Lumikengät kesäkäyttöön
Lumikengät kesäkäyttöön
Onko foorumilaisilla lumikenkien käytöstä suokenkinä oppia jaettavaksi? Olisi kova hinku katsastaa alkukesästä muutama vetiseksi merkitty suo Kiesvaaranjängän ja Sammuttijängän seuduilla. Polte saattaa tosin sammua, kun maaston haastavuutta tarpeeksi mietin. Toistaiseksi olen ajatellut jättää metsäsukset kotiin ja kumiveneen hankkimatta.
Lumikenkäilyä en ole harrastanut edes hangella, joten lähes nollasta lähden vinkkejä hakemaan. Hakusanayhdistelmäni eivät (Vaellus)netistä käyttökelpoista tietoa tuottaneet. Kenkäsesonki on alkamassa ja ainakaan tavanomainen varsinaissuomalainen talvi ei liene suollakulkutekniikan harjoittelua estääkseen.
Haen satakiloisen taakan kantavaa lumikenkäparia, jolla olisi luonteva askeltaa ja joka tarttuisi mahdollisimman huonosti kasveihin. Massaakaan ei raahattavaksi saisi olla. Mistä ominaisuudesta sopii tinkiä ensimmäiseksi ja mistä pitää viimeiseen asti kiinni? Onko lumikengistä ylipäätään rinkkamiehen suollakulkua helpottamaan? Ovatko sauvat siinä välttämätön vai vain hyvä apu?

Muutaman kerran on lumikenkäni humpsahtanut ojanpohjalla liian ohuen jään läpi veteen - oli vähän hankala saada ylös. Jos kokemukseni projisioi suollakulkuun, ehdotan että et kulje niin hyllyvällä suolla, että lumikenkä uppoaa turpeen läpi, voi olla tosi tuskan paikka päästä irti. Suurisompaiset sauvat ottaisin ilman muuta mukaan.
Lumikengiksi en ottaisi halvimpia kumisiteellä varustettuja helposti lenksuvia. Joissakin market-lumikengissä on tukeva side mutta kovin paljon piikkejä pohjassa, joihin ehkä tarttuu turhaan sammalta mukaan. Voisi olla jotkut jenkkien alumiinikehäiset kangaskengät, joissa on piikkejä vain jalan alla, pitoa varmaan riittää niissäkin. Terävässä kivikossa voi kangas revetä, mutta voi toki muovikenkäkin hajota jos tallaa kahden kiven väliin niin että vain kengän keula ja perä kantavat...

-
- Viestit: 1162
- Liittynyt: 20 Tammi 2006 10:18
Re: Lumikengät kesäkäyttöön
Eivätköhän sukset olisi parempi vaihtoehto. Jostain jotkut rämät eräsukset ja niillä liikkeelle. Mitenköhän pohjan saisi mahdollisimman liukuvaksi kesäkeliä ajatellen?Pelle kirjoitti:Onko foorumilaisilla lumikenkien käytöstä suokenkinä oppia jaettavaksi? Olisi kova hinku katsastaa alkukesästä muutama vetiseksi merkitty suo Kiesvaaranjängän ja Sammuttijängän seuduilla.
Kaikkea aikansa.
Re: Lumikengät kesäkäyttöön
Jostain ponnahti esiin tämä vanha kysymys, jota en ole aikaisemmin huomannut.
Olen käyttänyt lumikenkiä kesällä muutaman kerran valokuvatessani suokasveja. Niiden ja terveen maalaisjärjen kanssa pärjää suolla vallan mainiosti. Kertaakaan en ole pudonnut tai jäänyt jumiin mihinkään.
Itse löysin lumikenkien kanssa crocksin sandaaleja ja annoin housunlahkeiden reilusti kastua. Pitkällä retkellä tai kylmässä säässä niiden kanssa voisi käyttää kahluuhousuja, jolloin kastuminen ei olisi ongelma missään tilanteessa.

Pilvien yläpuolella paistaa aina aurinko!
Re: Lumikengät kesäkäyttöön
Reilu kaksi vuotta sitten käytin ensimmäisen kerran lumikenkiä suokenkinä. Lähinnä Siikanevalla olen kulkenut niillä, eikä tarvitse juuri jännittää kantaako suo rinkan kanssa noin 110 kiloista kokonaisuutta. Kun naisystävä on oman rinkkansa kanssa noin 35 kiloa kevyempi, niin ilman suokenkiä on ihan valtava ero siinä, miten märkä suo kantaa. Suokenkien kanssa eroa kantavuudessa ei juuri ole. Jalkineina olen itse käyttänyt saappaita mukavuuden vuoksi. Huopasaappaat ei mene omien lumikenkieni siteeseen.
"This is my nature, who I am
If you don´t like it, here I stand"
If you don´t like it, here I stand"
Re: Lumikengät kesäkäyttöön
Ullavan vaakunassa on vanhanajan suokengät ristikkäin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ullavan_vaakuna
Noita on käytetty kun on niitetty soilta järviruokoa ja heinää kotieläimille. Tuollaisen voipi itse kukin kyhätä halvalla kevyistä tarpeista ja kokeilla. Toiminee myös sulla valokuvatessa, hilloja noukkiessa ja karpaloita kerätessä.

Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Re: Lumikengät kesäkäyttöön
^Joskus Lemmenjoen alueelle kun 1. kertaa menin ja kartassa oli laajoja suoalueita, mietin miten niiden yli mennään.
Ajatuksena oli tehdä jostain risuista sekä nippusiteillä ja rautalangalla kasata paikanpäällä suosukset. No en tarvinnut kun pääsikin krokseilla ja kengillä suhteelisen helposti mättäitä pitkin / kiertämällä pahimmat.
Ajatus oli kuitenkin jotain linkin mukaista
https://www.retkinikkarintarinat.fi/lum ... imetsasta/

Tuli tuosta Ullavan vaakunasta mieleen Yamahan logo.Ursus kirjoitti: ↑17 Tammi 2023 20:39 Ullavan vaakunassa on vanhanajan suokengät ristikkäin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ullavan_vaakuna
Noita on käytetty kun on niitetty soilta järviruokoa ja heinää kotieläimille. Tuollaisen voipi itse kukin kyhätä halvalla kevyistä tarpeista ja kokeilla. Toiminee myös sulla valokuvatessa, hilloja noukkiessa ja karpaloita kerätessä.
-
- Viestit: 42
- Liittynyt: 27 Marras 2010 18:26
Re: Lumikengät kesäkäyttöön
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suosukset
Mikä siinä on, ettei osata hakea tietoa? Maistuuko imetty peukalo maukkaalta?
Mikä siinä on, ettei osata hakea tietoa? Maistuuko imetty peukalo maukkaalta?
Re: Lumikengät kesäkäyttöön
^ No höpöhöpö. Eihän Wikipediassa ollut mitään vastauksen tynkääkään tähän kysymykseen. Löysin kyllä itsekin tuon sivun, mutta en viitsinyt niin vähäistä ruveta edes mainitsemaan.
-
- Viestit: 4223
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
- Paikkakunta: Espoo
Re: Lumikengät kesäkäyttöön
Kuvat kertovat enenmän kuin tuhat sanaa,
tinyurl.com/msktkw6z
tinyurl.com/msktkw6z