Pirkanmaa

Tapsa
Viestit: 534
Liittynyt: 26 Tammi 2006 12:56
Paikkakunta: Orivesi

Re: Riuttaskorpi / Seitseminen (Pirkantaival)

Viesti Kirjoittaja Tapsa »

phad kirjoitti:Jahas, takana muutama päivä ja yö Seitsemisen maisemissa.
Ilma oli komea. Ei liian kuuma, enimmäkseen poutainen, pari kertaa ripsautti ihan hitusen vettä.

Perjantaina illasta autolla ajeltiin Riuttaskorpeen Sotamiehenahon "parkkipaikalle". Siitä sitten kohti Seitsemistä ja Liesijärveä. Matkan varrella taukoiltiin tovi sillä yhdellä laavulla, jonka nimeä en nyt jaksa muistaa. Mutta ihan tunnettu laavu on.

Liesijärvellä siis ensimmäinen yö. Siellä pötköteltiin pitkälle aamuun ja joskus 11 aikoihin vasta matkaan. Mikäs siinä pötkötellessä ja aamiaistellessa mun kiirus ei ollut mihinkään ja ilma mukava.

Sieltä sitten jatkettiin Liesilammen viertä ja sen jälkeen etelään kohti Soljasten suoaluetta. Matkalla lähteestä ensimmäinen vesitankkaus. Kaiken varalta puhdistettiin vesi puhdistustableteilla, mutta tiedä vaikka olis ihan makoisaa ilman moista.

Suota ihmeteltiin aikamme ja jatkettiin sitten kohti Jaulia eli hetkeksi pois Seitsemisestä. Sieltä poluilta löytyy muuten varsin tuore majavan työmaa... hienoa katseltavaa, lastua siellä täällä ja kaluttua puuta. Itse nököhammas varmaan pakeni meitä piiloon, joten eipä kaveria huomattu.

Edelleen Jokiristin kautta kohti Multiharjua. Siellä kiersimme taasen luontopolkua ja sitten kohti Koveroa. Kaivosta tankkasimme vettä taas lisää, nyt reippaammin koska tämä oli viimeinen täydennys paikka reitillämme ja siten veden piti riittä loppupäiväksi, mutta myös sunnuntaiksi paluumatkalle. Sieltä sitten vielä lyhyt pätkä Haukilammelle yöksi. Vesi ei ollut tajuttoman kylmää. Lammessa siis.

Sunnuntaina sitten taas aamu ilman kiirusta ja sitten Seitsemisen poikki kohti Liesijärveä ja sieltä sitten omia jälkiä takaisin Riuttaskorpeen ja autolle.

Arviolta kilometrit per päivä: 8-20-15 eli tällä kertaa todellakin onnistuimme jättämään suorittamisen ja kilometritehtailun kotiin.

Jonkin verran oli porukkaa etenkin noilla seuduilla jonne parkkipaikalta on lyhyt matka reppuilla vaikka lapsien kanssa.
Sen sijaan reunaalueilla ja noilla Pirkan Taival pätkillä saa kyllä mennä (melkein) muita näkemättä. Itse pyrinkin reittimme näiden kansallispuistokeikkojen osalta suunnittelemaan niin että aloitamme jostakin "reunasta", kuljemme katsomaan "pakolliset" nähtävyydet ja sitten yöksi taasen jonnekin syrjempään. Sama viime kesänä Helvetinjärven suhteen jossa kuljimme Ruovedeltä/Ruovedelle pitkin noita Pirkan Taival pätkiä vain piipahtaen kansallispuiston "valtaväylillä".
Pirkan taipaleen reitistöltä löytyy laavuja jotka taasen kansallispuistosta puuttuvat kokonaan! Etenkin talvisin laavut on mukavia hiihdellessä, rauhallista puiston ulkopuolella yleensä on. Olen tuota lähteen vettä juonut useasti ja uskallan luottaa sen puhtauteen, Seitseminen-Riuttaskorpi-Helvetinjärvi alueen hyvä puoli on juuri laajalla risteilevä reitistö.


Metsänpoika olen vain, kulkija salomaiden hiljaisten ja tunturien tuulien,aapojen äärettömien.



www.youtube.com/channel/UCTyFpaJiu5UVpEktkVgqV1A videogalleria
phad
Viestit: 80
Liittynyt: 26 Kesä 2008 13:35
Paikkakunta: Tampere

Re: Riuttaskorpi / Seitseminen (Pirkantaival)

Viesti Kirjoittaja phad »

Tapsa kirjoitti: Pirkan taipaleen reitistöltä löytyy laavuja jotka taasen kansallispuistosta puuttuvat kokonaan! Etenkin talvisin laavut on mukavia hiihdellessä, rauhallista puiston ulkopuolella yleensä on. Olen tuota lähteen vettä juonut useasti ja uskallan luottaa sen puhtauteen, Seitseminen-Riuttaskorpi-Helvetinjärvi alueen hyvä puoli on juuri laajalla risteilevä reitistö.
Noita laavuja tosiaan on toisin paikoin todella hyvin, osa jopa aika hulppeita. Muistaakseni joku ainakin tuolla Ruoveden ja Helvetinkolun välissä. Ja komeilla paikoilla monet.

Pirkan taipaleen reitistöä tosin muutamassa paikkaa ainakin vähän hakkuut sotkee. Ainakin viime kesänä oltiin tovi hukassa reitin suhteen kun paikalla olikin kohtuu iso mylläkkä ja polusta ei tietoakaan. No, sorvasimme siitä sitten kartan (1:100000) avulla oman reitin, edelleen ulapalla siitä missä oikea reitti olisi mennyt. Noh, reitti siellä minne jalat vie. Mutta pää osin toki reitit varsin selkeät. Mahtaakohan joku noita reittejä kuinka usein kunnostaa jos hakkuu tai joku metsäautotie tai muu mylläkkä sotkee ne.

Vaan pentele kun kaljaporukat jättävät jotkut tietä lähellä olevat laavut joskus aikamoiseen kuntoon. Ottakoot olutta ja nauttikoot laavusta, mutta veisivät roskansa pois ja jättäisivät paikat siisteiksi.
Tapsa
Viestit: 534
Liittynyt: 26 Tammi 2006 12:56
Paikkakunta: Orivesi

Re: Riuttaskorpi / Seitseminen (Pirkantaival)

Viesti Kirjoittaja Tapsa »

phad kirjoitti:
Tapsa kirjoitti: Pirkan taipaleen reitistöltä löytyy laavuja jotka taasen kansallispuistosta puuttuvat kokonaan! Etenkin talvisin laavut on mukavia hiihdellessä, rauhallista puiston ulkopuolella yleensä on. Olen tuota lähteen vettä juonut useasti ja uskallan luottaa sen puhtauteen, Seitseminen-Riuttaskorpi-Helvetinjärvi alueen hyvä puoli on juuri laajalla risteilevä reitistö.
Noita laavuja tosiaan on toisin paikoin todella hyvin, osa jopa aika hulppeita. Muistaakseni joku ainakin tuolla Ruoveden ja Helvetinkolun välissä. Ja komeilla paikoilla monet.

Pirkan taipaleen reitistöä tosin muutamassa paikkaa ainakin vähän hakkuut sotkee. Ainakin viime kesänä oltiin tovi hukassa reitin suhteen kun paikalla olikin kohtuu iso mylläkkä ja polusta ei tietoakaan. No, sorvasimme siitä sitten kartan (1:100000) avulla oman reitin, edelleen ulapalla siitä missä oikea reitti olisi mennyt. Noh, reitti siellä minne jalat vie. Mutta pää osin toki reitit varsin selkeät. Mahtaakohan joku noita reittejä kuinka usein kunnostaa jos hakkuu tai joku metsäautotie tai muu mylläkkä sotkee ne.

Vaan pentele kun kaljaporukat jättävät jotkut tietä lähellä olevat laavut joskus aikamoiseen kuntoon. Ottakoot olutta ja nauttikoot laavusta, mutta veisivät roskansa pois ja jättäisivät paikat siisteiksi.
Talousmetsissä kulkevien reittien suurin ongelma ovat hakkuut, vaan asialle ei voi mitään. Olen kotikunnassani vuosia huoltanut reittejä ja hakkuut ovat jatkuvasti tuottaneet lisätyötä. Tien lähellä olevat laavut ovat aina ongelma, sille asialle on myös aika vaikea keksiä patenttiratkaisua... :?:
Metsänpoika olen vain, kulkija salomaiden hiljaisten ja tunturien tuulien,aapojen äärettömien.



www.youtube.com/channel/UCTyFpaJiu5UVpEktkVgqV1A videogalleria
mattipappa
Viestit: 870
Liittynyt: 02 Helmi 2009 20:57
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja mattipappa »

ratatu kirjoitti:Hätäseen luin tuon ketjun enkä huomannut minkäänlaista mainintaa Laipanmaasta, joka sijaitsee Kangasalan/Sahalahden ja Kuhmalahden ja Pälkäneen/Luopioisten takamailla. Laipassa on myös ulkoilureitti, mutta alue on niin laaja, että siellä voi muutaman päivän viettää reittien ulkopuolellakin. Metsäautoteiden ylityksiä ei tosin voine välttää.
Tänään aamulla, kun vielä sateli lisää koko yön jatkuneen sateen jälkeen, ajelimme kaverin kanssa Rajalan kämpälle, joka on yksi Laipanmaan patikkareitistön lähtöpisteistä.
Näkemisen arvoinen paikka muuten, vaikka olikin lukittu.
Autosta ulos astuessamme totesimme, että nyt eletään pahinta hyttyskesää miesmuistiin. Onneksi Ohvia oli varattu mukaan!
Laipassa on kaksi merkittyä reittiä, pohjoisempi, n. 10 kilometrin kierros ja eteläisempi, n. 12 km. Muutaman kilometrin matkalla ne menevät samaa polkua, alueen keskiosassa.
Ensiksi patikoimme pohjoisreitin, joka on helppokulkuisempi. Lenkin puolivälin vaiheilla on Elamonjärvi, jonka rannassa on hyvä laavu tulipaikkoineen. Todella kaunis ja rauhallinen paikka. Siellä pidimme nautinnollisen evästauon kun sadekin piti sopivasti taukoa.
Iltapäivällä sitten kiersimme vielä eteläisen reitin, joka oli osittain melko raskaskulkuista, ainakin Korppivuorelle noustessa. Vaivanpalkaksi maisematkin oli hienoja, kuten juuri tuolta Korppivuorelta alas Hirvijärvelle.
Koko päivähän Laipassa vierähti, varusteita saatiin testattua, varsinkin sadevarustusta, ensi kuun Lapinvaellusta varten. Onneksi itapäivällä sää jo poutaantui, hetkittäin jopa aurinkoiseksi.
Totesimme,että Laippa on ihan suositeltava päivä- tai viikonloppukohde. Kauniita erämaajärviä, suolampia, sakeita kuusikoita, valoisia männiköitä. Oli tosin jokunen ruma hakkuuaukiokin, talousmetsiä kun ovat nämä alueet.
arcturus
Viestit: 164
Liittynyt: 08 Kesä 2013 01:07

Viesti Kirjoittaja arcturus »

Tietääkö kukaan, missä kunnossa Seitsemisen ja Helvetinjärven välinen alue Pirkan taipaleella on? Paljonko tuolle muuten tulee mittaa tuon Riuttaskorven kautta?
arcturus
Viestit: 164
Liittynyt: 08 Kesä 2013 01:07

Viesti Kirjoittaja arcturus »

Kopsahti muuten postiluukusta tänään "Pirkanmaan lintutornit ja luontopolut" -kirja. Onpahan hyvä opus lähiretkien suunnitteluun!
Vänkäri
Viestit: 973
Liittynyt: 02 Marras 2010 11:47

Viesti Kirjoittaja Vänkäri »

Ei satu porukkaa olemaan liikkeellä 4.7 torstaina ja siitä loppuviikon aikana (to-su) seitseminen-helvetinjärvi välillä ?
Kohti korpea,kiitos.
miiahe
Viestit: 164
Liittynyt: 05 Helmi 2012 13:03

Viesti Kirjoittaja miiahe »

Juostiin tänään miehen kanssa Ruoveden keskustasta Haukanhiedalle tietä pitkin. Yhdessä kohtaa huomattiin tien reunassa pusikossa kyltti, jossa luki Kuru kohti aivan kamalaa ryteikköä. Ehkä siinä joskus on joku reitti mennyt, nyt ei näkynyt enää mitään. Sama todettiin kuukausi sitten Pirkan taipaleen reitillä muutamaa kilometriä ennen Ruoveden keskustaa. Polku hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Reittikyltti näytti pellolle, mutta ei semmoseen metriseen heinään viitti mennä kahlaamaan.
honkamukka
Viestit: 6092
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

[/quote]


Totesimme,että Laippa on ihan suositeltava päivä- tai viikonloppukohde. Kauniita erämaajärviä, suolampia, sakeita kuusikoita, valoisia männiköitä. Oli tosin jokunen ruma hakkuuaukiokin, talousmetsiä kun ovat nämä alueet.[/quote]
____________________________________________________________________________

Kauneushan on aina katsojan silmässä. Meidänkin kirjahyllyssä on kuvia vuosikymmenten takaa siloposkisesta nuorukaisesta ja rippikouluikäisestä kaunottaresta. Aika muuttaa tunnistettavuutta samoinkun metsän kierto luonnon näkymää.
arcturus
Viestit: 164
Liittynyt: 08 Kesä 2013 01:07

Viesti Kirjoittaja arcturus »

http://yle.fi/uutiset/lakanpoimijat_hai ... sa/6731467

Ei ole yllätys tämä.

Viimeksi kun kävin niin Multiharjun rajoitusalueella juoksi polkujen ulkopuolella pentulauma ja koirat...

Mitä suositummaksi puistot tulevat, sitä enemmän tulee järjestyssääntöjen rikkomisia. Varsinkin koirat ovat irti, aivan jatkuvasti. :evil:
rance
Viestit: 1172
Liittynyt: 11 Tammi 2006 15:17
Paikkakunta: Pirkkala

Viesti Kirjoittaja rance »

Seitsemisessä kuin muuallakin kannattaa ilmoittaa niistä sääntöjen rikkojista opastuskeskukseen, tuntomerkit, autojen rekisterinumerot yms. Puistonvartija, kuten poliisikin, ei ehdi jokapaikkaan.
Itse ei kannata alkaa esivallaksi, tyynesti vain kirjata tosiasiat ja tarvittaessa varautua todistamaan rikkomukset, varsinkin törkeissä tapauksissa.
Pari todistajaa, kännykällä otettu kuva, tms. riittää...
Vaikka rangaistukset ovatkin nykyään säälittävän pieniä, niin netissä tuomio voi olla murskaavaa.
Laithan ovat nykyään aika kummallisia, esim. jos joku tekee silminnähtävän rikoksen, niin tekijä on epäilty siihen asti kunnes tuomioistuin on tekijän tuominnut siitä teosta.

Vaikkapa rattijuopot, poliisi korjaa auton ratista sammumispisteessä olevan kuskin, niin häntä vain epäillään rattijuopumuksesta.
arcturus
Viestit: 164
Liittynyt: 08 Kesä 2013 01:07

Viesti Kirjoittaja arcturus »

Viime yö mustikassa Seitsemisellä ja yön vietin Jokiristin telttapaikalla.

On siinä muuten ihmeellisesti sijoitettu telttapaikka. Ei mitään maisemaa minnekkään, liesjoki nippanappa kuuluu ja ympäristö möykkelikköä. En ainakaan hämärässä onnistunut löytämään tasaista teltanpaikkaa. Paskahuussi ja puuvaja vierivieressä, mutta nuotiopiiri sitten kauempana. Vedenhakukin on melkoisen ryteikön takana tai sitten polkua pitkin pitemmän kaavan kautta. Olisi ehkä ollut mukavampi paikka, tuossa rinteessä josta olisi näkyvyys liesjoelle? No, ei se entinenkään mikään hyvä paikka ollut.. :D
Tuija
Viestit: 1
Liittynyt: 01 Kesä 2013 12:05
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Miten hyvin Pirkan taipaleella pärjää tuolla 1:100 000 kartalla? Onko merkitty maastoon hyvin?
Ylöjärvi -Tevaniemi väli olisi suunniteilla ja se osuu tarkemmissa maastokartoissa useamman eri kartan alueelle eli jos ei halua maksaa itseään kipeäksi ja kantaa viittä karttaa mukana niin joutuisi ottaa mittatilauskartan, joka ei sen halvemmaksi tule....
akpoika

Viesti Kirjoittaja akpoika »

Tuija kirjoitti:Miten hyvin Pirkan taipaleella pärjää tuolla 1:100 000 kartalla? Onko merkitty maastoon hyvin?
Ylöjärvi -Tevaniemi väli olisi suunniteilla ja se osuu tarkemmissa maastokartoissa useamman eri kartan alueelle eli jos ei halua maksaa itseään kipeäksi ja kantaa viittä karttaa mukana niin joutuisi ottaa mittatilauskartan, joka ei sen halvemmaksi tule....
Pärjää hyvin. En ole kanssa muita karttoja viitsinyt ostella, kun tuosta on helppo skannailla ja tulostaa tarvittava alue aina mukaan meni sitten Pirkanmaalla mihin tahansa...
jatta
Viestit: 294
Liittynyt: 07 Huhti 2011 10:44
Paikkakunta: Kotala

Viesti Kirjoittaja jatta »

kävimme mieheni kanssa tänään katsastamassa haukanhiedalla paikkoja. Porukkaa oli paljon ja lisää lappasi kun lähdimme sieltä yhden aikoihin. Paljon näkyi myös pitemmällä vaelluksella olevia jotka taapersivat teillä.
Kolussakin oli väkeä. Kaikki kynnelle kykenevät ja varsinkin lapsiperheet taisi olla liikenteessä näin kauniina päivänä.
Vastaa Viestiin