, mutta eiköhän ne seuraavalle kuivaneet, kun jätti ristikolle
Yllättäen yhdeksäntenä päivänä mono olikin sitten melko hyvin syönnillään, tarkoituksena oli hiihdellä Porojärven ja Jogasjärven tupien kautta Meekolle ja aika helpostihan se meni, kun koko matkan oli alla hyvä polanne. Hankikin alkoi jo kantamaan kohtuudella. Porojärvellä lattiaharja oli rikki, korjasimme sen kun mukana oli riittävästi korjaustarpeita. Lämpimässä tuvassa oli muutenkin mukavaa pidellä taukoa, lounaan söimme Jogaksella, siellä oli tekemässä lähtöä 4 veteraanivaeltajan seurue, joten taas oli lämmin tupa käytössä. Jogaksen jälkeen nousi tuuli parissa minuutissa, olisikohan ollut parhaimmillaan noin 14 m/s keskituuli (=paras arvaus), kun ahkio tuli perässä 45 asteen kulmassa. Meekolla oli pari henkeä jo tuvalla, kun tulimme sinne ja 5 koiravaljakko ihmistä tuli sitten illan mittaan tuvan ympäristöön telttailemaan. Ihan mukavaa viettää aikaa mukavassa seurassa, tietysti kun tuvassa oli sisällä 5 naista ja minä, niin pidin turpaa kiinni ja kuuntelin
...
Kymmenentenä retkipäivänä Tarkoitus oli hiihdellä kohti Puuvrasjoen kämppää, uunoilin sinne 5 päivää aiemmin termospullon ja sehän piti noutaa sieltä, vaikka se olikin liki 15 vuotta vanha. Alkuun lähdimme nousemaan kelkkareittiä, mutta aika pian erkanimme siltä hiihtelemään omia uriamme kohti Kaitsajärveä. Siitä sitten Unkkavaaran ja Terbmisvaaran välistä kohti Goddetsohkkaa, jonka viereen pystytimme telttamme. Matkalla löysimme jonkun lapion lapaosan, jonka poimimme kyytiin.
Yhdestoista hiihtopäivä oli lyhyehkö 11 kilsan hiihto Puuvrasjoelle, aurinko pani parastaan ja aika myöhäisen heräämisen vuoksi hanki pääsi vettymään aika pahasti. Vetäisin skinit pois Virdnilattun kohdilla ja aika paljon helpompaahan on hiihtää ilman noita karvoja. Edelleen näköjään miehillä nousukarvat ovat kainaloissa.... ja voi ne olla naisillakin. Hiihto on vaan paljon mukavampaa jos suksi huilaa.
Kahdennentoista päivän agendana oli Ropin tupa, tai hieman vielä eteenpäin. Nyt heräilimme jo viiden jälkeen, mutta yöllä oli vain aste apkkasta, joten hangen kuori ei olut kaksinen, eikä se kestänyt kovin pitkään. Nousu Viissetlahkulle vei voimia turhan paljon, kun hanki alkoi kantamaan kunnolla vasta hieman ennen suolle saapumista. Suolla taas hanki välillä petti alta. Keli oli kyllä komea ja termariruoka maistuvaa tässä vaiheessa reissua.
Ropin tuvalle saavuimme hieman ennen kahta, siinä päiväkahvien keittelyn aikana oli vielä mielessä että jatkamme autolle ja lähdemme kotiin, mutta kun nosteli kahvimukin huulille ja siemaisi kahvia tuvan portailla, tuli mieleen että miksi ihmeessä täältä lähtisi pois nyt, kun keli on hyvä. Aikaa on nauttia vielä yksi ilta ja yö tunturissa. Edelliset kävijät, oli ne sitten ne vieraskirjasta löytyvät tai ei, olivat kyllä jättäneet huonoimmat polttopuut ikinä tuvan sisään. Eihän toi nyt oikeasti aiheuta hyvässä kelissä ongelmaa seuraaville, mutta keliä ei voi tietää ja jotenkin jää itsekäs/laiska vaikutelma joistain kulkijoista. PPP jyrää.... Mutta ei siinä, kukin tavallaan...
Viimeiseksi aamuksi olimme laittaneet kellon herättämään neljältä, kun on omassa porukassa tuvalla, ei aikainen herääminen häiritse muita. Tässä tapauksessa pikemminkin päinvastoin, kun hieman ennen viittä mennessäni ahkiota pakkaamaan portaiden edessä näin kaksi ehkä 15 vuotiasta tyttöä, sivummalla oli myös tyttöjen isä. Aika reipasta menoa hiihdellä yön yli Ropinsalmesta tuvalle, oli kuulemma näkyneet tähdet hyvin. olin kyllä aika epäuskoinen näkemääni, hetken ajattelin kyllä jo seonneeni...
Vaellukselle sattui yksi vaelluksieni paras hetki kun hiihdin suoraan naalin pesäkummulle, jossa pääsin näkemään naalin noin 30 metrin etäisyydeltä. Sitä fiilistä on vaikea selittää, kun tajuaa näkevänsä jotain jota on kovasti halunnut nähdä viimeiset 36 vuotta. Tapahtumaa en sijoittanut päiväkirjanomaiseen tekstiin, koska tarkoitus on antaa rauhaa Suomessa harvinaiselle eläimelle, joka kyllä ei ole maailmanlaajuisesti mitenkään uhanalainen. Olin jo yhteydessä Metsähallituksen Käsivarren naalivastaavaan ja ilmeisesti tämä asuttu pesä ei ollut heillä tiedossa. Tämä oli kyllä vaelluksen kruunu, muutenkin hyvä reissu, vaikka pumpun vuoksi hiihtely on joutavaa läpsyttelyä sekä raskasta. Mutta onhan se ihan hiton mukavaa silti....
Seuraava yli 3 päivän reissu on Saimaan "norpparisteily", vaikka todellinen luonnonystävä jättäisi sen väliin, kun ainahan se häiritsee norppia, jos joku **lkero meloo näköpiiriin. Menen silti...
Tämä talvi on ollut ennennäkemättömän hyvä vaellus talvi, kun huono kunto ei enää motivoi lähtemään hiihtämään Ylläkselle. Mutta retkeillä toistaiseksi vielä viitsii, toivottavasti useamman vuoden ajan jatkossakin. Tälle talvelle 4 vaellukseksi laskettavaa, ensi talvelle varmaan vaan 3.
Tuttuun tapaan matkustimme pohjoiseen autojunalla, siinä säästää aikaa ja varmaan oikeasti rahaakin. Ja jostain syystä ennen "lomia" tulee pakattua töitä aika runsaasti edeltäville päiville, nyt oli pohjia kropassa vikalta kolmelta päivältä enenn reissua 44 tuntia ja yhteensä 16 tuntia vapaata kolmen työpäivän väleissä. Pohjia oli siis jonkin verran, kun työmatkakin on päivässä yhteensä 90 minsaa. Kolarin autojuna-asemalta ajelimme Ropinsalmelle, jossa pakkasimme ahkiot ja pääsimme hiihtelemään kohti Ropin autiotupaa. Heti järvellä teimme pienen virheen, kun emme tienneet mistä se ura autiotuvalle lähtee. Näin ollen hiihtelimme uusinta kelkkapolannetta ja sehän olikin sitten hikinen virhe. Ymmärsimme kyllä virheen jo ennen Ahvenjärveä, mutta sitkeästi uskoimme että pakkohan polanteen on mennä siististi tuvan suuntaa jotain kautta.
No tuvalle hiihtely otti taukoineen liki 4,5 tuntia, joka oli itselleni kyllä liian kova tikki, mutta perille pääsimme kuitenkin. Tuvalla oli kolme kulkijaa jo lavereilla, joten toinen alalaveri oli jäljellä meille. Nopeasti valmistetun päivällisen jälkeen kumppani kysyi löytyykö vieraskirjasta tuttuja ja sanoin että vaikuttaisi siltä että nönnönnöö olisi Erä-SM-kisoista naamatutun poika ja välittämästi sain vahvistuksen alalaverilta että pitää paikkaansa ja nönnönnöö lepäilee tuossa ylälaverilta. Tuli hieman hölmö olo, mutta tavallaan ihan hauska juttu.
Tupakaveri sanoi että hän sitten nukkuu äänekkäästi, joten samantien kun kuulin ekan kuorsaussävelen, menin vetäisemään teltan pihalle pystyyn. Nyt ei ollut varaa huonoihin uniin. Todellisesti hän ei sitten kuorsannut juuri lainkaan, kun naisystävä sanoi nukkuneensa hyvin. Itse nukuin teltassa sen verran hyvin, että heräsin vasta kun muut olivat jo lähdössä kohti Ropinsalmea. Onneksi meillä reissu oli vasta alussa.
Toisen päivän lähtö siis venähti liki puoleen päivään, kun unenlahjat oli turhankin hyvät. Suunnitelmissa oli hiihdellä kohti Kaskasjokea ja uskoimme pääsevämme sinne helposti, kun eihän matkaa ollut kuin vajaa 15 kilometriä. Olin vaan täysin palautumaton edellisen päivän jäljiltä. Lisäksi alkumatkasta ohut korppu hangen pinnassa ei kantanut minua tunturisuksien kanssa käytännössä lainkaan, vaan upposin vaihtelevasti 20-50 senttiä. Ei olut kulkua, eikä myöskään motivaatiotakaan. Jäimmekin telttailemaan Pitsijoen jyrkänteiden tienoille alle 9 kilometrin jälkeen. Leiripaikan kohdilla ahma oli jättänyt jälkijotoksensa hangelle. Mukavaa että edes jälkiä näkyi.
Kolmantena päivänä tavoitteena oli edelleen Kaskasjoki, jonne oli enää kuutisen kilometriä matkaa. Kroppani huusi edelleen kevyttä päivää, jonka se saikin. Tuvalla taisimme olla yhden aikoihin, joten kumppani lähti vielä iltahiihdolle, minä en. Tuvalla oli kolme muutakin kulkijaa, mutta hyvinhän sinn mahtui. Nyky alustoilla 6 alustaa ei kyllä laverille olisi mahtunut.
Neljännen hiihtopäivän tavoitteena oli Puuvrasjoen tupa, matkaa oli luvassa pikkuisen yli 15 kilometriä, joka tuntui edellisten päivien perusteella aika kovalta, mutta toisaalta luvassa oli erinomainen polanne Njamatjavrille saakka, josta oli tarkoitus hiihdellä aika suoraviivaisesti tuvalle. Päivä oli melko tuulinen, mutta onneksemme tuuli kävi takaa, eikä juuri haitannut menoamme. Hanki ei edelleenkään kantanut keski-ikäistä pullukkaa, vaan säännöllisesti vajosin 20-50 senttiä ohuen korpun lävitse.
Tuvalle päästyämme veden haut ym ja lepäämään, paitsi kumppani kävi taas kolmisen tuntia suksimassa. Vesipaikalla oli noin 1,5 metrinen juuri ja juuri ämpärin mentävä lumiputki veteen, mutta kyllä siitäkin sai vedet otettua.
Viidennen päivän pyhitin kokonaan levoksi tai tietenkin jotain puuhastelin tuvalla, ettei aivan tylsisty. Parantelin hieman vedenotto mahdollisuuksia, poistin lumet kuistilta jne. Mukavaa levätä välillä, jos ei vaan oikein kulje. Iltapäivästä tuvalle tuli taukoa pitämään MH:n ketunmetsästäjä ja puolisen tuntia myöhemmin vielä naalinpesiä kartoittanut MH:n kaveri. Kummankin kanssa mukavat puolentunnin juttutuokiot. Illalla tuli vielä tuttu mies tuvalle ja oli ihan mukavaa jutella nuoren mutta kokeneen kaverin kanssa.
Kuudentenä päivänä päätimme lähteä suuntaamaan kohti Tenomuotkaa, oli selvää ettei ahkio liikkuisi yhdessä päivässä sinne saakka, mutta telttayön kanssa kahdessa päivässä piti olla ihan mahdollinen. Vaikka edellisen päivän olinkin levännyt oli kulku alkuun niin synkkää, että ajauduimme hiihtelemään turhan alhaalla rinteessä ja turhaa hiihtelyä tuli liki pari kilsaa, ennen Raittijärveä. No tuskin mäkiin suoraan hyökkäämällä olisin edes jaksanut hiihtää liki kokopäivää, kuten nyt jaksoin. Hiihtomatkan pituus oli reilu 23 kilsaa ja teltan pystytimme Anuntijärven rannalle. Päivä oli pelkkää auringonpaistetta ja sen tunsi ehkä naamassakin.
Seitsämännen päivän oli tarkoitus johdatella meidät Tenomuotkaan ja niin tekikin. Kuvittelin että löytyisi ahkionpolanne joka kulkisi Anuntivaaran pohjoispuolelta, mutta ei löytynyt, vaan etelänpuolelta kiertävä löytyi. Polanne oli ihan kiva, kun edelleenkään 210 senttisen tunturisukset eivät kantaneet kovin luotettavasti. Ilmeisesti tuulisilla paikoilla hanki ei vaan ollut vettynyt tarpeeksi, koska päivän lopun oikaisulla Karravaaran kaakkoispuolelta hanki kantoi aika hyvin. Hiihtäessä reitti tuntui täysin päättömältä, mutta GPX-jäljen mukaan ei se kiertänyt kyllä kovinkaan pahasti. Tuvalta löytyi polttopuuksi mäntyä, jopa tervaista sellaista, joten jokunen kiehinen oli pakko veistää.
Kahdeksas päivä johdatteli meidät Taabman tuvalle, kaksi edellistä aika pitkää hiihtopäivää painoi punteissa. Nurmiota mukaillen "Klabbeissa on mulla tonnin stiflat. Ei ne tonnii bungaa, mut ne painaa sen." Hiihto kulki ehkä 3 metriä, muuten luokatonta menoa. Onneksi keli oli mukava ja maisematkin edes jonkinlaisia. Ruunuvuopiossa näimme hirven, joka olikin reissun ainoa hirvieläin. Loppumatkan kuljimme Jorba-Ciertin kurua ja Cierttijavria pitkin, kunnes käännyimme länteen tuvalle. Olin aivan loppu tuvalle päästyämme. Tietysti muutaman kiehisen joutui raapaisemaan, kun oli taas mäntyä tarjolla, tosin nyt suhteellisen märkää, mutta eiköhän ne seuraavalle kuivaneet, kun jätti ristikolle
Yllättäen yhdeksäntenä päivänä mono olikin sitten melko hyvin syönnillään, tarkoituksena oli hiihdellä Porojärven ja Jogasjärven tupien kautta Meekolle ja aika helpostihan se meni, kun koko matkan oli alla hyvä polanne. Hankikin alkoi jo kantamaan kohtuudella. Porojärvellä lattiaharja oli rikki, korjasimme sen kun mukana oli riittävästi korjaustarpeita. Lämpimässä tuvassa oli muutenkin mukavaa pidellä taukoa, lounaan söimme Jogaksella, siellä oli tekemässä lähtöä 4 veteraanivaeltajan seurue, joten taas oli lämmin tupa käytössä. Jogaksen jälkeen nousi tuuli parissa minuutissa, olisikohan ollut parhaimmillaan noin 14 m/s keskituuli (=paras arvaus), kun ahkio tuli perässä 45 asteen kulmassa. Meekolla oli pari henkeä jo tuvalla, kun tulimme sinne ja 5 koiravaljakko ihmistä tuli sitten illan mittaan tuvan ympäristöön telttailemaan. Ihan mukavaa viettää aikaa mukavassa seurassa, tietysti kun tuvassa oli sisällä 5 naista ja minä, niin pidin turpaa kiinni ja kuuntelin
... Kymmenentenä retkipäivänä Tarkoitus oli hiihdellä kohti Puuvrasjoen kämppää, uunoilin sinne 5 päivää aiemmin termospullon ja sehän piti noutaa sieltä, vaikka se olikin liki 15 vuotta vanha. Alkuun lähdimme nousemaan kelkkareittiä, mutta aika pian erkanimme siltä hiihtelemään omia uriamme kohti Kaitsajärveä. Siitä sitten Unkkavaaran ja Terbmisvaaran välistä kohti Goddetsohkkaa, jonka viereen pystytimme telttamme. Matkalla löysimme jonkun lapion lapaosan, jonka poimimme kyytiin.
Yhdestoista hiihtopäivä oli lyhyehkö 11 kilsan hiihto Puuvrasjoelle, aurinko pani parastaan ja aika myöhäisen heräämisen vuoksi hanki pääsi vettymään aika pahasti. Vetäisin skinit pois Virdnilattun kohdilla ja aika paljon helpompaahan on hiihtää ilman noita karvoja. Edelleen näköjään miehillä nousukarvat ovat kainaloissa.... ja voi ne olla naisillakin. Hiihto on vaan paljon mukavampaa jos suksi huilaa.
Kahdennentoista päivän agendana oli Ropin tupa, tai hieman vielä eteenpäin. Nyt heräilimme jo viiden jälkeen, mutta yöllä oli vain aste apkkasta, joten hangen kuori ei olut kaksinen, eikä se kestänyt kovin pitkään. Nousu Viissetlahkulle vei voimia turhan paljon, kun hanki alkoi kantamaan kunnolla vasta hieman ennen suolle saapumista. Suolla taas hanki välillä petti alta. Keli oli kyllä komea ja termariruoka maistuvaa tässä vaiheessa reissua.
Ropin tuvalle saavuimme hieman ennen kahta, siinä päiväkahvien keittelyn aikana oli vielä mielessä että jatkamme autolle ja lähdemme kotiin, mutta kun nosteli kahvimukin huulille ja siemaisi kahvia tuvan portailla, tuli mieleen että miksi ihmeessä täältä lähtisi pois nyt, kun keli on hyvä. Aikaa on nauttia vielä yksi ilta ja yö tunturissa. Edelliset kävijät, oli ne sitten ne vieraskirjasta löytyvät tai ei, olivat kyllä jättäneet huonoimmat polttopuut ikinä tuvan sisään. Eihän toi nyt oikeasti aiheuta hyvässä kelissä ongelmaa seuraaville, mutta keliä ei voi tietää ja jotenkin jää itsekäs/laiska vaikutelma joistain kulkijoista. PPP jyrää.... Mutta ei siinä, kukin tavallaan...
Viimeiseksi aamuksi olimme laittaneet kellon herättämään neljältä, kun on omassa porukassa tuvalla, ei aikainen herääminen häiritse muita. Tässä tapauksessa pikemminkin päinvastoin, kun hieman ennen viittä mennessäni ahkiota pakkaamaan portaiden edessä näin kaksi ehkä 15 vuotiasta tyttöä, sivummalla oli myös tyttöjen isä. Aika reipasta menoa hiihdellä yön yli Ropinsalmesta tuvalle, oli kuulemma näkyneet tähdet hyvin. olin kyllä aika epäuskoinen näkemääni, hetken ajattelin kyllä jo seonneeni...
Vaellukselle sattui yksi vaelluksieni paras hetki kun hiihdin suoraan naalin pesäkummulle, jossa pääsin näkemään naalin noin 30 metrin etäisyydeltä. Sitä fiilistä on vaikea selittää, kun tajuaa näkevänsä jotain jota on kovasti halunnut nähdä viimeiset 36 vuotta. Tapahtumaa en sijoittanut päiväkirjanomaiseen tekstiin, koska tarkoitus on antaa rauhaa Suomessa harvinaiselle eläimelle, joka kyllä ei ole maailmanlaajuisesti mitenkään uhanalainen. Olin jo yhteydessä Metsähallituksen Käsivarren naalivastaavaan ja ilmeisesti tämä asuttu pesä ei ollut heillä tiedossa. Tämä oli kyllä vaelluksen kruunu, muutenkin hyvä reissu, vaikka pumpun vuoksi hiihtely on joutavaa läpsyttelyä sekä raskasta. Mutta onhan se ihan hiton mukavaa silti....
Seuraava yli 3 päivän reissu on Saimaan "norpparisteily", vaikka todellinen luonnonystävä jättäisi sen väliin, kun ainahan se häiritsee norppia, jos joku **lkero meloo näköpiiriin. Menen silti...
"Klabbeissa on mulla tonnin stiflat. Ei ne tonnii bungaa, mut ne painaa sen."
Re: Heitetty reissu
^
Hieno kertomus taas ja kuvat. On se raskasta välillä...kaikkeen pitää tottua väistämättä. Tuo naalin näkeminen on mahtava juttu,ei muuta kuin lotto vetämään!
Hieno kertomus taas ja kuvat. On se raskasta välillä...kaikkeen pitää tottua väistämättä. Tuo naalin näkeminen on mahtava juttu,ei muuta kuin lotto vetämään!
-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
Re: Heitetty reissu
Kiitos kertomuksesta.
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
Re: Heitetty reissu
Olipa kunnon reissa ja päiviäkin sopivasti. Hyvin tuli esiin kuinka keväthangilla iltapäivän lämpö on suurin hankaluus etenemiselle, jolloin teltta on hyvä ratkaisu raskaan kämpälle rutistuksen sijaan. Telttayökään ei taida olla yhtä extremeä leudolla kelillä kuin kovassa pakkasessa. Täytyy vielä miettiä voisiko joskus tällä taktiikalla pienimuotoisesti käydä nostalgiamatkalla.
Re: Heitetty reissu
Iltaisin auringon valo lämmitti teltan jonnekin +15 asteeseen, ilman keittimen käyttöä ja kun auringon lämpö tulee tasaisesti koko telttaan on lämpimyys ihan erilaista, kuin keittimellä lämmitys, jossa lämpö on enemmän ylhäällä. Fiilis on totaalisen erilainen, kuin sydäntalvella -20 pakkasessa.
Seuraavalle vastaavalle reissulle teltta vaihtuu kevyempään, vaikka sinänsä toi Spitsbergen 4 Camp on painoa lukuunottamatta kaikkea mitä talviteltalta haluan. Hillen Kaitum 4 tai 4GT tulee tilalle, tai lisäksi käyttöön. Telttahyllyä pitäisi kyllä ennenminkin tyhjentää, kuin täyttää. Samaten lumikiiloihin tulee hieman optimointia, en tiedä viitsisikö ne tehdä jopa kuidusta, jolloin painossa säästäisi liki kilon. Pitäisi vain jaksaa tehdä 5 kiilan muotti, niin saisi muutamalla infuusiolla tarvittavan määrän tehtyä. Jokainen ylimääräinen gramma on kuitenkin liikaa. 10 kiloa olisi varmaan varaa poistaa kuormasta kokonaisuutena, kun naposteltavia asioita jäi yli varmaan 3 kiloa. Aamupalat ja pääruoat meni viimeistä murua myöten kyllä.
Seuraavalle vastaavalle reissulle teltta vaihtuu kevyempään, vaikka sinänsä toi Spitsbergen 4 Camp on painoa lukuunottamatta kaikkea mitä talviteltalta haluan. Hillen Kaitum 4 tai 4GT tulee tilalle, tai lisäksi käyttöön. Telttahyllyä pitäisi kyllä ennenminkin tyhjentää, kuin täyttää. Samaten lumikiiloihin tulee hieman optimointia, en tiedä viitsisikö ne tehdä jopa kuidusta, jolloin painossa säästäisi liki kilon. Pitäisi vain jaksaa tehdä 5 kiilan muotti, niin saisi muutamalla infuusiolla tarvittavan määrän tehtyä. Jokainen ylimääräinen gramma on kuitenkin liikaa. 10 kiloa olisi varmaan varaa poistaa kuormasta kokonaisuutena, kun naposteltavia asioita jäi yli varmaan 3 kiloa. Aamupalat ja pääruoat meni viimeistä murua myöten kyllä.
"Klabbeissa on mulla tonnin stiflat. Ei ne tonnii bungaa, mut ne painaa sen."
-
Tunnelivaeltaja
- Viestit: 308
- Liittynyt: 16 Kesä 2006 18:38
- Paikkakunta: Espoo
Re: Heitetty reissu
On kyllä kiitettävän ahkeraa talvivaeltamista Mickellä! Kiitos raportista, ja onnittelut naalin näkemisestä. Mukava, että niitä on alkanut taas esiintyä Suomenkin puolella. Itse olen nähnyt naalin kahdesti: 2004 Jämtlannin rajaseudulla, ja heti seuraavana vuonna Varangin niemimaalla. Ensimmäinen oli kyllä ilmeisesti naalinruokinta-automaatin vieressä.