A.E.Järvinen

[admin]

Sain itselleni seuraavalaisen kirjan tänään. A.E.Järvinen - Särkyvää kirkkautta. Nopeasti selailtuani päädyin sellaiseen lopputulokseen että taitaapi olla alan kirjallisuutta joten näillä näkymin kokoelmani sai uuden teoksen

Onko kokemuksia kirjailijasta? Onko edes alaan liittyvää vai silmäilinkö väärin?

[Tapsa]

Minä voisin todeta omalta kohdaltani että luettuani A.E.Järvisen-Ihmisiä suurilla selkosilla syttyi minuun polte noihin Järvisen kuvaamiin Itäkairan maisemiin. Sittemmin olen lukenut kaikki Järvisen kirjat pariin kertaan ja jotkut novellit olen lukenut moneen kertaan ja useasti otan jonkun Järvisen kirjan vaellukselle,sitten lueskelen sitä vaellus päivän päätteeksi. Voin sanoa että Järvisen veroista eräkirjailijaa ei ole näköpiirissä, kaikki kunnia nykyisille kirjailijoille mutta ei ole Järvisen voittanutta.

[Joutenkulkija]

Jos joku ei tiedä millainen kirjailija on A.E.Järvinen, niin menköön nurkkaan häpeämään!

Suoraan sanottuna loistava kirjailija, joka osaa maalata maisemia ja tunnelmia sanoilla sekä siveltimillä.

[OS]

Kyllä A.E.Järvisen teokset ovat mitä suurimmassa määrin alan kirjallisuutta. Ne kertovat niistä "vanhoista hyvistä ajoista", jolloin vielä löytyi laajoja, koskemattomia erämaita. Järviselle rakkain alue oli Naarmankaira, silloin vielä lähes neitseellinen erämaa 4-tien, Kemijärventien ja Javaruksentien välisessä kolmiossa. Alueelle on joskus sotien jälkeen perustettu armeijan ampuma-alue, eikä noista entisaikain erämaista ole oikeastaan kuin muistot ja Järvisen tekstit jäljellä.

Järvisellä oli tukikohtansa em. aluella Marasenlammella, paikka on säästetty hakkuilta ja armeijan ammunnoilta ja siellä kävijä saa jonkinlaisen kuvan alueen menneestä kauneudesta. Rauhoitettu alue on nimeltään Järvisen aihkikko, ja sinne pääsee kohtalaista tietä pitkin autolla Kemijärventieltä, n. 40 km Rovaniemeltä, mutta vain silloin, kun armeijalla ei ole alueella toimintaa.

Järvisestä on tekeillä kirja, kaksi rovaniemeläistä toimittajaa on kerännyt tietoja hänen elämästään ja esimakua kirjasta on saatu lukea viime vuoden Metsästys ja kalastus- lehden juttusarjassa. Kulttuuriteko sarallaan.

[tinder]

Onko kokemuksia kirjailijasta? Onko edes alaan liittyvää vai silmäilinkö väärin?

Ja minä kun luulin että tuo adminin kysymys oli vitsi! Tai muuten vaan vedätystä...

[Rin-tin-tin]

Järvinen on hyvä tunnelmien luoja ja yksityiskohtien kuvaaja, mutta tarinoita hänkään ei osaa kirjoittaa. Se on yleensäkin eräkirjallisuuden pahin puute. Lisäksi Järvisen suhde luontoon välittyy usein aseen piipun kautta ja yleensäkin suhtautumisesta heijastuu luonto on väline -ajattelu.

Olen sen laatuista mieltä, että parhaat luontokuvaukset ja luontosuhdekuvaukset ovat esihistoriaa kuvaavissa fantasiaromaaneissa.

[Tapsa]

Olen edellisen kanssa samaa mieltä, hienoa että Järvisestä on tekeillä kirja, hän jos kuka on eräkirjallisuuden klassikko ja osoitti että eränovellit ja kirjat ovat myös kaunokirjallisuutta vaikka sitä ei siihen kategoriaan ole koskaan huolittu, se on ollut aina "vain eräkirjallisuutta" en ainakaan muista että ainutkaan eräkirjailija olisi saanut minkäänlaista kirjallisuuspalkintoa. Eräkirjat on melko suppean lukijakunnan omaavia, toki esimerkiksi Kalle Päätalon jotkut kirjat ovat silkkaa eräkirjallisuutta (Kairankulkija,Mustan lumperin raito,Selkosten viljastaja) ja tietysti Aleksis Kiven seitsemän veljestä on jonkinsortin eräkirjallisuutta, niin miten sen määrittelee mikä on eräkirjallisuutta? En ole Rintyn kanssa ihan samaa mieltä lue Järvisen romaani Ihmisen osa tai Erämaan valo niissä hän kertoo kyllä tarinaa, kuten kyllä monessa novellissaan mutta sehän on makuasia minkälaisista kirjoista pitää ja tarinoista pitää ja kyllä hän kuvasi luontoa paljon muutenkin kuin aseen piipun kautta etenkin viimeiset kokoelmat esim. Rikas elämä ja Särkyvää kirkkautta ovat hyvä hänen kunnianosoitus Lapin erämaille.

[Rin-tin-tin]

Aleksis Kiven seitsemän veljestä on jonkinsortin eräkirjallisuutta

Minusta se on vahva yhteiskunnallinen kannanotto, jossa kuvataan modernin maailman saapumista kansan keskuuteen. Seitsemän veljestä on siis kuvaus kahden eri ajan kohtaamisesta. Eräkirjallisuudeksi minun on sitä vaikea mieltää.

En ole Rintyn kanssa ihan samaa mieltä lue Järvisen romaani Ihmisen osa tai Erämaan valo niissä hän kertoo kyllä tarinaa

En ole noita lukenut, mutta muu tuotanto on jännitteetöntä. Huippukohdat, vastakkainasettelut, juonen kehittely ja ratkaisut puuttuvat.

[Tapsa]

Toki kun puhutaan Aleksis Kiven teoksesta seitsemän veljestä koska kyseessä on kirjallisuuden eittämätön klassikko, kaunokirjallisuutta kirja toki on, mutta kirjassa on luonto väkevästi läsnä ja tuohon aikaan tietysti metsästys oli lähes yksinomaan syynä salomailla samoamiseen,toki tietysti myös kalastus. Järvisen kirjojen juoni ja vastakkainasettelu on ihmisen ja luonnon kohtaaminen ja siinä asiassa hän on erinomainen,erityisesti hänen eläin kuvaukset ovat upeita esim. teokset: Salojen valtias (karhu), Salojen suuria ja pieniä (teeri,ahma,kettu).

[Temirhan]

Aikanaan joku kus pää pölli Järvisen "Aihkikon" muistomerkin tolppien nokista eläinhahmot,joko liene tilanne korjattu?

[OS]

Ei ole tilannetta korjattu ja tuskipa korjataankaan. Eiköhän ne karhut siitä ohikulkijoiden autoihin hyvin äkkiä siirtyisi. Itse muistomerkki on kuitenkin paikallaan, siinä olevassa laatassa on teksti:

Tää harju pala maatas on
se mitä metsä täällä soi
ja hongat hopeoi
sun kalleintasi on.

Voisin liittää tähän kuvan, mutta kun en sitä osaa tehdä, vaikka tuossa yläpuolella lukee Lisää kuva: ja sitten on kaiken näköistä lyhennettä, jotka eivät mene minulle jakeluun. Pitäisi vissiin olla jonkinlainen osoite, mutta mikä se lie on. Olen paria erilaista yrittänyt tarjota, mutta eipä kelpaa. Olen näissä tietokonehommissa vasta aivan aloittelija, joten paljon on vielä opittavaa, tämmöistä perusasiaakin. Tuonne Kuva- puolelle kuvien siirto olikin loppujen lopuksi helppoa, sen kun vain klikkasi selaa ja sen jälkeen haki oikean kuvan omista kuvatiedostoista. Sama systeemi ei kuitenkaan ole mahdollista tässä tapauksessa eikä myöskään Avatarin siirtämisessä. Systeemi on varmasti äärettömän helppo, kun sen vain kerran oppii. Jos joku haluaa neuvoa, niin kiitoksella otan neuvot vastaan, mutta olkoon ne mahdollisimman pelkistetyt ja selkeät, ilman mitään tietokonekieltä, jos se vain on mahdollista. Tulipa tähän pitkä vuodatus alkuperäisen aiheen vierestä, mutta kuitenkin sen nyt tähän laitoin. Tätä keskusteluahan ei tarvitse täällä jatkaa.

[Eräkulkuri]

Minä olen Tapsan kanssa samaa mieltä, että A.E. Järvisen kirjojen eränovellit ovat parasta alan kirjallisuutta. Oikeastaan A.E.J. loi sen eräkirjojen perinteen ja mallin, mitä lukuisat myöhemmät eräkirjailijat ovat näihin päiviin asti jäljitelleet.

Järvinen on loistava erämaaluonnon ja tunnelmien kuvaaja. Olen aina ihaillut sitä, miten hän tarinansa aloittaa. Siinä ei ole mitään johdantoja tai esivalmisteluja, tarina alkaa suoraan kairojen keskeltä ja tarinoitahan A.E.J. nimenomaan osaa kirjoittaa.

Se, että ollaan Tuntsalla kalassa tai itäisissä kairoissa huurremetsoja ampumassa tai vaikkapa karhuja jäjittämässä, johtuu tietysti siitä, ettei ennen vanhaan metsissä turhan päiten kuljettu. Enpä muista yhtään kertomusta, missä olisi oltu hillaakaan poimimassa, kai se oli akkojen hommaa silloin.

Järvisellä on muutamia novelleja, missä kaikki tapahtuu pelkästään eläinten näkökulmasta katsottuna, niissä mennään ikään kuin karhun tai kotkan pään sisälle ja kuvitellaan kaikki eläinten näkökulmasta. En muista eräkirjallisuudesta juuri muita samanlaisia kuvauksia.

Kyllä Järvisen kirjoista löytyy minunkin sielunmaisemani. Hän oli mestari alallaan, muut tulevat kaukana perässä.

[Antero]

A.E.Järvinen on tosiaan suomalaisen eräkirjallisuuden ehdoton ykkönen. Vuosikausia divareita kierrettyäni olen saanut kirjahyllyyni Järvisen koko tuotannon Turkisriistan metsästystä lukuunottamatta (olisi kyllä sekin löytynyt, mutta 1400 markkaa yhdestä kirjasta on kuitenkin liikaa). Mietin tuossa kirjahyllyni vieressä, kuka olisi Järvisestä seuraava, mutta enpä osannut panna järjestykseen. Taitavia luonnon kuvaajia on kyllä useita, mutta kaikki eivät ole eräkirjailijoita. Kenet te vaeltajakollegat laittaisitte Järvisen jälkeen seuraavaksi? Wallenius, Lainio, Lampio, Manninen, Rinne, Keltikangas, Karsikas, Tikkanen .....?

[OS]

Vaikea on noita kirjailijoita järjestykseen laittaa. Jotenkin minua miellyttävät nämä vanhemmat tekstit enemmän, ehkä se nykyään menetetty ja kadotettu "aitous" tulee näissä vanhoissa kiehtovasti esille, ei ollut kairoissa kaikki valmiina odottamassa. Esim. Kemppinen, Kokko, Ollikainen, Haakana ovat miellyttävää luettavaa. Luen parhaillaan Arvo "Tiera" Ruonaniemen viimeistä kirjaa "Puhtailla selkosilla", jossa hän muistelee reissujaan Inarin kairoissa. On siellä ollut mahtavat kairat.

[Jussi]

Taisi muuten olla ensimmäisiä kirjoja tuo Särkyvää kirkkautta, jonka luin 8-9 vanhana.
Siinä on muutama kohta jotka ovat jääneet mieleen ja elävät tänäkin päivänä.
Nyt on mielenkiintoinen aika menossa ja tulossa. Saan nimittäin talsia samoja seutuja kun Järvinen aikoinaan ja tutustua esim.
Marasen kämppään.

A. E. Järvinen toimi 1915–1958 Rovaniemellä
Metsähallituksen metsänarvostelijana
ja sittemmin ylimetsänhoitajan
vakanssilla arvioimistoimiston
johtajana.


Niinpä hän rakensi
1932 työ- ja erätovereidensa Armas
Hiilivirran, Lauri E. Luoman,
Oiva J. Lakarin, Aki Castrenin ja
Pauli Sipilän kanssa Marasenlammelle
vaatimattoman eräkämpän.

Se oli metsänhoitajakirjailija-
taidemaalari A. E.
Järvisen (1891–1963) mielipaikka,
jossa hän seurasi luontoa,
maalasi akvarelleja ja kirjoitti
useimmat eräkirjansa.

Paikan valintaan vaikutti alueen
luonto, varsinkin Marasenharjun
kilpikaarnaiset ikiaihkit, joita Järvinen
piti yhtenä vanhimmista Lapissa
tapaamistaan. Marasenlampeen
Järvinen istutti siianpoikasia,
joita hän kantoi maitotonkalla viiden
kilometrin matkan Kemijärven
Rovaniemen maantien varresta.
LUONNONIHAILIJAN TYYSSIJA
Marasen yksihuoneisessa kämpässä
oli kalusteina pöytä ja penkki,
kaksi karkeatekoista makuupeskaa
ja lämmönlähteenä avopiisi sekä
ruoka-astioille nurkkaus. Lattia oli
jykevistä, käsinveistetyistä lankuista.
Kämpän sisäpinta-ala oli noin
14 m2 ja kokonaisala avokuisteineen
17 m2.
Pihapiiriin kuului lisäksi koirankoppi
ja hieman kauempana
riuku, joka sai 1950-luvulla seurakseen
käymälän. Yllättävää kyllä.

Marasenharjulle, kämpälle johtavan
polun varteen, Järvinen pystytti
kivistä muuratun muistomerkin,
jota vartioivat neljältä kulmalta
kelopylväiden päähän hänen itsensä
veistämät karhut. Muistolaattaan
Järvinen kaiversi sydämensä tuntemuksia
kuvaavan tekstin, joka on
edelleenkin kävijöiden luettavissa:
Tää harju pala maatas on ja
mitä täällä metsä soi ja hongat
hopeoi, sun kalleintas on.
ja sen paloturvallisuutta parannettiin.
Pihalla oleva koirankoppi
entistettiin, niin myös pihanperän
riuku ja käymälä. Muistomerkin
tekstilaatta puhdistettiin. Järvisen
vene on kunnostettu jo 1990-
luvun alussa, mutta sitä säilytetään
varastotiloissa.
Marasen kämppää pidetään lukittuna,
mutta se on päiväkäyntikohde,
johon halukkailla on mahdollisuus


Laitetaan saman alle myös maininta K.M Walleniuksen kirjoista!
Eli suosittelen
Samoin kun Tuulikki Soini ... kertoo etiäisistä ja Petsamon keksijämunkkien hauskasta elämästä