Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Nuortti
Viestit: 920
Liittynyt: 23 Loka 2021 16:01

Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja Nuortti »

Aloitan tämän palstan "Kiilopäällä kadonneen" palstalla esitetyn toiveen johdosta. Eli olisi mukavaa kuulla eksymistapauksista vaelluksella ja mieluummin UK-puistossa.
Olen monta kertaa eksynyt reissullani. Yksi tapaus oli kulkiessamme vaelluskaverin kanssa Porttikoskelta Lankojärvelle Suomujoen itäpuolella tavoitteena kahlaamo. Emme pitäneet tarpeellisena seurata kulkua kartasta tai käyttää kompassia.
Kuljimme polkua pitkin ja sitten saavuimme Lankojärven rantaan. Siis ennen kuin olimme kahlanneet Suomujoen yli. Olimme luonnollisesti väärällä puolella.
Ihmetys oli suuri kunnes tajusimme, että niemekkeeseenkin oli muodostunut polku. No eipä muuta kuin polkua pitkin takaisin kunnes löydämme risteävän polun, joka vie meidät kahlaamolle. Jotenkin polku hävisi altamme ja suuntasimme kulkuamme "oikeaan suuntaan" - edelleen ilman karttaa ja kompassia.
Ja polku löytyi eli käännyimme siitä oikealle päästäksemme kahlaamon suuntaan. Ja ehkä kymmenen minuutin kuluttua saimme eteemme joen. Mutta se virtasi väärään suuntaan eli alavirtaan kohti Porttikoskea.
Oli pakko ottaa kartta ja kompassi esiin. Hetken pähkäilyjen jälkeen selvisi että olimme tulleet niemekkeen polulta yli "oikean polun" ja taas pienen kierroksen jälkeen oikealle polulle. No me käännyimme oikealle eli täysin vika suuntaan.
Eksyminen ei aiheuttanut mitään ongelmaa, lisäsi vainreilun tunnin matka-aikaa.
Aina pitäisi varmistaa kompassista, että oikeaan suuntaan kulkee.


Avatar
Pepi
Viestit: 7428
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Tärkeä rutiini kaikessa suunnistamisessa: kun tulet polulle sivulta, tarkista sen suunta kompassilla - riippumatta siitä, aiotko ylittää sen vai seurata sitä. Vie aikaa kilpasuunistuksessa alle sekunnin, retkellä kompassin ja ehkä kartan esilleoton verran.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
LauriA
Viestit: 819
Liittynyt: 14 Tammi 2017 17:19

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja LauriA »

-
Viimeksi muokannut LauriA, 08 Touko 2022 08:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
LauriA
Viestit: 819
Liittynyt: 14 Tammi 2017 17:19

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja LauriA »

-
Viimeksi muokannut LauriA, 08 Touko 2022 08:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
LauriA
Viestit: 819
Liittynyt: 14 Tammi 2017 17:19

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja LauriA »

Siis tuossa nuotiopaikkan hoodeilla.
Tämä sovellus vähän keittää
Nuortti
Viestit: 920
Liittynyt: 23 Loka 2021 16:01

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja Nuortti »

LauriA kirjoitti: 07 Touko 2022 20:52
LauriA kirjoitti: 07 Touko 2022 20:42 Tässä helposti lähtee väärää ja vahvaa polkua seuraamaan
https://www.retkikartta.fi/
Kun oikein olis puron yli
Ei avaudu paikka minun retkikartassani.
Ursus
Viestit: 9552
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Tässä säikeessä eksyttiin jo pahemman kerran otsikon vastaisesti UK-puiston ulkopuolelle :)
Edit: syy kommenttiini on, että annettua linkkiä klikatessani karttapaikka vei minut Tuntsalle.
Viimeksi muokannut Ursus, 08 Touko 2022 14:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
LauriA
Viestit: 819
Liittynyt: 14 Tammi 2017 17:19

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja LauriA »

Nuortti kirjoitti: 07 Touko 2022 21:00
LauriA kirjoitti: 07 Touko 2022 20:52
LauriA kirjoitti: 07 Touko 2022 20:42 Tässä helposti lähtee väärää ja vahvaa polkua seuraamaan
https://www.retkikartta.fi/
Kun oikein olis puron yli
Ei avaudu paikka minun retkikartassani.
Hmm ny ei osaa neuvoa kun itellä myös tämän kommentin linkki osuu just notskiin.🤔
LauriA
Viestit: 819
Liittynyt: 14 Tammi 2017 17:19

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja LauriA »

No nyt hokasin ko. linkki vie viimeisen haun tulokseen. Eli voi olla vaikka missä...
LauriA
Viestit: 819
Liittynyt: 14 Tammi 2017 17:19

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja LauriA »

Saisko tuosta kiinni? Heti notski paikan kohdalta yli. Lisäksi menee ylös eikä kulje kurussa.
Muokataanpa vielä vähän
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/k ... :100%7D%5D
Kuva
Tahvo - Hammaskuru
Nuortti
Viestit: 920
Liittynyt: 23 Loka 2021 16:01

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja Nuortti »

Siulaojan tulipaikalta polku menee heti tulipaikan vierestä yli ojan (mikähän on sen oikea nimi, Hopeaoja?). Ojasta pääsee saappailla yli mutta vaelluskengillä kulkeva joutunee riisumaan kenkänsä pois. Tämä saattaa olla yksi syy siihen, että polkua riittää myös ojan itäpuolella. Eli vaelluskengillä kulkevat menevät ensin itäpuolta ylityspaikan löytääkseen. Ja jatkavat sitten Siulaojan itähaaraa pohjoiseen kohti Vuomapäätä.
peurakorva
Viestit: 522
Liittynyt: 15 Tammi 2006 18:19
Paikkakunta: Kuopio

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja peurakorva »

Sellainen pikkujuttu, että mielestäni eksyminen ja harhautuminen ovat kaksi eri asiaa.

Kun aikanaan harjoittelin vaeltamista, oli olemassa sanonta, että "ei ole eksyksissä, jos pääsee omin avuin pois".

Harhautumisia, josta tässä ketjussa nämä esimerkit mielestäni ovat, tapahtuu varmaan kaikille joka vaelluksella - tai ainakin melkein. Paitsi ei tietysti PRO-vaeltajille.
Toki näistä harhautumisistakin on hyvä kertoa ja toiset voivat ottaa niistä opiksi.
Aaro
Viestit: 2416
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Opiksi ollut tapaus sattui itselle talvella kun lähdettiin Härkävaaran kämpältä Peskihaaraa ylävirtaan tavoitteena luoteessa poroaitojen kulmauksessa oleva portti. Karttana 100.000 . Maisemathan suolla ovat aika monotoonista eikä aina helposti pysty paikallistamaan. Seurasimme Peskihaaraa ylös ja n 2,5 km ennen porttia näimme haaran niinkuin kartassa ja valitsimme vasemman haaran ja tulimme aikanaan poroaidalle, mutta kartan kanssa mikään ei täsmännyt. Aikamme pyörittyämme selvisimme tilanteesta. Selvisi myöhemmin tarkemmasta kartasta että Peskihaaralla onkin kolme haaraa joista karttaan oli piirretty kaksi, kolmannen oikean olimme huomaamattamme ohittaneet kun emme osanneet tarkkailla sitä. Tämän jälkeen olen pyrkinyt saamaan aina vähintään 50.000 tarkkuisen kartan, jos oikeasti pitää suunnistaa.
MrKnowItAll
Viestit: 137
Liittynyt: 16 Tammi 2021 18:46
Paikkakunta: Espoo

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja MrKnowItAll »

peurakorva kirjoitti: 09 Touko 2022 05:43 Sellainen pikkujuttu, että mielestäni eksyminen ja harhautuminen ovat kaksi eri asiaa.
Näin on. Kun harhautuu, huomaa melko pian olevansa eri paikassa kuin luuli olevansa tai pitäisi olla. Kun eksyy, niin ei hyvään aikaan saa edes selville minne on joutunut.

Harhautumisia on sattunut silloin tällöin, mutta kunnolla en ole eksynyt koskaan. Jos on toimiva paikannin mukana ei eksyminen ole nykyään edes mahdollista.
Aaro
Viestit: 2416
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Re: Eksyminen vaelluksella UK-puistossa

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Harhautumisiin ei pidä suhtautua väheksyvästi, koska ovat eksymisen esiaste ja riippuen jatkopäätöksistä ratkeavat tai päättyvät eksymiseen.Oikeiden jatkopäätösten helppous ja väärien vaarallisuus taas riippuu tekijän jäljellä olevasta henkisestä ja fyysisestä suorituskyvystä sekä olosuhteista ja maastosta. Väsyneenä pakkasessa ilman kunnon majoitetta on vaarallista jatkaa pitkään harhailua vaikkei olisikaan vielä eksynyt. Hankalassa maastossa, erityisesti vuoristossa, voi harhautua vaaralliseen kulkukelvottomaan paikkaan. Lumimyrskyssä kokemattoman on vaikea majoittua ja ainakin 10 ensimmäistä talvivaellusta olemme muutamaa pro yksilöä lukuunottamatta kokemattomia. Eli harhautuminen pitää aina suhteuttaa tilanteeseen ja nähdä vaaran merkkinä ja analysoida mahdollisten huonojen jatkoskenaarioiden riskit. Väsyneenä harhautumisriski on suuri ja pahoissa olosuhteissa seuraukset hankalat.
Vastaa Viestiin