Kemihaaran alueen kelkkaurat
-
- Viestit: 524
- Liittynyt: 06 Huhti 2008 20:42
Yleensä Kemihaarasta on jotain uraa ollut Vieriharjuun ja Korvatunturin suuntaan sekä Manto-ojalle löydettävissä. Ja toki Jaurullekin päin jos ei mee umpeen soilla.
Nyt on ollut kait sen verran talvista, että luulis joulun aikaan jokijäätäkin löytyvän ylityksiin. Mun kokemukset paremminkin Jaurun suunnasta.
Nyt on ollut kait sen verran talvista, että luulis joulun aikaan jokijäätäkin löytyvän ylityksiin. Mun kokemukset paremminkin Jaurun suunnasta.
Viikolla 1/2019 hiihdeltiin tuollapäin ja uraa löytyi Kemihaarasta Vieriharjulle ja Rakitsanojalle asti, Vieriharjulta taas pääsi uraa Manto-ojalle (selällekkin ois päässy) ja Manto-ojalta taas uria myöten pääsi Kemihaaraan. Tuolloin ei ollut minkäännäköistä hankikantoa, joten urat olivat ns. ihan jees.
Onko Kemihaaraan johtava autotie edelleen säännöllisesti kunnossapidettävä? Siis että tie aurataan lumisateen jälkeen ajettavaan kuntoon?
Tarkoitus on lähteä ensi keväänä sinne päin kiertelemään, mutta voiko käydä niin, että jäädään Kemihaaran parkkipaikalle päiväkausiksi odottelemaan tien avaamista. Käytettävissä on tavallinen etupyörävetoinen Toyota.

Kopio UKK puiston ajankohtaista osiosta:
Kemihaaran parkkipaikkaa pidetään talvella auki, mutta tie aurataan vasta, kun uutta lunta on tullut vähintään 15 cm. Kemihaaran parkkipaikan lämmitystolpat eivät ole käytössä.
Kemihaaran parkkipaikkaa pidetään talvella auki, mutta tie aurataan vasta, kun uutta lunta on tullut vähintään 15 cm. Kemihaaran parkkipaikan lämmitystolpat eivät ole käytössä.
Maailman suurinta viisautta on jälkiviisaus, valitettavasti sitä ei voi käyttää etukäteen.
"vaikkapa hulluna pidettäisiin"
https://timokokairankiertaja.blogspot.com/
"vaikkapa hulluna pidettäisiin"
https://timokokairankiertaja.blogspot.com/
Suosittelen hakemaan Biltemasta parillakympillä lumiketjut. Tuli viime maaliskuussa huolella testattua ne vekottimet Naruskan mökki- ja metsäteillä. Ihan ehdoton talvivaruste retkeilijän henkilöautossa!Ben kirjoitti: ..mutta voiko käydä niin, että jäädään Kemihaaran parkkipaikalle päiväkausiksi odottelemaan tien avaamista. Käytettävissä on tavallinen etupyörävetoinen Toyota.
Auto kynti oven alareunaa myöden yöllä tuiskunneessa lumessa, mutta kyllä sitä vaan notkojen ja vaarojen takaa tultiin auratulle tielle. Ilman ketjuja olisi ollut tekemätön paikka, vaikka olikin pakasta vedetyt hakkapelittanastat alla. Luistonestot sun muut himmelit pois päältä ja pysähtyminen sallittu vain tasamaalla ja alamäkeen.
Puuhuolto on tehty Peuraselkään, Peskihaaraan, Manto-ojalle sekä Mantoselkään jo helmikuun alussa 2020. Tämä kannattaa muistaa, jos meinaa hyödynnellä huoltopolanteita helmikuussa. Yksi tuulinen pyrypäivä peittää huolto jäljet helposti.
En tiedä tehdäänkö Tahvon huolto Kemihaaran suunnasta, mutta otaksuisin "Vongoivan männiköiden" laanilta löytyvän vielä Tahvolle halkoa tämän vuoden.
En tiedä tehdäänkö Tahvon huolto Kemihaaran suunnasta, mutta otaksuisin "Vongoivan männiköiden" laanilta löytyvän vielä Tahvolle halkoa tämän vuoden.
"This is my nature, who I am
If you don´t like it, here I stand"
If you don´t like it, here I stand"