A.E.Järvinen

hltmuuu
Viestit: 276
Liittynyt: 14 Loka 2006 16:35
Paikkakunta: Klaukkala

Viesti Kirjoittaja hltmuuu »

" noihin kahteen edelliseen kirjoitukseen " en yhdy missään mielessä.Taas alkaa tekstin luonne , nimittelyineen ja arvioineen olemaan sitä luokkaa, että sopisi paremmin keskenkasvuisille kuin aikuisina itseään pitäville ihmisille.Kirjailija eli omana aikanaan jolloin arvostukset ja näkemykset ovat suhteutettava siihen aikakauteen.Jos vuosikymmeniä myöhemmin täysin erilainen tietopohja ja näkemys ankkuroi lausuttuja mielipiteitä kyseisellä tavalla arvostetusta kirjailijasta,niin taiteellisen tuotannon arviointi kyseisellä tavalla jää minulta huomiotta.


Engelbert
Viestit: 452
Liittynyt: 23 Touko 2006 07:58
Paikkakunta: Kajaani

Re: Kairanviemää

Viesti Kirjoittaja Engelbert »

Tapsa kirjoitti:
Kannattaisi pari kertaa miettiä ennen kuin nimittelee julkisella foorumilla ketään "pesunkestäväksi roistoksi" vai pääsikö sammakko suusta :wink:
... No tarkennetaan sen verran, että lisätään luonnehdinnan eteen sanapari "luonnon näkökulmasta"... Onko siten parempi? Ja mitä julkisella foorumeilla tapahtuviin mellastamisiin tulee, niin käsittääkseni jokainen tällä palstalla kirjoittava on tavoitettavissa lakitupaan vastaamaan kirjoittamisistaan. Ja se sopii hyvin myös itsellenikin.

Näillä palstoilla kommentoiminen on siinä mielessä hankalaa, että löytyy ronskin kielen käyttäjiä ja taas nk. hienohelmaisesti asiansa esittäviä. Molemmat voivat olla asiasta jotakuinkin samaa mieltä, mutta nonverbaalisen viestinnän puuttuessa koetaan toisen kirjoittamiset vähintäänkin pöyristyttäväksi vaikka sama asia naamatusten esitettynä olisi ihan ok juttu.

Itse en aio steriloida vastaisuudessakaan mainittavassa määrin kirjoittamisiani. Jos joku on mielestäni "luonnon näkökulmasta pesunkestävä roisto", niin hän on sitä myös jatkossakin. Ei se asia kiertoilmaisuja esittämällä siitä miksikään muutu.
Engelbert
Viestit: 452
Liittynyt: 23 Touko 2006 07:58
Paikkakunta: Kajaani

Re: Kairanviemää

Viesti Kirjoittaja Engelbert »

rance kirjoitti:
Engelbert kirjoitti:Lapista kirjoittavissa kirjailijoissamme on ollut/ on pitkä liuta todellisia luonnon ystäviä (esim. pelkästään K:lla alkavia: Karsikas, Keltikangas, Kojo, Kemppinen ja Kokko) joiden joukkoon Järvisen nostaminen on perin irvokasta.
Sen verran muistan lukeneeni mainittuja kirjailijoita, etten kuitenkaan vetäisi tässä tapauksessa yhtäläisyysmerkkiä esimerkiksi sanojen "todellisia" ja "tinkimättömiä" välille. Tuskin edes yrittäisin luokitella heitä noilla kriteereillä.
Kirjoitettu teksti ja eletty elämä voivat olla erilaisiakin.
Kieltämättä totta. Ihmisyyteen kuuluu kuitenkin olennaisena osana se tyypittämisen pakko. Ts. vähintäänkin piilevänä meistä jokaisesta löytyy kategorisoija, joka asettaa kanssaeläjät tiettyihin omassa päässä määritettyihin lokeroihin. Myöntää tosiaan täytyy, että suurin osa mainituista on sellaisia, jotka olen tyypittänyt heidän tekstiensä/ heistä tehtyjen artikkelien pohjalta, enkä todellisessa elämässä saatujen kokemusten pohjalta.
Avatar
TiMoKo
Viestit: 3157
Liittynyt: 09 Huhti 2006 16:20
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TiMoKo »

KUn itse kysyy ja itse vastaa, niin ei synny kovin suuria väittelyjä :lol: Reipas puolivuotta sitten kyselin:
TiMoKo kirjoitti:Luin vähän aikaa sitten Järvisen kirjan "Viimeiseen hengenvetoon", jonka ensimmäinen painos on ilmestynyt 1942, lukemani toinen painos on vuodelta 1988. Todella mielenkiintoinen kirja. Kirjassa on luku Haipan kivi, joka kirjan mukaan sijaitsee Jaurujoen laaksossa. Mahtaako joku vielä tietää kiven olemassaolosta mitään?
Ja tänä aamuna löysin ainakin osavastauksen:
Vaellusturinat I löytyi seuraavaa:
"(Eräkulkuri) Lauantai, 15.Lokakuu, 2005 - klo 19.47:


Peuraselän kämpän vanhoissa vieraskirjoissa oli tarinoita kummituksesta, joka mekasti öisin kämpän ylisillä. Jotkut kulkijat olivat säikähtäneet sitä niin paljon, että olivat jopa lähteneet pakoon yön selkään.

Itsekin olen pari kertaa yksin kämpässä yöpyessäni kuullut yläpohjasta rääkymistä ja hurjaa temmeltämistä.

Tarinan mukaan kämpän ylisillä kummitteli päätön koltta, jonka Mosku oli tappanut siinä samassa paikassa Jaurun varressa. Tästä asiasta on kerrottu A.E. Järvisen kirjan novellissa Haipan kivi. Sen mukaan Mosku oli tappanut porovarkaana yllättämänsä koltan ja asettanut tämän pään muille koltille varoitukseksi kivelle, jonka lähelle siis nykyinen Peuraselän kämppä on rakennettu 40-luvun lopulla"

ja vähän pitemmälle lukiessa seuraava kommentti:
Lapinmies oli lähes oikeassa veikatessaan näätää, mutta myös siinä, että A.E. Järvisen kertomus Haipan kivestä on sepitetty tarina, jonka totuuden siemen löytyy tosiaan Sakari Kännön kirjasta "Mosku".
Maailman suurinta viisautta on jälkiviisaus, valitettavasti sitä ei voi käyttää etukäteen.
"vaikkapa hulluna pidettäisiin"
https://timokokairankiertaja.blogspot.com/
Avatar
Eräkaveri
Viestit: 98
Liittynyt: 10 Maalis 2008 18:26

Viesti Kirjoittaja Eräkaveri »

Ite olen lukenut äskettäin Särkyvää kirkkautta ja nyt paraikaan luen Erätulien loisteessa. Noiden kirjojen lukimisen pohjalta voin sanoa, että A.E. Järvinen on melkein maailman paras kirjailija tai no paras!

Mikä on teidän mielestä Järvisen paras kirja tai novelli tietyssä kirjassa?
lompolo
Viestit: 19
Liittynyt: 21 Joulu 2006 21:51

Viesti Kirjoittaja lompolo »

Järvinen on mielestäni suomalaisen eräkirjallisuuden saralla yksi suurimmista.

Inhimilliseen elämään kuuluu toimien ja ajatuksien ristiriidat niin pienissä kuin suurissa asioissa. Ne tekevät tästä maailmasta mielenkiintoisen ja usein ne luovat ajatuksellista perustaa kirjalliseen tuotantoon, myös eräkirjoissa. Eräkirjoissa usein ristirista on sisäänkirjoitettu, esimerkiksi kauneuden rikkominen liipamisen painalluksella.

Kymmenien vuosien päästä lapsien kuuluu kyseenalaistaa isiensä teot, niin meidänkin pitää tehdä ja niille meillekin tehdään.
Acht
Viestit: 282
Liittynyt: 23 Maalis 2006 13:04
Paikkakunta: Hyvinkää

Viesti Kirjoittaja Acht »

Taitaa A.E:n arvostus kirjallisuuseliitissä olla Päätalon luokkaa. Eli mitä enemmän haukuttiin sen enemmän luettiin. Itse en oikein usko näihin AE:n metsästys ja kalastusjuttuihin totena vaan pidän niitä metsäromantikon mielikuvituksen tuotteina. Vaan eipä sillä ole väliä, totta vaiko tarua. Hienoja ovat kuvaukset leirielämästä ja luontokapaleista: aivan niin kuin taidemaalari omaa taidon värittää luonnoksensa, AE päättää novelinsa taidokkaaseen luontokuvaukseen. Samoin toistuu vääjäämätön kuolema tai sen odotus myöhemmässä tuotannossa. Unohtamatta Herran pelkoa.Korpikansan kuvaukset ovat mielestäni hienoja ja persoonat antavat hipauksen tuntumaa entisajan eränkäynnistä sekä elämästä köyhyyden kurimuksessa. Kirjan Särkyvää kirkkautta niminoveli on tästä hyvä esimerkki, samoin kuin Kerttu ja Hilma. A.E:n leipätyö ja taiteellinen herkkys ovat niin ristiriidassa keskenään, että se jättää lukijan täysin ihmetyksen valtaan.
Rupisammakko
Viestit: 28
Liittynyt: 22 Huhti 2008 16:14

Viesti Kirjoittaja Rupisammakko »

Satuin lukemaan Särkyvää kirkkautta. Vaikka löysinkin pienenä luonnon muilla tavoin kuin ampumalla, niin kyllä kirja vei mennessään. Jonkinlaista viattomuutta se osaltaan huokui, sellaista, jota ei enää nykyään kovin helpolla löydä. Mahdetaanko enää hyväksyä sellaisia persoonia, joita tuo kirja piti sisällään?

Ei käy päinsä lähteä kairaan ja kaataa joka yö itselleen uusi honka rakotulia varten. Ei ole honkia kaadettavaksi, eikä sen puolen kairojakaan paljon kuljettavaksi. Metsäiset tasankomaat on melko tarkkaan hyödynnetty Lapissakin.

Eräkirjailijoiden luontosuhteista eniten olen kuitenkin pitänyt Eero Murtomäkeä ja Raimo O. Kojoa itseäni lähinnä. Ei ole Mahtilinnun tai Erakon paljastavan syksyn voittanutta, olkoonkin että eivät ole puhdasveristä eräkirjallisuutta.

Aiheesta toiseen, on aina kiva palata tänne vaelluspalstalle, lukemaan, ehkä kirjoittamaankin. On kuin nuotiolla istuisi, verrattuna netin muihin palstoihin.
Avatar
OS
Viestit: 8138
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

Rupisammakko kirjoitti: Eräkirjailijoiden luontosuhteista eniten olen kuitenkin pitänyt Eero Murtomäkeä ja Raimo O. Kojoa itseäni lähinnä. Ei ole Mahtilinnun tai Erakon paljastavan syksyn voittanutta, olkoonkin että eivät ole puhdasveristä eräkirjallisuutta.
Tuohon kaksikkoon kun lisätään vielä lintumies Jorma Luhta, niin siinäpä onkin aikamoinen kolmikko kasassa.
Rupisammakko
Viestit: 28
Liittynyt: 22 Huhti 2008 16:14

Viesti Kirjoittaja Rupisammakko »

OS kirjoitti: Tuohon kaksikkoon kun lisätään vielä lintumies Jorma Luhta, niin siinäpä onkin aikamoinen kolmikko kasassa.
Totta puhut. Itse valitsisin Luhdalta noiden kahden kirjan päällisiksi teoksen Metson kuolema.
Moberg
Viestit: 21
Liittynyt: 12 Helmi 2010 15:34
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Moberg »

Tuossa aijemmin oli puhetta A.E. Järvisen tarinasta Haipan kivi. Tarina on siinä mielessä täysin fiktiivinen että siinä Järvinen yhdistää Moskun mukaan vanhaan tarinaan joka on peräisin jo Ison Vihan ajalta joka löytyy muistaakseni alkuperäisenä jostain Paulaharjun kirjasta. Eli kaikkea ao. kirjailijan kirjoittamaa ei kannata ottaa ihan totena.

Mosku tiettävästi otti joitakin porovarkaita hengiltä mutta kun muistaa millainen tilanne niissä kairoissa, kaikkine punapakolaisineen ja rosvojoukkoineen, oli v. 1918-20 ja sen että ko. herralla oli ihan viralliset poliisin valtuudet (tästä löytyy dokumentti), on varsin ymmärrettävää että siinä tilanteessa omaisuuden puolustamiseen tarvitaan kovia otteita. Missään ei sanota että kaikkia ammutut olisivat olleet koltta-saamelaisia vaan osa varmasti oli näitä pakolaisia.

Nykyään nuo mainitut Järvisen hakkuusuunnitelmat saattavat tosiaan kuulostaa pahalta mutta kannattaa muistaa että aika oli silloin tosiaankin toinen. Metsätalous oli silloin elinkeino kautta koko Lapinläänin mutta se tapahtui miesvoimin ja oli melkoisen kaukana nykyisestä, tehometsätaloudeksi nimitetystä. Ei kynnetty eikä laikutettu vaan kaadettiin ainoastaan tietyn mittaluokan puusto. Nykyisin jos käy katsomassa tuon ajan hakkuupaikkoja niin ne erottuvat maastosta enää sahauspaikkojen ja joidenkin tienpohjien avulla.

Walleniuksesta sen verran että hän toki oli mukana tällä yhdellä retkellä mutta niitä tehtiin, lähinnä sikäläisten siviilien ja jopa rajamiestenkin toimesta myöhemmin lisää. Ja nämä olivat huomattavasti raaempia koska mukana ei ollut ketään "päällekatsojaa". Erään ystäväni isoisä oli mukana tuolla mainitulla W:n reissulla ja oli myöhemmin muistellut omaisilleen näitä muitakin reissuja. Ko. suvulla on muuten hallussaan kuva jossa Mosku vierailee mainitun herran luona etelä-suomessa.
sahamies
Viestit: 4644
Liittynyt: 01 Touko 2010 08:58

Re: A.E.Järvinen

Viesti Kirjoittaja sahamies »

Järvisen kirjoitukset liikkuvat omissa atmosfääreissään tunnelman ja kuvailun suhteen. Vastaavaa ei ole helppoa löytää eräkirjallisuuden saralta.
Kirja "Kairan viemä, A.E. Järvisen elämä" kertoo Järvisen tarinan perinpohjin. Olen vasta päässyt kirjan alkumetreille, ja niin paljon asioita mistä ei ole aiemmin ollut tietoa on luetun myötä tullut. Hyvä kirja, onneksi tuli hankittua, vie ajatukset pois tämän ajan ankeudesta Särkyvää kirkkautta hohtavaan entisajan Lappiin.
Micke
Viestit: 2275
Liittynyt: 30 Maalis 2011 14:15
Paikkakunta: Maalla

Re: A.E.Järvinen

Viesti Kirjoittaja Micke »

A.E.Järvisen kirjalliseen tuotantoon kannattaa suhteuttaa se, että hän halusi hakata Lapissa korvaamattomat ikimetsät. Tietysti itsekin olen lukenut nuorena, 30 vuotta sitten Järvisen tuotannon, mutta onhan hän ollut ihan merkittävä persoona myös Lapin ikimetsien tuhoamisessa.

Kaunokirjalliset ansiot ovat hyvät, mutta fiktion sijaan itse tarkastelisin käytäntöä, toki hän asemassaan näki ne ikimetsät, joita me emme ikinä saaneet nähdä, mutta onko tämä kunnia, ainakaan vaellusfoorumilla??? Tietysti ymmärrän ajankuvan, aikanaan oli tarve hakata hävityn sodan jälkeen, mutta kaikki romantisointi tulisi jättää vähemmälle.
"This is my nature, who I am
If you don´t like it, here I stand"
sahamies
Viestit: 4644
Liittynyt: 01 Touko 2010 08:58

Re: A.E.Järvinen

Viesti Kirjoittaja sahamies »

Olet ihan oikeassa, siinä mielessä ei kannata ihailla hänen aikaansaannoksiaan. Mutta se on tehty mikä tehty, leimikot kaadettu ja samalla tuhannet ja tuhannet, etelänkin varikset jotka tuolloin Lappiin matkasivat kirves repussaan, saivat perheilleen elannon.
Tuolloin ei ymmärretty, eikä kaikin osin vieläkään ymmärretä, niiden arvoa kun ne hongat vieläkin pystyssä seisoisivat.
Leimikot olisi saanut jäädä tekemättä ja työtä tarjota halukkaille muilla tavoin. Helpommin sanottu varmaankin kuin tehty, ei siellä tainnut siihen aikaan paljoakan mahdollisuuksia olla.
Oma ihannointini Järvistä kohtaan kumpuaakin juuri hänen kirjoittajan taidoistaan. Kun lukee jotakin hänen teostaan, vaikkapa vain tätä Särkyvää kirkkautta, niin en voi olla asettumatta siihen tilaan itsekin, ja positiiviset tunteet valtaavat mielen niin maan perusteellisesti. :D
Nyt kun etenen kirjassa, niin koitan analysoida sitä miten syvänä hän itse tunsi kuilun ammattinsa ja koskematonta luontoa hekumoivan kirjoituksiensa välissä. Se on mysteeri varmaan monille.
Metsän Omena
Viestit: 3037
Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58

Re: A.E.Järvinen

Viesti Kirjoittaja Metsän Omena »

Monta Järvisen teosta on hyllyssä. Lajissaan mestari. Henkilönä hänen piilopirttinsä kuvaa ehkä persoonaa kuitenkin parhaiten. Kämpässään hienon aihkikon suojissa hän lymysi, ympärillä kulissin takana maisema jonka myllertämiseen oli myötävaikuttamassa. Olisiko runosuoni yhtä lailla pulpunnut jos monet innoitukset synnyttänyt kämppä olisikin erämaisen lammen sijaan ollut auratulla hakkuuaukealla tai sen myöhemmillä kehitysmuodoilla.
Vastaa Viestiin