Pihlajanmarjat

Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Pihlajanmarjat

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Tänä syksynä on pihlajat väärällään marjoja. Lintujakin on niin vähän kylmän kesän jäljiltä, että ainakaan täällä Kaakonkulmalla eivät ole rokottaneet pihlajanmarjasatoja. Kerääminenkin on kohtuullisen vaivatonta, mutta mitäpä noista tekisi?

Olen aiemmin (ja taas tänä vuonna) tehnyt pihlajanmarjahyytelöä. Se on herkkua esim. riistapaistien kanssa tai paistikastikkeen mausteena, mutta ei sitäkään määräänsä enempää syö. Puolentusinaa pikkupurkkia riittää pitkälle. Lisäksi tein pihlajanmarjoista mehua (hyvää!) ja sekamehua (lisäksi oli omenaa, porkkanaa, punaherukkaa ja ruusunmarjoja - hyvää sekin), mutta kun on muitakin mehuja, niin ei tätäkään kannata hurjasti tehdä kellariin. Loppuu pullotkin kesken ja sokeria kuluu. Pihlajanmarjan ravintoarvo on mainio, joten olisihan sitä hyvä käyttää. Mitä muuta pihlajanmarjoista voisi siis tehdä? Kuivata rusinan korvikkeeksi retkievääseen? Kuivata ja jauhaa puurojen ja smoothieiden joukkoon lisättäväksi?

Ja jos joku innostuu pihlajanmarjoja keräämään, kannattaa maistella eri puiden marjoja ennen keräämistä. Makuerot on suuria. Ja jos hyytelöä meinaa, niin kannattaa etsiä raa'an puoleisia marjoja, niin hyytyy paremmin. Ainakin osa.


Avatar
Pepi
Viestit: 7423
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Makueroja on. Oranssiin vivahtavat pihlajanmarjat ovat osoittautuneet miellyttävämmän makuisiksi kuin verenpunaisemmat. Ja yllättäen marjat maistuvat yksitellen naposteltuina paljon äreämmiltä kuin kunnon kourallinen kerrallaan. Hyvää treeniä sylkirauhasille. Syön kohtalaisesti pihlajanmarjoja, mutta yleensä suoraan puusta.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
Avatar
OS
Viestit: 8138
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

Pakkanen/pakastaminen kuulema tasoittaa pihlajanmarjan happamuutta.
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

OS kirjoitti:Pakkanen/pakastaminen kuulema tasoittaa pihlajanmarjan happamuutta.
Näin kuulemma. Pitää kerätä satsi pakastimeen kunhan muilta kiireiltä ehtii. Useimpina vuosina linnut ehtivät nokkia sadon talteen ennen pakkasia. Pakastamista en ole vielä kokeillut. Pitää myös kokeilla Pepi:n vinkkiä syödä kunnon kourallinen kerrallaan.
Avatar
Louestaja
Viestit: 4320
Liittynyt: 12 Joulu 2006 12:48
Paikkakunta: Vesivehmaa

Viesti Kirjoittaja Louestaja »

Olen harkinnut mehun tekoa. Pieniä määriä sekoitettavaksi muihin mehuihin mausteeksi?
"Antakaa minun vielä kerran katsoa tämän maailman hulluutta."
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Louestaja kirjoitti:Olen harkinnut mehun tekoa. Pieniä määriä sekoitettavaksi muihin mehuihin mausteeksi?
Suosittelen!

Tein mehua höyryttämällä mehumaijalla. Osa ihan 100% pihlajanmarjaa hyytelöä varten, josta sitten pienen osan pullotin sellaisenaan mehuksi (lisättyä sokeria n. 100g/L). Omaan makuuni herkullista kun laimentaa vedellä noin 1+2 suhteessa. Sitten tein tuon sekamehun (pihlajanmarjaa 2kg, omenaa 2kg, porkkanaa 1kg, punaherukkaa 1kg ja ruusunmarjoja n. 0,5kg). Siihen tuli lisättyä sokeria melkein 200g/L (kaadoin suoraan mehumaijaan ja yliarvion mehun tuoton kun suhteutin mustaherukkaan). Hyvää, mutta vähän turhan makeaa. Sopivasti hapanta, vivahtaa puolukkaan/punaherukkaan/pihlajanmarjaan.
Korpijaakko
Viestit: 6935
Liittynyt: 07 Touko 2009 16:14
Paikkakunta: Etelä-Karjala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Korpijaakko »

Unohtui avausviestistä se varsinainen vaelluseväskokeilu!

Kokeilin tehdä Rautavaaran kirjan innoittamana "hedelmäleipää" ("finsk Frugtbröd"): 1 osa pihlajanmarjoja, 1 osa omenaa ja 1 osa porkkanaa. Paloiksi ja kattilaan, pohjalle tilkka vettä. Keitetään ja muussataan karkeaksi soseeksi. Lisäsin 100g sokeria / 1,5kg massaa. Levitin massan kahdelle kuivurin ritilälle leivinpaperille. Kuivasin ja leikkasin "nahkan" ruuduiksi.

Maku on edelleen aika hapan. Sokeria olisi voinut lisätä vähän enemmän, mutta ihan mukavaa vaihtelua reissueväisiin. Yksi ruutu vastaan n. 50g tuoreita kasviksia. Ruudut olisi voinut olla paksumpia (nyt 800g/ritilä, olisi voinut olla helposti 1kg/ritilä). Kunhan saan reseptin hiottua täydellisyyteen, voisi tehdä kuivurillisin tai pari talvireissujen legievääksi. Sitten ei tartte enää ostaa kaupallisia kuivahedelmiä tai taatelipatukoita reissuille. Kaveriksi itse kuivattua hirveä.

Tosin suklaasta en taida silti luopua...
Avatar
Pepi
Viestit: 7423
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Jos pitää hämäläisestä talkkunajauhosta (esim. "Rantasen"), sitä voi käyttää marjasurvoksen happamuuden taittamiseen. Tai marjasurvosta talkkunan raikastamiseen. Makeatahan sekään ei ole.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
dailymail
Viestit: 2973
Liittynyt: 23 Tammi 2013 20:41

Viesti Kirjoittaja dailymail »

^Talkkunasta tulee erinomaisen hyvä puuro kun jättää pihlajanmarjat pois tai korvaa ne vaikka kaurahiutaleilla. Kunnon voisilmän kun laittaa, niin aurinko paistaa kaamoksessakin :)

Voisi pihlajanmarja kyllä sopia puuroonkiin, sopiihan ne muutkin marjat. Kuivattu mustikka on puurossa hauskaa. Pihlajanmarjasoppaa/kiisseliä?
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
setä tuomo
Viestit: 453
Liittynyt: 07 Tammi 2013 17:41

Viesti Kirjoittaja setä tuomo »

Tänään laitettu muhimaan pihlajanmarja - puolukkamehua viinihapolla. Viime syksynä molemmat olivat erikseen, nyt yhdessä :D
Avatar
Pepi
Viestit: 7423
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

dailymail kirjoitti:^Talkkunasta tulee erinomaisen hyvä puuro kun jättää pihlajanmarjat pois tai korvaa ne vaikka kaurahiutaleilla. Kunnon voisilmän kun laittaa, niin aurinko paistaa kaamoksessakin :)

Voisi pihlajanmarja kyllä sopia puuroonkiin, sopiihan ne muutkin marjat. Kuivattu mustikka on puurossa hauskaa. Pihlajanmarjasoppaa/kiisseliä?
Minkä sortin talkkunaa käytät? Eri puolilla Suomea niissä ei välttämättä ole yhtään yhteistä ainesosaa.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
dailymail
Viestit: 2973
Liittynyt: 23 Tammi 2013 20:41

Viesti Kirjoittaja dailymail »

Rantasen talkkunajauhoa ja Hirvelän uunitalkkunaa.

Lapsuudesta muistan isän keittämän talkkunapuuron, joka oli rouheampaa kuin edellämainituista tulee. Sitä en tiedä mistä talkkunasta isä puuronsa keitteli.

Keitän puuron suoraan noista jauhoista tai sitten sekoitan kaurapuuron keittoveteen ehkä desin verran talkkunaa ja keitän sen päälle kaurapuuron.
Mikään ei ole niin varmaa kuin minä
Avatar
Pepi
Viestit: 7423
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

Se Hirvelä taitaa olla pelkkää kauraa, mutta Rantasessa on myös ohraa ja hernettä, kuten talkkunassa kuuluukin.

Noita yhden viljan talkkunoita en ole marjojen kanssa kokeillut - enkä juuri muutenkaan.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
Vastaa Viestiin