Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

[Nuortti]

Mielenkiintoinen kysymys on se mikä on harhautumista ja mikä eksymistä. Jos eksyminen määritellään siten, että ulkopuolisen apua on tarvittu ennen kuin maastosta on pois osannut, niin suurin osa meistä ei voi käyttää sanaa eksyminen.
Mutta kerrotaan lapin miehen sanoneen, että jos hän eksyy tuntureilla niin hän lähtee kotiin.

[Pepi]

Harhautuminen voisi muuttua eksymiseksi, jos sen takia alkuperäinen tavoite jää saavuttamatta aiotun vaelluspäivän aikana. Saavuttamatta jäämiseen voi tietysti (useimmiten) olla muitakin syitä. Jos tavoite on joustava ja muuten menee hyvin, eihän silloin ole eksynyt. Eksymisen kun voi määritellä myös mielentilaksi.

[Eräkulkuri]

Harhautuminen voisi muuttua eksymiseksi, jos sen takia alkuperäinen tavoite jää saavuttamatta aiotun vaelluspäivän aikana. Saavuttamatta jäämiseen voi tietysti (useimmiten) olla muitakin syitä. Jos tavoite on joustava ja muuten menee hyvin, eihän silloin ole eksynyt. Eksymisen kun voi määritellä myös mielentilaksi.

Kirjoittelin tuolla toisen otsikon (Kompassi vai gps) alla olleeni "teillä tietymättömillä" kaukana kairassa useita vuorokausia, mutta en silti omasta mielestäni ollut eksyksissä.

[Ursus]

Kerran pojan kanssa Luirolta pohjoiseen nousimme Lupukkapään sivuitse ja tarkoitus oli kulkea Peurapäitten kautta Porttikoskelle. Pääpiirteissään siis selvä reitti. Mutta kun en huolimatomuuttani lukenut riittävästi karttaa, laskeuduimme vanhingossa Palovankajoen vartta alas ja ihmettelimme kohta missä ollaan. Kuvittelin siis kävelleemme jo Keinovangan varteen, eli laskeuduimme liian pian länteen - alamäkeä kun on helppo kävellä.
No jokea alas kulkiessa aloin tunnistaa missä olemme ja Palovangan suulta suunnistimme sitten Lankojärvelle. Tuo hairahdus oli sikäli mukava sattuma, että Lankojärven tuvalla oli hyvä ystävä, jota ilman tuota hairahdusta emme olisi tavanneet. Seuraavana päivänä sitten kävelimme Porttikoskelle ja yövyttyämme yhtä matkaa Rajajooseppiin.
Eli karttaa pitää tosiaan seurata ja katsoa missä on menossa, eikä vain tottumuksen perusteella ryntäillä ns suuntavaistolla.
Itselle useimmat harhautumiset sattuvat yleensä heti lähtiessä. On niin kova hinku ja kiire maastoon, että lähtöpaikan joskus runsaat mutkittelevat ja risteilevät polut vievät helposti harhaan.

[Eräkulkuri]

...Eli karttaa pitää tosiaan seurata ja katsoa missä on menossa, eikä vain tottumuksen perusteella ryntäillä ns suuntavaistolla...

No joo, mutta eihän se niin vaarallista ole jos ei koko ajan ole kartalla ja "eksyileminenhän" tuo lisää seikkailumieltä pilkuntarkkaan vaeltamiseen. Tietysti pitää olla valmius tulla toimeen "eksyksissä".

[Jouni]

Täällä on jo hyvin tullut esille, kuinka eksyminen/harhautuminen ei sinänsä ole vaarallista. Kun osaa rauhassa istua alas, syödä, juoda ja miettiä, niin pääsee taas kartalle. Tai kuten Eräkulkuri Repokairassa: hiihtää useamman päivänkin tuntematta tarkkaan olinpaikkaansa, mutta tietäen, että aikanaan tämä kompassisuunta tuo perille.

Olen omia eksymisiäni kertoillut eri yhteyksissä, mutta kirjoitanpa yhden tännekin. Nuorempana oli ihan tavallista, että noin kerran per viikon vaellus oltiin hukassa. Aina sama homma toimi, pysähdytään, syödään ja mietitään: missä viimeksi tiedettiin olinpaikka, kauanko siitä on, mihin suuntaan on kuviteltu kulkevamme, ja mihin on ehkä todellisuudessa kuljettu. Hauskin eksyminen on ollut se, kun saavuimme joen rantaan ja se virtasi 180 astetta väärään suuntaan.

1990-luvun puolimaissa olimme kaverin kanssa ajatelleet suunnistelevamme Jyrkkävaaran tuvalta Anterinmukkaan Harrijoen vartta ylävirtaan ja sitten ensimmäistä sivupuroa oikealle. Sen latvalla olemmekin jo Kuikkapään ja Sara-Pieran muurivaaran satulassa. Siitä sitten alas, ja saavumme vasemmalle virtaavan Kaarreojan rantaan.

Emme tuolloin olleet kovin osaavia suunnistajia, mutta luottavaisina jätimme Muorravaarakanjoen vankan rantapolun ja lähdimme poluttomaan maastoon Harrijoen vartta ylös. Ihmeen pian se ensimmäinen sivupuro tuli, mutta ei kai siinä, olimme vain nopeita. Jotenkin hieman väärään suuntaan kompassin mukaan se puro johdatti, mutta varmaan vain katsoimme kompassia huolimattomasti, mikäs tässä on puroa ylös seuratessa, helppoa. Yllättävän nopeasti puro päättyi eikä nousu ollut ollenkaan niin iso kuin olimme kuvitelleet. No, sopiihan se, helposti sujui. Laskeuduimme rinnettä alas kompassia sen kummemmin vilkuilematta, osummehan me joka tapauksessa Kaarreojan laaksoon. Tulimme joen rantaan ja se oli kummallisen leveä - ja virtasi oikealle!

Sai siinä hetken aikaa istuskella ja pohdiskella, kunnes tajusimme nousseemme karttaan merkkamattoman puron vartta Harrijoenkaitaan ja kääntyneemme siellä aivan väärään suuntaan, takaisin Muorravaarakan laaksoon. Satatonnisessa kartassa ei ole läheskään kaikkia pikkupuroja, sen opimme nyt kouriintuntuvasti. Eipä siinä mitään, kun olimme ymmärtäneet missä olemme, jatkoimmekin siksi yöksi Muorravaarakan tuvalle ja jatkoimme Anterinmukkaan saunomaan seuraavana päivänä.

[Aaro]

[q Tietysti pitää olla valmius tulla toimeen "eksyksissä".

Kannattaa muistaa että kaikki ovat jossakin vaiheessa aloittelevia vaeltaja jolloin joutuu helposti tilanteisiin, joihin kokenut ei juuri joudu ja valmiudet tyynen rauhallisesti niistä selviämiseen puuttuvat - ainakin monelta. Harhautumisen kaltainen on myös väärä reitinvalinta ja erityisesti talvella ahkion kanssa. Vakavat ongelmat syntyvät useimmiten kylmään aikaan ja ilmeisestii niille, jotka tukeutuvat kämppiin ja telttavarmistus on puutteellinen. UK puistossa taitaa tällaisia olla enemmistö itseni mukaan lukien. Parempaan varautumiseen saattaa motivoida ajatusleikki, jossa vertaat pakkaskelillä vaeltamista avovesiuintiin. Jossain vaiheessa on päästävä suojaan (teltaan, kämppään, tms) loputtomiin ei voi jatkaa. Eksyminen, väsyminen, harhaileminen, keli voivat estää suojaan pääsyn. Kannattaa siis joko kuljettaa suojaa mukanaan tai suunnitella siirtymä omiin kykyihin nähden mahdollisimman riskittömäksi, jonka varmistaa aina jonkinlaisella "pelastusrenkaalla" tai odottaa siirtymälle parempia olosuhteita tai helpottaa reittiä. Mutta aina voi puun takaa tulla joku yllätys....

[Vaeltajat]

Varsinaista eksymistä ei ole tullut kohdalle mutta juurikin noita pieniä harhautumisia. UK-puistossa on muutamia paikkoja kyllä joissa näitä helposti tulee (Tammakkolammin kammilta lähtö: kummalta puolen kammia satut lähtemään polulle, Aitaojan tulipaikalta polun haarautumisen missaaminen, pieni suoalue matkalla Luirolta Pälkkimäojalle, jos ylität sen suoraa ja jatkat polulle, kyseessä ei enää ole sama polku joka vie Pälkkimäojalle..., ja muutama paikka Porttikoskelta etelään Suomun itäpuolta). Sitä tottuu lukemaan karttaa tietyllä tarkkuudella joka on ok 90% reissusta, mutta sitten on muutamia paikkoja joissa olisikin pitänyt olla tarkempana. Aika nopeasti nämä on kuitenkin korjattu aina.

Jouni kertoi matkasta Jyrkkävaarasta Anterille. Teimme saman toisinpäin, ajatuksena kävellä Anterilta Kaarreojan vartta tovi, ja sitten poiketa pohjoiseen kohti Laukkunoskan ja Sara-Pieran Muurivaaran satulaa. Näin teimme. Kaarreojassa oli aika reilusti vettä, kuten tuolloin koko puiston alueen vesistöissä. Ylityksessä käytettiin vähän puunrunkoa ja luovuutta ja kun päästiin toiselle puolelle niin näkymä ei meinannut millään asettua kartalle. Kartalta katsottuna kaikki oli niin simppeliä, mutta korkeuserot hämäävät, sitä luulee näkevänsä kauempana olevat huiput jostain syystä vaikka omassa näkymässä näkyy luonnollisesti vain lähimpien tuntureiden ja vaarojen huiput blokaten sen mitä siitä kulmasta katsoen jää taaksen. Puron muotojen seuraaminenkaan ei tuonut varmuutta, mutta poispäättelemällä varmasti vääriä kohtia totesimme että pakosti olemme oikean puron varrella niin kuin sitten hetken aikaa kompassisuunnalla kävelyn jälkeen pystyttiinkin toteamaan tullessamme kahden puron yhtymäkohtaan.

Edelleen laskeutuessamme Kannattamanoskalta luoteeseen Muorravaarakanjoen varteen kilometrejä oli vielä jäljellä ja väsymys alkoi painaa päälle. Kävelimme jokivartta, sen itäpuolella suoraan pohjoiseen. Jossain vaiheessa joki vasemmalla katosi näkyvistä, suunta edelleen polun myötäinen ja pohjoinen. Aloimme olimme lähellä pistettä jossa Muorravaarakanjoki yhtyy Harrijokeen. Karttaan on merkattu tähän "kahlaamo". Valitsemaamme polkua kun kuljimme, päädyimme kohtaan jossa joki tuli jälleen näkyviin, mutta nyt se olikin meidän oikealla puolen ja virtasi etelään. Mielestämme piti olla vasemmalla ja virrata pohjoiseen. Koska kompassi näytti kuitenkin marssisuunnan olevan edelleen oikea eli pohjoinen, oli tätä väsyneenä jotenkin erityisen vaikea käsittää. Ei siinä sitten kauaa kuitenkaan mennyt kun paikansimme itsemme kohtaan, jossa Muorravaarakanjoki tosiaan tekee pikku kiepin etelään n. 200m matkan ennen yhtymistään Harrijokeen... Hetkellinen hämmennys oli kyllä ihan kohtalainen. Minkäänlaisia suunnistusstipluja ei ollut tullu reissulla tähän saakka ja yhtäkkiä ihan kuutamolla siitä missä ollaan...

[Nuortti]

Joskus niitä harhaanmenoja/eksymistä tapahtuu porukassa. Syykin on selvä, kaikki luottavat kaveriin.
Kun päätimme, että vastuu suunnistuksesta kuuluu vain ja ainoastaan yhdelle henkilölle ja vuoro vaihtuu päivittäin, niin harharetket vähenivät selvästi. Käytännössä menivät nollaan.

[Ursus]

^^Se onkinkin tuo Muorravaarakkajoen ja Harriojan yhtymän tienoo pusikoineen milenkiintoisen sekava luonnossa. Vanhoissa kartoissa luki että siellä olisi jotkut Nuotian kämpän rauniot. En ole niitä havainnut, mutta aina olen oikeaan suuntaan lopulta osannut. Viime syksynä oli kaatunut puu kulkuväylänä Harrijoen ylitse. Kahlaamo tekstihän viittaa Muorravaarakkajoen ylitse pääsemiseen Sarviojan suunnasta tullessa. Siitäkin olen kulkenut.

[Metsän Omena]

...vastuu suunnistuksesta kuuluu vain ja ainoastaan yhdelle henkilölle ja vuoro vaihtuu päivittäin, ...

Tässä vuoropäivämenetelmässä on tärkeää; Jos on päätetty kulkea yhdessä, muiden tulee kulkiessaan olla lojaaleja suunnistusvastuussa olevalle. Eli muut seuraavat lähietäisyydellä suunnistajaa eivätkä sooloile omia valintojaan oikoen ja kaarrellen milloin lähempää, milloin kauempaa, edessäkin kulkien, ei vaikka toisaalla olisi sujuvampi reitti, sillä silloin suunnistaja ei voi vapaasti toteuttaa reitinvalintaansa, vaan joutuu alati tarkkailemaan myös sitä missä kukin sattuu kulkemaan, jottei erkaannuta toisistaan. Näin etenkin silloin kun porukka on fyysisesti kovilla, sää on raskas, nälkä kurnii tai kohdataan vastoinkäymisiä. Suurista linjoista toki keskustellaan etukäteen ja etenemistahdissa otetaan huomioon heikoimmat. Kannattaa hyväksyä toisten virheet. Ja myöntää omansa. Kulkemiseen liittyvistä jouduttavista maastohavainnoista voi rakentavassa hengessä huikata eteen. Suunnistajalle tulisi myös antaa vuoropäivänään mahdollisuus, tavoitteiden puitteissa, valita haluamansa taukopaikat ja yöleiri. Tietyt asiat, kuten ruokailutahti ja kulkemiseen liittyvät varustesasiat, on hyvä kuitenkin sopia etukäteen. Tässäpä jo aimo kasa syitä yksinvaeltamiseen.

[LauriA]

Joskus Haltin hyvin merkittyä reittiä palailtiin takaisin, hyvässä säässä, peräkanaa taapertaen luottaen kärkimiehen suunnistamiseen.
Jossain kohtaa havahduin että missäs niitä merkkejä on kun ei tule vastaan. Noo palailtiin siinä sitten kilsapari takaisin. Mielestäni hyvä että kaikki vähän tarkkailisi karttaansa ja olisi perillä missä mennään. Tarvittaessa kyseenalaistaa vähän valittua reittiä.

[Nuortti]

Joskus niitä harhaanmenoja/eksymistä tapahtuu porukassa. Syykin on selvä, kaikki luottavat kaveriin.
Kun päätimme, että vastuu suunnistuksesta kuuluu vain ja ainoastaan yhdelle henkilölle ja vuoro vaihtuu päivittäin, niin harharetket vähenivät selvästi. Käytännössä menivät nollaan.

Tarkennus: porukka pysyi kasassa ja muilla oli suositusvastuu seurata, missä mennään ja tarvittaessa osallistua paikantamiseen. Mutta mistään tiukoista säännöistä ei ollut kysymys.

[OS]

Joskus Haltin hyvin merkittyä reittiä palailtiin takaisin, hyvässä säässä, peräkanaa taapertaen luottaen kärkimiehen suunnistamiseen.
Jossain kohtaa havahduin että missäs niitä merkkejä on kun ei tule vastaan. Noo palailtiin siinä sitten kilsapari takaisin. Mielestäni hyvä että kaikki vähän tarkkailisi karttaansa ja olisi perillä missä mennään. Tarvittaessa kyseenalaistaa vähän valittua reittiä.

On hyvä pitää mielessä, että joskus porukan johtaja saattaa jostain syystä ollakin harhaanjohtaja. Omalla kohdalla yksi kokemus, kun vedin Inarijärven melontaporukan tuuliselle selälle, vaikka tarkoitus oli nimenomaan pysyä pois tuolta tuulesta.

[tunturisusi]

Jotenkin vaikea kuvitella, että ainakaan UKK:ssa tulisi sellaista tilannetta, että olisi eksyksissä sanan varsinaisessa merkityksessä - ei vaikka gepsistä loppuisi virta. Maastot kun ovat sen verran isopiirteisiä, että ainahan sitä suunnilleen tietää, missä on. Mennään tunturin yli tai edetään laakson pohjalla jokea seuraillen. Enemmän huolettaa se, että eteneminen menee mahdottomaksi esim hankalan maaston takia tai jumittuu tiheään koivikkoon, mikä meinasi käydäksi allekirjoittaneelle viime talvena. Toki joku sellainen on mahdollista, että on hyvin lähellä kämppää mutta ihan viimeiset metrit tuottavat pimeällä tuskaa, jos käytössä vain kompassi.