JAUHELIHAN KUIVATUS

Riisiryyni
Viestit: 67
Liittynyt: 01 Helmi 2009 12:35
Paikkakunta: Kajaani

Viesti Kirjoittaja Riisiryyni »

Olen ihan samaa mieltä tosta jauhelihan keittämisestä, hukkaan menee kaikki makuaineet ja rasva..rasvahan on ruoassa se joka niitä makuja kantaa, sitäpaitsi rasvasta saa meikeläisen rasvapolttonen kroppa hyvää energiaa..
Jos jauhelihan keittää vedessä, niin silloinhan pitäisi kuivata sekin keitinvesi ja ottaa reissuun matkaan, menee varmaan aika pieneen tilaan :lol:


hsaarinen
Viestit: 5
Liittynyt: 03 Heinä 2013 19:36

Viesti Kirjoittaja hsaarinen »

Rasvan kuivaamisessahan on se ongelma, että se ei kuivu. Osan rasvasta voi toki säilyttää kuivatessa, mutta silloin lopputuotteen säilyvyys ei ole niin hyvä. Toki jos meinaa kohtuullisen nopeasti käyttää, niin kyllä sitä rasvaakin saa varmasti mukaan jättää. Makupuolelta jauheliha on minusta aika pliisua, mausteita tulee käytettyä joka tapauksessa oli sitten rasvaa tai ei. Kokeilemalla varmasti selviää, että minkä verran uskaltaa rasvaa jättää mukaan.

Jaksamisen (niin energian kuin hormonitoiminnan kautta) kannalta rasvaa olisi hyvä olla mukana. Tulee tuota eläinrasvaa kuitenkin sen verran reippaasti nautittua muutenkin, että ainakin itse lyhyemmät vaellusreissut pärjännen vähän pienemmälläkin eläinrasvamäärällä (kuin esim. perusjauhelihan 17 g/100 g). :) Kasvirasvaa (rypsäriä ja/tai oliiviöljyä) otan pienen pullon mukaani.
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Pekka kirjoitti:
Korpijaakko kirjoitti:
Louestaja kirjoitti:- - Mulla jää painoa yleensä noin kolmannes alkuperäisestä.
Käytätkö nimenomaan hirveä? - -
Kyllä, nimen omaan hirveä. Jos nyt oikein laskin, sain 23,3%.
Blenderin ansiosta kuivausaika lyhenee melkoisesti, ei kai sillä muuta etua saavuta. No, ehkä myös käytössä liotusaika lyhenee.
Kysymys oli louestajalle. Hirvi, varsinkin tarkasti leikattu, on niin vähärasvaista, että lopputuote tuntuu ja näyttää selvästi erilaiselta kuin kuivattu naudan jauheliha. Ja varmaan myös säilyy paremmin.
reikäteltassataas
Viestit: 1083
Liittynyt: 05 Maalis 2010 22:01

Viesti Kirjoittaja reikäteltassataas »

Ihan vaan kommenttina tänne väliin: kuivasin vajaat 6vko sitten jauhelihaa reissua varten (parasta laatua 4% rasvaa, normi pannulla paisto, nesteet pois ja pellille 8 tuntia). Jäi vähän yli ja eilen illalla huomasin kun tulin myöhään kotio (kuvaamasta, en baarista :) ) että ei ole muuta ruokaa kuin nuudelipussi. No, pitihän sitä höystää ja muistin jauhelihat. Olivat olleet huoneenlämmössä n. 4vko reissun jälkeen, ihan tavalliseen elintarvikemuovipussiin pakattuna, yksinkertainen solmu vaan sulkemassa pussin. Katsoin ja haistoin, kaikki näytti olevan ok ja ja pistin ruoan sekaan, ei makuvirheitä ja aamutoimet normaalit, täysin syömäkelpoista oli siis jauheliha näinkin pitkän säilytyksen jälkeen ilman vakuumia tahi kylmäketjua.
Avatar
Pekka
Viestit: 4242
Liittynyt: 12 Tammi 2006 08:26

Viesti Kirjoittaja Pekka »

tyy kirjoitti:^Olen harkinnut blenderin käyttöä, mutten ole uskaltanut. Kerrohan sitten, miten tuo ennallistuu.
Hyvin ennallistui. Tosin liha oli niin hienoksi jauhautunutta, että oli pieninä rakeina. Joka tapauksessa lihaa ja hyvää pastaan sejoitettuna.
Kun eksyn, lähden kotiin.
Inari74

Viesti Kirjoittaja Inari74 »

Olen ennen kuivannut jauhelihan ihan sellaisenaan hieman maustaen vain. Nyt kun pakastimessa on paljon hirven jauhelihaa, joka vaatii hieman hauduttelua "nitkuloiden" vuoksi, lähestyin asiaa hieman erilailla. Tein periaatteessa bolognesekastikkeen ilman suurusteita. Laitoin sekaan sipulia, porkkanaa, vihreää pestoa, tomaattipyrettä, ketsuppia, liha- ja kasvisliemikuutiot, mustapippuria ja runsaasti valkosipulia. Ruskistin kevyesti ilman rasvaa, lisäsin hieman vettä ja annoin hautua kannen alla tunnin verran. Sitten kansi pois ja puolisen tuntia haihduttamista, kunnes irtonestettä ei enää ollut. Tässä vaiheessa otin sitä jo lautaselle ja maistelin, erittäin maukasta!

Sitten uunipellille ja kuivatusta noin 50 asteessa vajaa vuorokausi välillä käännellen, uunin luukku tietysti raollaan. Noin 1600g alkupainosta jäljelle jäi 450g. Pakkasin lihat noin 60g annospusseihin ja heitin pakastimeen tulevaa käyttöä odottelemaan 8)
Avatar
Louestaja
Viestit: 4320
Liittynyt: 12 Joulu 2006 12:48
Paikkakunta: Vesivehmaa

Viesti Kirjoittaja Louestaja »

Korpijaakko kirjoitti:
Louestaja kirjoitti:^ Tosi kuivaksi olet saanut, liki 20 prossaa alkuperäispainosta. Mulla jää painoa yleensä noin kolmannes alkuperäisestä.
Käytätkö nimenomaan hirveä? Minulla vähärasvaisen hirvijauhelihan (ja pienen sipulimäärän, joka paistetaan sen kanssa) paino tippuu kuivatessa vähän alle 25%:iin alkuperäisestä, enkä edes jauha sitä blenderillä vaan tilsin vaan lastalla pieneksi. Rasvan määrä lienee tässä erona?
Vastaus tulee pienellä viiveellä, on näemmä mennyt heinäkuussa ohi. :) Juu minä en kuivaa hirveä, vaan kaupan naudan jauhelihaa.
"Antakaa minun vielä kerran katsoa tämän maailman hulluutta."
Criisi
Viestit: 22
Liittynyt: 22 Heinä 2013 11:51

Viesti Kirjoittaja Criisi »

Typerä kysymys mutta kysympä silti. Pitääkö kiertoilmauunissakin piettää uunin luukkua hieman auki kuivatus prosessin aikana?
Glottis
Viestit: 733
Liittynyt: 01 Elo 2010 15:29

Viesti Kirjoittaja Glottis »

Criisi kirjoitti:Typerä kysymys mutta kysympä silti. Pitääkö kiertoilmauunissakin piettää uunin luukkua hieman auki kuivatus prosessin aikana?
Pitää - raotuksen tarkoituksena on että kosteus pääsee jonnekin pois uunin sisältä.
Vakaana seisoo metsä paikoillaan.
Ihmisen vaellukset täällä ovat niin turhia.
-Erno Paasilinna
invader
Viestit: 277
Liittynyt: 05 Tammi 2014 23:42
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja invader »

Minä keitin vähärasvaista jauhelihaa painekattilassa 10 minuuttia (erillisen kattilasysteemiin kuuluvan yläastian avulla, rasva valui astian rei'istä alas veteen) ja sitten yöksi 50-asteiseen kiertoilmauuniin. Minusta keittäminen oli hyvä ajatus ja liha oli aivan hyvää, joskin kuivaa, mutta ei häiritsevästi. Ainakin säilyi.
Avatar
Louestaja
Viestit: 4320
Liittynyt: 12 Joulu 2006 12:48
Paikkakunta: Vesivehmaa

Viesti Kirjoittaja Louestaja »

Criisi kirjoitti:Typerä kysymys mutta kysympä silti. Pitääkö kiertoilmauunissakin piettää uunin luukkua hieman auki kuivatus prosessin aikana?
Riippunee tapauksesta? Joissainhan on se kosteudenpoistotuuletin, jonka voi tökätä päälle, jos (ja kuten jauhelihaa kuivatessa on) sille on tarvetta. Jos tuuletinta ei ole, niin luukku raolleen.
"Antakaa minun vielä kerran katsoa tämän maailman hulluutta."
Loriane
Viestit: 33
Liittynyt: 19 Elo 2014 15:18

Viesti Kirjoittaja Loriane »

Ehkä tyhmä kysymys mutta miten kuivattuja asioita oikein käytetään ruuanvalmistuksessa?

Jotenkin olen olettanut että se pitää laittaa likoomaan veteen pitemmäksi aikaa jotta se imee vettä itseensä, onko näin?

Kuivasin kokeeksi kai 400g jauhelihaa. Ensin paistoin sitä hieman, sitten keitin sen. Jonka jälkeen siivilällä suodatin sen juoksevan veden alla. Sitten laiton lopulta kasvikuivuriin kuivumaan sen noin 40-50 asteen lämpöön. Siitä tuli sellaista ruskeaa rae maista ainetta noin 90g verran. Joten se on nyt ollut pienessä minitrip pussissa jossa olen testaillut sen säilyvyyttä. Kuinkahan kauan rutikuiva jauheliha säilyy näin?
Kore
Viestit: 583
Liittynyt: 21 Loka 2012 16:42
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kore »

En ole itse liotellut kuivattua jauhelihaa. Kylmän veden joukkoon vaan sitten kun on ruoanlaiton aika ja kattila keittimelle. Siinä vaiheessa, kun ruoka on valmista, jauheliha on ihan hyvin ehtinyt turvota suurin piirtein entiselleen.
Olennaista tässä on, ettei jauhelihaa kuivaa liian kuumassa. Jos 80 asteessa kuivaa, niin epäilen palautuuko edes pitkään liottamalla pehmeäksi. Olen kuivannut aluksi hetken 60 asteessa (jottei mikrobiologinen toiminta liikaa ehtisi vilkastua) ja kun liha on vähän ehtinyt kuivua, pudottanut lämmön 50 asteeseen tai jopa alle.

Edit: En näe mitään syytä jauhelihan keittämiselle, kun sen voi paistaakin. Ja syy paistamiselle keittämisen sijaan on tietenkin maku. Jos mausta ei pidä, tuo vesihanan alla huuhtelu voi olla hyvä keino. Kuivumista se ei edistä...
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Kore:n kanssa samoilla linjoilla: Jauhelihaa ei tarvitse paljonkaan liottaa, sen sijaan esim. suikaloitua kokolihaa ja isompia juurespaloja pitää. Kun jauhelihan laitta kylmän veden kanssa kattilaan, lämmittää veden, lisää muut ruoka-aineet ja kypsennyksen jälkeen antaa hetken vetäytyä, niin varmasti on palautunutta.

En myöskään näe syytä noin monimutkaiseen käsittelyyn (paisto, keitto, huuhtelu). Ei varmaan paljon jää makua. Vähärasvaisen jauhelihan paistan nonstick-pannulla ilman rasvaa (tosin usein sipulisilpun ja mausteiden kanssa) ja pilkon laskatta tai perunasurvimille hienoksi ja siitä sitten kuivumaan. Jos olisi oikein rasvaista lihaa (esim. saisi tosi edullisesti ja tahtoisi kuivata, miksi muuten sellaista käyttäisi?) niin sitten saattaisin keittää ja jäähdyttää keitoksen, jolloin rasvan voi kuoria pois (muistaakseni Boumen joskus vinkkaama tapa). Sitten valuttaisin lävikössä lihan kuivemmaksi ja heittäisin kuivuriin.

PS. Jos kuivaa suurempia eriä (mitä tahansa) pidempään säilytettäväksi kannattaa säilyttää ne kotona ilmatiiviissä lasipurkissa valolta suojattuna. Suoraan kuivurista purkkiin ja purkki kiinni, niin ei tule ylimääräistä kosteutta. Sieltä sitten siirtää paremmin reissuun sopiviin pakkauksiin. Tosin vakuumipakkauskoneella tulee myös säilyviä paketteja ja minigrip-pussissa olen säilyttänyt jauhelihoja (vähärasvaista hirveä) toista vuotta keittiökaapissa ja hyvin sekin on toiminut.
PeteBee
Viestit: 1084
Liittynyt: 28 Huhti 2006 14:57

Viesti Kirjoittaja PeteBee »

Korpijaakko kirjoitti:En myöskään näe syytä noin monimutkaiseen käsittelyyn (paisto, keitto, huuhtelu).
Jenkkien juutuupeissa tuo huuhtelu on hyvinkin yleistä. Itellä sama ajatus kun Jaskalla eli miksi tehdä asioita noin vaikeasti.
Vastaa Viestiin