Kevätseuranta 2021
Kun näin nykyisenä hektisenä aikana kaikki tuntuu nopeutuvan niin jokohan olisi kulunut säällinen aika jonka jälkeen tätäkin säiettä voisi ohjata sivuraiteelle.
Yleisesti ottaen toimivaksi koettu ajatteluketju onkin oikein mutta kuten virukset muuntuu, ilmasto ei eläkkään aiempien logiikkojen mukaan, lainakorot käyttäytyy kummasti jne. niin ehkäpä "think out of the box" myös pitää varteenotettavaa totuudenjyvää sisällään.
Siispä avoimin mielin, koska varmaa havaintoa siitä että juuri tuo harakka rakentaa itse
OMAA pesää, niin voisiko olla, tietäen harakan mieltymyksen kiiltävään sekä sen oppimiskyvyn, että ko. harakkayksilö olisi keksinyt hankkia kiiltävää vaihdantataloutta hyödyntäen. Pesätarpeita tarvitseville kiiltävää vastaan?
PS. Koitetaan jaksaa vielä tää loppurutistus. ( Hallituksen toivotus)

Niinpä, voihan se olla, että harakka on ottanut mallia varsinkin näin korona-aikaan yleistyneestä ruuan ja elintarvikkeiden kotiinkuljetuksesta.vaari kirjoitti:Siispä avoimin mielin, koska varmaa havaintoa siitä että juuri tuo harakka rakentaa itse OMAA pesää, niin voisiko olla, tietäen harakan mieltymyksen kiiltävään sekä sen oppimiskyvyn, että ko. harakkayksilö olisi keksinyt hankkia kiiltävää vaihdantataloutta hyödyntäen. Pesätarpeita tarvitseville kiiltävää vastaan?
-
- Viestit: 3103
- Liittynyt: 13 Tammi 2008 19:58
Pälvipaikat laajenevat pihakentällä. Lumikellot kukkivat seinustalla jo. Päivällä harmaapäätikka innostui lämmöstä ja päästeli huutosarjaansa metsässä. Merikotkat viihtyivät korkealla kirkkaalla taivaalla. Ensimmäiset mustarastaat auringon laskiessa kuusenlatvoissa laulamassa. Kun rastas lopetti aloitti lehtopöllö. Lumen pinta kovettuu öisin kantavaksi liikkua. Täysikuu.
Hei laitettaisiinko edes maakunta mistä havainto on? Kevät kun edistyyniin eri tahtiin Uudellamaalla ja Koillismaalla. Itse jo odottelen Keski-Pohjanmaalla joutsenten saapumista minä päivänä hyvänsä. Yleensä viikolla kymmenen ovat tutussa sulassa, mutta sitä ennen jo Lestijoen sulissa paikoissa. Koskikarojakin sillä joella vielä luulisi olevan ennen Norjaan muuttoa.
Viimeksi muokannut Ursus, 03 Maalis 2021 09:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Naakat on alkaneet pitämään ääntä savupiipun nokassa. Täytyy laittaa muutamaan ilmahormiin kanaverkosta rutisteltu hässäkkä, yksi sellainen on jo parin vuoden takaa, mutta tiedän että joku hormi on naakan tai naakkojen nukkumispaikkana koska viime kesänä piipussa oli yöllä elämää. Melkoisen varmasti se on yläkerran makkarin lyhyt ilmahormi joka päättyy makkariimme. Risupesää hormissa ei kuitenkaan ole ja sellainenhan voi olla näiltä sivuilta lukemani perusteella todella hankala purkaa. Muillakin linnuilla on selkeästi kevättä rinnassa, mahotonta meininkiä.
Koska korona on Hesassa niin minä tarkkailen luontoa edelleen Porvoon saaristossa. Palokärki löytänyt mahtavan rumpupuun ja muutenkin aktivoitunut kaivelemaan koloja pihaleppiin.Aaro kirjoitti:Joutsen otti lentokierroksen lähiselällä vaikka jäässä onkin. Parissa salmessa sulaa, meni ehkä sinne odottelemaan.
Aamulla oli portaan edessä monta lapiollista kuusenkäpyjä. Pihakuuseni ovat talon toisella puolella, mutta kova tuuli oli riipinyt kävyt latvoista ja heittänyt ne katon yli. Katu oli täynnä karisseita oksia.
On ollut koppuraiset liisterikelit. Taidanpa odottaa, että parhaillaan satava lumi peittää niin karkean lumen kuin roskatkin, että pääsee purkkivoiteilla. Meillä latuja hoidetaan kyllä huolellisesti.
On ollut koppuraiset liisterikelit. Taidanpa odottaa, että parhaillaan satava lumi peittää niin karkean lumen kuin roskatkin, että pääsee purkkivoiteilla. Meillä latuja hoidetaan kyllä huolellisesti.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
Eilen tuli lunta niin sakeaan tuulessa vaakasuoraan että tuskin naapuritaloa näki. Aamulla oli 15 cm uutta lunta lykättävänä ja sen jälkeen tullut vielä pari senttiä, eli sellainen kevät. No - uusi lumi vanhan lumen surma. Toissapäivänä oli kantohanget ja auringonpaiste.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
-
- Viestit: 874
- Liittynyt: 02 Helmi 2009 20:57
- Paikkakunta: Tampere