Syön mysliä myös siviilissä. Saattaa vierähtää useampi päivä siten, että aamupalani on mysli ja kuppi kahvia, lounas+päivällinen on kylmä kanasalaatti ja illalliseksi syön mysliä, joten ei tuo vaelluksen ruokailu niin hirveän tuskaista ole.Nevis kirjoitti:Tuo nyttemmin poistettu kommentti koski askeettisen ruokavalion ilottomuutta. Itse elän varsin askeettista ja kovaa elämää joka päivä ja nimenomaan terveellisestä ja maistuvasta ravinnosta on tullut eräs elämäni vähistä iloista. Karskisen menu ei saisi ainakaan minua nauttimaan elämästäni. Hyvä ravinto on ikään kuin palkinto kovasta päivästä ja syy rasituksen aiheuttaman tuskan kestämiseen.Korpijaakko kirjoitti:Olisiko samantyyppinen hyvä tunne, joka tulee kovan lenkin jälkeen kun on rääkännyt itsensä paskaksi? Ihan vain sen "kovuuden tunteen" tuomasta ilosta? Tai ehkä välineenä/menetelmänä saavuttaa jotain?Nevis kirjoitti:Mitä iloa tuollaisesta itsensä rääkkäämisestä on?
Toisaalta, kaikki eivät varmaan koe tuollaista edes itsensä rääkkäykseksi. Vaelluksellahan tahdotaan usein viettää arkielämää askeettisempaa elämää. Jostain luovutaan, jotta saadaan vahvoja kokemuksia ja elämyksiä. Toisille jo luopuminen keskuslämmityksestä ja vesivessasta on liikaa. Toiset voivat huoletta luopua lämpimästä ruuastakin. Ja jotkut oikein hurjat voivat lähes luopua syömisestään viikkojen reissun ajaksi!
Jos kaiken paskan ja tuskan keskelle vielä lisää paskan ravinnon, niin miksi ylipäänsä olemme täällä? Pelkän filosofoinnin tuottaman mielihyvän vuoksiko? Tietysti se on jaloa ja hienoa, mutta siihenkin voi kyllästyä, koska se on pelkkää käsitteillä leikkimistä.
Toisaalta myöskin kalakeitto, hyvä pihvi ja joskus grillistä makkara menevät oikein mukavasti, mutta en ole hirveä ruoka-keskeinen.
Oma kylmä menuni on varmasti ravintosisällöltään parempaa, kuin vakio pussimuona.
Vaelluksella (yksin ollessani) en vain viitsi keitellä ruokaa ja suoraan pussista syötävät pika-ateriat ovat mielestäni sitä puhumaasi paskaa, jos mikään ruoka sellaista voi edes olla.
Vaelluksella yksin olosta, kulkemisesta ja vähäisistä leiriaskareista muodostuu nautinto: ajatukset lakkaavat pyörimästä kaiken joutavan ympärillä: ruoka on silloin itselläni vain kehoa varten -mieli saa ravintonsa muusta. Yksinkertainen ruoka saa myöskin ne vähät herkut: kahvi aamulla ja kaakao illalla maistuman todella hyviltä.