Historiaa
Niinkuin Rastigaissa ylla sanoo, niin Kuusamon lapinkylat kuuluivat Lappiin - ja olivat myos niista suurimmat.
Kalevan jutussa on mielenkiintoinen viittaus muuhunkin Lappiin kuin niihin kahteen, jotka tulivat Suomelle (Venajalle) neljan jaadessa Ruotsille (verotusteknisia aluejakojahan nuo olivat):
"Kuusamo on historiallisesti osa Kemin Lappia ja Lapinmaata. Lapin brändin kehittämisessä tulevaisuudessa suuret kysymykset ovat kuitenkin Moskovan Lapin eli Kuolan niemimaan matkailun kehittäminen globalisaation edetessä. Tällöin Kemin Lapin alue on luonteva silta Moskovan Lappiin, Muurmannin tielle."
Vaikkei kansallispuistoyhteistyo nykyisen rajan molemmin puolin ole mitaan suurempia muotoja saanutkaan, niin tulkoon mainituksi, etta rajaa - kerrankin - yhteistuumin maariteltaessa ainoa suurempi poikkeus, jonka tsaarin asettama rajakomissio teki, oli Paanajarven kylien tunnustaminen suomalaisten asuttamiksi, kun muuten seurattiin aikalailla vedenjakajaa.

-
- Viestit: 2603
- Liittynyt: 18 Elo 2010 19:17
Ok! Mielestäni on hupaisaa että uhrataan ajatuksia siihen että mitä lääniä tämä ja tämä paikka on. Ainahan alfat ja muut humalaiset herrat ovat piirrelleet erinäisiä viivoja kartoille että tuo kuuluu siihen ja tuo tuohon. Eivät menneet heimot ole välittäneet rajoista tuon taivaallista vaan peuraa on ajettu monttuun siellä missä otollista on. Sehän on silkkaa paskaa että orjaillaan nyt näitä nykyisiä keksittyjä lääninrajoja eikä nähdä asioita laajemmin. Eikö se lannan ja lapin raja ole aikojen saatossa ollut riippuen siitä onko jompi kumpi päässyt niskan päälle ja sen mukaan raja elänyt. Sehän on maailman laki että kännisten sotaherrojen mielivaltaisesti sopimat rajat ovat vain tilapäisiä, niitä siirretään elinkeinorakenteen ja rahan ym. vallan muutosten perään säännöllisesti.
Pakinoitsija
-
- Viestit: 2603
- Liittynyt: 18 Elo 2010 19:17
Termi "Lappi" on ilmeisesti viime vuosikymmeninä saanut jonkinlaisen mystisen auran yllensä markkinakoneiston työn seurauksena että jollain tapaa olisi sitten kai suositeltavaa pyrkiä olemaan hieman tai ainakin wanna-be lappilainen. Onko häpeällistä tai paheksuttavaa olla olematta lappilainen, ei sentään? Sillä tuo lappilaisuus on kunkin sierainparin korvien välissä oleva asia ja kukaan auktoriteetti ei sinua velvoita olemaan kehuttava lappilainen tai vaihtoehtoisesti moitteet ansaitseva ei-lappilainen?
Pakinoitsija
-
- Viestit: 719
- Liittynyt: 12 Joulu 2008 11:31
- Paikkakunta: Keskisessä Suomessa
-
- Viestit: 2603
- Liittynyt: 18 Elo 2010 19:17
Vouhtujoesta on luvassa juttua seuraavassa Erä-lehdessä. Tämä on se joki jonka latvalle vihaiset, väkivaltaiset joukkiot ovat hakeutuneet siirtyessään toiseen mereen laskevaan vesistöön ryöstelemään, kostamaan ja kaupantekoonkin kai.
"Vouhtujoki on pala erähistoriaa" Erä ilmestyy 17.10.2018
On erittäin lohdullista, ettei nykypäivänä Vouhtujokea melota hampaat irvessä keihäs tanassa vaan virkistäytymisen nimissä vain

- Viestit: 514
- Liittynyt: 11 Helmi 2012 23:31
- Eräkulkuri
- Viestit: 3144
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56
Tuosta Kuusamon historiasta.
Lapin Raja on mennyt Närängästä Hietasalmeen, ainakin karkeasti. Kruunu on sitten luvannut vapautuksen ruotuväenotosta (armeija) ja muistaakseni 15 vuoden verovapauden uudisasukkaille. Kuusamo on sitten nopeasti asutettu uudisasukkaiden toimesta ja tämä on taustana sille että olemme geenitutkijoille mielenkiintoista porukkaa Uudisasukkaat sitten osin kai syrjäyttivät ja osin yhtyivät saamelaisiin. Aikakauteen liittyy sellainen mielenkiintoinen knoppitieto että suurporonhoito alkoi melko nopeasti uudistasukkaitten toimesta ja lähes kaikilla oli poroja. Suomen nykyisellä kamaralla tapahtuma oli vain vähän sen jälkeen kun suurporonhoito levisi Norjasta Enontekiön seudulle. Poronliha kelpasi vientituotteeksi ja poro muutenkin sopi hyvin erätalonpojan talouteen liikkumavälineeksi ja vetojuhdaksi kaukaisilta niityiltä noudettaville heinille.
Joidenkin lähteitten mukaan Ruotsin ja Venäjän välinen raja oli tarkasti tiedossa Närängästä pohjoiseen, toisten taas ei ja rajankäynti olisi vasta 1800-luvulla tehty Närängästä pohjoiseen. Koulukirjojen mukaan se meni Iivaaran kautta, oma arvioni on että se sutaistiin sitä kautta koska se sattui sen aikaisissa kartoissa olemaan. Edelleen spekuloin että Venäjän ja Ruotsin hallitsijoiden suurin huoli ei liene ollut muutama tiettömän taipaleen takana ollut kuusamolainen ja se kummalla puolen rajaa asuivat.
No onko Kuusamo sitten tänään Lappia? Luulen että useimmille kuusamolaisille asia on yksi hailee. Kuusamolaiset eivät varmaan mieti ovatko he kainuulaisia vai lappilaisia. He ovat omasta mielestään kuusamolaisia ja koko kysymys on epärelevantti. On siellä yksi wannabe-saamelainen joka lehtiin aina kirjottelee, mutta saa selän takana lähinnä tirskuntaa. Sillä identiteetillä kun ei oikein mitään etua saa kun kaikki maatkin on Kuusamossa jaettu kuusamolaisille. Toki valtio on niitä myöhemmin suojellut mutta korvausta vastaan.

Kuusamo kuuluu nykyään Koillismaa nimiseen alueeseen, johon kuuluvat myös Posio, Taivalkoski ja Pudasjärvi. Ei Kainuuseen. En tiedä onko joskus historian saatossa ollut osa Kainuuta vai ei. Itsestäni tuntuu oudolta, että Kuusamoa puhutaan Lappina. Kuusamohan on Oulun lääniä. Posio sentää on Lapin läänissä, mutta sekin on vasta Lapin porstuassa.
Ehkäpä Kuusamon kytkeminen Lappiin on matkailuun liittyvä imago juttu.

Luonnon puolesta Kuusamon ylänkö luetaan metsälappiin, vaikka maakuntana kuuluukin Pohjois-Pohjanmaahan. Omasta mielestä Kuusamo on kyllä enemmän Lappia kuin Pohjanmaata. Ajatelkaa, että Limingan niityt Pohjois-Pohjanmaan jokilaaksot ja Kuusamon ylänkö aivan erilaisina ympäristöinä kuuluvat samaan maakuntaan. Koillismaa on asiallinen ja muusta maakunnasta poikkeavaa aluetta kuvaava onnistunut ilmaisu.
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
https://www.google.com/maps/place/Lappi ... 6438?hl=fi
Kyllä Kuusamo ja Ruka kuuluvat selvästi Lappiin. Joku vain on mokannut kun vetänyt tuon rajan Kuusamon länsipuolella ylös sen sijaan että jatkaisi suoraan Kemista kohti rajaa.

Kuusamolaiset päättivät aikoinaan itse, että haluavat kuulua Lapin sijasta mieluummin Oulun lääniin. Raha ilmeisesti houkutti.StefanG kirjoitti:https://www.google.com/maps/place/Lappi ... 6438?hl=fi
Kyllä Kuusamo ja Ruka kuuluvat selvästi Lappiin. Joku vain on mokannut kun vetänyt tuon rajan Kuusamon länsipuolella ylös sen sijaan että jatkaisi suoraan Kemista kohti rajaa.
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
- Eräkulkuri
- Viestit: 3144
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56
- Eräkulkuri
- Viestit: 3144
- Liittynyt: 19 Tammi 2006 08:56
-
- Viestit: 141
- Liittynyt: 31 Heinä 2013 09:13
Kuusamo kuuluu Oulun lääniin, samoin maakunnista pohjois-pohjanmaahan ja siellä ns. koillismaan kuntiin.
Kuntalaiset ovat tehneet useaan kertaan aloitteen läänin rajan muuttamisesta Kuusamon eteläpuolelle. Tottakai Kuusamo haluaisi kuulua Lappiin jo matkailuimagon vuoksi ja olisi siitä kai jossain vaiheessa ollut myös taloudellista hyötyä. Tuo on todellakin katkera paikka … kuulua nyt Pohjois-Pohjanmaahan ja vieläpä napapiiri sattuu kulkemaan muutaman kilometrin kunnan rajan pohjoispuolella.