Retkievästä luonnosta

Avatar
Pepi
Viestit: 7437
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Minusta marjat ovat parasta, mitä meidän pohjoisesta luonnostamme helposti saa, kun on niiden aika. Ne vain ovat melko happamia syötäväksi niin runsaasti, että koko energiantarpeeseen riittäisivät. Kun askareissani liikun metsässä koko päivän, tulen mustikka- tai puolukka-aikaan syöneeksi usein kilon, enemmänkin, päivän mittaan. Pihlajanmarjoja ei helpostikaan pistele vajaata puolta kiloa enempää. Noista määristä vatsa ilmoittaa saaneensa tarpeeksi hapanta, mutta ei ruokaa.

Kala ja sienet tasoittaisivat happamuutta, mutta minun makuuni ne kyllä vaativat kypsentämistä. Sienet ovat lisäksi aika raskaasti sulavia. Kokeilleena olen huomannut, että käyn parhaiten pääasiassa hiilihydraateilla. Proteiinin tarve on aika pieni, kun en ole enää kasvuiässä (mihinkään suuntaan) ja rasva vaatii seurakseen vettä enemmän kuin olen tottunut juomaan.

Jotkin kemistit ovat kovasti todistelleet, että rasvat tuottavat energian ohella enemmän vettä kuin hiilihydraatit. Kemiallisten kaavojen mukaan näin onkin. Kokemus ja lukemani ravintotutkimusten viittaukset kertovat kuitenkin, että rasva janottaa. Syy on siinä, että rasvan aineenvaihduntatuotteet vaativat enemmän huuhteluvettä. Sama koskee proteiineja.

Minulla ummetukseen auttaa yleensä yksinkertaisesti juominen. Kun huomaamattaan päästää itsensä nestevajaukseen, paksusuoli ottaa kaiken veden talteen ja kuivattaa ulosteen kovaksi. Varsinkin aamiaisella saa juodessaan varautua saman tien äkkilähtöön :)

Koska en ruokani pääosaa kulkiessa luonnosta saa, perusevääni on ruisleipä.


Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
Avatar
Umpihanki
Viestit: 3927
Liittynyt: 18 Tammi 2006 11:38

Viesti Kirjoittaja Umpihanki »

Pepi kirjoitti:
Minulla ummetukseen auttaa yleensä yksinkertaisesti juominen.
Sama täällä aikaisemmin,mutta nykysin konsti ei tepsi.
En tiedä johtuisiko siittä,että on tullut panostettua tuohon vedenjuomiseen virtsakivien uusiutumisen ehkäisemiseksi,josta puolestaan olisi seurauksena happojen laimeneminen vatsassa.

Yhtä kaikki,marjat auttavat kuitenkin itsellä ummetukseen.
Piucali
Viestit: 7
Liittynyt: 19 Heinä 2006 17:02

Viesti Kirjoittaja Piucali »

Tietenkin vesi ja marjat auttavat ummetukeseen... ja varsinkin marjat, koska niissä taitaa olla aika kivan runsaasti kuituja, jotka vievät jätettä eteen päin..
hannes
Viestit: 10808
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

Nyt kun marjat ovat kypsiä ja niitä on lapissakin joka puolella,söin niitä joka päivä roppakaupalla viime reissullani (Valtijoella).
Vatsa pelasi hyvin koko reissun ja vitamiineja ym. tämän "elävän" ravinnon mukana tuli sopivasti.Kuivamuonahan on "kuollutta" ravintoa.
Lakkoja,mustikoita ja juolukoita oli siellä täällä,mutta variksenmarjoja oli joka puolella paljon,ja enimmäkseen niitä söinkin - tietääkseni ne ovat erittäin tehokkaita moneen asiaan.
Aivan tarkoituksella kiinnitin marjojen syöntiin huomiota alusta asti,ja esim. lakkapaikan löydettyäni heitin rinkan pois(vaikka olisin juuri tauolta lähtenyt) ja "puhdistin" paikan.
Hamalainen
Viestit: 3511
Liittynyt: 12 Tammi 2006 09:40

Poimurit

Viesti Kirjoittaja Hamalainen »

Kun käytte mustikassa niin käytättekö poimuria tai marjaharavaa. Katselin kaupassa Marjukka marjaharvaa mutta se tuntui vähän kömpelöltä.
heluna74
Viestit: 3302
Liittynyt: 03 Syys 2008 08:15
Paikkakunta: Pirkanmaa

Viesti Kirjoittaja heluna74 »

Ei, kun sormia :D. Ei koskaan mitään poimureita.
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

Kuva

Laitoin tuollaisen, kun selkäongelmien takia marjanpoimimiset on viime vuosikymmeninä olleet hiukan ongelmallisia.
Hyvin onnistuu tuon kanssa (selkä suorana) tosin esim. mustikoiden siivoukseen menee sitten puolet enemmän aikaa. :)
Kyllä Siperia opettaa!
Hamalainen
Viestit: 3511
Liittynyt: 12 Tammi 2006 09:40

Viesti Kirjoittaja Hamalainen »

heluna74 kirjoitti:Ei, kun sormia :D. Ei koskaan mitään 8) poimureita.
Jotenki arvasin vastauksesi:)
Kairatar
Viestit: 114
Liittynyt: 30 Joulu 2012 16:58

Viesti Kirjoittaja Kairatar »

heluna74 kirjoitti:Ei, kun sormia :D. Ei koskaan mitään poimureita.
Sitten tiedän niitäkin, jotka pikku kätösillään poimivat marjat jo metsässä suoraan pakastusrasioihin. Teetkö, heluna74, sinä näin?
Korvapuoli
Viestit: 2678
Liittynyt: 11 Tammi 2006 21:08
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja Korvapuoli »

Vaikka vanhemmaksi tultua mustikoiden poiminta ottaa aina vain enemmän selkääni, siitä huolimatta poiminta sanan varsinaisessa merkityksessä on vain lisääntynyt. Kotona on muutakin tekemistä, kuin yrittää erotella mustikoita kaikesta roskasta mikä haravaan jää. Vadelmat poimin suoraan pakastusrasioihin, ellen aio pakastaa niitä hillona. Isommissa astioissa ne on sitä jo heti kotiin tuotuna.
hannes
Viestit: 10808
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

TREKKING kirjoitti:Kuva

Laitoin tuollaisen, kun selkäongelmien takia marjanpoimimiset on viime vuosikymmeninä olleet hiukan ongelmallisia.
Hyvin onnistuu tuon kanssa (selkä suorana) tosin esim. mustikoiden siivoukseen menee sitten puolet enemmän aikaa. :)
Pari vuotta minullakin on ollut tuollainen. Niin hyvä peli että kokeilu vaihteluksi tavallisella poimurilla loppui lyhyeen.
Tuolla ei selkä väsy ja huonossa marjapaikassa on helppo koukkia marjoja hitaasti kulkiessa - eikä tarvitse joka marjaa kumartaa.

Puhdistan marjat imuriin liitettävällä laitteella. Homma käy nopeaan - sekaan eksyneet raa'at puolukat pitää poistaa käsin, mutta enpä tuota ainakaan yksittäisen puolukan kohdalla tee. Aamukaurapuuron seassa niitä ei huomaa, se on yleisin tyylini syödä pakastetut marjat.
heluna74
Viestit: 3302
Liittynyt: 03 Syys 2008 08:15
Paikkakunta: Pirkanmaa

Viesti Kirjoittaja heluna74 »

En poimi suoraan pakasterasiaan :D, mutta voisin niin tehdä. Suoraan voi laittaa kotona piirakkataikinan päälle ja loput pakasterasioihin :D.
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

hannes kirjoitti:- sekaan eksyneet raa'at puolukat pitää poistaa käsin, mutta enpä tuota ainakaan yksittäisen puolukan kohdalla tee. Aamukaurapuuron seassa niitä ei huomaa, se on yleisin tyylini syödä pakastetut marjat.
Tuollainen eksyi joskus silmiin:
"Puolukka poimitaan aina täysin kypsänä. Raa'at marjat eivät kypsy kotona ja ne saattavat pilata koko erän puolukoita, koska rupeavat käymään ja mustumaan. Tuloksena on karvas ja lievästi etikanmakuinen sotku."
http://kysymammalta.blogspot.fi/2009/09/puolukka.html
Kyllä Siperia opettaa!
hannes
Viestit: 10808
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

^ Pakastan mustikat heti, samalla pakastuvat sekaan eksyneet raa´at puolukatkin. Melko muuttumattomina ne löydän puurolautaseltani talvisydännä. Jos ne haittaavat, nuo muutamat mukaan eksyneet on helppo onkia pois lusikalla.
heluna74
Viestit: 3302
Liittynyt: 03 Syys 2008 08:15
Paikkakunta: Pirkanmaa

Viesti Kirjoittaja heluna74 »

Tämän päiväinen "retki" suuntautui lähelle eli naapurikuntaan luonnonsuojelijoiden keralla luonnon niityn niittotalkoisiin. Homma tuli tehtyä ja minä löysin "retkievästä", jonka äsken tein kotona :D; pannullinen kantarelleja. Nami nami.
Vastaa Viestiin