Miksi kaikki uudet rinkat putkia ilman sivutaskuja?
Kai tuohon sivutaskuttomaan putkimallisen rinkan kehityssuuntaan on yksi syy kevytvaellus, jossa itse kantovälinekin koetetaan muiden varusteiden vähentämisenkin ohessa saada mahdollisimman kevyeksi. Näin ystävän luona ulkomailta ostetun rinkan joka muistutti materiaaliltaan sellaista auringonkukkasiemensäkin materiaalia. Rinkka oli yksi suusta kanoottipussin lailla suljettava säkki jossa lisäksi lantiovyö ja kantoviillekkeet. Ulkotaskuina oli vain kaksi pienehköä verkkopussia alakulmissa. Minimalistivaeltajan unelmareppu ja painoakin oli mitättömän vähän.
Itsekin olen koettanut keventää kuormaa, mutta noin minimalistinen ei viehätä. Kun on tottunut 906 rinkan neljään sivutaskuun, alataskuun ja yläläpän päällä olevaan taskuun sekä majoitteen kiinnittämiseen yläkaareeen, tuntuu vaikealta ajatella pussin mallisen rinkan pakkaamista ja päivittäistä käyttöä.

Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Kyllähän rinkassa pitää olla riittävän suuret sivutaskut, kuten tässä.
Ratkoin vanhat termospullon vetoiset taskut pois ja lisäsin tilalle Ortliebin 25 litran vetoiset kuivasäkit molemmille puolille. Tuli 50 litraa lisää tilaa ja vielä vesi pysyy poissa sivu"taskuista".
Ratkoin vanhat termospullon vetoiset taskut pois ja lisäsin tilalle Ortliebin 25 litran vetoiset kuivasäkit molemmille puolille. Tuli 50 litraa lisää tilaa ja vielä vesi pysyy poissa sivu"taskuista".
-
- Viestit: 957
- Liittynyt: 14 Elo 2007 14:12
- Paikkakunta: Hki
Minä laitan osan tilpehööreistä vyölaukkuun (vanha Retki pro, jota ei ole näkynyt kaupoissa aikoihin). Se on tosi kätevä niin vaelluksilla kuin päiväretkilläkin. Litteässä osassa on kartat, kompassi, patukoita yms. ; isossa osassa on vaihtelevasti pokkari, taittomuki, lääkkeet, pikku vesipullo, ylimääräinen objektiivi järjestelmäkameralle, kameran akkuja, nenäliinoja, pipo, hansikkaat jne. Ison osan sisällä on pieni vetoketjullinen tasku, jonne mahtuvat kännykkä, avaimet ja pieni lompakko. Tavarat ovat heti saatavilla eikä tarvitse ottaa reppua tai rinkkaa pois selästä. Vyölaukun johdosta takin sivutaskujen käyttö on hankalaa, mutta toisaalta repun tai rinkan vyöhihna hankaloittaa taskujen käyttöä joka tapauksessa.
Tyyli ennen kaikkea!
-
- Viestit: 874
- Liittynyt: 02 Helmi 2009 20:57
- Paikkakunta: Tampere
tekstiiliurheilija kirjoitti:Minä laitan osan tilpehööreistä vyölaukkuun (vanha Retki pro, jota ei ole näkynyt kaupoissa aikoihin). Se on tosi kätevä niin vaelluksilla kuin päiväretkilläkin. Litteässä osassa on kartat, kompassi, patukoita yms. ; isossa osassa on vaihtelevasti pokkari, taittomuki, lääkkeet, pikku vesipullo, ylimääräinen objektiivi järjestelmäkameralle, kameran akkuja, nenäliinoja, pipo, hansikkaat jne. Ison osan sisällä on pieni vetoketjullinen tasku, jonne mahtuvat kännykkä, avaimet ja pieni lompakko. Tavarat ovat heti saatavilla eikä tarvitse ottaa reppua tai rinkkaa pois selästä. Vyölaukun johdosta takin sivutaskujen käyttö on hankalaa, mutta toisaalta repun tai rinkan vyöhihna hankaloittaa taskujen käyttöä joka tapauksessa.
Tuollainen vyölaukku todella kiinnostaisi minuakin! Uskomattoman tilavalta kuulostaa. Eikö sinulla ole siitä kuvaa? Vahinko, jos tuollaisia ei enää ole missään saatavana, kävisin heti hypistelemässä.
Ei mattipapan kysymä laukku, mutta entäs tällainen? https://www.tuontitukku.fi/tuote/rapala ... 677267623/
-
- Viestit: 874
- Liittynyt: 02 Helmi 2009 20:57
- Paikkakunta: Tampere
-
- Viestit: 957
- Liittynyt: 14 Elo 2007 14:12
- Paikkakunta: Hki
https://tekstiiliurheilija.kuvat.fi/kuv ... aukku+pro/
Laukku on 28 cm leveä, 19 cm korkea ja 10 cm syvä. Vyötäröhihnassa on myös pieni tasku, johon mahtuu vanhanaikainen kännykkä : korkeus 12 cm, leveys 5 cm ja syvyys 3 cm.
Osaisikohan vaikka suutari tai ompelija tehdä vastaavan vyölaukun.
Laukku on 28 cm leveä, 19 cm korkea ja 10 cm syvä. Vyötäröhihnassa on myös pieni tasku, johon mahtuu vanhanaikainen kännykkä : korkeus 12 cm, leveys 5 cm ja syvyys 3 cm.
Osaisikohan vaikka suutari tai ompelija tehdä vastaavan vyölaukun.
Tyyli ennen kaikkea!
-
- Viestit: 874
- Liittynyt: 02 Helmi 2009 20:57
- Paikkakunta: Tampere
Kokeileppa mattipappa tuota meillä kun seuraavan kerran kuljet ohi. Tilasin juuri tuolta tuontitukusta mainitun laukun kun oli niin hyvä alenneustarjous eli 70%. Jos tuo ei sovellu omaan käyttöön niin annan samantien kalastusta harrastavalle seuraavalle sukupolvelle.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Minulla oli vastaava zydeemi kaytossa, 2 x Tatonkan 8L irtotaskut. solakan 72 L (1600g) rinkan sivuille. 88 litraan sai jo sapuskatkin mukaan.johtamaa kirjoitti:Kyllähän rinkassa pitää olla riittävän suuret sivutaskut, kuten tässä.
Ratkoin vanhat termospullon vetoiset taskut pois ja lisäsin tilalle Ortliebin 25 litran vetoiset kuivasäkit molemmille puolille. Tuli 50 litraa lisää tilaa ja vielä vesi pysyy poissa sivu"taskuista".
- toisessa vain ruokaa, ja kun se tyhjeni, niin pyykkipussiksi ja kun sen sai rinkan sisaan mahtumaan (vajaana), niin se toinen irtotasku yla-lapan alle
... symmetria ennenkaikkea
Erikoiskäyttöön erikoisia ratkaisuja. Taidat kantaa paljon muutakin, kuin normaalit vaellus kamat. Itse pärjään hyvin 70 litraisella repulla johon menee helposti 2 viikon safkat sisään.... Jotkut taitaa vaeltaa alle 50 litran repuilla....johtamaa kirjoitti:Kyllähän rinkassa pitää olla riittävän suuret sivutaskut, kuten tässä.
Ratkoin vanhat termospullon vetoiset taskut pois ja lisäsin tilalle Ortliebin 25 litran vetoiset kuivasäkit molemmille puolille. Tuli 50 litraa lisää tilaa ja vielä vesi pysyy poissa sivu"taskuista".
"This is my nature, who I am
If you don´t like it, here I stand"
If you don´t like it, here I stand"
Normaalin vaellusvarustuksen lisäksi kun pitää kuljettaa kuvauskalusto. Akkuja, virtapankkeja, objektiiveja jne. Viimeisimmällä reissulla kaveri onneksi kantoi koko reissun jalustaa. Se kun painaa jo yksistään viisi kiloa. Rinkkaa ei tullut punnittua, mutta jaksoin sen juuri ja juuri kantaa.Micke kirjoitti:
Erikoiskäyttöön erikoisia ratkaisuja. Taidat kantaa paljon muutakin, kuin normaalit vaellus kamat. Itse pärjään hyvin 70 litraisella repulla johon menee helposti 2 viikon safkat sisään.... Jotkut taitaa vaeltaa alle 50 litran repuilla....