Osaatko nukkua vaelluksella?
Osaatko nukkua vaelluksella?
Eli uni asiaa on sivuttu foorumilla aikaisemminkin, mutta nyt kysyisin, miten savusilmille maittaa uni vaelluksella?
Itselleni ei tuota vaelluksilla ongelmaa nukkuminen, uni tulee hyvin, mutta tiedän niitäkin joille ei uni oikein tule.
Itselleni paras juttu tapahtui talvella -93, olimme viidenhengen porukalla lumiluolavaelluksella Vongoivalla.
Teimme luolalta päiväretkiä lähimaastoon, erään retken jälkeen päätettiin ottaa pienet päiväunet, kello oli silloin n. 15, sovittiin että se joka herää ensin, niin herättää muut, etteivät yöunet kärsi.
Heräsin ensimmäisenä, katsoin kelloa ja se näytti n. 7, joten ajattelin illan olevan kyseessä. Lähin siitä ulos vettä heittämään, niin alkoi tuntua siltä, ettei kaikki ollut kohdallaan, meni jonkin aikaa ennen kuin unisissa aivoissa sytytti, auringon kajo näkyi idästä. Menin kaverit herättämään, he pitivät asiaa huonona vitsinä, mutta pakko se oli niiden uskoa kun ulkona kävivät, kyseessä oli aamu.

Re: Osaatko nukkua vaelluksella?
Tuohan juuri oikeaa eräelämää . Syönnin jälkeen torkut ja univelat tuli kuitatuksi reilun pituisilla torkuilla.
Itselle uni tulee tosi helposti retkillä. Jotenkin kuitenkin valppaus säilyy kun herään jos lintu tai vaikkapa poro liikkuu teltan lähistöllä. Ehkä jäänteitä luolamiehen ajoista? .

Nukun muutenkin katkonaisesti ja vähän, joten sama tyyli jatkuu maastossa. Tosin aika vähällä unella sitä pärjää ja jaksaa, mutta se on yksilöllistä. Erämaan ääniä tai hiljaisuutta kyllä kuuntelee mielellään makuupussissa, vaikka uni ei tulisikaan. Betoniseinien sisällä on tylsempää valvoa.
Äskettäin päättyneen vaelluksen huonoon nukkumiseen oli kyllä osasyynä Exped-alustan vuotaminen ja kapeus. Sai olla sen jäähyväisreissu.

Kunpa joku odottaisi minua jossakin.
Tässä nukahtamiseen on mielestäni hyvä keino, kun ottaa Aspiriini tabletin enne nukkumaan menoa, Uni tulee puolen tunnin kuluttua ja nukkuu sikeästi, eli on myös levännyt hyvin.
Tämä nukahtamisen vaikeus tulee monellakin juuri teltassa nukkumisessa ja johtuu suurimmaksi osaksi siitä että pitempi aikaisessa vaelluksessa ja vaihderikkaan päivän jälkee jää ns." kierrokset päälle". Lisäksi teltassa kesällä valoisuus ja ympäristön äänet voivat pitää aisteja virkeinä. Itse nukun yleensä erittäin hyvin kun olen ottanut Aspirin tabletin, joka samalla se häivyttää pienet lihassärytkin.

- Joonas Frisk
- Viestit: 2119
- Liittynyt: 04 Tammi 2007 18:56
Kyllähän sitä nukahtaa, pää tyynyyn, simmut kiinni ja putoan mustaan aukoon... mutta aamuöisin eturauhanen herättää vääjäämättä.
Kevät aamuisin häiriköivät siivekkäät saavat myös kirosanan tai kaksi aikaiseksi. Tänä keväänä käytinkin korvatulppia aika pitkään, Herkistymistäkö lienee tapahtunut, sillä toissa keväänä taisin vain parina yönä käyttää.
Ukkosella nukuttaa makeasti, harmitaa kun haluais katsella samamointia, mutta aina ramasee niin makeesti.

Nukkuu nukkuu.
Välliin on käytävä hätistämässä korpit nuotiopaikalta pakin kanttaa nakuttamasta.
Ei herätä edes Repojoen toiselle puolen viheltämään ja ärisemään tullut karhu. Toisen kyllä pojistamme herätti.
***
Veden solinaan on mukava nukahtaa. Luulet ymmärtäväsi mitä se sanoo, melkein. Ja kun tajuat ymmärtäväsi nukahdat. Ja aamulla muistat: - jotain se kertoi, kun vaan muistais.

kaikki matkat alkavat ensimmäisestä askeleesta.
-
- Viestit: 3103
- Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58
Kuolema kuittaa univelat. Kaikki kunnia oikeasti vähäuniselle nimimerkille, joka nukkui pois.
Unten Erämaa
http://www.youtube.com/watch?v=U1-ca6M6OOw

Reissujen hienoimpia hetkiä on hetket ennen nukahtamista teltassa. Kuunnella ääniä, antaa päivän rasituksen nukuttaa keho. Se on hienoo kuulkaa! Ja teltassa nukun paremmin kuin missään!
Paitti viime maaliskuussa Koilliskairassa... Piti kokeilla teltassa nukkumista -35 asteessa. Ei kyllä palellut, mutta jostain kumman syystä tuli hengenahdistusta. Olikohan pussin suu liian tiukalla vai mikä, mutta pakko oli mennä tupaan nukkumaan. Ei vaan ilima piisannut, sama tapahtui taivasalla nukkuessa. Ensi kerralla koetan kypärämyssyn ja karvalakin kanssa, että jos pään pitää pussin ulkopuolella.
Normikeleillä ei mitään ongelmaa.

Metsään mennään ja vieläkin kauemmas harhaan. http://eskonpolku.blogspot.com/
-
- Viestit: 1665
- Liittynyt: 26 Tammi 2006 13:12
Joskus on niin kaunista aamulla klo 4 tai 5, jotta ei viitsi edes yrittää enää nukkua, vaan keittää kahvit ja lekottelee teltassa. Tai ainakin, jos on loppupuoli reissusta ja aikaa.
Nukun aika huonosti aina, joten reissut eivät tee poikkeusta. Oikeastaan nukun paremmin, koska liikunta ja rasitus antavat unta ja jostain syystä ei joudu kusellakaan juoksemaan. Ilmeisesti suolainen ruoka ja jollain tapaa varovainen juominen auttavat.

Uni on katkonaista kotonakin, mutta reissussa menee överiksi. Olin aluksi ostanut liian kevyen kesäpussin, niin tuli heräiltyä (kylmään) sellainen 6-8 kertaa yössä. Nyt kun on lämpimämpi pussi, menee vain 3-4 heräämistä. Suuri osa ihan olosuhteiden aiheuttamaa: lämpötila, jäykkyyttä tai puutumista, vessahätä...
Aamulla kun ei ole mikään kiire nousta, se vähän paikkaa. Mutta pidemmällä reissulla saattaisi jo alkaa vaikuttamaan suorituskykyyn

Eihän se uni teltassa tai kämpällä samanlaista ole kuin kotona: milloin kämpän laveri on kova, milloin kivi painaa teltassa kylkeä, milloin makuupussi kääntyessä menee kierteelle...
Kunnes ostin viime talvena sen paljon parjatun Exped Downmatin. Hiihtoreissulla nukuin paremmin kuin aikoihin. Kun patja nyt vain kestäisi