Metsästysonnettomuus UKK-puistossa, pyöräilijä menehtynyt

Hanu
Viestit: 3991
Liittynyt: 03 Heinä 2007 14:30

Viesti Kirjoittaja Hanu »

Minä olen aina asennoitunut missä tahansa retkeillessäni (paitsi omissa metsissä), että olen kylässä. Etelässä on aikoja sitten omistajuus kirjattu maarekisteriin ja sitä kautta selvempää. Pohjoisessa maata ei ole omistettu, vaan erilaisia nautintoja ja maanomistus onkin isolta osin nykyään valtion. Kuitenkin tätä valtionmaata on käytetty ihmisten nautintana edelleen, joka ilmenee paikallisten suurempina oikeuksina. Vaikka maan juridinen omistaja on valtio, niin koen siis paikallisilla asukkailla olevan tietynlainen isännyys maahan. Minä muualta tullut olen vieraana ja käyttäydyn niin. En ymmärrä enkä pidä monista asioista lapin kairoilla, mutta en koe oikeutena suuremmin meteliäkään pitää, jos isäntäväki niin haluaa asioiden olevan. Olen vain vieraana ja minun pitää sopeutua isäntäväen elämään. Sopu kuitenkin sijaa antaa ja kaikki kyllä mahtuu kairoille. Retkeilijä ei tuppaa itseään metsästyksen sekaan eikä paikallinen suuntaa laukaustaan vaaraa aiheuttaen. Käytännössä retkeilijä karkoittaa riistan ja metsästäjän ei kannata metsästää ihmisten joukossa. Nyt on sattunut ikävä onnettomuus, mutta ei siitä kannatta vetää liian isoja johtopäätöksiä.


hannes
Viestit: 10776
Liittynyt: 12 Tammi 2006 10:06

Viesti Kirjoittaja hannes »

hannes kirjoitti:
mkalima kirjoitti:
hannes kirjoitti: Kalastuoikeuksia on lupauksista huolimatta paikallisilta vähennetty, tuntuu väärältä. Ainakin syyn pitää olla painava.
Eikö koko Teno mennyt juuri kalastuskieltoon.
Käsitin Ykkösaamun lähetyksestä, että nyt tarkoitettiin vain UKK:n kansallispuiston aluetta.
Tenon kalastuskielto tulee toteutuessaan koskemaan jokaista!
Tarkemmin ajatellen, vaikka Ykkösaamussa yhtenä aiheena oli metsästys /metsästyskielto UKK:ssa tapahtuneen jälkeen, ruodittiin hiukan kalastusrajoituksiakin - ennenkaikkea niiden heikennyksiä paikallisille- ehkä tarkoitettiin sitä viimeisintä kalastuslakia, joka oli lappilaisille huono. Se laki koskee kylläkin myös kaikkia muitakin kuin kp:n vesistöjä.
omat polut
Viestit: 4209
Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja omat polut »

Killa muuten itku ja parku kuuluisi Kehä ykköselle asti jos etelän turisti ei enää nousisi pohjoiseen. Korona jo antoi esimakua.
Avatar
mkalima
Viestit: 2207
Liittynyt: 02 Maalis 2007 22:30
Paikkakunta: Raisio

Viesti Kirjoittaja mkalima »

omat polut kirjoitti:Killa muuten itku ja parku kuuluisi Kehä ykköselle asti jos etelän turisti ei enää nousisi pohjoiseen. Korona jo antoi esimakua.
Etelän turisti on Lapin arvokkain riista. Kaikenmaailman lohet, riekot ja metsot ovat nappikauppaa siihen verratuna. :D
Avatar
Eräkulkuri
Viestit: 3118
Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56

Viesti Kirjoittaja Eräkulkuri »

omat polut kirjoitti:Killa muuten itku ja parku kuuluisi Kehä ykköselle asti jos etelän turisti ei enää nousisi pohjoiseen. Korona jo antoi esimakua.
Kyllähän se itku ja parku kuului täällä etelässä, kun THL suositteli:"Nyt ei ole aika lähteä Lappiin lomailemaan". Että näin se oikeasti meni.
Elämä opettaa, varsinkin eräelämä
omat polut
Viestit: 4209
Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja omat polut »

^Ei muuten mennyt, turisti nousi hyvin ja täytti kaikki vuokramökit ja hotellitkin puolilleen. Ainoa parku oli konkurssivaarassa olevista Lapin matkailuyrityksistä, ugri kun ei poroajelua osta.
amatööri
Viestit: 3492
Liittynyt: 05 Kesä 2009 07:20

Viesti Kirjoittaja amatööri »

Kovasti on pohjoisessa porukkaa ollut liikkeellä pitkin kevättä. Ja täälläpäin™ ainakin lekurit kiittelee vastuullisesta käyttäytymisestä tuon prkleen koronan kanssa. Toistaiseksi pääsiäisestä tuntuu väki päässeen suht vähällä. Tuulimyllytyömaat pahimpia viruslinkoja nyt.

Ja osittain aiheeseen....onneksi ei ole kuulunut noita ylimielisiä kehoituksia retkeilijöiden pysymisestä pois metsistä omiin korviin metsästäjiltä joiden seuroille on tullut maita vuokrattua,loppuis sopimukset kyllä saman tein ja monelta muultakin.
-Umpikännissä kaikki näyttääkin niin selvältä-
Egsise
Viestit: 49
Liittynyt: 12 Syys 2009 11:16
Paikkakunta: Kittilä

Viesti Kirjoittaja Egsise »

Mustola kirjoitti:Eikö olisi oikein, että retkeilijöiden pääsy kansallispuistoihin rajoitettaisiin metsästysaikana vain johonkin tunturikeskusten lähimaastoihin. Jo sen vuoksi, että vanha sompiolaiinen erä perinne on suorastaan Unescon maailmanperintöstatuksen arvoinen ikiaikainen jatkumo. Maalinnun pyynti itäkairassa on kulttuuriteko. Toisin kuin häiriöretkeily jota voi verrata siihen kun feikkiretkeilijä pukeutuu feikki saamen pukuun. Antaa paikallisten jatkaa Sompion eränkävijöiden jalanjäljissä. Pysytään me etelän vetelykset omilla tanhuvilla. Mehän olemme jo kylliksi ryöstäneet Lappia. Kemijoki on muisto entisestä, lohi ei nouse ja etelä ryöstää sähkön. Jängät on hukutettu vesimassojen alle ja vielä pitäisi paikalliset häätää helvettiin, että etelän vetelys saa harrastella Sompiolaisen eräeläjien kulttuurista omimista. Sama riistoa joka kohdistuu saamelaiseen elämänmuotoon on tämä itälapin eräelämän omiminen. Sompion moitamiesten polut kuuluvat heidän jälkeläisilleen, eikä ahneille etelän kulkijoille.
Olen samaa mieltä.
Jos joku kuitenkin on himovaeltaja niin Lappiin on helppo muuttaa niin saa liikkumisoikeudet.
MrKnowItAll kirjoitti:Kiintoisaa, että 25 kilon rinkkoja viikkokausia kantavia ja 50 kilon ahkioita vetäviä retkeilijöitä nimitellään veteliksi, kun keskivartalolihavat paikalliset eivät pääse maastossa minnekään ilman mönkijää, maastomoottoripyörää tai moottorikelkkaa.

Kumpi lienee suurempi leiväntuoja Lapissa, linnustus vai matkailu?

Muistaakseni me rintamaitten asukkaat lahjoitamme jo nyt pohjoisen vetelyksille 8000-16000€ vuodessa kullekin, kun eivät kykene itseään ja yhteiskuntaansa siellä elättämään. Olenko ymmärtänyt käsitteen "ryöstö" jotenkin väärin päin?

Minä pitäisin etelän elättinä suuni kiinni.
Lappihan pärjäisi hyvin itsenäisenä valtiona, Kemijoki tuottaa kaiken lappilaisten käyttämän sähkön ja metsissä on kiinni rahaa valtavat määrät.
Kaivoksiakin on.

Metsästys on virkistäytymistä, aivan kuten eteläläiselle vaellus(koska sillä ei ole metsästysmahdollisuutta niin ei ole metsästyslupiakaan).
mkalima kirjoitti:
Eräkulkuri kirjoitti:On ikävää nähdä näin ylimielistä keskustelua syrjäseutujen asukkaita kohtaan,...
Ja ihan sama toisinpäin. On varsin ikävää, että erähenkisiäkin kaupunkilaisia pidetään lähinnä haittaeläiminä lappi/lappalaisten "ikiaikaisissa" erämaissa. Siedetään paksun lompakon takia.
Totuushan on että rahalla mielipiteet muuttuvat vaikka turisti on haittaeläin.
Vaeltaja, murtomaahiihtäjä, mökkiasuja, repussa omat eväät.
Aivan eri tapa käyttää rahaa kuin moottorikelkkailija, laskettelija, hotelliasukas, joka ostaa palveluita.

Ikävästi kylläkin ne on etelän miesten firmoja ja hotelleja joihin se raha virtaa, työntekijät ovat eteläläisiä sesonkityöntekijöitä.

Käyttäkää sitä rahaa niin asenteet muuttuvat.
Aaro
Viestit: 2409
Liittynyt: 12 Tammi 2010 16:30

Viesti Kirjoittaja Aaro »

Egsise kirjoitti:
Käyttäkää sitä rahaa niin asenteet muuttuvat.
Mutta mitä sivistystä pakoon lähtevä retkeilijä voisi rahallaan ostaa niin että se hyödyttäisi lappilaista metsien miestä?

Paljon ei tule mieleen, mutta metsähallituksen retkeilyalueiden puu ja hoitotyöt pitäisi ainakin hoitaa paikallisin voimin eikä tuottaa esim klapeja Keskisuomen korkeudelta.
J_u_k_k_a
Viestit: 98
Liittynyt: 11 Elo 2017 10:02
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja J_u_k_k_a »

Ehdollinen vankeus. Melko lievä rangaistus, sanoisin.

HS: Maasto­pyöräilijän ampunut metsästäjä sai ehdollisen vankeus­tuomion
omat polut
Viestit: 4209
Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja omat polut »

^Erittäin lievä törkeästä kuolemantuottamuksesta, metsästysoikeuden menettämisestä ei jutussa puhuttu mitään, ase tietysti lähti valtiolle.
Ursus
Viestit: 9551
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Lehdet kertovat tuomiosta jotain, mutta saattavat jättää jotain myös kertomatta kuten mahdollinen metsästysoikeuden menettäminen. Aika näyttää valittaako syyttäjä tuomiosta hovioikeuteen.
IS uutisessa mainitaan ensimmäistä kertaa metsästykseen osallistunut pystykorva, ainakaan ei ole aiemmin silmiin sattunut.
Tuomion ankaruudesta en osaa arvioita esittää muuten, mutta maksettavaa tuli 42 000 + omat asianajokulut sekä aseen menetys valtiolle. Suurinta tuomiota mies taitaa kantaa omallatunnollaan, joten en usko kovin herkästi enää metsästystä jatkavan vaikka luvat saisi pitääkin.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
omat polut
Viestit: 4209
Liittynyt: 19 Tammi 2006 21:32
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja omat polut »

^Oli se koira mainittu aikaisemminkin, sivuseikka sinänsä.
Avatar
mkalima
Viestit: 2207
Liittynyt: 02 Maalis 2007 22:30
Paikkakunta: Raisio

Viesti Kirjoittaja mkalima »

J_u_k_k_a kirjoitti:Ehdollinen vankeus. Melko lievä rangaistus, sanoisin.
Minusta varsin asiallinen tuomio. Teko oli huolimattomuutta, mutta ei lainkaan tahallinen. Kyllä se pitää näkyä tuomiossa, että kyse oli loppujen lopuksi onnettomuudesta. Kyllä tämä tapaus ja asian saama julkisuus herättää metsästäjät pohtimaan harrastuksen vaaroja.
Avatar
mkalima
Viestit: 2207
Liittynyt: 02 Maalis 2007 22:30
Paikkakunta: Raisio

Viesti Kirjoittaja mkalima »

Ursus kirjoitti:Lehdet kertovat tuomiosta jotain, mutta saattavat jättää jotain myös kertomatta kuten mahdollinen metsästysoikeuden menettäminen.
Voiko sellaista edes menettää? Kyseessähän on paikkakuntalainen, jolla metästysoikeus ihan asuinkunnan puolesta.
Vastaa Viestiin