Kevätseuranta 2023
Re: Kevätseuranta 2023
Muutama tikka tuli aikoinaan ammuttua kun keksivät pääskysen pesiä ruveta navetan räystään alta purkamaan.
Voi teitä joista alkaa kuolemamme.
Voi teitä joita vapaus kahlitsee.(Juice)

-
- Viestit: 6124
- Liittynyt: 12 Touko 2012 19:30
Re: Kevätseuranta 2023
Kimalaisilla näyttäisi olevan hyvä kevät.
Korjasin pihamökin päätykolmion toisenpuolen otsalautoja, kun talvella oli tulleet alas. Ei ne itekseen tullut, vaan koiran juoksunarun vaijeri osui auratraktorin hytin ulokkeisiin.Vaijeri on kiinnitetty kahden rakennuksen väliin. Korkeus muulloin toimiva, mutta viime talvena oli tullut polannetta pihatielle, niin että kävi matalaksi.
Niin niistä kimalaisista. Naulailin lauta kerrallaan otsalautoja, niin kimalaiset tulivat joukolla tarkistamaan häiriön syytä. Aikansa pörrättyään jatkoivat hommiaan ja minä omiani. Yhdyskunta oli monilukuinen ja mökin ylisillä pitivät majaansa, puhallusvillan kolosissa. Vastaavasti ampiaispesän kanssa, naulailuni tikkailta olisi jäänyt myöhemmälle.

Edellisellä sivulla oli keskustelua pönttöjen rakenteista.Aika monessa mun puupöntöissä on tiilikatto . Siitä syystä että vesivanerin nakertaa orava ennenmin tai myöhemmin,laudasta tehty katto lentää tuulessa joskus tai lahoaa.Laitan siis kattotiilen painoksi ja kaikkien nakertajien kiusaksi kattolaudan päälle.
Kattotiiliä taas on huru mycket puretuista rakennuksista/katoista.Paikallinen tiilitehdas noita teki 1960 luvun loppuun kunnes paloi.Eräällä tiilenhaku reissulla sain olla mukana,meni tillenmurena silmään, kaihersi ja vesitti kovasti.Massikka oli silloin tuliterä,vuosi oli 1967...

-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
Re: Kevätseuranta 2023
Olen nähnyt myös kattohuovalla päällystettyjä linnunpöntön kattoja.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Re: Kevätseuranta 2023
Pitää olla tarkkana silmäkoosta ettei pyydystä sitä sun tätä?
Re: Kevätseuranta 2023
Kattotiil on hyvä idea. Eipä tullut mieleen aiemmin.
Re: Kevätseuranta 2023
Vois kai siihen kattoon pellinkappaleenkin ruuvata vaikka vanhasta tiskipöydästä.