Kiilopään alueella kadonnut

[tst]

^^Kiitos kokemuksen jaosta! Digivehkeet on hyvä apu, mutta niiden varaan ei pidä yksin jättäytyä.Tämä ihan yleisellä tasolla, ei liity kertomukseen. "Itse ihmettelin ja kysyinkin miksi minun piti sitä nuotiota pitää. Vastaus oli että sen takia että meidät löydetään, koska suurin osa ihmisistä antaa kuulemma sijainnin väärin."

[kpa]

Hyviä kuvauksia siitä, mitä kaikkea voi reissuilla tapahtua, kiitos! Tuollaista akallion kuvaamaa tilannetta itsekin hieman pelkään ts. kova myrskytuuli (lunta ilmassa->näkyvyys heikko ja ääni ei kanna) ja kova hanki (ei jää jälkiä) ja sakki tavalla tai toisella joutuu erilleen toisistaan. Tuossa tilanteessa saattaa (tilanteesta riippuen) olla pillistä iloa ja siksi se on takin taskussa talvireissuillani aina saatavissa. Kantaa vähän kauemmas kuin huuto. Mutta tuulipussin ja teltan sekä untuvatakkien pakkaamiseen eri ahkioihin antoi tuo kuvaus ainakin itselleni taas uutta potkua (jokien ylityksien vaarapotentiaali kannustaa myös kriittisimpien kamppeiden eriyttämiseen).

No ehkä yksi (pillin mukaan ottamista puoltava) tapaus omilta reissuilta: teimme pikareissun kevättalvella vähin kamoin lumikuopissa yöpyen Haltille. Juurikin Haltin käväisypäivänä iski lähempänä myrskytuulta oleva keli, mutta nuorina urhoina päättelimme, että käymme silti, olihan meillä GPS:kin (90-luvulla, oooh..). No huipulle päästiin ja lähdimme laskemaan alas. Näkyvyys oli ehkä 30 m (?) ja ehkä emme olleet riittävän tarkkoja, kun yksi meistä joutui kahdesta muusta erilleen. Ei näy mitään, ei kuulu mitään (muuta kuin tuulen ulvonta), mutta hetken paikallamme odotettuamme kaverin hahmo jostain lumituiskun keskeltä erottui ja niin oltiin taas onneksi koossa, onneksi. Laskiessa voi aika nopsaan joutua kauaksikin ja tuossa oli potentiaalia suuremmillekin hankaluuksillekin. Jokaisella oli lumilapio ja untuvatakki repussaan, tuulipussia ei tainnut silloin muilla olla.
Tuossa näkynee myös GPS:n (tai monen muunkin turvallisuutta lisäävän seikan) negatiivinen vaikutus eli tuossa kelissä emme olisi ehkä ilman GPS:ää huipulle lähteneet, koska tuskin olisimme huippua löytäneet. Mutta tämä ei siis missään tapauksessa ole kannanotto GPS:n poisjättämiselle.

[tst]

Aikanaan, ensimmäisellä lapin reissulla retken vetäjänä oli jo kauan sitten edesmennyt tunturisusi-veteraani. Meidän jokaisen noviisin piti ottaa mukaan kolme pakollista vermettä joista pillin ja kompassin muistan, mutta olikohan alueen kartta se kolmas? Petri tarkisti ennen lähtöä, että nämä kolme tavaraa oli kullakin mukana. Jos ei olisi ollut niin puuttuva verme olisi pitänyt hommata. EDIT Tietysti se kolmas oli tulitikut muovipussissa ja kartta+kompassi oli yksi kokonaisuus.

Olen samaa mieltä, noin se menee. Heh, Klättermusenin anorakissa oli sekä minikompassi että pilli taskuun remmillä kiinnitettynä, ja meikä saksi ne pois, tarpeettomina

Mutta todellakin kaikki toiminta joka vie huomion 100 %, kokemukseta hillastus tai kalastus, voi pistää pään pyörälle toden teolla. Kyllä sitä on monasti hillareissuilla auton haussa kävelty turhia kilometrejä kun lähtöpaikan sijainnista ei ole hajuakaan. Noh, kepsiaikaan tuokin 'huvi' on taakse jäänyttä elämää: näppäät kepsin päälle ja toteat että auto (reppu/leiri!!) on 4237 m päässä ja suunta tämä!

Mielestäni pilli ja kevyt ja tehokas taskulamppu ovat "pakollisia" ja halpoja vermeitä matkassa oli sitten kesä tai talvi. Kerran taskulampun valo auttoi löytämään matkalle uupuneen kaverin vaikka sinällään sitä ei näkemiseen kesällä tarvinnutkaan. Näistä, varsinkin pillistä, kertoillaan nykyisin harvemmin vaikka ne ovat vähintään yhtä tarpeellisia kuin sähköiset turvahärpäkkeet.

[Aaro]

Lapissahan vaelluksella paikan ja tilanteen taju ei saisi mennä, koska johtaisi melko suurella todennäköisyydellä ongelmiin. Minkähän ikäisenä "dementiaa" tässä mielessä pitäisi alkaa pelätä? Voisi kuvitella tällaisten oireiden ilmaantuvan väsineenä ja hädissään aika yllättäen, aikaisemmin varoittamatta. Vaikka parasta ennen päivämäärä saavutetaan yksilöllisesti niin saattaisi olla viisasta ymmärtää tämäkin riski ja vanhemmiten pyrkiä saamaan porukkaan nuorempaa verta suunnistajaksi ja muutenkin.

[rar]

Yleensä ottaen vaeltamiseen ja retkeilyyn eri oloissa ja paikoissa liittyvät riskit ja onnettomuustodennäköisyydet ovat hyvin tiedossa. Yksittäisen tapauksen julkinen repostelu tuskin viisastuttaa ketään ja tyydyttää muuta tarvetta kuin uteliaisuutta. Mieluummin kannattaa mennä kirjastoon lukemaan aihepiirin kirjallisuutta.

Tähän ja muihin vastaaviin kommentteihin on ollut hyvä vastaus esimerkiksi nämä kaksi jaettua kertomusta. Kiitos näiden tarinoiden jakamisesta! Ovat aivan erinomaisia esimerkkejä siitä, miksi läheltä piti -tapahtumien tai onnettomuuksien julkinen käsittely on paikallaan. Pitäisi itse vaeltaa tuhat vuotta, jotta voisi kokea kaikki mahdolliset tapahtumat. Kiitos vielä tarinoiden jakamisesta.

ps. voisiko nämä "älä tee samoja virheitä kun minä" - tarinat erottaa ihan omiksi ketjuikseen?

[dailymail]

Saattaa mennä tuhat vuotta siihenkin, että on saanut kasatuksi riittävästi kertomuksia, jotta voisi johtopäätellä samat turvallisuusohjeet, kuin jo paria opasta selailemalla voi saavuttaa. Noihin edellä kuvattuihin tilanteisiinkin oppaista löytyy neuvoja, kuten tyyliin "älkää hajaantuko tai hajottako ryhmää" tai "varustaudu niin, että pärjäät kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa". Ja kaikesta tiedosta, valmistautumisesta ja varautumisesta huolimatta vahinkoja ja yllätyksiä sattuu. Se saattaa olla noiden kokemusten jakamisen parasta antia ja opetusta.

[Raato]

Itse en osta enää koskaan vihreää tai harmaata telttaa sen jälkeen kun huomasin Sarekissa, että isosta laaksosta sellaisen löytäminen voi olla hankalaa. Samoin huonosti erottuvat vaatteet ovat pelastajan painajainen.

[hannes]

Pikku eksymisiä on minulle sattunut, aina kuitenkin lopulta selvinnyt pois.
Huiputuksissa rinkka tai teltta jää alamaihin ja vaikka kuinka pistää paikan ympäristöineen mieleen, sen löytyminen palatessa on joskus vaikeaa, varsinkin jos paikka on kauempana.

GPS:n tultua kuvioihin mukaan, on rinkan tai teltan löytyminen helppoa - kunhan muistaa ottaa paikan koordinaatit ylös.

ps. tietysti värikäs teltta on helppo löytää, suosin kuitenkin mieluummin vihreää.
Savotan sadesuoja on punainen. sitä joskus olen käyttänyt.

[akallio]

Hyviä kuvauksia siitä, mitä kaikkea voi reissuilla tapahtua, kiitos! Tuollaista akallion kuvaamaa tilannetta itsekin hieman pelkään ts. kova myrskytuuli (lunta ilmassa->näkyvyys heikko ja ääni ei kanna) ja kova hanki (ei jää jälkiä) ja sakki tavalla tai toisella joutuu erilleen toisistaan. Tuossa tilanteessa saattaa (tilanteesta riippuen) olla pillistä iloa ja siksi se on takin taskussa talvireissuillani aina saatavissa. Kantaa vähän kauemmas kuin huuto.

Tarinan luonteen mukaisesti meillä oli äänekkäät myrskypillit hankittu, mutta ne olivat hukassa. Olin keksinyt laittaa ne repun juomaviilekkeelle tarkoitettuun tyhjänpanttina olevaan taskuun ja sitten unohtanut, eli ne eivät olleet tallessa tavaroita pakatessa, vaikka todellisuudessa keikkuivatkin mukana.

Rinkan rintaremmiin integroitua pikkupilliä olen yrittänyt joskus käyttääkin oikeassa tilanteessa kun kaaduin kivikossa ja huuto ei enää tavoittanut edellä menevää vaimoa. Mutta ei kyllä tavoittanut pillikään. Sanoisin, että pillin pitää olla kunnollinen erillinen myrskypilli, jos meinaa siitä jotain hyötyä olevan.

Ei näy mitään, ei kuulu mitään (muuta kuin tuulen ulvonta), mutta hetken paikallamme odotettuamme kaverin hahmo jostain lumituiskun keskeltä erottui ja niin oltiin taas onneksi koossa, onneksi.

Tuo on hyvä huomio lumituiskun luonteesta. Näkyvyys voi olla olematonta, mutta ympärillä pyörivä lumimassa ei suinkaan ole tasalaatuinen. Kun hieman odottaa, niin piilossa oleva kohde voi taas hetkeksi tulla näkyviin.

Jos porukassa pitäisi sellaista käytäntöä, että mikäli muut katoavat näkyvistä, niin kaikki pysähtyvät sijoilleen ja odottavat jonkun aikaa ympärille katsellen, niin veikkaan, että ei tuollaisia toisista harhautumisia paljon pääsisi tapahtumaan.

[f7391]

Hyviä kuvauksia siitä, mitä kaikkea voi reissuilla tapahtua, kiitos! Tuollaista akallion kuvaamaa tilannetta itsekin hieman pelkään ts. kova myrskytuuli (lunta ilmassa->näkyvyys heikko ja ääni ei kanna) ja kova hanki (ei jää jälkiä) ja sakki tavalla tai toisella joutuu erilleen toisistaan. Tuossa tilanteessa saattaa (tilanteesta riippuen) olla pillistä iloa ja siksi se on takin taskussa talvireissuillani aina saatavissa. Kantaa vähän kauemmas kuin huuto.

Tarinan luonteen mukaisesti meillä oli äänekkäät myrskypillit hankittu, mutta ne olivat hukassa. Olin keksinyt laittaa ne repun juomaviilekkeelle tarkoitettuun tyhjänpanttina olevaan taskuun ja sitten unohtanut, eli ne eivät olleet tallessa tavaroita pakatessa, vaikka todellisuudessa keikkuivatkin mukana.

Rinkan rintaremmiin integroitua pikkupilliä olen yrittänyt joskus käyttääkin oikeassa tilanteessa kun kaaduin kivikossa ja huuto ei enää tavoittanut edellä menevää vaimoa. Mutta ei kyllä tavoittanut pillikään. Sanoisin, että pillin pitää olla kunnollinen erillinen myrskypilli, jos meinaa siitä jotain hyötyä olevan.

Riittävän äänekäs pilli on varmasti hyödyllinen, mutta oletteko harkinneet PMR-puhelimia? Nehän eivät maksa eivätkä paina mitään. Eli käyttötapana voisi olla vaikkapa se, että PMR-puhelin on aina taskussa. Puhelin pidetään normaalioloissa pois päältä. Jos havaitaan vaelluskaverin kadonneen, puhelin laitetaan päälle ennalta sovitulle kanavalle ja otetaan tällä yhteys kaveriin.

[akallio]

^Kyllä, kuten tarinassa kerrottiin niin meillä oli radiopuhelimet juuri tuollaisia tilanteita varten. Liikuttiin myös huipuilla ja vähän hankalammissa paikoissa, jolloin on hyvä, että jatkuva keskusteluyhteys on tarvittaessa olemassa. Samoin koska oltiin jäätiköillä kahdestaan, mikä ei ole optimitilanne, niin sitä koitettiin auttaa sillä, että railoon tippumineen ei ainakaan pahentuisi katkenneen yhteyden vuoksi. Kuitenkin, koska tuolloin oltiin hiihtämässä jo takaisin laaksoa pitkin, niin puhelimet oli pakattu pois yhteen ahkioon. Vaaralliset paikat olivat jo "takana päin".

[juhanahm]

Vielä tuosta muistisairaan kanssa retkeilystä. Haaverihan tapahtui 2014. Viimeinen reissu missä isäni oli mukana oli 2019. Eli kyllä tuossa useampi reissu vielä tehtiin. Käytännössä liikuttiin niin, ettei näköyhteys katkea, eikä yksin lähdetä mihinkään. Toki tarpeillaan sai käydä yksin, mutta silloinkin tarkkailin tilannetta, että tulee järjellisessä ajassa takaisin. Niin ja sen jälkeen on ollut varavirtapankki mukana.
2019 on haaveri myös aika lähellä. Teltta oli järven rannassa ja joelle oli noin kilometri kaldoaivissa. Isäni meni nukkumaan telttaan kun minä ja poikani vielä kalastettiin. Meillä oli näköyhteys telttaan. Kun mentiin teltalle, ovi oli auki ja isäni jossain. Onneksi maasto oli aukeaa järven suunnassa, jotenpa isäni oli teltan ja järven välissä. Hajaannuttiin pojan kanssa etsimään ja karkulainen löytyi noin 20 min kuluessa. Oli kuulemma menossa kotiin nukkumaan, Espoossa kun oltiin. Tämä olikin siten viimeinen reissu.

[akallio]

^ Mitä luulet, olisiko näissä tilanteissa ollut apua, jos mukana olisi kulkenut hätälähetin? Eli olisiko hän osannut painaa hälytyksen siinä vaiheessa kun tajusi olevansa eksyksissä?

Toki reittiä lähettävä lähetin auttaisi joka tapauksessa, jos vaan on mukana. Omaiset pystyisivät netistä tarkistamaan kohtuullisen ajantasaisen sijainnin, jos vaan nettiin pääsee itse kiinni.

Kaikenlaisia teknisiä hälyttimiä vanhuksille on nykyään kehitetty, mutta pääasiassa eivät taida erämaassa suureksi avuksi olla.

[f7391]

^Kyllä, kuten tarinassa kerrottiin niin meillä oli radiopuhelimet juuri tuollaisia tilanteita varten. Liikuttiin myös huipuilla ja vähän hankalammissa paikoissa, jolloin on hyvä, että jatkuva keskusteluyhteys on tarvittaessa olemassa. Samoin koska oltiin jäätiköillä kahdestaan, mikä ei ole optimitilanne, niin sitä koitettiin auttaa sillä, että railoon tippumineen ei ainakaan pahentuisi katkenneen yhteyden vuoksi. Kuitenkin, koska tuolloin oltiin hiihtämässä jo takaisin laaksoa pitkin, niin puhelimet oli pakattu pois yhteen ahkioon. Vaaralliset paikat olivat jo "takana päin".

PMR-puhelinkommentti oli tarkoitettu yleiseksi.

Tästä teidän keissistä tuli varmasti oppia kerralla riittävästi: pillit mukana mutta hukassa, puhelimet mukana mutta molemmat samassa ahkiossa, vain yhdet suunnitusvehkeet, molemmat lapiot samassa ahkiossa... Keskeinen opetus lienee se, että tavarat kannattaa pakata niin, että molemmilla on mahdollisuus suojautua säältä, kaikilla tulee olla suunnistusvehkeet ja yhteydenpitovälineet pidetään tallessa ja siten, että jokainen kantaa aina omansa.

[akallio]

^Kartoista olen aikoinaan ottanut kopiot mukaan, mutta nykyään kun reissuja tulee paljon, niin en ole enää jaksanut kopioida - joten tuollakaan ei ollut kahta paperikarttaa. Sen sijaan tuon keikan jälkeen hankin toisen GPS:n, eli nykyään molemmilla on GPS-laite, johon on ladattu Skandinavian kartasto. Lisäksi sitten on se yksi paperikartta. Radiopuhelimet pidetään myös henkilön mukana.

Toki tuo, että kesken tavallisen ahkiovedon toinen tempaistaan yllättäen "pois", on aika harvinainen tilanne. Voisi ajatella, että se varsinainen virhe tehtiin siinä, kun aamulla päätettiin lähteä matkaa taittamaan nollanäkyvyyteen vuoristoisessa maastossa, eikä osattu ajatella sitä riskipäätöksenä. Jos olisimme ymmärtäneet, että nyt olemme lähdössä vaativaan maastoon ja varautuneet kuten jäätikölle, heikolle jäälle tms. lähtiessä, niin tilanne olisi ollut parempi. Tai jääneet telttaan.

Nollanäkyvyydessä hiihtäessä on hyvä muistaa, että tuuli voi kasata lumilipan jyrkänteiden päälle, jolloin paljas kivinen seinämä muuttuu ylhäältä päin näkymättömäksi ja siitä voi hiihtää yli vahingossa. Väittäisin, että syvyysnäkö ei sinkissä toimi - siihen vaadittava terävyys puuttuu maisemasta, joka on lähinnä valkoista puuroa.