Sopulivuosi 2007

Glottis
Viestit: 733
Liittynyt: 01 Elo 2010 15:29

Viesti Kirjoittaja Glottis »

Hammaskairassakin sopulien määrä oli romahtanut viime vuodesta. Tuoreita polkuja, paskaa ym. jälkiä näkyi viikon aikana kymmenkunta eri paikkaa mutta en viitsinyt jäädä odottelemaan tulisiko veijari esiin.


Vakaana seisoo metsä paikoillaan.
Ihmisen vaellukset täällä ovat niin turhia.
-Erno Paasilinna
tst
Viestit: 7001
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

OS muistikin toisessa ketjussa että v. 2011 oli kunnon sopulivuosi ja tosiaan silloin niitä sähisi siellä täällä ja papanoita sekä kuolleita yksilöitäkin näkyi paljon. Onkohan tänä vuonnakin sopulivuosi sillä lumitilanne on ainakin ollut kahtena peräkkäisenä talvena hyvä. "Toisinaan tunturisopulit lisääntyvät poikkeuksellisen runsaasti, ja ylisuureksi kasvanut kanta lähtee vaeltamaan pois tuntureilta. Tällaista tilannetta edellyttää ainakin kaksi peräkkäistä, jopa kolme, runsaslumista talvea ja hyvä ravintotilanne, jolloin eläimet voivat lisääntyä hangen alla.[4] Kun lumi sitten keväällä sulaa ja vedet valuvat pesäkoloihin, sopulit joutuvat lähtemään liikkeelle." https://fi.wikipedia.org/wiki/Tunturisopuli
tst
Viestit: 7001
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja tst »

Milloin on ollut viimeksi selkeä sopulivuosi? https://yle.fi/aihe/a/20-291828
diver
Viestit: 3617
Liittynyt: 28 Helmi 2008 19:10

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja diver »

Oliko se 2010 kun oli ihan tuhottomasti sopuleita.Piti oikeasti kattoa mistä juomavetensä ottaa.
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
Tunnelivaeltaja
Viestit: 308
Liittynyt: 16 Kesä 2006 18:38
Paikkakunta: Espoo

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja Tunnelivaeltaja »

^ Varmaankin vuosi 2011. Sen kesän vaelluksella pääsimme elävien sopulien osalta lukumäärään 78, ja kuolleitakin oli ihan riittävästi, mm. yksi heti ensimmäisen yöpymispaikan (Muotkajärvi) vedessä. Vedenpuhdistustabletit olivat ahkerassa käytössä. Viime vuosina sopulit on olleet hyvin harvassa ainakin siellä missä olen itse kulkenut.
Pate Teikka
Viestit: 345
Liittynyt: 23 Tammi 2024 09:30

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja Pate Teikka »

2011 pitää paikkansa. Se oli myös viimeinen loistava vuosi maalinnun pyyntiin. Ketuilla ja muilla pedoilla oli sopuleita tarjolla yllin kyllin ja se säästi poikueita. Tyhmiä poikamettoja oli kairat täynnä. Hieno syksy!
J_u_k_k_a
Viestit: 107
Liittynyt: 11 Elo 2017 10:02
Paikkakunta: Helsinki

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja J_u_k_k_a »

Vahvistan itsekin vuoden 2011. Kesällä Tarvantovaarassa ja Pöyriksellä tuhottomasti. Sitten syksyllä Jäämeren rantoja autoillessa Porsanginvuonolla tiellä tuhansia -ellei kymmeniätuhansia- liiskantuneita, kituvia ja eläviä sopuleita. Ällöttävää.
diver
Viestit: 3617
Liittynyt: 28 Helmi 2008 19:10

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja diver »

2011 olikin juuri.Pöyrisjärvellä raatoja joka paikassa.
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
Avatar
OS
Viestit: 8353
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja OS »

Myös Inarijärvellä oli runsaasti sekä eläviä että kuolleita sopuleita kesällä ja syksyllä 2011.
hannes
Viestit: 11699
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja hannes »

Myös Hammastunturin erämaassa oli paljon sopuleita.
Walden
Viestit: 301
Liittynyt: 08 Heinä 2010 19:00

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja Walden »

Tsarmilla myös sopuleita tuolloin. Tytär onnistui nukkumaan yhden päälläkin. Hiiripöllöjäkin oli jatkuvasti seurana.
naavahauki
Viestit: 1126
Liittynyt: 18 Syys 2010 01:15

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja naavahauki »

Noviisi vielä olen kommentoimaan sen kummemmin. 2011 on ollut itselle huippuvuosi. Ei niitä kuitenkaan Muotkan suunnalla mitenkään riesaksi asti ollut.
tst
Viestit: 7001
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja tst »

Ite olin v. 2011 Arjeplogissa ja sielläkin niitä vilisi kuten näköjään koko lapissa. Paikka on selkeää karhuseutua ja kerran hämärässä olin kalahommissa ja kuulin jotain räpellystä joelta ja tuli mieleen, että tuleeko karhu joen yli, mutta olikin lauma sopuleita. Jos sopulivuosia oli joskus tuota aiemmin n. neljän vuoden välein niin tuo vuosi on viimeinen sopulivuosi, liekö ihan vihoviimeinen?
Micke
Viestit: 3099
Liittynyt: 30 Maalis 2011 14:15
Paikkakunta: Maalla

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja Micke »

2011 tuli käveltyä elokuussa Kilpisjärveltä Isdalenin ja Daertahyttan suuntaan, sopuleita oli "tarpeeksi" sekä elävinä että kuolleina. Sen vuoden jälkeen en ole vastaavaa kokenut.
"Klabbeissa on mulla tonnin stiflat. Ei ne tonnii bungaa, mut ne painaa sen."
diver
Viestit: 3617
Liittynyt: 28 Helmi 2008 19:10

Re: Sopulivuosi 2007

Viesti Kirjoittaja diver »

Kalmakaltiossa oli tuolloin vielä toimintaa ja asukkaalla oli kaksi saksanseisojaa.Sanoi että ovat syöneet sopuleita kyllästymiseen asti eikä koirat enää näyttäneet välittävän mitään pitkin pihoja vilistävistä sopuleista.
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)
Vastaa Viestiin