Tässä on parin vuoden sisällä tullut useampia ruumiita ja melkein sellaisia. Muistelen myös lukeneeni, että pelastuslaitosten saamat hälytykset erämaasta, jotka ovat johtaneet toimenpiteisiin, ovat lisääntyneet.
Mistä tämä huono kehitys johtuu? Onko asenteissa vika? Näissä vakavammissa tapauksissa oli kyse vanhemmista ihmisistä, sattumaa? Vai onko kyse tilastoharhasta, enemmän vaeltajia --> enemmän tapauksia?
Mutta vastaavat tapahtumat olivat 20-30 vuotta sitten äärimmäisen harvinaisia, vai muistanko väärin?
Miksi onnettomuudet ovat lisääntyneet?
-
Pertti Kurki
- Viestit: 1571
- Liittynyt: 19 Joulu 2008 11:36
-
KaukoAntero
- Viestit: 573
- Liittynyt: 22 Heinä 2008 13:03
- Paikkakunta: Pori / Helsinki
Löytyisiköhän mistään tilastoa maastossa loukkaantuneet/ kuolleet vs retkeilijämäärät? Tuskinpa ihan helpolla.
Spekuloidaanpa mahdollisia syitä:
1. Tiedon saanti maastosta on helpottunut. Kun loukkaantumis / hätätilanteessa tieto saadaan useammin viranomaisille, tulee tehtäviäkin enemmän. Ennen saatettiin kontata maastosta pois huonossakin kunnossa, kun muu ei auttanut?
2. Olisiko yleistynyt retkeilytyyli, jossa ei olla varauduttu yöpymään maastossa? Tällöin esim. eksyminen on paljon vakavampi tapaus kuin ennenvanhaan.
3. Onko tosiaan retkeilijöissä iäkkäämpää porukkaa enemmän? Nuoret pystyvät selvittämään mahdolliset ongelmatilanteet voimalla ja kestävyydellä useammin kuin tämmöinen koukkupolvi.
Kauko
Spekuloidaanpa mahdollisia syitä:
1. Tiedon saanti maastosta on helpottunut. Kun loukkaantumis / hätätilanteessa tieto saadaan useammin viranomaisille, tulee tehtäviäkin enemmän. Ennen saatettiin kontata maastosta pois huonossakin kunnossa, kun muu ei auttanut?
2. Olisiko yleistynyt retkeilytyyli, jossa ei olla varauduttu yöpymään maastossa? Tällöin esim. eksyminen on paljon vakavampi tapaus kuin ennenvanhaan.
3. Onko tosiaan retkeilijöissä iäkkäämpää porukkaa enemmän? Nuoret pystyvät selvittämään mahdolliset ongelmatilanteet voimalla ja kestävyydellä useammin kuin tämmöinen koukkupolvi.
Kauko
-
Korpijaakko
- Viestit: 6935
- Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
- Paikkakunta: Etelä-Karjala
- Viesti:
Ihmisten liikkuminen maastossa on muuttunut ja lisääntynyt. Lisäksi tieto kulkee paremmin.
Nämä ovat omia veikkauksiani. Saa olla eri mieltä ja erityisesti esittää faktoja, jos on. Ennen on liikuttu enemmän tutuilla lähialueilla ja usein ehkä myös lähempänä apua. Touhuun on ollut kohtuullinen rutiini: on tunnettu seutu, omat rajat ja tiedetty mistä löytyy lähin tie tai naapurin torppa. Nykyään käyntikertoja tulee harvemmin ja ne ovat usein itselle vieraalla alueella: ei ole rutiinia, seutu on tuntematon, tehdään ehkä virhearvioita rinnastaen aiempaan kokemukseen toisaalta. Absoluuttisesti myös luonnossa huvikseen vierailevien määrä on kasvanut: meitä on enemmän kuin koskaan ja luontoharrastukset ovat kai suositumpia kuin koskaan (absoluuttisilla numeroilla mitattuna). Sitten kun ongelmatilanteita tulee, saadan tieto nykyteknologialla helpommin pelastusviranomaisille eli hälytystenmäärä kasvaa. Ja kun tieto muutenkin kulkee helpommin, me näppäimistön äärellä spekuloijat saamme myös helpommin tämän tiedon märehdittäväksemme.
Voisin lähteä iteroimaan myös ratkaisuehdotuksia tilanteen parantamiseksi jos nuo veikkaukset pitävät paikkansa.
Nämä ovat omia veikkauksiani. Saa olla eri mieltä ja erityisesti esittää faktoja, jos on. Ennen on liikuttu enemmän tutuilla lähialueilla ja usein ehkä myös lähempänä apua. Touhuun on ollut kohtuullinen rutiini: on tunnettu seutu, omat rajat ja tiedetty mistä löytyy lähin tie tai naapurin torppa. Nykyään käyntikertoja tulee harvemmin ja ne ovat usein itselle vieraalla alueella: ei ole rutiinia, seutu on tuntematon, tehdään ehkä virhearvioita rinnastaen aiempaan kokemukseen toisaalta. Absoluuttisesti myös luonnossa huvikseen vierailevien määrä on kasvanut: meitä on enemmän kuin koskaan ja luontoharrastukset ovat kai suositumpia kuin koskaan (absoluuttisilla numeroilla mitattuna). Sitten kun ongelmatilanteita tulee, saadan tieto nykyteknologialla helpommin pelastusviranomaisille eli hälytystenmäärä kasvaa. Ja kun tieto muutenkin kulkee helpommin, me näppäimistön äärellä spekuloijat saamme myös helpommin tämän tiedon märehdittäväksemme.
Voisin lähteä iteroimaan myös ratkaisuehdotuksia tilanteen parantamiseksi jos nuo veikkaukset pitävät paikkansa.
Lisää spekulaatiota: Kun vaellusharrastus alkoi yleistymään, tapahtui se nuorten ja jaksavien toimiesta. Eli harrastuksen alkuaikoina ei ollut vanhoja vaeltajia. Nyt nuo alkuaikojen nuoret ja jaksavat alkavat olla vanhoja.KaukoAntero kirjoitti:3. Onko tosiaan retkeilijöissä iäkkäämpää porukkaa enemmän? Nuoret pystyvät selvittämään mahdolliset ongelmatilanteet voimalla ja kestävyydellä useammin kuin tämmöinen koukkupolvi.
Mutta en ole sitä mieltä että tuo olisi ainoa selittävä tekijä, eli muilla aikaisemmilla kommentoijilla (^) oli hyviä pointteja.
-
KaukoAntero
- Viestit: 573
- Liittynyt: 22 Heinä 2008 13:03
- Paikkakunta: Pori / Helsinki
Löytyisiköhän mistään tilastoa maastossa loukkaantuneet/ kuolleet vs retkeilijämäärät? Tuskinpa ihan helpolla.
Spekuloidaanpa mahdollisia syitä:
1. Tiedon saanti maastosta on helpottunut. Kun loukkaantumis / hätätilanteessa tieto saadaan useammin viranomaisille, tulee tehtäviäkin enemmän. Ennen saatettiin kontata maastosta pois huonossakin kunnossa, kun muu ei auttanut?
2. Olisiko yleistynyt retkeilytyyli, jossa ei olla varauduttu yöpymään maastossa? Tällöin esim. eksyminen on paljon vakavampi tapaus kuin ennenvanhaan.
3. Onko tosiaan retkeilijöissä iäkkäämpää porukkaa enemmän? Nuoret pystyvät selvittämään mahdolliset ongelmatilanteet voimalla ja kestävyydellä useammin kuin tämmöinen koukkupolvi.
Kauko
Spekuloidaanpa mahdollisia syitä:
1. Tiedon saanti maastosta on helpottunut. Kun loukkaantumis / hätätilanteessa tieto saadaan useammin viranomaisille, tulee tehtäviäkin enemmän. Ennen saatettiin kontata maastosta pois huonossakin kunnossa, kun muu ei auttanut?
2. Olisiko yleistynyt retkeilytyyli, jossa ei olla varauduttu yöpymään maastossa? Tällöin esim. eksyminen on paljon vakavampi tapaus kuin ennenvanhaan.
3. Onko tosiaan retkeilijöissä iäkkäämpää porukkaa enemmän? Nuoret pystyvät selvittämään mahdolliset ongelmatilanteet voimalla ja kestävyydellä useammin kuin tämmöinen koukkupolvi.
Kauko
-
Inari74
Jotenkin tuntuu että tämä nykyinen "retkeilyhypetys" ei ole pelkästään hyvä asia. Paljon näkee kirjoituksia jossa ollaan menossa kovalla tohinalla vaeltamaan, vailla mikäänlaista kokemusta. Toki jokainen aloittaa harrastuksensa joskus, mutta tässä tuntuu unohtuvan vanha viisaus: "tyvestä puuhun noustaan".
Laitetaan Fjellun Kebit niskaan, Osprey selkään, parhaat vaelluskengät jalkaan ja Haltia valloittamaan. Onhan se trendikästä, suunnistustaidosta viis ja onhan siellä kämppiä missä nukkua...
Hyvä ja terveellinen harrastus, mutta tuolla asenteella myös vaarallinen. Kohta alkaa sattumaan myös nuoremmille, se on varma asia. Onneksi itse aloitin harrastamisen jo lapsena kotimetsissä, mustat kontiot jalassa, opeteltiin lukemaan karttaa ja käyttämään kompassia ja siitä pikkuhiljaa pidemmille reissuille. Ja nyt olen siinä vaiheessa, että teen talvireissuja yksin teltassa yöpyen.
Tämän kehityskaaren haluavat trenditietoiset kolmekymppiset nykyisin oikaista ja se tietää ongelmia jossain vaiheessa. Yksi vaellus merkityllä reitillä kerran vuodessa, ei juuri kokemusta kartuta enää aikuisiällä. Ja sitten kuitenkin puhutaan "kokeneista vaeltajista", kun 10 vuoden päästä sattuu tapaturma, jopa kuolemia.
Laitetaan Fjellun Kebit niskaan, Osprey selkään, parhaat vaelluskengät jalkaan ja Haltia valloittamaan. Onhan se trendikästä, suunnistustaidosta viis ja onhan siellä kämppiä missä nukkua...
Hyvä ja terveellinen harrastus, mutta tuolla asenteella myös vaarallinen. Kohta alkaa sattumaan myös nuoremmille, se on varma asia. Onneksi itse aloitin harrastamisen jo lapsena kotimetsissä, mustat kontiot jalassa, opeteltiin lukemaan karttaa ja käyttämään kompassia ja siitä pikkuhiljaa pidemmille reissuille. Ja nyt olen siinä vaiheessa, että teen talvireissuja yksin teltassa yöpyen.
Tämän kehityskaaren haluavat trenditietoiset kolmekymppiset nykyisin oikaista ja se tietää ongelmia jossain vaiheessa. Yksi vaellus merkityllä reitillä kerran vuodessa, ei juuri kokemusta kartuta enää aikuisiällä. Ja sitten kuitenkin puhutaan "kokeneista vaeltajista", kun 10 vuoden päästä sattuu tapaturma, jopa kuolemia.
Onko onnettomuudet lisääntyneet kun huomioidaan harrastajien määrän muutokset?
Maailman suurinta viisautta on jälkiviisaus, valitettavasti sitä ei voi käyttää etukäteen.
"vaikkapa hulluna pidettäisiin"
https://timokokairankiertaja.blogspot.com/
"vaikkapa hulluna pidettäisiin"
https://timokokairankiertaja.blogspot.com/
Talvella tapahtuu enemmän kuin kesällä, asiaa on tutkinut Savonia amk:ssa Topi Puronhaara. Luettavissa tuolla. Ihmisten pelastamistehtäviä oli enemmän Lapin matkailukeskuksissa kuin vertailukelpoisissa eteläisen Suomen kaupungeissa.
edit. Jotain tilastoja on olemassa tuolla:
https://prontonet.fi/Pronto3/online1/OnlineTilastot.htm
edit. Jotain tilastoja on olemassa tuolla:
https://prontonet.fi/Pronto3/online1/OnlineTilastot.htm
Missä tällaista retkeilyhypetystä ja kirjoituksia on?Inari74 kirjoitti:Jotenkin tuntuu että tämä nykyinen "retkeilyhypetys" ei ole pelkästään hyvä asia. Paljon näkee kirjoituksia jossa ollaan menossa kovalla tohinalla vaeltamaan, vailla mikäänlaista kokemusta. Toki jokainen aloittaa harrastuksensa joskus, mutta tässä tuntuu unohtuvan vanha viisaus: "tyvestä puuhun noustaan".
Jotenkin minulle on tullut ihan päinvastainen kuva kirjoittelusta. Suuren yleisön julkaisuissa korostetaan jatkuvasti sitä hitaata etenemistä. Suosiotaan ovat kasvattaneet kurssit, joissa aikuiset ihmiset voivat opetella lähilaavulla nukkumista oppaan avustuksella. Jne...
Eksyminen on äärimmäisen helppoa
Kävin Pallaksella päiväkävelyllä, kun viimeksi tulin pohjoisesta.
Paikka ei ole retkeilymielessä kovin tuttu, kerran olen känyt Laukukerolla viime aikoina, joskus nuorempana ehkä kerran kävelemässä siellä ja pari kertaa hotellin pihassa kääntymässä autolla. Jonkinlainen yleiskuva kuitenkin alueesta on mielessä, kun karttaa olen joskus katsellut.
Läksin luontopolulle, polvet olivat turvoksissa, joten aivan vähän olikin vain tarkoitus oikoa jäseniä ja tottakai ilman karttaa ja kompassia.
Keli oli sateinen ja pilvet viistivät maata, näkyvyyttä oli 50-100 metriä. En tunne polkuja, joten mutulla painelin porokämpälle. Muistelin siinä, että jossain oli aitauskin, joten parilta ukolta kysymällä sekin polku löytyi joten sinne siis. Sielläkin oli opasteita, mutta en kyllä ollut enää aivan varma minnepäin pitäisi lähteä, kun niissä oli vain jotain nimiä joita en osannut sijoittaa päässä olevalle kartalleni, hotellin suunnasta ei sanaakaan. Valikoin kuitenkin nimen Vatikuru, koska taisin tulla sen kautta ylöspäin. Näkyvyys edelleenkin sumussa olematon, joten suuntavaistoni ei oikein enää toiminut kunnolla. Seuraavaksi tulla tupsahdin jälleen isommalle polulle, jota en ollut aiemmin kulkenut ja jossa myös oli viitassa jotain nimiä, jotka eivät kertoneet oikeasta suunnasta mitään. Läksin sitten siinä vaiheessa jo olemattoman suuntavaistoni varassa vasemmalle ja pian alkoi hotellikin paljastua pilven ohetessa juuri sillä korkeudella. Olisko tuossa tullut matkaa reilut 2.5 km. mutta lähes eksyin.
Systeemi siellä näkyy perustuvan siihen, että jokaisella kulkijalla on hotellilta tai luontotalolta haettu ilmaiskartta poluista mukana, tai sitten pitää olla oikea kartta ja kompassi, jos meinaa murkussa päästä oikeaan paikkaan.
Toki selkeällä ilmalla kaikki olisi ollut aivan selvää, mutta eihän se sää ole aina selkeää ja saattaa olla että huonommallakin suuntavaistolla liikkuu ihmisiä maastossa.
Paikka ei ole retkeilymielessä kovin tuttu, kerran olen känyt Laukukerolla viime aikoina, joskus nuorempana ehkä kerran kävelemässä siellä ja pari kertaa hotellin pihassa kääntymässä autolla. Jonkinlainen yleiskuva kuitenkin alueesta on mielessä, kun karttaa olen joskus katsellut.
Läksin luontopolulle, polvet olivat turvoksissa, joten aivan vähän olikin vain tarkoitus oikoa jäseniä ja tottakai ilman karttaa ja kompassia.
Keli oli sateinen ja pilvet viistivät maata, näkyvyyttä oli 50-100 metriä. En tunne polkuja, joten mutulla painelin porokämpälle. Muistelin siinä, että jossain oli aitauskin, joten parilta ukolta kysymällä sekin polku löytyi joten sinne siis. Sielläkin oli opasteita, mutta en kyllä ollut enää aivan varma minnepäin pitäisi lähteä, kun niissä oli vain jotain nimiä joita en osannut sijoittaa päässä olevalle kartalleni, hotellin suunnasta ei sanaakaan. Valikoin kuitenkin nimen Vatikuru, koska taisin tulla sen kautta ylöspäin. Näkyvyys edelleenkin sumussa olematon, joten suuntavaistoni ei oikein enää toiminut kunnolla. Seuraavaksi tulla tupsahdin jälleen isommalle polulle, jota en ollut aiemmin kulkenut ja jossa myös oli viitassa jotain nimiä, jotka eivät kertoneet oikeasta suunnasta mitään. Läksin sitten siinä vaiheessa jo olemattoman suuntavaistoni varassa vasemmalle ja pian alkoi hotellikin paljastua pilven ohetessa juuri sillä korkeudella. Olisko tuossa tullut matkaa reilut 2.5 km. mutta lähes eksyin.
Systeemi siellä näkyy perustuvan siihen, että jokaisella kulkijalla on hotellilta tai luontotalolta haettu ilmaiskartta poluista mukana, tai sitten pitää olla oikea kartta ja kompassi, jos meinaa murkussa päästä oikeaan paikkaan.
Toki selkeällä ilmalla kaikki olisi ollut aivan selvää, mutta eihän se sää ole aina selkeää ja saattaa olla että huonommallakin suuntavaistolla liikkuu ihmisiä maastossa.
Kyllä Siperia opettaa!