Onko ensiapulaukku aina retkellä mukana?

Diipadaapa
Viestit: 26
Liittynyt: 28 Joulu 2010 14:53

Viesti Kirjoittaja Diipadaapa »

Korpijaakko kirjoitti:
Diipadaapa kirjoitti:
Korpijaakko kirjoitti:Olen itse miettinyt tuota, mutta asiantuntijoina pitämieni ihmisten kommenttien perusteella tullut tulokseen, että vaellusea-paketissa tuolle ei juurikaan ole tarvetta. Eri juttu jos on ampuma-aseita matkassa tai esim työssä, jossa on merkittävä riski saada teräaseesta. Ikään kuin: jos on liivit päällä, niin sitten hemostaattia taskuun. Enkä nyt tarkoita pelastusliivejä.
Toivon mukaan tuo omakin pussukka pysyy avaamattomana mutta kyllä sille omat käyttökohteensa näkisin. Äkkiseltään muistuu mieleen yksi reisivaltimon katkaissut sattumus puukolla jonka paikkaamiseen meni kaksi painesidettä. Harvalla niitä kuitenkaan on yhtäkään mukana ja kiireessä ei välttämättä osata niitä t-paitoja hyödyntää. Toki jos ei ole kokemusta jauheistakaan niin suo sielläkin.

Toinen potentiaalinen kohde on koira. Oma osaaminen koiran paikkaamisessa on vielä heikommalla tolalla kuin ihmisten mutta voisin kuvitella hemostaatin ainakin helpottavan mahdollisten lasin, naulan tai piikkilangan aiheuttamien haavojen kanssa.

Ei todennäköistä mutta mahdollista. Toki noita uhkakuvia voidaan aina keksiä ja sitämyöten haalia lisää materiaalia reppuun. Työjutut ja varusteet sitten erikseen.
Ihan järkeviä käyttökohteita jos kerran haluaa perusteellisesti varautua.

Eikö tuollainen raajassa oleva valtimoverenvuoto talttuisi kuitenkin kätevästi kiristyssiteellä? Jos nyt ei kainaloon tai nivuseen vuole. Jälleen kerran pitää nojata tuttuihin ja ea-kouluttajiin referenssinä kun ei ole (onneksi) omalle kohdalle osunut, niin kaveri tyri painesiteen laiton kirveellä jalkaansa lyöneelle varustmiehelle ja veti perään kiristyssiteen, joka pysäytti verenvuodon samantien. Asiasta keskustellessa ea-kouluttaja oli sitä mieltä, että paineside olisi riittänyt oikealla "asennuksella". Tietysti on tiukka paikka laittaa sidoksia jos kaveri vuotaa reisivaltimosta vieressä... SIispä kaluston sijaan (tai mieluummin lisäksi) ennen kaikkea: koulutusta ja harjoittelua.
Ei uni meinaa tulla niin hyvä turista netissä. En niin perusteellisesta tiedä. Joskus sain auttavan perehdytyksen ensihoitajan tarvikkeisiin ja sen jälkeen on tuo oma pikku pakkaus tuntunut aika avuttomalta. Materiaalikateutta kai. :D

Tuohon nimenomaiseen kohtaan olisi kiristysside sopinut paremmin kuin nenä päähän mutta varsinaisia kiristyssiteitä ei ollut paikalla ja kaverit jotka ensimmäisen paikkauksen tekivät, eivät olleet ikinä kuulleetkaan sellaisista. Tavallinen paineside taipuu kiristyssiteeksi aika helpolla mutta aika vaikea sellaista on sitten keksiä kun tilanne on päällä.

Koulutusta ja harjoittelua ei kyllä voi olla ikinä tarpeeksi. Varsinkin jo kertaalleen opittujen asioiden kertaaminen on oikeastaan koko homman juju. En ole ensihoitoalan ammattilainen mutta reenitunteja on niin työn kuin harrastustenkin takia tullut toista sataa. Silti jokaisen reenin jälkeen meinaa ahdistaa kun miettii että kuinka paljon niitä temppuja joutui nupin perukoilta kaivelemaan. Noh, mä olenkin hidas oppija. :)


Kape
Viestit: 59
Liittynyt: 18 Tammi 2008 13:28

Viesti Kirjoittaja Kape »

Yli yön reissuilla on ollut, päiväseltään jos käydään jossain niin ei ole.
"Karhuna olisikin kaikkein parhain olla - ihmisenkin. Lämpöisen kesän saisi öhrystellä kiveliöissä pyytömiehenä, ja sitten kylmän talven nukkua kuusen tyvessä. Mikä olisi mieluisampaa?"

- S. Paulaharju: Sompio -
pesala
Viestit: 2577
Liittynyt: 02 Elo 2008 20:46
Paikkakunta: länsisuomi

Viesti Kirjoittaja pesala »

Alkuperäiseen kysymykseen : on
rautapaita
Viestit: 13
Liittynyt: 01 Kesä 2006 22:46

Viesti Kirjoittaja rautapaita »

Tuossa muutamaan otteeseen mainittiinkin jeesusteipin käyttö ea tarvikkeena. Se on monikäyttöinen monenlaisten pikkuhaavojen sitomisessa. Ja yleensä sitä löytyy, vaikka ea pakkaus olisi muutaman laastarin ja särkylääkkeen varassa.

Varsinkin tuollaisten isojen verinaarmujen tai semihaavojen sitomiseen, joissa ei meinaa laastari riittää tai pysyä, mutta ei viitsisi steriiliä sidepakkausta mokoman haavan takia avata. Haavan päälle laastari tai joku taitos ja reunoilta teipillä kiinni. Myös hiertymälle alttiita paikkoja voi teipata samalla tyylillä, jos oikeita haavateippejä ei ole käytössä. Samoin jos pitää joku paikka teipata yöksi liikkumattomaksi niin parilla kepillä ja jessellä se onnistuu hyvin, ilman että pitää laittaa vaatetta väliin.

Jos joku ei ole itse todennut, niin jeesusteippi pitää iholla kohtuu hyvin, mutta lähtee kivuttomammin pois kuin laastari ja jättää karvat jäljelle vaikka olisi reilumminkin karvasäärtään teipannut.
tst
Viestit: 6547
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

Eräkulkuri kirjoitti:Kun kerran kysyttiin, niin vastaan.

Lapinreissulla on mukana pieni ensiapupussi, joka sisältää yleensä:

- Pari sideharsorullaa
- Leikattavaa kangaslaastaria
- Muutama Compeed-tarra
- Idealside, jota voi tosipaikan tullen käyttää myös haavasiteenä
- Särkylääkkeeksi jotain buranaa tms.
- Desinfioitiin on juotavaksi tarkoitettua 80 % Strohia tai pirtua.

Näillä olen pärjännyt ja kaikkia niitä myös tarvinnut, varsinkin viimreksi mainittua.
Mukana myös samantapainen ensiapuvarustus. Aiheen ohesta tuli mieleen että piharatamo oli ensimmäinen "laastari" jonka opin tuntemaan villeinä inkkarivuosina pikkupoikana. Miksiköhän se kasvaa vain pihoilla ja sanottinko sitä valkoisen miehen jalanjäljeksi vai olikohan tuo kasvi joku muu? Wikipediasta: "Piharatamo on yleinen nurmikoiden rikkaruoho, joka kestää tallaamista, mutta vaatii paljon valoa menestyäkseen. Se on alun perin kotoisin Etelä-Euroopasta, mutta on levinnyt eurooppalaisten asutuksen mukana kaikille mantereille. Kansanlääkinnässä kevyesti murskattuja ratamonlehtiä käytetään ihottumien, hyönteisen pistojen, nokkosen polttaman ja finnien hoitoon.[2][3]"
Avatar
tapanik
Viestit: 560
Liittynyt: 17 Marras 2012 11:52

Viesti Kirjoittaja tapanik »

Pieni määrä ensiaputarvikkeita ja lääkkeitä on aina mukana.
  • laastareita muutamaa kokoa, myös rakkolaastareita
  • vahvaa urheiluteippiä (siitä + nenäliinoista saa tarvittaessa isompia laastareita tai haavasidoksia)
  • migreenilääkkeet
  • särky/kuumelääke
  • ripulilääke
  • allergialääke
  • kyypakkaus kesäaikaan
  • pinsetit tikkujen ja punkkien poistamiseen
  • haavanpuhdistusainetta pikkuinen pullo
Isoihin haavoihin en ole sen kummemmin varautunut, kun en kuljeta mukana sellaisia työkaluja, joilla niitä saisin aikaan. En edes puukkoa, vaan sen tilalla MacGyver-monitoimityökalun - siinä tarpeellisimmiksi teriksi ovat osoittautuneet sakset, pihdit ja ruuvimeisseli.
Elämäntapakävelijä, kalastaja, retkeilijä.

Blogi: http://tapanikunnas.net/
Videot: https://www.youtube.com/c/Elamantapakavelija/videos
Instagram: https://www.instagram.com/tapanikunnas/
Avatar
Pepi
Viestit: 7428
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

rautapaita kirjoitti: Jos joku ei ole itse todennut, niin jeesusteippi pitää iholla kohtuu hyvin, mutta lähtee kivuttomammin pois kuin laastari ja jättää karvat jäljelle vaikka olisi reilumminkin karvasäärtään teipannut.
Niin sanottuja ilmastointiteippejä on liimaltaan kovin erilaisia. Useimmat laadut, jotka tunnen, lähtevät kyllä iholta kivuttomasti pois, mutta silloin niiden liima jää iholle ja sen peseminen onkin työlästä. Laastari ja urheiluteippi käyttäytyvät paremmin. Minun merkkini on Leukotape (Classic).
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
form
Viestit: 305
Liittynyt: 16 Elo 2012 09:58

Viesti Kirjoittaja form »

Jo tavallisten laastareiden ja urheiluteippienkin liimat allergisoivat monia, joten isommat vekit on parempi paketoida sellaiseen käyttöön tarkoitetuilla teipeillä eikä ottaa jatkuvaa altistusta mihinkään ei-iholle tarkoitettuihin liimoihin, ellei se ole pakollista.
Kullervo
Viestit: 997
Liittynyt: 10 Elo 2013 16:49
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Kullervo »

tapanik kirjoitti:Pieni määrä ensiaputarvikkeita ja lääkkeitä on aina mukana.

[*]haavanpuhdistusainetta pikkuinen pullo
Luin hiljattain että haavan puhdistamiseen juokseva vesi olisi parempi kuin haavanpuhdistusaineet. Retkeillessä ainakin pohjoisessa on puhdasta vettä tarjolla.


Haavojen ja naarmujen ensisijainen ja paras puhdistusaine on juokseva kraanavesi.
Avatar
tapanik
Viestit: 560
Liittynyt: 17 Marras 2012 11:52

Viesti Kirjoittaja tapanik »

Kullervo kirjoitti:
tapanik kirjoitti:Pieni määrä ensiaputarvikkeita ja lääkkeitä on aina mukana.

[*]haavanpuhdistusainetta pikkuinen pullo
Luin hiljattain että haavan puhdistamiseen juokseva vesi olisi parempi kuin haavanpuhdistusaineet. Retkeillessä ainakin pohjoisessa on puhdasta vettä tarjolla.


Haavojen ja naarmujen ensisijainen ja paras puhdistusaine on juokseva kraanavesi.
Linkki ei toiminut sellaisenaan, mutta kun lisäsin osoitteen loppuun ällän, niin sitten toimi.

Tuo on kyllä hyvä tieto. Puhdasta vettähän on aina saatavilla, kun sitä täytyy juotavaksi olla kuitenkin.
Elämäntapakävelijä, kalastaja, retkeilijä.

Blogi: http://tapanikunnas.net/
Videot: https://www.youtube.com/c/Elamantapakavelija/videos
Instagram: https://www.instagram.com/tapanikunnas/
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Ainakin WAFA/WFR kursseilla opetettiin, että vesi pitäisi saada haavaan pienellä paineella, jotta se irrottaa lian. Kotioloissa se tulee tietysti valmiiksi paineella vesijihtoverkosta. Olivat testanneet monia eri menetelmiä ja retkikäyttöön paras oli iso lääkeruisku. En ole itse sellaista viitsinyt kantaa mukana, tosin se on tasaisesti harkinnassa... Jos pitää Sawyerin vedenpuhdistinsettiä mukana, niin siihen kuuluu ruisku. Mutta en kanna sitä kuin etelässä.

Jos haluaa kokeilla haavan puhdistamista, niin seuraavaksi possua valmistaessaan voi viiltää siihen kunnon vekin ja hieroa sisään hiekkaa tai muuta likaa ja kokeilla millainen operaatio on saada se vedellä ja retkellä munana olevilla välineillä syömäpuhtaaksi. Suosittelen kokeilemaan ja harjoittelemaan. :wink:
form
Viestit: 305
Liittynyt: 16 Elo 2012 09:58

Viesti Kirjoittaja form »

Ja vaikka toi Iltalehti onkin ihan äärettömän pätevä ohjekirja just lääketieteellisten ongelmien ratkaisemiseen ja elämään yleensäkin, niin huomatkaa, että sielläkin mainitaan veden olevan paras puhdistuskeino vain osalle haavoista. Jos haava on likainen ja siinä on todennäköisesti hiekanmuruja, haavanpuhdistusaine tai myös aikaisemmin paljon käytetty veryperoksidi on hyvä puhdistusaine.
Avatar
tapanik
Viestit: 560
Liittynyt: 17 Marras 2012 11:52

Viesti Kirjoittaja tapanik »

Veden saa ulos aika hyvällä paineella myös ketsuppipullosta tai vastaavasta muovipullosta, jonka korkissa on vain pieni reikä. Jos ei halua ruveta pesemään kepsutin makua pois käytetystä pullosta, saa näitä ihan uusinakin:

http://www.restamark.fi/ketsuppipullo-36-cl
Elämäntapakävelijä, kalastaja, retkeilijä.

Blogi: http://tapanikunnas.net/
Videot: https://www.youtube.com/c/Elamantapakavelija/videos
Instagram: https://www.instagram.com/tapanikunnas/
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

tapanik kirjoitti:Veden saa ulos aika hyvällä paineella myös ketsuppipullosta tai vastaavasta muovipullosta, jonka korkissa on vain pieni reikä. Jos ei halua ruveta pesemään kepsutin makua pois käytetystä pullosta, saa näitä ihan uusinakin:

http://www.restamark.fi/ketsuppipullo-36-cl
WMI:n tutkimuksen mukaan puristettavat pullot eivät tuottaneet riittävää painetta kunnolliseen lopputulokseen vaan ruisku oli paras ratkaisu. En toki tiedä kokeilivatko nimenomaan ketsuppipulloa, mutta ainakin erilaisia juomapulloja ja korkkeja, joihin oli tehty varta vasten pieni reikä. Lopputulema oli, että pieni paine ei olennaisesti paranna lopputulosta verrattuna kaadettuun/seisovaan veteen. Toki jokainen on vapaa kokeilemaan erilaisia sovelluksia.
StefanG
Viestit: 1891
Liittynyt: 17 Joulu 2013 12:21

Viesti Kirjoittaja StefanG »

Jos on tasapäinen korkki johon tehty reikä niin se vesisuihku hajoaa heti ulostullessa kun taas Restamarkin ketsuppipullossa on pitkä nokka/suutin jonka ansiosta vesisuihku jatkuu ulostullessakin ns putkena.
Vastaa Viestiin