Muisteluksia lapinreissuilta

[Aaro]

Sahamiehen mukava tarina toi itsellekin mieleen ajat, jolloin ainoa turvallisuussuunnnitelma vaelluksilla oli, että aina jaksaa painaa vielä vuorokauden eteenpäin pysyen lämpimänä ja saapuen johonkin turvaan. Nythän olo on paljon turvattomampi kuin jo pelkkä rinkka alkaa olla liikaa ja hädän tullen eteenpäin menoon ei voi paljoa laskea.

Säikeen aikaisemmista tarinoista innostuneena mietin missä vaellus oikein tapahtui. Rajamiehet vie ajatukset itärajalle, mutta sinne kuvaus ei tahdo muuten sopia, jollei siitä ole jätetty mainitsematta erittäin olennaisia seikkoja. Paremmin sopisi Ounastunturin vaiheille. Pohjoisimmat alueet ei oikein viittaa kelon polttamiseen. Matka alkoi ja loppui eri paikkaan ja tie välissä. Kun alkuun päästiin niin muitakin vaeltajia eli ei aivan syrjässä retkeilymaastoista.

[Patikoitsija]

Olisikohan sahamiehen ruotsalaisvalmisteinen henkilökuljetin voinut olla parkkeerattuna, ellei Näkkälään, niin sitten jonkin muun sen perän kylän vaiheille? Raja se on Norjankin vastainen raja, vahteineen.

[sahamies]

^^ Yksi oleellinen asia jonka jätin mainitsematta tuossa kertomuksessa, koski yön selästä autiotuvalle saapunutta vaeltajaa.
Silloin en ollut kuullut Sirkasta yhtään mitään, mutta jälkikäteen olen ajatellut että olisikohan prinsessa mahdollisesti ollut silloin samassa kämpässä. Arvoitukseksi tuo jää.
Mutta siis, itärajalla hiihdeltiin ja taival päättyi noin sadan metrin päässä Inarijärven vuonoon laskevan lompolon rannasta.

^ Tosiaan ei sillä suunnalla eikä aivan niin pienessä kylässä jossa on asukkaita noin 40. Täällä lähes kymmenkertainen määrä

Nonni, huomasin lukiessani tuon kirjoitukseni uudelleen virheen jonka olin tehnyt. Luotin muistiini paikan nimien suhteen, muttei olisi pitänyt. Eli tunturi jolle ensimmäisen autiotupa yön iltana kapusimme, ei suinkaan ollut osiltaankaan saman niminen kuin itse tupa. Saman niminen matalampi huippu kyllä sijaitsee siinä vieressä.

[sahamies]

Sitten reitti vietynä kartalle. Kiitos Aarolle ja Patikoitsijalle mielenkiinnosta!
Lähtö Vuotsosta Sompiontietä hiihtäen. Tiemaa kantoi koko matkaltaan talven lumia, jonkin verran oli kelkoilla ajeltu Sompiojärven tasalle. Nattasen juurella oli ensimmäinen ruokatauko.
Laavuyö rakovalkealla tapahtui Rovaseljässä josta matka jatkui Orposen ja Kopsuslampea sivuten kohti Repoaapaa. Kotkan havainto Iskemäpään lumista rinnettä vasten.
Kirjoitin jotoksesta jossa oli myös ahkion jäljet. Muistikuvani tarkentui ja oikeasti siinä kohtaa oli kaksi latua rinnakkain ja molemmilla hiihtäjillä oli olleet ahkiot perässä.
Hammaskotaa etsimme, olisimme halunneet sen löytää ja siellä olisimme yöpyneet, mutta ei osuttu kohdalle.
Hammaskurussa oli porukkaa ja illalla nousta kipaistiin Vuomapälle. Sieltä avautui vallan mahtava näköala Itäkairan metsäerämaahan.
Reitin korkeimmalla maastohdalla, Hammaskurussa, suksi takelsi pahasti.
Anterinmukka oli onneksi sopivan lähellä, pitemmälle ei olisi jaksanut sillä kelillä.
Anterin polkutietä pitkin oli hyvä hiihtää, siellä myös rajapartio tuli meitä vastaan.
Kiertämäjärven autiotuvalla oli myös kaksi henkilöa yöpymässä meidän lisäksemme, joista en aiemmin maininnut.
Hirvilauma oli jossakin Alemman Kiertämäjärven tienoilla.
Luton ylitys vähän pelotti. Aivan ummessahan se oli ja kokonaan kantava hanki sen peitti. Mutta kun mitään jälkeä ei ollut niin ei hiukka oli epävarma olo ennenkuin vastaranta oli jalkojen alla.
Sitten Raja-Joosepin tien yli, Torkoseljän kautta Vuoksijärvelle ja siitä Valolompolon porokämpälle yöksi.
Arttajärven kautta Pienen Arttajärven pohjoispäähän jossa tapahtui suunnistus virhe. Lähdin seuraamaan Hukkamoroston eteläpuolelle johtavaa puro uomaa, ja päädyimme melkoisen jyrkkärinteiseen solaan josta ei ollut enää eteenpäin menemistä. Käännös ja uusi suunta kohti Tsarmitunturia ja Susi-Talasta.
Susi-Talaksen ja Mustolan välin olin hiihtänyt aiemmin kahdella eri reissulla, ja kelkan jäljetkin helpottivat loppumatkaa.

[Hanu]

Yhtenä lähtöpaikkana mielessäni kävi Vuotso, mutta jatkoa en saanut oikein hahmoteltua siitä eteenpäin ollenkaan...

Jospa minäkin laitan yhden vaelluksen samassa hengessä:

Auto jätettiin öljysoratien varteen eräästä kylästä pohjoiseen kylän kanssa saman nimisen tunturin pohjoispuolelle. Puusto oli koivu-mänty sekametsää, jota lähdettiin melko tarkkaan pohjoista kohtie ensimmäiselle vaaralle. Polkua ei ollut käytettävissä. Vaaran päällä suuntaa muutettiin hieman koiliseen päin ja tavoitteena oli ennen iltaa tavoittaa itä-länsi suuntainen poroaita, jota seuraamalla itään löydettiin autiotuvalle, joka on hyvin kunnioitettavan ikäinen. Ensimmäisen illan kruunasi sauna autiotuvan pihassa. Seuraavana päivänä huiputettiin aluksi tuvan kaimatunturi edelleen poroaitaa seuraamalla. Tunturilta jatkettiin pohjoiseen ja käytiin vilkaisemassa eräät rakennukset, jonka jälkeen suunta otettiin itään ja hetken päästä kahlattiin erään isohkon joen yli sen yläjuoksulla. Kaveri nappasi joesta laillisen kokoisen harjuksen meille iltapalaksi. Aamulla matka jatkui useiden samannimisen (etuosa vaihtuu aina vaarasta toiseen loppuosan ollessa sama) vaaran kautta n.koiliseen kohti rotkoa. Rotkolla tutkittiin taas ihmisen jälkiä, kunnes illaksi saavuimme edellisen isohkon joen sivujoelle, josta taas harjusta iltapalaksi. Täältä seuraavana päivänä reitti kääntyi ensin kaakkoon ja lopulta etelään. Todettakoon, että polkua oli löytynyt tähän mennessä jalkojen alle vain pieniä pätkiä silloin tällöin. Päivän kruunasi hyvin poikkeuksellinen metsä erään selän päällä. Selän nimi sisältää sekä naisen että miehen. Eräällä suosaarekkeella meni yö ja täällä löytyi myös mönkiäura, jota aamulla jatkoimme hetken matkaa. Mönkijäura johtunee siitä, että tässä kohtaa olisi idän puolelta ollut mahdollisuus kulkea illaksi asuttuun kylään. Meidän tiemme vei kuitenkin vastakkaiseen suuntaan ja jo aimmin ylittämämme isohkon joen ylitykseen. Ylitys onnistu ja seuraavaksi etsimme hyvin kauan sitten asutun talon pihakentän. Tästä jatkoimme ensin etelään ja pikku hiljaa lounaaseen poroaitojen risteyksen kautta ja porokämppä ohittaen. Seuraavana kiipesimme tunturille, jolle löytyy nimikaima samasta kunnasta. Täällä oli kuitenkin varmuudella rauhallisempaa kuin nimikaimalla. Tunturilta alas tultuamme lounastimme ulosteen mieleen tuovalla ojalla. Tästä matka jatkui soita kierrellen kohti länttä ja autoa.

Missähän vaelsimme?

[rar]

Pulju-korsatupa-ivalojoki-jolkkavaarat-repojoki-annapertunselkä- Ivalon Erkin talonmaa - Kätkätunturi? - paskaoja- pulju.

[Walden]

rar taisi osua oikeaan. Itseä kutkutti tämä paljon enemmän kuin nuo aiemmat arvoitukset. Tuonne suunnalle taas alkukesästä jos jalka suostuu nousemaan.

[Hanu]

Kokolailla täydellinen vastaus rar:ilta. Vaikka tuolla oli suunnilleen vähiten mitään ihmisen jälkeä kuin missään muualla, niin näillä sivuilta löytyi heti tuollakin kulkeneita. Joku kumma tuolla vaan minua viehättää. Ehkä se todellinen erämaan tuntu. Poroaitojen vierustat oli lähes ainoita polullisia pätkiä kulkea. Viikon aikana nähtiin kaksi muuta kulkijaa ja hekin maanmittaustöissä.

[rar]

En ole itseasiassa juuri tuolla koskaan käynyt. Korsatupa tuli mieleen kuvauksesta ja sitten muu reitti oli helppo katsoa Retkikartasta. Saunallisia autiotupia on tosi vähän.

[Eräkulkuri]

En ole itseasiassa juuri tuolla koskaan käynyt. Korsatupa tuli mieleen kuvauksesta ja sitten muu reitti oli helppo katsoa Retkikartasta. Saunallisia autiotupia on tosi vähän.

No tuo on kyllä taitavaa salapoliisin työtä ja päättelykykyä.

[Eräkulkuri]

Nämä omat Lapin jutut liittyvät yleensä Itäkairaan.Se johtuu siitä, että viimeiset 25 vuotta kuljin etupäässä siellä. Sitä ennen 1960-luvulta alkaen upeinta oli vaeltaa tuntureilla jalkaisin tai hiihtäen mm. Käsivarressa, Saariselällä ja Muotkalla. Sitten innostus tuntureihin hiipui ja alkoi kausi Lemmenjoen latvoilla ja sieltä Repokairaan.
Näiltä kausilta minulla ei ole juuri valokuvia, koska heitin vanhat diakuvat roskiin ja vain pienen osan skannasin digitaaliseen muotoon. Toisekseen aloitin retkipäiväkirjojen laatimsen vasta myöhemmin.

Lopullinen syy oli siinä, että eri puolille Lappia suuntautuneet talvireissut sujuivat julkisilla kulkuneuvoilla hyvin niin kauan, kun sukset ja ahkion sai toimitettua junassa rahtitavarana etukäteen määräasemalle, yleensä Rovaniemelle. Siltä ajalta on eräs surkuhupaisa muisto, kun kuljetin pitkiä suksia ja ahkiota junassa. Silloin Kouvolasta Rovaniemelle matkalla joutui käyttämään kolmea eri junaa. Sitä ennen VR:n palvelu oli niin hyvää, että hiihtovarusteet pystyi laittamaan erikseen ennakkoon matkatavarana Rovaniemelle ilman, että niitä joutui itse siirtämään välillä vaihtojuniin. Paitsi, kun kerran Rovaniemellä selvisi, että sukset olivatkin jääneet matkalla Kemiin ja sen seurauksena matkaan tulikin viivästys.

Siltä ajalta on myös toinen surkuhupaisa muisto, kun kuljetin pitkiä suksia ja ahkiota junassa. Kerran Rovaniemen linja-autoasemalla sattui tilanne, että postilinjan bussikuski oli ihan hermona, kun yritti saada kolmemetrisiä suksiani mahtumaan lastiruumaan. Silloin oli hiihtosesongin aika ja turisteja paljon. Kaikkien muiden sukset mahtuivat ruumaan poikittain menosuuntaan nähden, mutta eihän kolmemetrisiä metsäsuksia mitenkään saanut pinotuksi samaan kasaan lyhyempien tunturisuksien kanssa. Bussikuski katsoi minua tuimasti ja kirosi, että kuka tällaisilla rohmuilla enää hiihtelee.

Sen jälkeen kun tämä muuttui niin hankalaksi sain sovituksi Peltoniemen Juhanin kanssa, että jätin talvivarusteeni Kemihaaran Loman varastoon aina seuraavaa reissua odottamaan. Näin Itäkairasta tuli minulle ”toinen koti" kaikkina vuodenaikoina.

[omat polut]

Itäkairan karhumies,

[honkamukka]

Arto Paasilinnan Karhunkaataja Ikä-Alpista tekemä vauhdikas kertomus aikanaan, sai minutkin kiertelemään, kuleskelemaan näitä Alpinkin kotikairoja, jokivarsia. Alpia itseään en päässyt koskaan näkemään, mutta edesmenneen poikansa perheeseen kylläkin olen päässyt tutustumaan.

Alpin miniä pitää taloa, mihin on koottuna karhunkaatajan jäämistöä, aikaansaannoksia. Sieltä löytyy näitä Artonkin tarinoissa esiintulevia eläimiä, taiten käsiteltyinä. Ahman ja karhun kalloista lähtien, karhuntaljoihin. Täytettyjä eri kokoisia metsän eläjiä monessa tasossa edustavasti esillä.
Omiin silmiini jäi ison valkokauluskarhun nahka, koska ilmeisesti samaan sukuun kuuluvia olen nähnyt useammankin, vielä turkki päällänsä.

Täyykin tuon Arton vauhdikas kirja hakea vielä kerran luettavaksi, jos on kirjastoissa edelleen hyllyssä.

[Eräkulkuri]

Täyykin tuon Arton vauhdikas kirja hakea vielä kerran luettavaksi, jos on kirjastoissa edelleen hyllyssä.

Minulta kyllä tuo kirja löytyisi

[jääleinikki]

^Olisiko Eräkulkuri suostuvainen luopumaan kirjasta. Olen kiinnostunut.