Itse tehdyt teltat
Itse tehdyt teltat
Onko kukaan tehnyt itselleen toimivaa teltaa itse. Olisi mielenkiintoista kuulla millaisiin projekteihin porukka on ryhtynyt ja miltä lopputulos vaikutti. Ja erityisesti mitkä olivat suurimmat vaikeudet projektissa.
Nykyteltat ovat aika samaan muotiin tehtyjä ja esim. harja - ja pyramiditeltat lähinnä loistavat poissaolollaan. Samoin kaminallisia ei taida olla kuin armeijan mallit.
Itseäni kiinnostaisi teltta, joka olisi tehty noin 2 hengelle, mutta jossa olisi reilusti tilaa korkeussuunnassa (ehkä jopa seisomakorkeus), mahdollisuus kaminaan, tilaa retkipöydälle ja -tuoleille ja mielellään vielä ikkuna tuon pöydän kohdalla. Siis ikäänkuin pieni ja kevyt kannettava kesämökki. Kaupasta ei ole moista vastaan tullut ja siksi se pitäisi kai tehdä itse.
Markku
Nykyteltat ovat aika samaan muotiin tehtyjä ja esim. harja - ja pyramiditeltat lähinnä loistavat poissaolollaan. Samoin kaminallisia ei taida olla kuin armeijan mallit.
Itseäni kiinnostaisi teltta, joka olisi tehty noin 2 hengelle, mutta jossa olisi reilusti tilaa korkeussuunnassa (ehkä jopa seisomakorkeus), mahdollisuus kaminaan, tilaa retkipöydälle ja -tuoleille ja mielellään vielä ikkuna tuon pöydän kohdalla. Siis ikäänkuin pieni ja kevyt kannettava kesämökki. Kaupasta ei ole moista vastaan tullut ja siksi se pitäisi kai tehdä itse.
Markku
Oletkos tutustunut tähän :http://www.andersj.se/
Hienoa asennetta!
Hienoa asennetta!
-
- Viestit: 1162
- Liittynyt: 20 Tammi 2006 10:18
Re: Itse tehdyt teltat
Noita kyllä on. Harjateltoissa pohjapinta-ala on suuri ja sisätilat pienet, mikä ei ole hyväksi, mutta kyllä niitäkin markkinoilla on. MSR Trekker esimerkiksi. Goliten (jolla on myös harjamallisia telttoja tai suojia ) HEX taas on pyramidimallinen teltta, joka ilman sisätelttaa on mukavan kevyt. Noko tietenkin on väsännyt omiin vaativiin tarpeisiinsa omanlaisensa. Kehui muistaakseni joskus, että kestää päällä istumisen.FinMarkku kirjoitti:Nykyteltat ovat aika samaan muotiin tehtyjä ja esim. harja - ja pyramiditeltat lähinnä loistavat poissaolollaan.
http://www.backcountry-equipment.com/ms ... ertent.php
http://www.golite.com/products/prodlist.asp?category=9
http://koti.welho.com/tnoko/vanhtelt.jpg
Hawu lienee kelpo valinta. Siinä miellyttää mahdollisuus muuttaa se laavumalliseksi. Jos tekisin paljon vähäliikkeisiä reissuja puualueille talvisin, niin saattaisin hyvinkin hankkia Hawun.Samoin kaminallisia ei taida olla kuin armeijan mallit.
http://www.tarinapuu.fi/hawu/
Miten olisi kota? Jos kesämökin haluat, niin sille sitten kertyy painoakin, mutta sellainen on kyllä olemassa. Se voitti Erän testin ja on nimeltään Campstation. Samanmoisia kuulemma käyttävät paljon kalastajat suuressa maailmassa, samoin avustusjärjestöt.Itseäni kiinnostaisi teltta, joka olisi tehty noin 2 hengelle, mutta jossa olisi reilusti tilaa korkeussuunnassa (ehkä jopa seisomakorkeus), mahdollisuus kaminaan, tilaa retkipöydälle ja -tuoleille ja mielellään vielä ikkuna tuon pöydän kohdalla. Siis ikäänkuin pieni ja kevyt kannettava kesämökki. Kaupasta ei ole moista vastaan tullut ja siksi se pitäisi kai tehdä itse.
http://www.kotiposti.net/viherto/kota.html
http://personal.inet.fi/luonto/tiittala/tuote.html
http://www.campstation.com/CSteltta.html
Voisikohan kotaa lämmittää tuollaisella ekonuotiolla. Se painaisi kaiketi vähemmän kuin kamiina ja polttoaineen käyttö olisi tehokkaampaa. Muutenkin tuo ekouuni olisi mukava ratkaisu, koska siinä palaisivat pelletit.
http://www.selkikeskus.com/Uky/tulikuvat.html
Kaikkea aikansa.
Re: Itse tehdyt teltat
Tuo oli mallitaan jotain sellaista, mitä etsin, mutta aivan liian painava. 24 kg tarvitsi jo melkein jonkun moottoripelin kuljetukseen.Rin-tin-tin kirjoitti:
Jos kesämökin haluat, niin sille sitten kertyy painoakin, mutta sellainen on kyllä olemassa. Se voitti Erän testin ja on nimeltään Campstation. Samanmoisia kuulemma käyttävät paljon kalastajat suuressa maailmassa, samoin avustusjärjestöt.
http://www.campstation.com/CSteltta.html
Luulisi, että vaikka intin sissikaminasta voi aika helposti tehdä pykälää pienemmän ja kevyemmän version. Nuo kaminathan on tarkoitettu talvikäyttöön, mutta esim. koleisiin syyspäiviin riittäisi paljon pienitehoisempikin versio. Kaminan murheena on tietysti vielä kipinät, jolloin teltan pitäisi olla palosuojattu. Ja palosuojatut kankaat taitavat kaikki olla aika raskaita.Voisikohan kotaa lämmittää tuollaisella ekonuotiolla. Se painaisi kaiketi vähemmän kuin kamiina ja polttoaineen käyttö olisi tehokkaampaa. Muutenkin tuo ekouuni olisi mukava ratkaisu, koska siinä palaisivat pelletit.
-
- Viestit: 1162
- Liittynyt: 20 Tammi 2006 10:18
Re: Itse tehdyt teltat
Veneessä tai suuressa kanootissa tuo kulkee, ahkiossa ei muuten kuin suurella porukalla. Hengittämättömiä tukikohtatelttoja riittää. Esimerkiksi kahdeksan hengen seisomakorkuiseen (korkeus yli kaksi metriä) Hillen Atlakseen mahtunee hyvin sängyt. Teltta painaa kahdeksan kiloa ja kun siihen lisätään kahden kilon sisäteltta ja yli kahden kilon pohja, niin paino nousee muistaakseni n. 13 kiloon.FinMarkku kirjoitti:Tuo oli mallitaan jotain sellaista, mitä etsin, mutta aivan liian painava. 24 kg tarvitsi jo melkein jonkun moottoripelin kuljetukseen.
http://moontrail.com/hilleberg-atlas.php
Tuohon Hawuun kehitetty kamiina painaa kuusi kiloa. Kamiina hehkuu joka tapauksessa punaisena ja palaa kai lopulta puhki, joten materiaalipaksuuksista ei liiemmin voi tinkiä. Pienen kamiinan toimivuudesta en tiedä, mutta voisihan se olla mielenkiintoinen kokeilu. Ohut piippu (piippu painaa) ja pieni pesä (palotila, mikä lie). Siinä sitä sitten voisi mättää risuja tai pellettejä tai mitä nyt käyttääkään sisään...Luulisi, että vaikka intin sissikaminasta voi aika helposti tehdä pykälää pienemmän ja kevyemmän version. Nuo kaminathan on tarkoitettu talvikäyttöön, mutta esim. koleisiin syyspäiviin riittäisi paljon pienitehoisempikin versio.
Kaikkea aikansa.
Re: Itse tehdyt teltat
Jos todella haluat noin ison teltan, etsi jostain, vaikka kirpputorilta, vanha 1970-luvun ns.huvilateltan runkoputkisto ja tee - tai teetä- siihen kamiinan aukolla ja halumallasi ikkunalla varustettu telttaosa. Mm Laatuteltta ky Vilkman http://www.teltta.net/ Helsingissä tekee telttoja asiakkaan mittojen mukaan.FinMarkku kirjoitti:Onko kukaan tehnyt itselleen toimivaa teltaa itse. Olisi mielenkiintoista kuulla millaisiin projekteihin porukka on ryhtynyt ja miltä lopputulos vaikutti. Ja erityisesti mitkä olivat suurimmat vaikeudet projektissa.
Nykyteltat ovat aika samaan muotiin tehtyjä ja esim. harja - ja pyramiditeltat lähinnä loistavat poissaolollaan. Samoin kaminallisia ei taida olla kuin armeijan mallit.
Itseäni kiinnostaisi teltta, joka olisi tehty noin 2 hengelle, mutta jossa olisi reilusti tilaa korkeussuunnassa (ehkä jopa seisomakorkeus), mahdollisuus kaminaan, tilaa retkipöydälle ja -tuoleille ja mielellään vielä ikkuna tuon pöydän kohdalla. Siis ikäänkuin pieni ja kevyt kannettava kesämökki. Kaupasta ei ole moista vastaan tullut ja siksi se pitäisi kai tehdä itse.
Markku
Kavtsilaisten suosimasta Kösäköstä http://www.kolumbus.fi/tunturikerho.kav ... tsi702.htm eli 60-luvun kupoliteltan evoluutiomallista on tehty myös muutama kpl kamiinallista versiota. Ilmanvaihtoputken aukko on normaalia suurempi ja sen läpi saa eristetyn kamiinantorven; itse kamiina on kooltaa noin 20x20x30 cm (lev x kork x syvyys) ja se seisoo noin 20 cm korkeiden jalkojen varassa teräslevyn päällä. Ei siis kovin kevyt ratkaisu ja kamiinaakin on tehty vain muutama metallialan ammattilaisen viraapelitöinä.
"Ihan oma" telttamalli on siis mahdoillinen, jos on taito hyppysissä tai riittävästi pelimerkkejä teettää tilaustyönä - vaan varmasti halvempi kuin kesämökki...
- Turhankävelijä
- Viestit: 1037
- Liittynyt: 11 Tammi 2006 19:13
- Viesti:
Helsportilla on pari kotamallia. Ei niissä ikkunaa ole mutta kuvien mukaan näpsäkän kokoinen kamina. Paino ei näytä pahalta ja etuina varmaankin hyvin mietityt yksityiskohdat.
http://www.helsport.no/NO/default.asp?I ... =801&P=795
http://www.helsport.no/NO/default.asp?I ... =801&P=795
http://www.helsport.no/NO/default.asp?I ... =801&P=795
http://www.helsport.no/NO/default.asp?I ... =801&P=795
-
- Viestit: 1162
- Liittynyt: 20 Tammi 2006 10:18
Pienin näpsäkänkokoisista kamiinoista painaa 13 kiloa, suurin 14,2 kiloa eli aika paljon enemmän kuin kuusi kiloinen Hawun kamiina. Kyllä tässä nyt sellainen ongelma on, että jos haluaa kunnon lämmityslaitteen, niin se myös painaa.Turhankävelijä kirjoitti:Helsportilla on pari kotamallia. Ei niissä ikkunaa ole mutta kuvien mukaan näpsäkän kokoinen kamina. Paino ei näytä pahalta ja etuina varmaankin hyvin mietityt yksityiskohdat.
http://www.helsport.no/NO/default.asp?I ... =801&P=795
http://www.helsport.no/NO/default.asp?I ... =801&P=795
Kaikkea aikansa.
Re: Itse tehdyt teltat
Ja taito tulee hyppysiin, kunhan vain alkaa tekemään - ei kai se muuten...Sissi kirjoitti:
"Ihan oma" telttamalli on siis mahdoillinen, jos on taito hyppysissä tai riittävästi pelimerkkejä teettää tilaustyönä - vaan varmasti halvempi kuin kesämökki...
Lämmittimeksi olen miettinyt myös hieman sellaista ohutpeltistä pönttöä, jonka sisälle voisi lastata ulkona nuotiolla lämmitettyjä kiviä. Silloin ei tarvitsi savupiippua lainkaan. Tuollainen lämmitin tuskin riittää kovin kylmässä, mutta sillä voisi mukavasti kuivata varusteita tai lieventää sadepäivän koleutta, jos viettää koko päivän teltassa lukien tai muuta puuhaten.
Tai toinen vaihtoehto on kotatyyppinen ratkaisu, jossa savupiippu on osa telttaa. Kunnon SA-tyyppinen kamina painaa tuo 10-15 kiloa, eikä sitä kauheasti voi keventää.
Noiden valmiiden telttojen "vika" on, että niissä on pääosin kaltevat seinät. Ts. niissä on ajateltu lähinnä alaosan käyttöä nukkumiseen, Suoraseinäiseen saisi tuon pöydän paljon helpommin sovitettua, ja muutenkin oleskelu teltassa oli miellyttävämpää, kun voi olla pystyssä tai istua jakkaralla.
- Turhankävelijä
- Viestit: 1037
- Liittynyt: 11 Tammi 2006 19:13
- Viesti:
-
- Viestit: 1162
- Liittynyt: 20 Tammi 2006 10:18
Re: Itse tehdyt teltat
Kokeile ihmeessä. Sehän saattaa olla erinomaisen mukavaa, vaikka hinta-laatu-toimivuussuhteessa ei välttämättä pystykään kilpailemaan kaupallisten valmistajien kanssa. Kerro projektin edistymisestä.FinMarkku kirjoitti:Ja taito tulee hyppysiin, kunhan vain alkaa tekemään - ei kai se muuten...Sissi kirjoitti:
"Ihan oma" telttamalli on siis mahdoillinen, jos on taito hyppysissä tai riittävästi pelimerkkejä teettää tilaustyönä - vaan varmasti halvempi kuin kesämökki...
Lämmittimeksi olen miettinyt myös hieman sellaista ohutpeltistä pönttöä, jonka sisälle voisi lastata ulkona nuotiolla lämmitettyjä kiviä.
En usko että toimii. Teltta jää kylmäksi. Heatpal Origo 5100 saattaisi toimia, erityisesti jos materiaali on hengittävää. Ja jos teltta tulee asumiskäyttöön eikä vain yöpymiseen, niin tuo hengittävä materiaali saattaa olla aika mukava.
Kun näppäilee lontoolla sanat "wall tent" Kuukkeliin, niin pääsee näkemään jos jonkinlaisia vaihtoehtoja. Niistä voi kenties saada vinkkejä.Noiden valmiiden telttojen "vika" on, että niissä on pääosin kaltevat seinät.
http://www.walltentshop.com/index.html
Kaikkea aikansa.
Tuo Kaneetin linkki oli mykistävä. Ei tosiaan voi puhua kötöstyksistä, Strömsönkin ihmemies jää toiseksi. Mutta varmaan hommaa on tehty pitkään ja hartaasti, että tuolle tasolle pääsee.
Kotalaavun tekemisessä oli loistoajatus tehdä 1:1 malli naruilla. Sitä ideaa voisi hyödyntää itsekin, jos vaikka innostuisi ompelemaan koppilouetta...
Kotalaavun tekemisessä oli loistoajatus tehdä 1:1 malli naruilla. Sitä ideaa voisi hyödyntää itsekin, jos vaikka innostuisi ompelemaan koppilouetta...
-
- Viestit: 79
- Liittynyt: 06 Touko 2006 09:42
Re: Itse tehdyt teltat
Rin-tin-tin kirjoitti:
Kokeile ihmeessä. Sehän saattaa olla erinomaisen mukavaa, vaikka hinta-laatu-toimivuussuhteessa ei välttämättä pystykään kilpailemaan kaupallisten valmistajien kanssa. Kerro projektin edistymisestä.
Juu, kaikki itse tekeminen on mukavaa - paitsi renkaanvaihto sateessa
Luulen, että hinnallisesti itse tehty teltta kilpailee oivasti kaupallisen kanssa, jos ei omalle työlle laske hintaa.
Materiaalien laatu on vaikeampi, kun itsetekijän on usein tyytyminen siihen mitä on vähittäiskaupan hyllyillä. Firmat voivat tilata spekseillä, yksityinen ostaa, jos on. (Ostin tänään epoksia vanhan puumelan kunnostukseen ja siinä oli ihan sama juttu. Ota tai ole ottamatta, mutta vaihtoehtoja ei juuri ole. )
Jonkun olemassa olevan teltan kopionnissa ei ole järkeä (siis yrittää tehdä sitä itse halvemmalla), mutta jos tavoitteena on omia erityisvaatimuksia, niin usein käy myös niin, että itse tehty on passeli, ja kaupasta ostettu kompromissi. Teltan tekninen laatu on taas paljon tekijänsä hermoista kiinni.
Voi olla, ettei tehoa riitä, mutta ajatus "siirtolämmöstä" elää sitkeästi. Saattaisi riittää hyvinkin kosteuden poistoon.En usko että toimii. Teltta jää kylmäksi.Lämmittimeksi olen miettinyt myös hieman sellaista ohutpeltistä pönttöä, jonka sisälle voisi lastata ulkona nuotiolla lämmitettyjä kiviä.
Fiksun oloinen minilämmitin, mutta vaatii taas spriin raahamista.Heatpal Origo 5100 saattaisi toimia, erityisesti jos materiaali on hengittävää. Ja jos teltta tulee asumiskäyttöön eikä vain yöpymiseen, niin tuo hengittävä materiaali saattaa olla aika mukava.
Hengittävät seinät olis suht helppo toteuttaa pystyseinäseen telttaan, jolloin katto olisi vesitiivis ja seinille riittäisi tuulenpito. Vaikka seinät sateella hieman kastuisivat, niin kuivuisivat myös nopeasti.
Kiitos vinkistä. Tuoltahan sitä löytyi jo mallia.Kun näppäilee lontoolla sanat "wall tent" Kuukkeliin, niin pääsee näkemään jos jonkinlaisia vaihtoehtoja. Niistä voi kenties saada vinkkejä.
http://www.walltentshop.com/index.html
-
- Viestit: 1162
- Liittynyt: 20 Tammi 2006 10:18
Re: Itse tehdyt teltat
Varmasti kilpailee, jos käytettävyydestä tinkii... No, ei. Epäilen vain, että kun noita telttoja tehdään mm. armeijan käyttöön suuria määriä, niin niitä myös myydään aika pienellä katteella.FinMarkku kirjoitti:Luulen, että hinnallisesti itse tehty teltta kilpailee oivasti kaupallisen kanssa, jos ei omalle työlle laske hintaa.
Kaikkea aikansa.