Muisteluksia lapinreissuilta

Avatar
Eräkulkuri
Viestit: 3083
Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56

Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Eräkulkuri »

KAAMOSVAELLUS ITÄKAIRASSA

Lähes vuorokausi oli takana matkustamista, kun saavuin Kemihaaraan pian joulunpyhien jälkeen. Edellisenä päivänä ensin pirssillä Kouvolan asemalle ja sitten junalla Riihimäelle, välissä vielä vaihto Lahdessa ennen kuin pääsin yöjunaan ja makuuvaunuun. Seuraavana aamuna sitten Kemijärven asemalta siirtyminen bussiin, josta puolenpäivän aikoihin ehdin Pelkosenniemelle tilaamaani kutsutaksiin. Loppumatkaan kului nelisen tuntia taksin toimittaessa postin Kemijoen varren erämaataloihin.

Kemihaaran majatalon pihalla oli jouluinen tunnelma, pihakuusessa tuikkivat valot ja tulet paloivat jäälasilyhdyissä. Jussi ja Helena ottivat hyvin vastaan, heti pääsin hirvikeitolle ja sitten saunaan sekä sänkyyn. Illalla hain sukset ja pulkan varastosta ja virittelin ne lähtökuntoon.

Aamupalan jälkeen hiihtelin rinkkaan kytketyn pulkan kanssa helppokulkuista kelkkauraa pitkin Vieriharjun kämpälle. Oli uudenvuoden aatto ja muutaman tunnin kuluttua kämpässä oli jo kotoisen lämmintä. Juhani oli kertonut ampuvansa raketteja taivaalle joskus iltakahdeksalta joten kiipesin Vieriharjun päälle tähystämään näkyisikö ilotulitusta. Jotain vaimeita kumahduksia ja valon välähdyksiä tosiaan näkyi taivaanrannassa. Laskeskelin, että etäisyydestä johtuen äänet kantautuivat korviini noin puolen minuutin viiveellä. Maistelin vielä muutaman rommitotin Uuden Vuoden kunniaksi.

Yön aikana oli pakkanen kiristynyt jo lähelle kolmeakymmentä. Joskus aamukymmenen tienoilla oli jo verraten valoisaa, kun suuntasin sukseni Vierihaaran latvajänkää pitkin kohden Mantoselkää. Aavalla jängällä pitkät sukset pääsivät oikeuksiinsa eikä niitä tarvinnut polkea kovin syvälle lumeen. Mantoselkä oli täynnään porojen kaivamia syömäkuoppia. Arvasin tämän jo ennakkoon, koska tiesin sen olevan jokavuotista talvilaidunta. Nyt pehmeän lumen aikaan poteroista ei ollut läheskään sellaista haittaa hiihtämiselle eikä varsinkin ahkion vetämiselle kuin joskus kevättalvella.

Manto-ojalla pakkanen kiristyi entisestään ja kuutamon kalpeassa valossa korpikuusten pitkät varjot loivat aavemaista tunnelmaa. Manto-ojan vanha kämppä on kyllä lämmin, mutta sen ovi on sen verran hatara, että laitoin toisen makuupusseistani verhoksi oven eteen.

Aamulla pakkasta oli 34 astetta ja lumi narskahteli kuuluvasti askelten alla. Vedin kasvosuojuksen maskiksi varmuuden vuoksi, koska yksin en ehkä huomaisi mahdollisia paleltumia. Läksin kiskomaan kuormaani poroaidan vierellä olevaa jo lumettunutta jälkeä pitkin kohti pohjoista.

Ennen Keskiselkää käännyin avoimelle jängälle, missä vedin kuormaa uppolumessa hengitys höyryten kuin rahtihevosella. Keskihaaran kohdalla yllätyin siitä kuinka petollisia jokijäät voivat olla kovasta pakkasesta huolimatta. Laskin jokitörmältä huolettomasti ja jää murtui alta rusahtaen. Sain kiskaistua pulkan murtumakohdan yli ennen kuin siihen syntyi aukko. Ajatus veteen putoamista yli 30 asteen pakkasessa jäi kuitenkin vaivaamaan mieltä ja muistutti jälleen varovaisuuden tarpeesta.

Saavuin Peskihaaran kämpälle runsaan neljän tunnin taivalluksen jälkeen. Siellä tapasinkin reissun ensimmäiset kulkijat, jotka tosin lähtivät illansuussa Manto-ojalle. Pääsin tällä kertaa valmiiksi lämmitettyyn kämppään. Peskihaaraan olisi pitänyt tuoda uusi vieraskirja, kun vanha oli tullut täyteen jo syksyllä. Katselen vieraskirjat yleensä viimeisimmästä omasta merkinnästäni alkaen ja luen kaikki sen jälkeiset kirjoitukset. Monesti silmäilen koko kirjan alusta loppuun. Nyt lueskelin illalla Matti karjalaisen kirjaa: Karhulavalla.

Seuraavana aamuna jatkoin tuoretta kelkkauraa kohden Jaurua. Ennen laskeutumista syvälle Jaurun jokilaaksoon valokuvasin auringon kaamosvaloa eteläisellä taivaanrannalla. Kireä pakkaskeli teki luiston niin nihkeäksi, että lasku alas Jaurun varteen kävi helposti ja enemmälti jarruttelematta.

Jo iltapäivän hämärtyessä kotiuduin tyhjään ja kylmään Peuraselän kämppään, kaadoin termarista loput höyryävät vedet ja sekoitin mustikkajauhetta kuppiin. Jälleen samat jo rutiiniksi muodostuneet toimenpiteet, kamiinan tyhjennys vanhoista palamisjätteistä, tulet sinne ja vedenhakuun. Sitten kämpän lämpiämistä odotellessa polttopuiden tekoon. Kun sisällä on lämpötila jo plussan puolella, on mukavampi laittaa ja syödä murkinaa, jotain valmista pussiruokaa lämpimään veteen haudutettuna ja kahvia päälle. Ilta kului lueskellessa vieraskirjaa ja Sakari Kännön ”Moskua”. Harmittelin sitä, että syksyllä kämppään jättämäni Järvisen klassikkokirja oli viety. Olinhan nimenomaan tarkoittanut sen kaikille kämpässä kävijöille yksinäisten iltojen ratoksi.

Aamulla pakkasta piisasi ja kuu kajotti matalalla jokilaakson metsän yllä, lännen suunnalla. Illan aikana kuutamo ei lainkaan valaissut Jaurun syvää jokilaaksoa, joka näin sydäntalvella on pimeä ja kylmä paikka. Pakkaskaudella kylmä ilma valuu laakson pohjalle eikä sinne näy aurinko ennen kuin joskus kevättalvella. Aioin pitää välipäivän vaelluksesta ja valokuvailla jokivarren maisemia hiihdellen niin pitkälle, kunnes rajavyöhyke tulee vastaan. Kävin kurkkaamassa vanhaa veneen raatoa, joka on piilotettu joessa olevaan saareen. Tämän veneen jäännökset ovat kiinnostaneet minua jo aiemmin ja aprikoin olisiko se mahdollisesti Moskun vene. Näin ei ilmeisestikään ole, sillä Moskulla kylläkin oli vene Jaurun eräässä saaressa, mutta se oli lähellä Anterin ja Jaurun yhtymäkohtaa kymmenisen kilometriä nykyisen itärajan tuolla puolen. Sen sijaan Lusman Uulalla ja Korvan Jussilla oli kummallakin vene Jaurulla. Veneen sijainti ja kunto/ikä viittaisi hyvinkin näihin viimeksi mainittuihin ja aikaan ennen sotia, jolloin veneillä käytiin kauempana idässä kolttain mailla. Mikäpä olisi parempi piilopaikka veneelle kuin soistuneen jokivarren kohdalla oleva saari.

Jauru on todellinen erämaajoki, joka virtaa kohti Venäjää syvällä laaksossa kaartuvien, naavaisten ikikuusten katveessa. Jauru eli Jauri tulee nimestä javri eli järvi. Kyseessä on siis järvijoki, mikä paljastuukin katsomalla karttaa riittävän etäältä Venäjän puolelta. Jauru on myös siitä erikoinen joki, että siinä on lukuisia saaria etenkin itärajan tuntumassa ja sen takana.

Seuraavana aamuna lähteminen Jaurulta tuntui ajatuksena yhtä vastenmieliseltä ja raskaalta kuin nousu rinkan ja pulkan kanssa syvältä jokilaaksosta Härkämurustan päälle. Aina kun lähdet Jaurulta, lähdet poispäin erämaasta, mutta toisaalta - pitää lähteä jotta voi taas palata. Nämä ovat olleet mottoni, jotka olen joskus aiemmin tallentanut kämppäkirjaan. Puolitoista tuntia kiskomista ja puuskuttamista ja olin Härkämurustalla. Siitä sitten loivasti laskevaa Liittohaaran vartta noudattelevaa kelkkauraa jälleen Peskihaaran kämpälle. Nyt kämpällä olikin seuraa, kaksi miestä jostain Pohjois-Karjalasta päin. Viiden vuorokauden yksinäisyyden jälkeen juttua riitti.

Lähes kellon ympäri nukuttujen yöunien jälkeen kohti Härkävaaraa ja Peskihaaraa. Siis hetkinen, minähän olin Peskihaaran kämpällä, mutta lähin jokivarsi ei ollutkaan Peskihaara vaan Liittohaara. Ennen oli toisin, nimet olivat joskus vaihtaneet paikkaansa ja ne on nyt oikaistu. Sekavaa joka tapauksessa. Itäkairan uusiin karttoihin on tehty muitakin outoja nimimuutoksia, maastomerkinnöissäkin on lukuisia virheitä ja puutteita, jos kohta tarkennuksiakin löytyy.

Nousin Härkävaaran laelle, missä on järeää vanhaa metsää. Kiertelin siellä valokuvaamassa, vaikkakaan tykkylunta puiden oksistossa ei ollutkaan niin runsaasti kuin joskus parhaimmillaan. Härkävaaran suurta kämppää oli vaikea saada kunnolla lämpiämään, vaikka kookkaassa tynnyrikamiinassa paloivat pitkin iltaa paksut ja pitkät pöllit. Saunaa en edes ajatellut lämmittää, enhän tehnyt sitä Vieriharjussakaan. Koitin edes jossakin toimissani säästää polttopuuta. Siis toista viikkoa ilman peseytymistä ja alusvaatteiden vaihtoa, onneksi ei ollut muita samoissa tiloissa kärsimässä.

Härkävaarasta lähtö oli ikään kuin luopumista. Illalla olisin Kemihaarassa ja huomenna jo junassa matkalla kotiin. Taisi olla oikeastaan raskain päivätaival ennen kuin saavuin huurteisena Kemihaaraan. Taas yksi lapinreissu oli tehty.
Liitteet
IMG_1643.JPG
IMG_1643.JPG (50.18 KiB) Katsottu 1477 kertaa
IMG_0898.JPG
IMG_0898.JPG (123.04 KiB) Katsottu 1477 kertaa
IMG_0265.JPG
IMG_0265.JPG (145.4 KiB) Katsottu 1477 kertaa
Viimeksi muokannut Eräkulkuri, 28 Tammi 2023 15:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.


Elämä opettaa, varsinkin eräelämä
Ursus
Viestit: 9510
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Tuo veneenraato on tullut nähtyä ja sitä ihmeteltyä, tosin sulan maan aikana eli ruska-aikana, ja nyt sain lukea kokeneen kulkurin päättelyn sen alkuperäisestä omistajasta - kiitos siitä ja muutenkin muistoja elävöittäneestä kirjoituksesta.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Nuortti
Viestit: 869
Liittynyt: 23 Loka 2021 16:01

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Nuortti »

Peskihaaran ja Liittohaaran nimet saattavat vieläkin aiheuttaa sekaannuksia. Mutta näitähän sattuu.
Mutta olivatko kämpän nimenantajat ja rakentajat "eksyksissä", kun väärän nimen kämpälle antoivat?
Avatar
Eräkulkuri
Viestit: 3083
Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Eräkulkuri »

Ursus kirjoitti: 28 Tammi 2023 15:51 Tuo veneenraato on tullut nähtyä ja sitä ihmeteltyä, tosin sulan maan aikana eli ruska-aikana, ja nyt sain lukea kokeneen kulkurin päättelyn sen alkuperäisestä omistajasta - kiitos siitä ja muutenkin muistoja elävöittäneestä kirjoituksesta.

Moskulla oli vene Jaurilla kymmenisen kilometriä nykyisen valtakunnan rajan itäpuolella.

http://www.bing.com/maps/?v=2&cp=68.206 ... orm=LMLTCC

Tuossa ilmakuvassa Anterin ja Jaurun yhtymäkohdassa on saari, missä Mosku säilytti venettään.

Sakari Kännö kertoo paikasta näin: ”Ison Anterin suun yläpuolella Jaurujokeen laskee pieni Siltajoki, jonka suulla vetisen jängän ympäröimässä kuusikkoisessa Siltasaaressa Mosku säilytti venettään.” Tuo Siltajokikin erottuu hyvin kuvassa.

Valtakunnan raja oli silloin kymmeniä kilometrejä idempänä. Silloin 1920- ja vielä 30-luvun alussa Lapuan liikkeen aikoihin Suomesta lähti ihmisiä Venäjälle paremman elämän toivossa. Kulkureitit noudattelivat jokivarsia kuten Jaurua. Siksi sompiolaiset piilottivat veneensä joessa oleviin saariin. Joskus 30-luvun alussa Venäjälle menijät varastivat Moskun veneen ja siitä Mosku sai raivon puuskan.
Elämä opettaa, varsinkin eräelämä
hannes
Viestit: 10743
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja hannes »

Hieno kertomus Eräkulkurilta .
Pakkasen huidellessa yli -30 astetta, olisin itse varmaan jäänyt kämpälle luppopäivää pitämään.
Metsän Omena
Viestit: 3038
Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Metsän Omena »

Tuosta kesäaikaan hankalapääsyisestä metsäsaarekkeesta löysin ylös vahvoille orsille piilotetun vanhan veneen heinäkuussa 1988.
Kenen lie ollut, entistä järvikalastusta varten kuitenkin. Liekö siellä yhä?
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... OjEwMH1d-z
Avatar
Eräkulkuri
Viestit: 3083
Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Eräkulkuri »

Tässä vähän erilainen hiihtovaellus joskus vuosituhannen vaihteen tienoilta, jolloin sen tapahtumat kirjoitin muistiin.

HANGET HUPENIVAT KOILLISKAIRASSA

Olin hiihdellyt jo vajaan viikon verran Kemijoen latvoilta pitkin Sompion itäisiä korpikairoja. Kulkuvälineinä olivat pitkät hankisukset ja rinkka-pulkka yhdistelmä. Mukana yksinvaelluksella oli kahden viikon muona ja kaikki muu täydellisen omavaraisuuden edellyttämä varustus, yhteensä lähes neljäkymmentä kiloa. Alkumatkasta oli hyvät kelit ja kunnon hankikanto. Olin ajatellut kierrellä laajalti Itäkairassa, käväistä Saariselän kaukaisemmilla tuntureilla ja palata takaisin Kemijoen latvoille. Kantava hanki mahdollisti vapaan reitin valinnan ja pulkka liukui kevyesti kovalla hangella. Itäkairan maisemia hallitsivat laajat, aukeat jängät ja metsämaiden naavaiset kynttiläkuuset. Missään ei näkynyt latuja eikä jälkiä muista ihmisistä, vain eräällä autiokämpällä olin tavannut kaksi kulkijaa.

Sitten sää alkoi lauhtua ja välillä satoi silkkaa vettä. Se oli kuin myrkkyä kantaville hangille. Ajattelin sen olevan vain väliaikaista, sillä kyllähän Lapissa vielä huhtikuussa yöpakkasia riittäisi. Niinpä suuntasin pohjoiseen kohti Jaurujokea, joka virtaa syvässä laaksossa ja jatkuu kauas Venäjälle. Laskettelin jyrkkää rinnettä kohti Jaurujoen laakson pohjalla olevaa Peuraselän kämppää. Mitä alemmaksi jokilaaksoon laskeuduin, sitä useammin hanki humahti pois alta ja sukset sukelsivat syvään lumeen. Kerran kovassa vauhdissa perässä liukunut pulkka ei totellut pysähdystä, vaan tuli päälle ja rikkoi aisojen kiinnikkeet. Loppulaskun keplottelin varovasti Peuraselän kämpälle.

Peuraselän kämppä on pieni, vanha maja Jaurujoen varressa. Siihen liittyy paljon tarinoita, joista eräs on peräisin A.E.Järvisen kirjoista novellista "Haipan kivi" Moskun ajoilta. Jaurun varressa Peuraselän kämpän lähellä sijaitsee kivi, mihin Mosku oli varoitukseksi muille porovarkaille jättänyt tappamansa koltan pään. Kun joskus öisin oli kämpän ylisiltä kuulunut kovaa mekastusta, olivat jotkut kulkijat pelästyneet ja lähteneet pakosalle yön selkään. Niinpä kämppäkirjaan on jäänyt elämään tarina päättömän Jaurin Mitrin kummittelusta öiseen aikaan muinaisella murhapaikalla.

Tarina ei ole aivan tuulesta temmattu, sillä kerran yöpyessäni yksin samassa paikassa alkoi kämpän ylisiltä kuulua rapinaa, sähinää ja mekastusta, joka päättyi karmeaan parkaisuun. No sillä kertaa kummittelun syyksi paljastui kuitenkin kärpän yöllinen myyräjahti. Näin oli varmaankin sattunut muillekin yöpyjille. Tällä kertaa Peuraselän kämpässä ei kummitellut. Mitrin haamukin oli kadonnut, kun kämpän ylisille johtava tuuletusaukko oli tukittu tiheäreikäisellä ritiläverkolla.

Aamulla satoi jälleen vettä eikä yöpakkasista ollut tietoakaan. Olin Koilliskairan sydämessä, kaukana kaikesta ja keli oli käymässä huonoksi. Jaurujoen varressa oli kuitenkin vanhoja moottorikelkan jälkiä ja ne kantoivat vielä hyvin, joten jatkoin matkaa jokivartta ylöspäin. Lunta oli syvässä jokilaaksossa ainakin metrin verran ja se oli muuttunut pehmeäksi sohjoksi eikä hanki enää kantanut pitkiäkään suksia. Seurasin vanhaa kelkkauraa aina Jaurujoen latvoille asti. Edessä aukeni suuri Repoaapa, minne jäljet hävisivät.

Satoi taas vettä ja olosuhteet muuttuivat koko ajan huonommiksi. Ajattelin, että suuntaisin kulkuni pohjoiseen kohti tuntureita, josko siellä olisi vielä hankikanto. Vastassa oli kuitenkin laajat metsämaat, missä sukset upposivat syvälle sohjolumeen pulkan kyntäessä ahtaassa latu-urassa. Eteneminen oli tosi raskasta ja välillä piti ylittää monia ”pirun kynnöksiä”. Jaksoin muutaman kilometrin ja siihen kului aikaa ainakin viisi tuntia. Aamusta asti olin hiihtänyt lähes kymmenen tuntia ja pian alkoi hämärtää. Katsoin sopivan kumpareen, missä lunta oli vähemmän ja pystytin louteeni vanhan petäjän alle. Tein siihen tulet ja jäin asemiin.

Nukuin yön hyvin ja aamulla tunsin voimieni palanneen. Tarkistin heti sääolosuhteet, yöllä oli satanut räntää ja lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella – siis huonoin mahdollinen keli. Jatkoin raskasta taivallustani ja uskoin pääseväni seuraavaksi yöksi Hammaskurun kämpälle. Näissä olosuhteissa pitkät löysäkärkiset sukset olivat parhaat mahdolliset kulkupelit, sillä taipuisan kärjen ansiosta ne sai yleensä potkaistua pintaan. Joskus suksi painui niin syvälle sohjolumen sisään ettei sitä millään pystynyt nostamaan ylös muutoin kuin peruuttamalla, mikä oli hankalaa perässä olevan pulkan vuoksi. Pahimmillaan sukset juuttuivat hangen sisään niin, että ne oli kaivettava käsin lumen alta.

Pitkän ja hikisen uurastuksen jälkeen pääsin illaksi Hammaskurun kämpälle. Sielläkin sain viettää yksinäisen yön. Tuntui siltä, että muut hiihtäjät olivat kaikonneet kairasta huonoksi käyneiden kelien myötä. Nyt olin kuitenkin tuntureiden tuntumassa ja uskoin kulkemisen helpottuvan. Kuuntelin taskuradiostani pääsiäisen ajan sääennusteen. Se lupasi Etelä-Suomeen lähes helteistä säätä ja pohjoiseenkin aurinkoista sekä yhä vain lämpimämpää, mutta pääsiäispyhien lopulla piti jo pakastaa.

Aamulla aikaisin nousin jalkeille, sillä olin muuttanut vuorokausirytmini keliolojen mukaan. Vaikka aamulla ei ollutkaan pakkasta, oli suksien luisto kuitenkin parempi kuin iltapäivän tahmeassa soselumessa. Hiihdin vanhoja kelkkajälkiä noudatellen ylemmäs Hammaskuruun ja matka sujui taas mukavasti. Vasta lähestyessäni Muorravaarakan kämppää alkoi taas kahlaaminen syvässä lumessa.

Seuraavat päivät olivat todellista auringon paahdetta ja hanget romahtivat aivan ryynimäiseksi sohjoksi. Odottelin kämpällä pari vuorokautta yksikseni turhaan yöpakkasia. En ollut nähnyt ketään muita hiihtäjiä enää pitkiin aikoihin ja tuntui, että olin jäänyt yksin kairaan. Oli pakko lähteä liikkeelle kohti Raja-Jooseppia, mistä olisi lähin kulkuyhteys maalikyliin. Nyt tulivat eteen uudet ongelmat, sillä joet olivat auenneet ja tulvivat yli äyräiden. Aukeista suomaistakin oli tullut järviä. Kun edelliset päivät olin kahlaillut upottavassa lumessa, alkoi nyt vaivata lumen puutos. Paikoin lumi loppui kokonaan ja vetelin pulkkaa pitkin kuivia kankaita.

Pääsin illaksi Jyrkkävaaran kämpälle ja läksin aamupakkasessa jatkamaan taivallusta. Lopultakin ne yöpakkaset tulivat, mutta sittenkin liian myöhään, sillä enää ei ollut riittävästi lunta hiihtämiseen. Nostin koko varusteeni selkään ja tallustelin vuoroin hangessa kahlaillen ja kuivia maita kulkien. Sitten eteen tuli Luttojoki. Siitä ei enää päässyt yli, joten pakko oli lähteä kiertämään kohti itärajaa, missä tiesin olevan rajamiesten riippusillan.

Enää oli jäljellä vain yksi jännitysmomentti, nimittäin Kiertämäjoki, joka virtasi poikittain kulkusuuntaani nähden ja laski Luttoon juuri ennen riippusiltaa. Toivoin, että siinäkin olisi ollut jokin ylityspaikka, mutta ei. Oli vain yksi vaihtoehto, tulviva joki olisi uitava yli kahlaamalla ja vielä varusteiden kanssa kahteen kertaan. Hyytävän kylmän kylvyn jälkeen kävelin kamppeineni riippusiltaa pitkin Luton yli. Tunnin taivalluksen jälkeen olin Raja-Joosepissa odottelemassa Muurmanskista Ivaloon menevää venäläistä bussia, hiihdot oli siltä talvelta hiihdetty.
Liitteet
Louteella jossain Repoaavan liepeillä
Louteella jossain Repoaavan liepeillä
P1010023.JPG (52.9 KiB) Katsottu 1184 kertaa
Jyrkkävaaran kämpällä
Jyrkkävaaran kämpällä
P1010012.JPG (70.27 KiB) Katsottu 1184 kertaa
Hiihtokelit loppuivat täysin Luton kankailla
Hiihtokelit loppuivat täysin Luton kankailla
P1010010.JPG (37.27 KiB) Katsottu 1184 kertaa
Elämä opettaa, varsinkin eräelämä
Avatar
seppo
Viestit: 2778
Liittynyt: 17 Tammi 2006 22:49
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja seppo »

^Kevään 2003 lumitilanne Raja-Joosepin Kontiojärvellä
https://kilotavu.com/asema-kuukausi.php ... aksepain=0

Pitkäperjantai sattui sinä vuonna olemaan 18.4.2003

Ja lämpötilat hotellialueelta:
https://kilotavu.com/asema-kuukausi.php ... aksepain=0
hannes
Viestit: 10743
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja hannes »

Rankka reissu1
amatööri
Viestit: 3487
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja amatööri »

Kyllä näitä kertomuksia lukisi enemmänkin...
-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
Ursus
Viestit: 9510
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Saattoi olla sma kevät kun tutut eivät päässeet kapeilla suksillaan Kiilopäältä edes Porttikoskelle saakka kahlatessana haaaroja myöten soseessa. Rajamiehet kertoivat kerran minulle, että Sodankylän koilliskulmassa olevien Kiertämäpäiden seudulta lumi sulaa aina ennen ympäristöä.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Avatar
OS
Viestit: 8138
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja OS »

Eräkulkuri kirjoitti: 29 Tammi 2023 09:53
Moskulla oli vene Jaurilla kymmenisen kilometriä nykyisen valtakunnan rajan itäpuolella.

http://www.bing.com/maps/?v=2&cp=68.206 ... orm=LMLTCC

Tuossa ilmakuvassa Anterin ja Jaurun yhtymäkohdassa on saari, missä Mosku säilytti venettään.

Sakari Kännö kertoo paikasta näin: ”Ison Anterin suun yläpuolella Jaurujokeen laskee pieni Siltajoki, jonka suulla vetisen jängän ympäröimässä kuusikkoisessa Siltasaaressa Mosku säilytti venettään.” Tuo Siltajokikin erottuu hyvin kuvassa.

Valtakunnan raja oli silloin kymmeniä kilometrejä idempänä. Silloin 1920- ja vielä 30-luvun alussa Lapuan liikkeen aikoihin Suomesta lähti ihmisiä Venäjälle paremman elämän toivossa. Kulkureitit noudattelivat jokivarsia kuten Jaurua. Siksi sompiolaiset piilottivat veneensä joessa oleviin saariin. Joskus 30-luvun alussa Venäjälle menijät varastivat Moskun veneen ja siitä Mosku sai raivon puuskan.
K.M. Walleniuksen kirjassa Vanhat kalajumalat kirjailija on Moskun kanssa kalastusreissulla tuolla Moskun venepaikalla. Tekstin mukaan Mosku olisi kevättalven aikana vedättänyt veneen ja muuta tarviketta poroilla tuonne saareen ja tämä kalastusreissu olisi Moskullekin ensimmäinen kesäinen käynti tuolla seudulla. Tarinan nimi Tuntemattomalla joella.
Nuortti
Viestit: 869
Liittynyt: 23 Loka 2021 16:01

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Nuortti »

Eräkulkurin kuvaus hiihdosta sohjoisessa lumessa osui nappiin.
Hiihdin parikymmentä vuotta sitten Luirojärveltä Suomunruoktuun edellisenä päivänä tehtyä kelkkajälkeä pitkin. Kun eteen tuli Vintiläntunturin alamäet, niin en uskaltanut lasketella alas liian kovaksi yltyvän vauhdin takia. Eli yritin pois kelkkauralta. Mutta siitä ei tullut mitään. Sukset upposivat sohjolumeen metrin syvyyteen. Yritin sitten kävellä kelkkauraa pitkin alas. Ura ei kestänyt saapaskulkijaa vaan upposin metrin verran sohjolumeen.
Ratkaisin sitten ongelman siten, että istuin kelkkauralla liuttaen itseäni alas ja vetämällä rinkkaa perässäni sukset sylissäni. Ja näin pääsin jyrkän laskun alas.
Avatar
Eräkulkuri
Viestit: 3083
Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Eräkulkuri »

LEMMENJOELLA JA REPOKAIRASSA

Ennen kiintymystäni Itäkairaan kuljeskelin ympäri Lappia 1960-luvulta alkaen. Ensimmäinen ihastumiseni oli kuitenkin Saariselkä niin kuin varmaan monella muullakin lapinkulkijalla. Siinä oli Kullervo Kemppisen kirjoilla suuri osuus. Siellä sain käytännön oppia vaeltamisesta ja retkeilystä erämaassa niin kokeneita kulkijoita kuuntelemalla ja seuraamalla kuin omien yritysten ja erehdysten kautta. Silloin 1960/70-luvulla ei työelämässä ollut läheskään siinä määrin vapaita ja lomia kuin nykyisin. Esimerkiksi talvilomaa ei ollut lainkaan. Sen vuoksi lapinreissut pitikin ajoittaa lyhyehköön kesäloma-aikaan tai talvisin pääsiäisen tienoille, joskus ehkä joulun tietämiin. Tämän seurauksena Saariselän tunturialueen vastarakennetuilla autiotuvilla alkoi olla tungosta ja ruuhkaa näinä sesonkiaikona. Niinpä kiinnostuinkin Lemmenjoen ja sitten Repokairan maisemista, missä varsinkin jälkimmäisen osalla voi puhua hiljaisesta erämaasta. Tein sinne monia reissuja 1970/80-luvuilla eri vuodenaikoina. Koska siitä on niin paljon aikaa, niin yksittäisten vaellusten kokemukset sekoittuvat ja unohtuvat osittain ja turvaudunkin pääosin päivittäisen muistikirjani merkintöihin.

Muistelen tässä erästä syysvaellustani Lemmenjoelta Nunnaseen. Alkumatkahan siinä sujui mukavasti ”Nurkkalahdesta” jokiveneellä Morgamin Kultasatamaan. Matka oli sen verran pitkä, että venematkustajiin ehti jo tutustua. Kun kerroin omista aiemmista kokemuksistani niin eräs mieshenkilö esittikin minulle työtarjouksen suunnitteilla olevaan matkailuyritykseensä, jonka tarkoituksena olisi rahakaiden ulkomaalaisturistien opastaminen Lemmenjoen erämaihin. Sanoin pian, että ei kiitos. Se ei todellakaan ollut sitä, mitä olisin halunnut.

Venematkalla olin tutustunut myös kullankaivajaan, jolla oli oma valtaus lähellä Lemmenjoen kullan alkuperäistä löytöpaikkaa Morgamojan suulla. Hän pyysikin minua valtaukselleen vieraaksi. Näin reissu alkoi mukavasti iltaa viettämällä kultamiehen kämpällä. Hän kertoi ihastuneensa ranskalaiseen naiseen, joka oli turistiryhmän mukana käynyt valtauksella. Kaukorakkauden ylläpitämiseksi hän oli teettänyt sormuksetkin kaivamastaan kullasta ja lähettäneensä toisen niistä kihlauksen merkeillä Ranskaan, mutta asia ei ollut ikäväkseen edennyt kirjeenvaihtoa pitemmälle. No oli hän kyllä muutoinkin aika erikoinen persoona, itseoppinut kaukoparantaja ym. ja aika epäluuloinen, kun sanoi nukkuvansa kämpässään pistooli tyynyn alla peläten mahdollisia kullan ryöstäjiä.

No seuraavana päivänä alkoi sitten varsinainen vaellus. Kuljin kosteassa ja usvaisessa säässä Ruihtun ja Puskun kautta pienelle Puskujärven latvalammelle, mihin virittelin louteeni. Siellä oli sen verran maakeloja ja juurakoita, että sain pidettyä yllä nuotiotulta lämpimikseni.

Aamu valkeni sateisena ja sumuisena. Olin hankkinut uutena keksintönä mainostetun GoreTex-puvun. Tein heti sen virheen, että laitoin housunlahkeiden puntit saapaiden sisään kuten ennen sarkahousuissakin. No pian sade ja märkä varvikko kasteli housujen lahkeet ja valutti veden saappaisiin. Eikä se GoreTex muutonkaan ollut niin hengittävä kuin oli mainostettu. Märimpiä suomaita kiertäen kuljin märässä kelissä kohti Postijoen kämppää kompassisuunnalla. Se oli sikäli helppoa, kun siitä ei päässyt ohi ilman ”törmäämistä” Postijokeen. Näin kävikin, mutta en pystynyt paikallistamaan, missä kohtaa jokivartta olin, kun ei ollut mitään GPS:ää silloin. Läksin seuraamaan jokivartta ja tietysti väärään suuntaan ja siitähän tuli lisälenkkiä aika monta kilometriä.

Postijoen kämpällä sain kuivateltua kaikki kastuneet kamppeet hyvin ja muutenkin olo oli lokoisaa omissa oloissani. Seuraavana päivänä sää poutaantui ja kulkeminen oli mukavampaa. Syysruskakin näytti värejään auringon välillä pilkistellessä pilvien välistä. Suunta oli kohti Vaskolompoloa. Siinä oli hankala tiheän pajukon reunustaman syvän suopuron ylitys ennen kuin aukesi huikea vaeltajan unelma, Vaskon tasaiset hietakuolpunat. Vaskolomplosta sain pari harria virvelillä täydennystä kuivaruokaan.

Vaskolompololta suuntasin kulkuni pitkin tasaista ”pöytäkatajaa” ja vaivaiskoivua kasvavaa kuolpunaa kohti etelää. Nämä seudut olivat tosiaan oikeita luonnon puutarhoja, harmi vain kun ruskan synnyttämä vaivaiskoivupensastojen väriloisto jäi vaisummaksi aamulla alkaneen sadesään vaikutuksesta. Kuljin Reposelkien/-vaarojen välistä koskemattoman tuntuisessa metsässä Repojoen varteen. Siitä lompolon rannalta löytyi hieno leiripaikka tasaiselta hietakuolpunalta. Paikalla oli joitain vanhoja nuotiosijoja joten siinä oli leireilty ennenkin, mutta hieno se oli silti. Siitä sain muhkean harrin syömiseksi.

Aamulla jatkoin taas sateisessa säässä Huuvajärvelle, missä kävin kalliopahdalla tarkistamassa jo kymmenisen vuotta sitten löytämääni kivilaatoista rakennettua kämppää. Sen puurakenteinen katto oli jo romahtanut, mutta aika erikoinen ilmestyshän se oli. Huuvajärveltä nousin vähän ylemmäksi Jolkkavaarojen rinteille ja jatkoin niitä pitkin aina Jolkkajärvelle asti. Talvella olin mennyt alempana pitkin Huuvaäytsiä, mikä oli hyvä hiihtoreitti aina Korsalle asti. Nyt kuitenkin viritin louteeni suorantaisen Jolkkajärven kupeelle. Se ei ollut läheskään edellisen leiripaikan veroinen varsinkaan, kun sade jatkui yhtämittaisesti iltaan asti.

Seuraava aamu valkeni usvaisena ja tihkusateisena. Leiripaikkani läheisyydessä oli runsaasti tervasjuurakoita, joita oli keräillyt illalla ja niitä poltellessani louteen suojassa olin pysynyt kuivana. Suuntasin Mänty-Jolkkavaaran kuvetta pitkin Ivalojoen rantaan ja siinä oli heti hyvä ylityspaikka, josta oli kuljettu ennenkin. Polku jatkui suoraan Kultakuruun. Hieman jännitti olisiko Kultakurun erakko kotosalla. Tullessani pihamaalle näin, että savu nousi kämpän pitkästä korsteenista (piipusta) kohti taivasta – ukko oli siis kotosalla.

Jatkan tästä myöhemmin pienellä erillisellä kertomuksella, jottei tästä tule liian pitkä tarina yhteen pötköön. Valitettavasti minulla ei ole juuri tähän reissuun liitettäviä valokuvia, koska silloin ei digikameroita tunettu ja valokuvani on otettu diafilmille. Joitakin niistä ole skannannut digitaaliseen muotoon, mutta suurin osa niistä on sellaisenaan.
Liitteet
P1010020-001.JPG
P1010020-001.JPG (147.36 KiB) Katsottu 806 kertaa
img085.jpg
img085.jpg (105.15 KiB) Katsottu 806 kertaa
img089.jpg
img089.jpg (36.17 KiB) Katsottu 903 kertaa
Viimeksi muokannut Eräkulkuri, 30 Tammi 2023 20:42. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Elämä opettaa, varsinkin eräelämä
Hanu
Viestit: 3953
Liittynyt: 03 Heinä 2007 14:30

Re: Muisteluksia lapinreissuilta

Viesti Kirjoittaja Hanu »

Jolkkavaarat, Huuvaäytsi ja Repojoki ovat kyllä erämaista seutua. Pari kertaa olen käynyt ja toivottavasti taas pääsen takaisin. Kivikämppää olen katsellut vain vastarannalta. Tietääkö joku jotain enemmän tuosta kämpästä?
Vastaa Viestiin