Kerro suokokemuksiasi: suopurot, vajoamiset ja kulkusauva

[Hanu]

Muutamia kertoja olen talvella humauttanut jäiden läpi suo-ojiin suksilla tai jalan, mutta aina onnistunut loikkaamaan pois. Joskus saapas märkänä. Ei yön yli retkillä.

[honkamukka]

Tässä myös omia suokokemuksia ja havaintoja jokivarsilta.

Kuljen tuolla Savukosken-Sallan yläosien jokivarsilla. Suon keskellä, laidalla kulkevien jokien penkat ovat usein kovia ja poronpolkuja myötäillen myös helppokulkuisia.
Loppukesästä näillä penkoilla on paikoin pitkää heinää. Samoin soilta tulleet kevään vedet ovat syövyttäneet reikiä, onkaloita joita ei välillä huomaa. Jalan mentäviä, syviä poteroita. Näitä poropolkuja seuraillen ne ovat helpommin havaittavissa.
Sitten on näitä hetteitä, liejualtaita, jotka saattavat olla syviäkin.

Muuan vuosi sitten kuleskelin, kalastelin kohteella missä iso lähde purkautui purona jokeen. Tuon puron suulta olen monta ruokakalaksi kelpaavaa koukannut.
Samaisen lähteen lähellä on myös näitä hetteitä, kierrettäviä, yli loikattavia. Kerran taas loikkasin tuollaisen yli, näkemättä, että vastapuolella oli tulvavesien tuoma niljakas puun ranka. Sen nyt tietää kuinka siinä käy, kun saapas kohtaa vinottain tuollaisen ansan. Minä olin kyljelläni siinä liejun joukossa, jalat siellä mättäällä pitkien heinien kanssa naakelissa. Alimmainen käsi ei tavoittanut pohjaa ja jalat solmussa heinien kanssa. Hiukan "huvitti" asetelma, että ukko hukkuisi parimetriseen suoläpeen. Hiukan siinä pisti miettimään, että miten päin tästä edetään. Sain sillä vielä kuivilla olleella kädelläni mättään heinistä kiinni ja keinottelin jalkani vapaiksi, sitä myöten myöskin kuiville.

Vammat olivat lähinnä henkistä laatua, mutta toisaalta hiukan huvittavakin tilanne. Ukko suolävessä jalat ylöspäin. Vapanikin pysyi ehjänä tilanteessa, kun oli pudonnut mättäikköön. Vaatteet kuivuivat koivupökkelöistä tehdyillä tulilla ja lieju niistä rapisi kulkiessa.

[varsijousi]

Noin 30 vuotta takaperin jossakin Joopeppitunturin/Kemihaaran erämaa-alueella toukokuussa (karhujahtia siiheen aikaan) hiihtelin lähellä olevan joen/luoman suuntaisesti. Lunta oli paikoitellen huonosti ja lämmintä oli 5-10 astetta, mutta sukset pitivät mukavasti maan pinnalla. Edessäni, kulkureitistä hieman oikealla, oli pieni lätäkkö lumettomassa kohdassa, halkaisijaltaan ehkä 50-70 senttiä. Kokeilin sauvalla sen syvyyttä ja olin vähällä horjahtaa kumoon, kun sauva painuikin hyvin syvälle. Menin oikein kyykkyyn ja painoin sauvan kahvaa myöden lätäkköön eikä pohjaa tuntunut. Jos tuollaisen putoaa jalkamies suksitta, niin miten sieltä nousee pois, ajattelin silloin. Moisella montulla lienee jokin nimikin, mikään suon silmäke se ei ollut, koska ympäristö ei näyttänyt ainakaan puuston perusteella suolta (oma arvioni, mutt´en ole "metsänhoitaja")

[Eräkulkuri]

Vaikka et ollut niinkään kiinnostunut talvisista suokokemuksista. niin laitan tähän erään kohdalleni sattuneen tapahtuman.

Hieno muisto, kiitos tästäkin tarinasta! Eipä ole moista näkyä vielä itselleni tullut vastaan.

Aiemmassa viestissäsi kerroit hurjasta tilanteesta Repokairassa.

keskellä jänkää putosin pehmeään silmäkkeeseen melkein haaroja myöten.

Muistatko muuten, millainen tuo vajoamispaikka oli: oliko se tosiaan avovetinen lähde, liki kasviton turvemäski, vetinen sammalikko vai kasvoi harvaa saraa (missä sarojen juuriverkko tavallaan rusahti rikki altasi)?


Hyvä ettet joutunut tuon syvemmälle ja paniikki ei iskenyt! Tuon jälkeen varmaan nuotio pystyyn, että sait vaatteet kuiviksi?

Kuvailemasi "hyljemäisesti nouseminen" on varmasti paras tapa päästä pois näistä vetelistä paikoista. Yleensähän vähän kantavampaa suon pintaa on jo ihan siinä vieressä, harvoinpa on ollut mahdollista ottaa kovin montaa askelta siellä kaikkein vajottavimmalla alueella.

- Taisi olla tuollainen vetinen sammalpeitteinen turvesuo, jonka keskellä virtasi liejuinen puro. Siitä oli "pakko" päästä yli toiselle puolelle, kun kiertäminen olisi vaatinut tosi pitkän matkan. Väsyneenä teki mieli mennä vaikka riskillä yli.

- Kun tuollaiseen turvepohjaiseen suohon uppoaa sen verran syvälle, että vesi hulahtaa saappaisiin, niin nepä juuttuvat märkään turveliejuun tosi lujasti. Pakko on yrittää kiskoa yhtä jalkaa kerrallaan irti, mutta kun samalla toinen saapas vajoaa lisää ja kun tätä jatkaa, niin pian on vajonnut aina vain syvemmälle.

- Pahinta on, jos saapas irtoaa jalasta. Pääseehän tuosta pinteestä, jos jättää saappaat suohon, mutta milläs sitten kuljet. Jokainen voi kyllä kokeilla, miten liejuveden täyttämät saappaat saa vedettyä käsivoimin syvältä suosta märässä sammalikossa rähmällään maaten.

[Korvapuoli]

Kävelin polkua ja edessäni oli ehkä kymmenen tai viisitoista metriä leveä kaistale mutaiselta näyttävää maata, jossa siellä täällä turvetupsuja. "Vastarannallakin" suoraan edessä polku suoraan kohti. Pitihän tuon kantaa, koska on muitakin kantanut. Näin kai ajattelin vai ajattelinko mitään. Sitä en ainakaan ajatellut, että aiemmin tuossa paikassa käyneet olivat ilmeisesti pakittaneet ja kiertäneet kohdan. Jo ensimmäinen askel imaisi toisen koiven haaraa myöten tuohon löllöön. Heittäydyin kyljelleni mutta saapas jäi pinnan alapuolelle. Pitkälläni piehtaroiden onnistuin nyhtämään sen irti ja ryömimään kovalle maalle. Ettei kuulostaisi liian helpolta kerron selässäni olleen noin kolmikymmenkiloinen rinkka. Sitten vain muutama kilometri Pikku Luirolle ja kaikki päällä olevat vaatteet pesuun. Onneksi oli kesä ja aurinkoinen tuulinen päivä kamppeitten kuivattamiseen.

Tästä tapahtumasta on jo aikaa ja saattaa olla että olen sen täällä jo kertonut. Jos sanoitus ei ole yksi yhteen aiemman kanssa laitan sen hataran muistini piikkiin.

Paikka on noilla main
Sijainti: N=7568461.482, E=541545.807
(ETRS-TM35FIN)

[Aaro]

Pari pikku suomuistoa aiheesi vierestä:

Vuonna 70 yo kirjoitusten jälkeen lähdimme vapun alla hiihtovaellukselle Nunnasesta Karasjoelle. Kesken matkan Norjan puolella erittäin lämmin keli sulatti lunta, vettä oli kaikkialla ja eikä lumessa ollut yhtään kantoa. Meidän piti jatkaa matkaa jalan nahkamonoissa sukset kainalossa loput 60 km. Suot olivat muuttuneet mataliksi järviksi, niissä oli maa roudassa, mutta vettä polveen. Niitä tuli kahlattua aika monta kilometriä. Sen jälkeen olen hiihtänyt Lapissa vain pitkävartisilla saappailla.

Toisteppäin kävi onni muutama vuosi myöhemmin kun ennnen juhannusta vaelsimme Markkinasta Lätäsenon itäpuolta ylöspäin. Siellähän suota riittää ja olivat märkiä, mutta routa alkoi kymmenen sentin syvyydessä eli aika mukavasti niitä pystyi saapastelemaan minne halusi.

[Eräkulkuri]

Näissä kertomuksissa nyt korostuu suossa kulkemisen vaikeudet ja pahimat tilanteet. Usein suot ovat hienoja ja tasaisia kulkumaita, vähävetiset heinäsuot jopa erinomaisia.

[Hanu]

Yleensä retkellä kastuu sateesta, joskus joen yli kahlauksesta, hyvin harvoin suolla kulkemisesta.

[LauriA]

Vaskojoen at:lla kuultua viime elokuussa. Yksi vaeltaja tullessaan tuvalle upposi suohon vyötäröä myöden ja sinne jäi toisen jalan croksi.
Oli tulossa etelän suunnasta.

Katsellessani viime vaelluksen suunnitelman suo alueita tietämättä mitä vastaa tulee. Niin vähän mietiskelin tuollaisia..
Muutamalla nippusiteellä tekisi koivikon rungoista ilman kurveja lähinnä lumikenkiä muistuttavat suosukset. En tarvinnut joten jäi kokeilematta.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suosukset

[Metsän Omena]

Jukolan viestissä sattui parikymmentä vuotta sitten yöosuudella sattumus, jossa pienen letkan kärjessä suunnistaja hyppäsi täydestä vauhdista avosuojuotin yli ja upposi hartioita myöten vastapuolelle, muutama kiireisin perässä harteille ja siihen samaan puuroon. Epäonnisinkin saatiin miehissä kiskottua takaisin elävien kirjoihin ja kilpailu jatkui verissäpäin. Jopa niin että koko tapaukselle tuntia myöhemmin saunateltassa, uppeluksissa käynyttä myöten, vain naurettiin että pitikin sattua sellainen hidaste. Jonkin jäljen mieleen voi kuitenkin jättää. Olin sattumuksessa mukana.

(Edelliselle: Nopein tapa suosuksen/-kengän tekoon on sopivan tuuhea kaareva kuusenoksa, joka kiinnitetään mäystinremmillä per jalka. Pettävimmät paikat yleensä helposti kiertää ja jos niille on ollut tietentahtoen pakko mennä, niin kyseessä on ollut suoniittujen heinänteko, joka on nykypäivänä enää harvojen hommaa, jos niidenkään.)

[Ursus]

Suosuksi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ullavan_vaakuna
Itse mietin syyskuussa vetisen suon ylittettyäni ja vaelluskenkien kastuttua sellaisten keveiden suokenkien tekemistä jotka kulkisivat rinkan päällä niin, että vaelluskenkiä ei tarvisisi kastella. Idean materiaalit ja rakenne ovat selvät toteutusta odottamassa.

[Aaro]

Suosuksi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ullavan_vaakuna
Itse mietin syyskuussa vetisen suon ylittettyäni ja vaelluskenkien kastuttua sellaisten keveiden suokenkien tekemistä jotka kulkisivat rinkan päällä niin, että vaelluskenkiä ei tarvisisi kastella. Idean materiaalit ja rakenne ovat selvät toteutusta odottamassa.

Miten lumikengät toimivat suolla? tarvtseeko olla XXL vai M kokoa.

[omat polut]

^Ainakin perinnemalliset suokengät ovat hyvin pienet.

[Päivi2]

Mä olen kävellyt muutamilla keidas- ja aapasoilla ihan tavallisilla lumikengillä. Ne lisäävät kantavuutta tosi selvästi! Ne jalassa - ja sauvat kädessä - voi ylittää todella vetisiäkin paikkoja, mutta ei sentään vetelää ruoppaa. Jalassa saappaat, sillä vetelimmissä paikoissa vesi tietty ympäröi kenkääkin. Lumikengillä kävely on raskaampaa eikä kovin ketterää, joten tuskin käyttäisin niin kuivalla suolla että vaelluskenkä ei lainkaan kastu (vai tarkoitkohan Ursus kenkien kastumisella sitä, että vesi tulee nilkasta yli?)

Omat TSL:n lumikenkäni painavat 2 kiloa, joten olisi korkea kynnys ottaa ne mukaan tavalliselle vaellukselle, jossa lähinnä ylitetään soita. Olen kuullut että eräällä lappilaisella suoretkeilijällä on retkikäytössä jokin kevyempi malli, jossa alla on nylonverkko. En tiedä, missä sellaisia myytäisiin: nettikaupoissa ei oo tullut vastaan. Baltian maissa järjestetään suokenkäretkiä kansallispuistoissa, ja netissä olevien valokuvien perusteella käytössä on vähän kevyempi muovikenkä kuin nämä Suomessa retkeilyliikkeissä myytävät lumikengät ovat. Kantavuuden kannalta mahdollisimman leveä kenkä on tietty etu.

[Ursus]

Mitä vähempi kenkä kastuu sen parempi - varren kautta kastuminen on ihan liikaa. Vanhat suokengät (kts yllä Ullavan vaakunasta) eivät olleet kovin leveät mutta suhteellisen pitkät. Niitä käytettiin nevalta heinää karjalle tehtäessä. Vastaavanlaisia käytettin Lapissa paljonkin, mutta niistä minulla ei ole kuvaa. Googlamalla löytyy varmaan kansanperinnesivustoilta. Heinättömään rapakkoon en sulana aikana lähtisi minkäänlaisilla suksilla - jokju tolkku pitää olla mistä yritttää. Mieluumin virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.