Huono ja hyvä nettikauppakokemus

Mertzi
Viestit: 178
Liittynyt: 14 Touko 2009 14:35

Huono ja hyvä nettikauppakokemus

Viesti Kirjoittaja Mertzi »

Ehkäpä näistä kokemuksista on iloa muillekin:

Ensiksi se huono.

Tilasin Scandinavian Outdoor Storesta 13.5. Haglöfsin housut ja puseron. Erityisesti noita housuja varten sen tilaukseni tein, pusero oli heräteostos. Housuille luvattiin toimitusaikaa 5-10 työpäivää. Laskeskelin, että oikein hyvällä tuurilla ehdin saada pöksyt helatorstaiksi (5 työpäivää), vaikka tietenkään sitä ei luvattu, mutta edes sitten loppukuusta niiden pitäisi tulla. Tein tilauksen, maksoin Solossa ja jäin odottelemaan.
... ja odottelemaan. 29.5. tuli se 10 päivää täyteen, lähetin sähköpostikyselyn. Ja jäin odottelemaan vastausta.
... ja jäin odottelemaan. 8.6. lähetin uuden kyselyn, että mitäköhän tilaukselleni kuuluu ja olisi tietysti kiva, että näihin kyselyihinkin vastattaisiin. Seuraavana päivänä sainkin vastauksen, että tavarat ovat tulossa heille samalla viikolla, ja ne lähetetään sitten välittömästi minulle.
Siinä vaiheessa alkoi jo harmittaa tuo vähän kohtuuton viivästys, mutta ei hätää, ehtisinhän saada housut sentään hyvissä ajoin ennen juhannusta...

No, viikko meni taas, 16.6. lähetin uuden kyselyn, että mitäs ihmettä sille tilaukselle mahtaa kuulua? Vastaus tuli, että tuotteiden pitäisi -- yllätys yllätys -- taas saapua heille tällä viikolla, "mutta valitettavasti juhannukseksi ne eivät sinulle enää ehdi".

On tämä nyt saamari. Putiikki mainostaa olevansa joku Haglöfsin tuotteiden suurin jälleenmyyjä Suomessa, ja yksien normaalissa mallistossa olevien pöksyjen ostaminen on näin saakelin vaikeata. Nettikaupan henkiinjäämisen kannalta pääideana käsittääkseni on, että kauppa pystyy pitämään kiinni lupauksistaan ja asiakkaat tyytyväisinä, jotta ne tilaavat uudestaankin ja kertovat ehkä kavereilleenkin.
No, minä nyt kerron kavereille omat kokemukseni sitten :-/

Jos itse olisin kauppias, yrittäisin tuossa tilanteessa pitää asiakkaan tyytyväisenä vaikka toimitamalla housut kuriiripostina halutun puun juurelle, prkl. Mutta asiakaspalvelu onkin taitolaji.

Osaako joku palstalaisista suositella minulle nyt hyvää ja luotettavaa ruotsalaista nettikauppaa, josta saisi tilattua Haglöfsin tuotteita??? Tässä vaiheessa perun SOS-tilaukseni.

Ja sitten se hyvä nettikauppakokemus:

Minä ja ystäväni halusimme Marmotin takit, sellaista mallia jota ei täällä oikein kaupoissa tunnu olevan. (Ja _onneksi_ ei myöskään Outdoor Storen sivuilla...)
Bongaamani jenkkikaupat eivät toimita niitä tuotteita Eurooppaan. Löysin sitten englantilaisen "Up and Under", http://www.upandunder.co.uk/

Ko. firman sivuilla sanotaan, että postituksesta UK:n ulkopuolelle kannattaa kysyä suoraan heiltä. Lähetin mailia, selitin mitä haluamme ja missä asun. Ystävällinen vastaus tuli päivässä, samoin tieto siitä, että jos haluamme, he voivat hommata ko. takin myös eri värisenä kuin webbisivuilla oli. Kahden takin postitus Suomeen maksoi vain 8 puntaa. Punnan kurssihan on nyt muutenkin edullinen meille, joten takitkin olivat mukavan edulliset.

Jätin tilauksen maanantaina 11.5., kuittaus tuli seuraavana päivänä, ja perjantaina 15.5. takit olivat nätissä paketissa postilaatikossani!
Loistavaa palvelua, TÄTÄ paikkaa suosittelen muillekin!


Avatar
jalmari
Viestit: 520
Liittynyt: 15 Maalis 2006 01:37
Paikkakunta: Pori
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jalmari »

SOS:in palvelu on itselläni ollut hyvää tähän asti, tosin tilaamaani tavaraa on ollut aina hyllyssä. Vaatteita en ole tilannut verkosta. Lähinnä pientarviketta.

Muista ei kokemusta...
Siellä se hernes toveriaan ehtii mutta turhaa on työnsä.
luonnossa kävijä.
Viestit: 188
Liittynyt: 12 Touko 2007 20:42

Viesti Kirjoittaja luonnossa kävijä. »

http://www.addnature.com/
http://www.getout.se/
Tuossa kaksi hyvin toiminutta osoitetta.
luonnossa kävijä.
Viestit: 188
Liittynyt: 12 Touko 2007 20:42

Viesti Kirjoittaja luonnossa kävijä. »

Unohdin mainita, että olen noista liikkeistä tilannut tavaraa vain täällä Ruotsin sisällä, en siis "ulkomaille" Suomeen, mutta luultavasti toimitus Suomeenkin on yhtä ripeää, kuin täällä sisämaassa. 8)
Vinski
Viestit: 269
Liittynyt: 07 Helmi 2006 00:59

Re: Huono ja hyvä nettikauppakokemus

Viesti Kirjoittaja Vinski »

Mertzi kirjoitti:Minä ja ystäväni halusimme Marmotin takit.
Murmelia(TM) kannattaa käydä vilkaisemassa brittien nettikaupoista myös Facewestistä. Muutamia vuosia sitten tilasin juurikin Marmotin kamppeita. Toimittaa edullisesti ja laittaa välillä jäännöskokoja tarjoukseen.
raammi
Viestit: 123
Liittynyt: 17 Heinä 2007 22:59
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja raammi »

barrabes.com on ollut tosi nopea mitä sieltä joskus on tullut tilailtua. Nykyään en paljon ole viitsinyt mailmalta tilailla, kun oon alkanut liikaa miettimään takuita ja sitä mikä homma hoitaa, jos tilaa nettikaupasta muailmalta.
Ken latuja kulkee,
ladun on vanki.
Vapautta on vain
-umpihanki.
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Itselläni on parin tilauksen kokemus Scandinavian Outdoor Storesta ja molemmilla kerroilla kokemukset olivat positiivisia. Toinen oli normitilaus, joka tuli luvatussa ajassa ja toisella kerralla tavara oli varastosta loppu, mutta tuli sivuilla luvatussa ajassa. Lisäksi tilauksen muuttaminen jälkikäteen (kun se odotti puuttuvaa tavaraa) onnistui helposti.
Tapani Karhu
Viestit: 57
Liittynyt: 27 Helmi 2009 09:44
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Kirjoittaja Tapani Karhu »

vaimolle ja itselleni olen tilannut netistä (varuste.net)riippumajoitteet . ensimmäinen tuli viikon sisällä. Toisen tuleminen kesti reilut pari kuukautta. Liike piti minut kuitenkin hyvin ajantasalla viivästyksen syistä ja toimituksen ajankohdasta. :)
Tapani Karhu
Palokoro
Viestit: 552
Liittynyt: 07 Touko 2009 12:43

Viesti Kirjoittaja Palokoro »

Olisinko naminamipositiivinen? Lähes kaikki tekemäni nettiostokset ovat sujuneet kivuttomasti. "Huonoin" kokemus on Readytoleave briteistä. Piti olla halpa teltta, vaan ei löytynytkään. Mutta muuten ihan OK yhteydenpito heidänkin kanssaan.

Globetrotter, Wolfmoon, Karskisen kanadalainen risukeittimen toimittaja, Naturkompaniet, jne ovat toimittaneet hienosti tavaran. Yllättävän luotettavaa. Suomalaiset nettiostokset ovat myös sujuneet kivuttomasti.

Nämä keskustelupalstojen suositukset ovat olleet asiallisia. Jos on kehuttu, itse olen myös ollut tyytyväinen kauppiaaseen.
f7391
Viestit: 318
Liittynyt: 14 Elo 2007 09:23

Viesti Kirjoittaja f7391 »

Lisätäänpä yksi ruotsalainen firma, josta on itsellä hyviä kokemuksia: www.outnet.se

Backcountrygear.com:sta olen tilannut tavaraa hotelliin ollessani työmatkalla Jenkeissä. Olen siis tilannut tavarat hyvissä ajoin ja kertonut tilauksen yhteydessä, milloin olen majoittuneena hotelliin. Sama juttu Six Moon Designs:n kanssa.
Avatar
Louestaja
Viestit: 4320
Liittynyt: 12 Joulu 2006 12:48
Paikkakunta: Vesivehmaa

Viesti Kirjoittaja Louestaja »

Kotimaisista varuste.net ja reittipiste ovat toimineet ok. Itse asiassa minkään nettikaupan kanssa ei ole ollut suuria ongelmia. (No ei liity vaellukseen, mutta CDon.com toimitusajat on joskus venyneet tolkuttomasti)

Sen sijaan erehdyin kerran laittamaan tavaran toimittajaksi R-kioskien palvelun ja siitä ei tullut mitään. Tavaran myyjäkin - Verkkokauppa - oli aktiivisesti mukana selvittelemässä kadonnutta lähetystä, ja tulihan se lopulta viikkoja myöhässä. Ärrän asenne hommaan oli: mitäs tilasit. Way to go man! Opin kerrasta. :D
"Antakaa minun vielä kerran katsoa tämän maailman hulluutta."
Avatar
Pekka
Viestit: 4242
Liittynyt: 12 Tammi 2006 08:26

Viesti Kirjoittaja Pekka »

Noin yleisesti ottaen, minulla on vain hyviä kokemuksia nettikaupoista. Tilannut milloin mistäkin ja milloin mitäkin. Hyvin on toiminut. PayPall tuntuu olevan hyvä tapa hoitaa maksut. Kun kerran on kirjannut itsensä sinne, toimii monessa firmassa.
Tavarat on täällä Suomen päässä kylläkin jotunut hakemaan milloin mistäkin, mutta aina löytyneet.
Suurin yllätys oli, kun hiljan tuli noutopisteen osoitteeksi paikallinen Sale. No, tavara löytyi sieltäkin ja perille tuli. Postilla on siis kilpailijoita.
Kun eksyn, lähden kotiin.
raammi
Viestit: 123
Liittynyt: 17 Heinä 2007 22:59
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja raammi »

http://www.summitsports.net/ Tuolta on kanssa tullut tilattua aikanaan parikin kertaa. Yleensä kun on tilauksen jättänyt sisään, niin samana päivänä on tullut vielä mailia tai jos on venynyt peräti seuraavaan päivään, niin jo on soitettu, että mikähän väri saisi olla :) Eli ihan positiivisia kokemuksia on tästä paikasta, vaikka ovatkin turkulaisia ;)
Ken latuja kulkee,
ladun on vanki.
Vapautta on vain
-umpihanki.
ScandinavianOutdoorStore
Viestit: 1
Liittynyt: 17 Kesä 2009 11:49
Paikkakunta: Turku

Vastaamme palautteeseen ja myönnämme virheen!

Viesti Kirjoittaja ScandinavianOutdoorStore »

Hei Mertzi,

pahoittelen kovasti saamaasi asiakaspalvelua. Pienen lohdun tuo se, että olet sentään aiemmin ollut tyytyväinen saamaasi palveluun.

Sanotaan, että syylliset selittelevät, ja niin myös tällä kertaa. Viestintä meidän puoleltamme oli aivan ala-arvoista, mikä oli ehdottomasti suurin syntimme. Voin puolustautua ainoastaan sillä, että olemme vaihtaneet tilauksen käsittelyn aikaan verkkokauppajärjestelmän tyystin toiseen ja asiakaspalvelu on sotkeentunut tämän vuoksi hieman. Sanon "hieman" siksi, että sinun asiakastapauksesi on (toistaiseksi) pahin ja pääosin siirtyminen on onnistunut hyvin. Yhtä kaikki, liiketoiminta pitäisi hoitaa siten, että tällaiset pitkään tiedossa olleet tapahtumat hoidetaan niin, ettei mitään virheitä pääse tapahtumaan.

Se, että housujen tuleminen on kestänyt niin kauan, ei kuitenkaan ole meidän vikamme. Se, että sinua ei ole pidetty ajan tasalla, ja olet joutunut lypsämään tietoa ja saanut petettyjä (joskin vilpittömästi annettuja) lupauksia on meidän vikamme.

Haglöfs on suurin tavarantoimittajamme ja saamme heiltä tiedon varastosaldoista viikoittain. Tällä perusteella pyrimme pitämään valikoimassamme kaikki Haglöfs-tuotteet, joita heillä on vielä varastossa ja ilmoitamme toimitusajaksi 5-10 työpäivää, jotta tavarat ehtivät tänne. Kuvio toimii yleensä hyvin, mutta poikkeuksiakin tapahtuu. Sinun housusi on luvattu meille lähteväksi jo monta kertaa, mutta ne eivät vain tulleet. Sikäli olimme voimattomia asiassa.

Yhtä kaikki, olet saanut erittäin huonoa palvelua ja sinulla oli täysi oikeus siitä myös verkossa purkautua. Olisin tehnyt itse samoin.

Hyvää kesää kaikille viestiketjuun vastanneille!

Terveisin,

Jussi Nummelin
Kehityspäällikkö
Scandinavian Outdoor Store
www.ScandinavianOutdoorStore.com
Sumi
Viestit: 196
Liittynyt: 22 Huhti 2007 19:16

Viesti Kirjoittaja Sumi »

Juuri kaverille kehuin, kuinka hyvä nettikauppa SOS on :D. Partioaitta vain taitaa olla se, josta on huonot kokemukset.
Vastaa Viestiin