Miten menettelet, jos kohtaat karhun

[Metsän Omena]

Yksi ohje on liikkumattomana vatsalleen, kädet niskaan, jalat levälleen, jotta tutkimaan tuleva karhu ei helposti pyöräytä selälleen.

[hannes]

Tiedän tapauksen jossa omissa ajatuksissaan oleva kohtasi karhun metsässä joka myös oli ilmeisen ajatusissaan. Molemmat säikähtivät ja pyörähtivät kannoillaan ja pakoon

[Metsän Omena]

Todennäköisesti karhu havaitsee ihmisen sata kertaa siinä missä ihminen yhden. Rauhallisesti perääntyminen lienee kohdatessa yleisintä. Jos karhu ei peräänny, vaan lähenee, niin silloin on hyvä olla jokin toimintamalli valmiiksi mietitty. Alkaen vaikka siitä, että itse perääntyessään jättää jotakin haisteltavaa maahan.

[honkamukka]

^
Joo, näin yleensä.
Työelämässä olessani en nähnyt muuta kuin karhun jälkiä, mutta veikkaan, että minä tulin nähdyksi.
Vanhenevana ukkona liikkuminen on rauhallisempaa ja tuoksukin lähempänä sammalia ja tietysti kohtaamiset enimmäkseen sitä sattumaa. Kahdeksasta näkemästäni karhusta, neljä olen havainnut ennen vastapuolen reagointia.
Seitsemän olen nähnyt hyvinkin läheltä ja yhden kauempaa.

[hannes]

Normaalisti karhu havaitsee ihmisen jo kaukaa. Olen minäkin jäljistä päätellen lähelle osunut, vaikken nähnyt, luultavasti saman kuin mainittu karhu.
Yllä mainitussa tapauksessa ihminen oli keväällä seissyt pitkään paikallaan kuunnellen linnun ääniä, siksi karhu huomasi hänet myöhään - joten havainto toisesta oli samanaikainen.
Reaktio oli molemmilla sama: pakoon!

[OS]

Näin Meksikossa.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009882545.html

[tst]

Erittäin epätodennäköinen, mutta mahdollinen kohtaaminen vaikkapa umpihankihiihtelijöille. https://areena.yle.fi/1-3513209

[StefanG]

Minä tapan sen karhun karhukeihäällä mikä on aina mesässä mukana.

[naavahauki]

Yksi ohje on liikkumattomana vatsalleen, kädet niskaan, jalat levälleen, jotta tutkimaan tuleva karhu ei helposti pyöräytä selälleen.

Jep. Ja sitten vaan odotellaan, että karhu tulee LÄHELLE ja pieraistaan...karhu toteaa, että kuoliha se ja lähtee menemään.

[Nuortti]

Ei ole vielä käynyt niin hyvää tuuria, että olisin elävän karhun nähnyt UK-puistossa. Kuollut on tullut nähtyä.

[Ursus]

En ole vieläkään törmännyt karhuun, sillä väliä on aina ollut kymmeniä metrejä. Elokuulla Pohjois-Karjalassa istuksin kaatuneen männyn rungolla rinkka selässä tauolla ja katselin ympärilleni. Oikealla oli suo, jonka takaa aurinko paistoi jo melko matalalta. Noin 50 metrin päässä, ihan suon reunassa liikkui joku koiraa isompi otus oikealla jääden muutaman nuorehkon koivunrungon taakse. Kun katselin sitä koettaen saada selvää mikä siellä on, niin tuo olento peruutti metrin verran ja nousi mätästä vasten hetkeksi katsomaan minuun päin. Ilmeisesti silmälasini heijastivat valoa välähtäen sinne päin ja paljasti minuyt tyynessä säässä. Ei se kauaa ollut siinä, mutta sen verran, että ruumin rakenne pajastui sen selvästi karhuksi. Hetken tuijotettuaan se käännänti ja jatkoi samaan suuntaan kuin aluksi suon reunan suuntaisesti. Minä pudotin saman tien rinkan selästäni ja lähdin katsomaan suon reunaa olisiko jälkiä. Mutta innoissani kävelin ilmeisesti jälkien poikkia ja ne jäivät löytymättä, tai niitä ei kovassa maaperssä ollut. Karhua ei enää näkynyt, mutta havainnosta olen aivan varma.
Kun nyt on uutisoitu, että suuri osa viime vuoden myönnetyistä karhun kaatoluvista oli lainvastaisesti myönnettyjä, merkitsee se lupien saannin kiristyessä luonnossa kulkeville entistä paremmat mahdollisuudet karhun kohtaamiseen tavalla tai toisella.

[honkamukka]

Kerroinkohan toisaalla, kun elokuun lopulla olin Lyylin kanssa kuleskelemassa ja kalastelemassa tuolla mieliseudullani.

Yhtä ojanvartta kulkiessamme, koira kiinnostui jokipenkan lahmatusta heinikosta. Ensin ajattelin hanhien työksi, mutta jätökset havaittuani, totesin, että tuoreet pökäleet olivat hiukan suuremman elukan jätöksiä.
Koirakin oli siinä vaiheessa selvitellyt jälkien kiemurat ja suuntasi kohti suon ja kovemman maan reunassa olevaa pajukkoa. Huutelin siinä koirani pois karhun, ilmeisesti erauspennun, jäljiltä. Intoa tuntui olevan iästä huolimatta.
Lyylini täytti 14 vuotta hiukan retkemme jälkeen, että semmoinen karhunjahtaaja.

[Ursus]

Olipa hyvä, että oli tottelevainen koira tuo Lyyli. Juuri tuon tapainen tilanne on ehkä tavallisin karhun kohtaamiseen joko metsällä ollen tai muuten luonnossa liikkuessa, eli koira saa eläimestä vainun ja löytää karhun, jonka jälkeen se karhun ärsyyntyessä hakeutuu turvaan isäntänsä luo ja tulee näin johdattaneeksi karhun yllättävään ihmisen kohtaamiseeen.

[honkamukka]

^
Niinpä.
Joskus kertoilin, kun kohtasimme neljä jäsenisen karhuperheen illan siirtymällä. Vajaat parikymmentä kilometriä oli illan tinkinä, reppu selässä ja koira hihnassa.
Iltahämyssä tuo seudun alkuasukas perhe, emo ja kolme pentua, tallusteli meitä havaitsematta vastaamme, päästen polulla hyvinkin lähelle, eli sopivalle haulikon kantamalle, vajaaseen kolmeenkymmeneen metriin.
Siinä vaiheessa mamma karhu huomasi jotain outoa polun etumaastossa ja nousi kahdelle jalalle. Näin nokan hakevan vainua, mutta siinä vaiheessa Lyylini teki ratkaisun ja hyökkäsi hurjana kohti vastaan tulijoita. Porokoiralla on iso ääni, niin leikissä, kuin työssään ja ainakin tuossa tilanteessa. Onneksi hihna pysyi käsissäni siinä tilanne hetkessä. Emokarhu laskeutui alas ja hyysäsi jalkoihinsa tulleet pennut tulojäljille. Karhuperhe lähti hyvässä järjestyksessä poistumaan paikalta, mutta ei missään kiireessä, vaan hyvinkin rauhassa.
Mekin hetki ihmeteltiin ja jatkoimme matkaamme. Hiukan siinä kehuskelin Lyyliäni ääneen, ihan silläkin, että olisimme havaittavissa.

Tilannehan ei kovin kauaa kestänyt, mitä nyt tuo perhe ehti kävelemään parikymmentä metriä, siitä kun me pysähdyimme. Koko tilanne laukesi muutamassa sekunnissa, mutta vieläkin muistan ja näen silmissäni karhuemon lelluvan turkin sen lähestyessä. Se oli kuin muutamaa numeroa liian suuri vaate rouvan päällä, tai reilu kasvun vara jätettynä.