Kuitenkin vanhempaa kirjallisuutta lukiessa pistää välillä silmään ohjeet tai neuvot, joista luonnolisesti aika on selkeästi ajanut ohi tai jotka vaikuttavat nykytiedon valossa olevan aivan väärässä ja olleen jopa vahingollisia noudattajalleen.
Tai on myös mahdollista, että itselle näin nuoren sukupolven edustajana, ei vain ohjeiden takana oleva logiikka aukea, joten mielellään sivistäisin itseäni lisää.
Alla muutama esimerkki nyt luettavana olevasta teoksesta:
Ilmari Vainio, Partiopoikain käsikirja, 1923
Janon tuska kuumina päivinä johtuu monta kertaa muusta kuin suoranaisesta janosta, kuten S. Karpio huomauttaa. Kurkkuun on kerääntynyt kaikenlaista limaa ja pölyä. Ne kutkuttavat, jolloin luulee kovankin janon olevan. Kun juodaan, on siis huljutettava suu puhtaaksi moskasta, jolloin janontuska menee ohi sangen pienellä vesimäärällä. On juotava kohtuullisesti. Mitä enemmän juo, sitä enemmän hikoilee ja sitä enemmän täytyy taaskin juoda. Ei tarvinne huomauttaa, että kuumissaan olevalle ruumiille jääkylmä vesui on vaarallista nautintoa.
Tuohon vähään juomiseen törmäsin myös toisessa teoksessa - muistaakseni Retkeilyn oppaassa vuodelta -37. Täytyy tarkistaa tuo vielä.Uimisessa on kiusaus suuri tuhansien järvien maassa. Täytyy kuitenkin hillitä itsensä ja tyytyä pariin kertaan päivässä. On myös varottava menemästä hiestyneenä veteen.
Mitä esimerkkejä muille tulee mieleen? Entä minkälaisia virheellisiä käsityksiä vanhentuneiden ohjeiden takana on ollut esim. ihmiskehon toiminnasta?