Retkievästä luonnosta

Metsän Omena
Viestit: 3069
Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58

Viesti Kirjoittaja Metsän Omena »

Kuva
Kalleimmissa teollisissa superfood-valmisteissa saavutetaan jo miltei sadan eri aineen tarkka kombinaatio. Ahvenessa niitä on tuhansia. Ja kombinaatio on auringontarkka. Yksi kilon ahven riittää ateriaksi kahdelle, kun tehdään mesto.

Nyt korjuuaikaan ei mukaan evääksi tarvita kuin suolaa, jos sitäkään.
Tämän kesän melontaretkellä kunkin päivän ravinnontarpeen keräämiseen kului ylimääräistä aikaa puolisen tuntia kahdelle hengelle. Siimaa pidettiin vedessä melomisen lomassa. Marjoja rantametsät täynnä. Sienet jo tuloillaan.


tst
Viestit: 6547
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

Kalan perässä tulee liikuttua ja se kala on tässä tapauksessa mieluiten taimen. Ihan sopivasti sitä on toistaiseksi tullutkin, tähän on vaikuttanut urautuminen tiettyihin hyväksi havaittuihin ja kaikin osin kriteerit täyttäviin paikkoihin vaikka tätä urautumista olen yrittänytkin välttää. Elokuun reissuilla sieltä löytyy myös vitamiinia eli lakkaa. Maistoin eilen lasillisen kylmää mahlaa ja olihan todella hyvää. En muistanutkaan, että se on noin makeaa vai voikohan makeus vaihdella puukohtaisesti tai voisiko pakastus makeuttaa sitä lisää? Itse olen valuttanut mahlaa viimeksi -80 tai -90 luvulla. Mahlaa ei tietenkään saa valuttaa reissuillaan toisten maalla. Litrahinta tuolle näkyy olevan todellakin tapissaan ja eiköhän paras aika olisi n. 2-3 vkon päästä, täytyiskö ottaa pari kymmentä litraa tuota terveystuotetta 10 mm:n letkulla talteen?
vaari
Viestit: 599
Liittynyt: 13 Tammi 2006 08:22

Viesti Kirjoittaja vaari »

tst kirjoitti:Kalan perässä tulee liikuttua ja se kala on tässä tapauksessa mieluiten taimen. Ihan sopivasti sitä on toistaiseksi tullutkin, tähän on vaikuttanut urautuminen tiettyihin hyväksi havaittuihin ja kaikin osin kriteerit täyttäviin paikkoihin vaikka tätä urautumista olen yrittänytkin välttää. Elokuun reissuilla sieltä löytyy myös vitamiinia eli lakkaa. Maistoin eilen lasillisen kylmää mahlaa ja olihan todella hyvää. En muistanutkaan, että se on noin makeaa vai voikohan makeus vaihdella puukohtaisesti tai voisiko pakastus makeuttaa sitä lisää? Itse olen valuttanut mahlaa viimeksi -80 tai -90 luvulla. Mahlaa ei tietenkään saa valuttaa reissuillaan toisten maalla. Litrahinta tuolle näkyy olevan todellakin tapissaan ja eiköhän paras aika olisi n. 2-3 vkon päästä, täytyiskö ottaa pari kymmentä litraa tuota terveystuotetta 10 mm:n letkulla talteen?
Kuinka paljon mahlan koostumusta on tutkittu? Onko eripuolilla suomea olevissa mahloissa koostumuksellia eroja? Kuinka paljon? Saadaanko jossain päin liikaa jotain hivenainetta ja vastaavasti jääkö jossain päin saamatta jotain tärkeää ainetta ja siten tulisiko tuota ainetta hankkia lisänä jostain muista lähteistä?

Nimimerkki "Ei mitään lisäravinteita purkista"
hannes
Viestit: 10781
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

vaari kirjoitti:
Nimimerkki "Ei mitään lisäravinteita purkista"
Etkö edes D- vitamiinia? No, jos juo maitoa niin siihen sitä on lisätty.
Itse otan silloin tällöin maidon lisäksi D- vit. ja myös B 12:sta, toiveessa että se ehkäisisi muistin hapertumista kun ikää tulee.
vaari
Viestit: 599
Liittynyt: 13 Tammi 2006 08:22

Viesti Kirjoittaja vaari »

hannes kirjoitti:
vaari kirjoitti:
Nimimerkki "Ei mitään lisäravinteita purkista"
Etkö edes D- vitamiinia? No, jos juo maitoa niin siihen sitä on lisätty.
Itse otan silloin tällöin maidon lisäksi D- vit. ja myös B 12:sta, toiveessa että se ehkäisisi muistin hapertumista kun ikää tulee.
Juustoa (Polar 15 HUOM! EI MAINOS) leivälle muutama viipale päivässä. Omenoita pari, banaaneja 1 - 2 päivässä. Siinäpä ne, nykyään aika vähän vihreetä lautasella, tulihan sitä pupellettuakin yli 35v. joka päivä. :(
Ursus
Viestit: 9552
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Jesss - hienoa vaellusmaastoa vaarilla kun retkievääksi luonnosta löytyy jopa banaania ;)
Omenoita olen pikkupoikana pihistänyt naapuristosta, mutta vaelluksilla olen syönyt vain kotona kuivattuja siivuja.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
vaari
Viestit: 599
Liittynyt: 13 Tammi 2006 08:22

Viesti Kirjoittaja vaari »

Ursus kirjoitti:Jesss - hienoa vaellusmaastoa vaarilla kun retkievääksi luonnosta löytyy jopa banaania ;)
Omenoita olen pikkupoikana pihistänyt naapuristosta, mutta vaelluksilla olen syönyt vain kotona kuivattuja siivuja.
Kun vaeltaa sohvalta jääkaapille muutaman kerran päivässä niin hedelmäkulhon kohdalla voi hyvin pitää joskus taukoa. :P
hannes
Viestit: 10781
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

Minulla on ollut juustoklöntti tai pari aina vaelluksella mukana, saattaa olla että Polariakin oli :lol:
Omenat ja banaanit kuivattuina, joten vaarilla on oikeansuuntaiset eväät. :wink:
vaari
Viestit: 599
Liittynyt: 13 Tammi 2006 08:22

Viesti Kirjoittaja vaari »

Vielä tuosta vihreestä, muistin vähän väärin. Hernekeitto. :oops:
Ursus
Viestit: 9552
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Ensimmäisellä vaelluksellani oli mukana hernekeittopurkki :) Se oli aikaa ennen imternettiä, joten melkein kaikki piti opetella ja kokeilla itse. No jotain Yrjö Kemppisen kirjoja taisi jo olla, mutta en ollut velä niitä silloin löytänyt.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
PeteBee
Viestit: 1084
Liittynyt: 28 Huhti 2006 14:57

Viesti Kirjoittaja PeteBee »

Tällä oli kanssa ekalla vaelluksella hernekeittoa. Ja siitä tulikin aivan uskomattoman hyvin muistettu ateria kun keittoa hämmensin lusikalla johon oli tullut vähän sinolia. Hyvin kantaa makumuisto yli 30 vuoden päähän :D
Ursus
Viestit: 9552
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Sinoli antoi omanlaatuisensa maun myös kahviin kun ensimmäisellä reissulla luotti polttimen tiivisteen tiiviyteen ja jätti sinolia poltiimeen laittaessaan sen kahvipannus sisään. Myöhemmin käytin keittämiseen vähemmän pahan hajusita marinolia - nyt risuja ja käpyjä.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Hanu
Viestit: 3994
Liittynyt: 03 Heinä 2007 14:30

Viesti Kirjoittaja Hanu »

Mikä vika hernekeittopurkkissa? Jos tykkää. Painaa toki kuivamuonaa enemmän, mutta kyllä purkki pari jaksaa kantaa. Minulla on usein pari säilykepurkia ekoille päiville mukana.
Vastaa Viestiin