Puusuksia Suomesta

Pertti Kurki
Viestit: 1571
Liittynyt: 19 Joulu 2008 11:36

Puusuksia Suomesta

Viesti Kirjoittaja Pertti Kurki »

on Timo Siukosen tänä vuonna julkaistu kirja suomalaisten puusuksien historiasta 1880-1960. Siukonen toteaa esipuheessa, että suomalaisten suksien historiaan liittyy monenlaisia uskomuksia ja "tietoja", joista monet ovat perättömiä. Siukonen on tehnyt miehen työn keräämällä suuren määrän dokumentteja, jotka hän on pystynyt sijoittamaan yleisempään historiankulkuun.

Kun sain kirjan luettua, piti heti lukea ensimmäinen osa (1880-1918) uudelleen, että mitekä se kaikki alkoikaan. Eli suosittelen lämpimästi!


Kuvailutulkki
Pertti Kurki
Viestit: 1571
Liittynyt: 19 Joulu 2008 11:36

Viesti Kirjoittaja Pertti Kurki »

Eräs merkittävä henkilö suomalaisen suksen historiassa oli Arne Hohenthal. Hän oli umpiruotsalainen, minkä takia yrityksen rekisteröinti ei mennyt kuin strömsöössä. Yrityksen nimeksi tuli Urheilutarpeita Oy, luultavasti piti olla tarvikkeita, mutta näin kävi. Urheilutarpeita teki hiton paljon suksia, mutta myös keihäitä ja muita urheiluvälineitä laidasta laitaan. Suksissa logoksi tuli hiihtävä karhu, josta tuotemerkki Karhu sai alkunsa.

Tuli tässä mieleen vanha sanonta "Seki on semmonen huuhentaali". Huuhentaali on levoton sählääjä, adhd. Mahtaako tällä olla mitään tekemistä em. herran kanssa?
Kuvailutulkki
mettäantero
Viestit: 2522
Liittynyt: 12 Heinä 2013 21:22

Viesti Kirjoittaja mettäantero »

Suomalaisten Talvisodassa käyttämät puusukset valmisti käsittääkseni valtaosin vimpeliläiset suksitehtaat. Vimpelissä voikin ihailla entisaikojen hikilautoja niille pyhitetyssä museossa.
http://www.vimpeli.fi/Default.aspx?id=408504

Kesällä poikkesin Lapinreissulla kurkkaamassa Saariselällä Hotelli Riekonlinnassa (avoin tila respan vieressä) pienimuotoista suksimuseota, jossa on tallennettuna Saariselällä hiihdelleiden suksia... mm. Kekkosen sukset ja muutamia vanhoja valokuvia presidentin Koilliskairan hiihtoreissuilta myös löytyy sieltä.

Vanhoihin puusuksiin voi tutustua myös mm. Museotietokanta Kantapuussa.
http://www.kantapuu.fi/search.php?s_sta ... 2&s_advs=3
Pertti Kurki
Viestit: 1571
Liittynyt: 19 Joulu 2008 11:36

Viesti Kirjoittaja Pertti Kurki »

Vuosina 1939-45 puolustusvoimille toimitettiin 1 174 840 paria suksia, joista 25 % tuli Vimpelistä. Vuonna 1939 vimpeliläisten osuus oli 39 %. Sivu 323.
Kuvailutulkki
mettäantero
Viestit: 2522
Liittynyt: 12 Heinä 2013 21:22

Viesti Kirjoittaja mettäantero »

^ Talvisodan suksituotannosta oli siis tietolähteesi mukaan vimpeliläisiä 39 %... käsitykseni ("valtaosin") oli siis hieman yläkanttiin ja se perustui Vimpelin museon linkissä olevaan tietoon. Oliko siteeraamassasi kirjassa muuten mainittu toista yksittäistä kuntaa, jossa tuotanto olisi ollut samaa kokoluokkaa Talvisodan aikana?
luuppi
Viestit: 5544
Liittynyt: 09 Tammi 2013 20:24

Viesti Kirjoittaja luuppi »

Non-nih, onkos mainintaa siita kun NATO olisi ostanut miljoona paria kunnollisia siteita, mutta suomalaiset sano "ei me uskalleta"?
... minka jalkeen kunnolliset siteet, Suomeenkin, ovat tulleet paaosin Norjasta
tst
Viestit: 6550
Liittynyt: 20 Heinä 2006 21:36

Viesti Kirjoittaja tst »

Vanhat puusukset on todella hienoja ja tuovat myös muistoja mieleen. Liiteristä löytyy vielä ainakin sota-aikaiset ympäriinsä tervatut Voitto-siteineen, Valtosen leveät vaijerisiteineen ja näillä hypättiin mäkeä ennen mäkisuksikautta (se homma alkoi Karhun painavilla mäkisuksilla), Lampisen mustat, Hartolan Suksitehtaan sukset ja pari kolme muuta paria, mm. näissä Järvisissä oli jo pelkästään sellainen kuva josta muistan saaneeni lisäpotkua kansakoulun hiihtokisoissa. :) https://goo.gl/G08fZr
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

PeteBee kirjoitti:Eilen tais tulla Ylen Keski-Suomen uutisissa puusuksen valmistuksesta. Tai eilen päivällä sitä katselin mutta 1.3. illan lähetys se tais olla.

Tuossa vajaa 4 minuutin kohdalla alkaa:

http://areena.yle.fi/1-4018856?autoplay=true
Tässä sama tekijä.
http://yle.fi/uutiset/3-9460748
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

Sisko löysi eräältä pihakirppikseltä puiset ja lähes uudenveroiset POLAR SKI ERÄ-sukset. Pituus 235 ja siteinä Kuusamon Uistimen Finngrip ERÄ. Onko näistä kokemusta eli kannattaako ottaa käyttöön vai meneekö seinälle koristeiksi?
Heikki
Viestit: 1822
Liittynyt: 06 Helmi 2006 07:01

Viesti Kirjoittaja Heikki »

Ainakin näyttävät hyviltä. Teidän korkeudella tulee lumikin niin aikaisin, että pääsee kohta kokeilemaan. Älä ainakaan kovin isoilla nauloilla lyö seinälle.
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

Heikki kirjoitti:Teidän korkeudella tulee lumikin niin aikaisin, että pääsee kohta kokeilemaan.
Älä hyvä mies tuommoisia kirjoittele, eletään vasta elokuun puoltaväliä. :wink:
Avatar
Ölliäinen
Viestit: 835
Liittynyt: 15 Helmi 2006 13:37
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ölliäinen »

Josset ite hiihä nii myy Öllille! Just nuita puueriä oun ehtiny kissoin koeriin kansa, ei hiihtokuntosia taho ennee löytyä. Veliölli hiihelly tuommosilla vuoskymmenet, vuan nyt ouvat jo resut.
Eläkeehä immeisiks
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

Ölliäinen kirjoitti:Josset ite hiihä nii myy Öllille! Just nuita puueriä oun ehtiny kissoin koeriin kansa, ei hiihtokuntosia taho ennee löytyä. Veliölli hiihelly tuommosilla vuoskymmenet, vuan nyt ouvat jo resut.
Siskon puheista päätellen saattaisivat olla myynnissäkin. Täytyypä vielä varmistaa asia.
Avatar
OS
Viestit: 8142
Liittynyt: 28 Helmi 2006 19:19
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja OS »

Ölliäinen kirjoitti:Josset ite hiihä nii myy Öllille!
Yv lähti.
Avatar
Ölliäinen
Viestit: 835
Liittynyt: 15 Helmi 2006 13:37
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Ölliäinen »

:)
Eläkeehä immeisiks
Vastaa Viestiin