Hirvikärpäset Etelä-Suomen kohteissa

Sipe
Viestit: 902
Liittynyt: 04 Helmi 2006 20:11

Viesti Kirjoittaja Sipe »

murku kirjoitti:^
Juu tulen minä.Pyhähäkissä on tarkoitus käydä tänä syksynä,mutta taitaa mennä niin myöhäiseen syksyyn että hirvikärpiäiset ovat jo vainaita.
Suojelualueella ei pahemmin hirvikärpäsiä olekaan. Jos kulkee esim. Tulijärven reitin taimikoissa, niin siellä ei tarvitse olla yksin :)
Näin ainakin elokuussa. Sen jälkeen hirvikärpäset on kuulemani mukaan vain lisääntyneet :)
Mutta ajankohdalla & tulevilla keleillä on tosiaan merkitystä seuralaisten määrään :)


Kullervo
Viestit: 997
Liittynyt: 10 Elo 2013 16:49
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Kullervo »

mattipappa kirjoitti:Tampereen suunnalla minäkin olen puolukkametsässä käynyt, tänään viimeksi, ja yllättävän vähän hirvikärpäsiä on mukaan tarttunut. Äsken löysin vain yhden säärestäni. Tosin käytössäni oli hirvikärpästakki. Mutta eipä juuri ollut enempää kavereihinkaan iskenyt.

Uskaltaiskohan toivoa, että jonkinlainen romahdus hirviöiden kannassa olisi tapahtunut, ja jopa pysyvä. Kyllä niistä pitkään onkin jo saatu kärsiä. :)
Kovin on paikallista esiintyminen. Kolme viikkoa sitten Tampereen Aitolahdessa sienessä ollessa saalis oli satoja hirvareita kun asteli sellaisia harvaan käytyjä, hirvelle mieluisia alueita, joissa välillä nuorta taimea. Suut ja silmät täynnä, onneksi löytyi sentään pari kopallista kanttarelleja, niin vähän lohdutti...
Sitten taas pari viikkoa sitten Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisissa taisi näkyä pari kappaletta viikonloppureissun aikana. Sinahmin suolla Kankaanpäässä löytyi viikko sitten tuoreita hirvenpaskoja, mutta siitä huolimatta hirvareita oli taas vain pari kappaletta. Eli kiusalliseen tilanteeseen voi joutua kun käy huono tuuri.
Heikki
Viestit: 1822
Liittynyt: 06 Helmi 2006 07:01

Viesti Kirjoittaja Heikki »

Puolukoilla Suodenniemen Kallenkorvessa. Hirvareita n. 10 kpl.
Kullervo
Viestit: 997
Liittynyt: 10 Elo 2013 16:49
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Kullervo »

Kullervo kirjoitti:
mattipappa kirjoitti:Tampereen suunnalla minäkin olen puolukkametsässä käynyt, tänään viimeksi, ja yllättävän vähän hirvikärpäsiä on mukaan tarttunut. Äsken löysin vain yhden säärestäni. Tosin käytössäni oli hirvikärpästakki. Mutta eipä juuri ollut enempää kavereihinkaan iskenyt.

Uskaltaiskohan toivoa, että jonkinlainen romahdus hirviöiden kannassa olisi tapahtunut, ja jopa pysyvä. Kyllä niistä pitkään onkin jo saatu kärsiä. :)
Kovin on paikallista esiintyminen. Kolme viikkoa sitten Tampereen Aitolahdessa sienessä ollessa saalis oli satoja hirvareita kun asteli sellaisia harvaan käytyjä, hirvelle mieluisia alueita, joissa välillä nuorta taimea. Suut ja silmät täynnä, onneksi löytyi sentään pari kopallista kanttarelleja, niin vähän lohdutti...
Sitten taas pari viikkoa sitten Isojärven kansallispuistossa Kuhmoisissa taisi näkyä pari kappaletta viikonloppureissun aikana. Sinahmin suolla Kankaanpäässä löytyi viikko sitten tuoreita hirvenpaskoja, mutta siitä huolimatta hirvareita oli taas vain pari kappaletta. Eli kiusalliseen tilanteeseen voi joutua kun käy huono tuuri.
Päivitetään tilannetta sen verran, että tänä viikonloppuna Pukalassa Orivedellä hirvikärpäsiä löytyi peräti kolme kappaletta 24 tunnissa.
Al Bundy
Viestit: 371
Liittynyt: 21 Loka 2010 08:37
Paikkakunta: Nokia

Viesti Kirjoittaja Al Bundy »

Eiköhän kohta yöpakkaset tule etelämpäänkin ja verota hirvikärpäsiä. Asteen pakkanen ei taida vielä tuoda helpotusta, mutta -5:ssä kun käy yöllä niin hirffaria harmittaa.
amatööri
Viestit: 3493
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Viesti Kirjoittaja amatööri »

Jep ja viimeiset pisteliäät sääsketkin saa kyytiä.
Avatar
Smo
Viestit: 73
Liittynyt: 17 Maalis 2008 23:56

Viesti Kirjoittaja Smo »

Mökiltä Liesjärven kansallispuiston läheltä hirvikärpäset jo kadonnu vaikkei oo yöpakkasia ollu ..
honkamukka
Viestit: 6093
Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30

Viesti Kirjoittaja honkamukka »

Muutama päivä sitten suihkuttelin hirvikarkotetta männyntaimien latvoihin. Taimikkoalueella oli hyvinkin lämmin auringon paistaessa täydeltä terältään. Vain yhden hirvikärpäsen löysin illalla niskavilloistani. Mokoma yritti pureskella päänahkaani ja sai paukaman aikaiseksi ennen kuolemaansa.
Näyttäisi siltä, että voidaan julistaa hirvikärpäskausi päättyneeksi kuluneelta vuodelta ainakin Pirkanmaan korkeudelta. Ylempänähän ne ovat jo aiemmin huurtuneet yöpakkasten myötä.
amatööri
Viestit: 3493
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Viesti Kirjoittaja amatööri »

Viikolla 41 ainakin Perhon seudulla löytyi joka päivä ainakin yksi tapettavaksi.
Peuran ja hirven tuoreita jälkiä oli kyllä runsaasti.

Jokunen hyttynen ja joku polttiaisen tapainenkin oli vielä liikkeellä alkuviikosta kun oli reilu 10 astetta lämmintä.Yksi toiminnassa oleva ampiaisten maapesä oli täydessä kuhinassa.Toisen maapesän oli jokin eläin kaivanut siististi ylös ja hajottanut kennot.Karhun tai mäyrän tekosia,ei kai niitä muut hajota.
Al Bundy
Viestit: 371
Liittynyt: 21 Loka 2010 08:37
Paikkakunta: Nokia

Viesti Kirjoittaja Al Bundy »

Ei sillä että kaipaisin hirvikärpäsiä mutta onko niitä näkynyt?
Pirkanmaalla en ole vielä tavannut ainuttakaan ja pari viikkoa sitten on ollut näköhavainto hirvestä sadan metrin päästä mutta hirvikärpäset eivät käyneet kimppuun.

Joku tosin kertoi varmasta havainnosta Mouhijärven suunnalta jo heinäkuun alussa, en tiedä oliko selvinpäin tehty havainto.
heluna74
Viestit: 3302
Liittynyt: 03 Syys 2008 08:15
Paikkakunta: Pirkanmaa

Viesti Kirjoittaja heluna74 »

Näistä kavereista on puhetta tuolla "Hölynpölyssä". Kyllä niitä jo on ainakin täällä Ylä-Pirkanmaalla ihan kiitettävästi :evil:.
Metsäveli
Viestit: 34
Liittynyt: 24 Elo 2008 21:05
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Metsäveli »

1kpl matkusti Ruovedeltä mukanani. Vasta seuraavana päivänä ilmoittautui mönkimällä. Lippiksen alareunan korkeudelle kutiseva paukura oli jo noussut. :shock:
Avatar
Louestaja
Viestit: 4320
Liittynyt: 12 Joulu 2006 12:48
Paikkakunta: Vesivehmaa

Viesti Kirjoittaja Louestaja »

Yksi Päijät-Hämeessä iltarasteilla eilen.
"Antakaa minun vielä kerran katsoa tämän maailman hulluutta."
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Jotain 50+ nypin tänään pois itsestäni ja vaatteista Kaakkois-Suomessa Lappeenrannan kupeessa. Toisaalta, liikuin alueella, jossa oli hirviäkin. Ja jossa oli 12 kg ensiluokkaista pientä herkkutattia. :D
vilves
Viestit: 498
Liittynyt: 11 Tammi 2011 12:56

Viesti Kirjoittaja vilves »

Kolme kappaletta kokeili onneaan viikonloppuna Ruovedellä. Noutaja tuli kaikille...
Syvempiä kokemuksia, sanoi jätkä kun suohon upposi. - P. Haanpää
Vastaa Viestiin