Vaelluskertomus Etelä-Norjasta

Tunnelivaeltaja
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Kesä 2006 18:38
Paikkakunta: Espoo

Vaelluskertomus Etelä-Norjasta

Viesti Kirjoittaja Tunnelivaeltaja »

Kävelin 19.7.-3.8. veljeni kanssa Geilosta Norjan eteläisimpään pisteeseen Lindesnesiin. Alla vaelluskertomus ja lopussa hieman yleisempiäkin havaintoja alueesta. Vaelluksen motiivista kirjoittelen kohta erikseen. (Kertomus on aika pitkä, joten muutama tärppi :wink: kiireisemmälle lukijalle: tunturien huiputuksia yritetään vaelluksen 3. ja 5. päivänä, 8. päivänä on merkittävä kahlaus, ja 11. päivänä tapahtuu vaelluksen omaperäisin mökellys, mutta 16. päivänä kiitos kömpii liukkailla kallioilla...)

1.päivä = 19.7. Saavumme Geiloon yöjunalla Oslosta. Aamuyö on puolipilvinen ja viileä, +5 C. Vaellus alkaa tasan klo 4 koordinaateista (8.207E, 60.535N, 794 m). Kävelemme tietä pitkin Tuftebruin sillalle ja siitä edelleen polkuja Ustetindin (1376 m) huipulle. Tässä vaiheessa on jo pilvistynyt ja suuren osan päivästä kestävä ajoittainen sade on aluillaan. Sieltä jatkamme Tuva turisthyttelle ja sitten polkua pitkin etelälounaaseen Heinseteriin, edelleen länteen Halnefjordenin itäkulmaan, ja sitten lounaaseen Sevran länsirannalle yöpymään. Päivän maasto on enimmäkseen loivapiirteistä alatunturimaastoa, monin paikoin hieman tympeää soiden, varvikon, pajukon ja liukkaiden kivien ja kallioiden takia, mutta polut helpottavat kävelemistä huomattavasti. Vaikka majoitumme jo klo 16 jälkeen, päivästä tulee ylipitkä ja kilometrejä kertyy 36.5 km. Telttapaikan koordinaatit (7.824E, 60.343N, 1140 m).

2. päivä = 20.7. Jatkamme, osittain polkua pitkin, Kolvenutenin eteläpuolelle ja sitten maastossa Skaupsjönutenin pohjoispuolitse Stigstulle. Sieltä polkua ja lopussa tietä pitkin Falkabuhun, sitten taas maastossa Högahaen huipulle 1408, sieltä kärrytietä ja polkua pitkin Langavasshalletille ja edelleen Eitrolle, jonka etelärannalle panemme teltan pystyyn. Päivän sää on loistava, lähes selkeää ja lämmintä enimmillään +20.2 C. Hardangerjökulen näkyy matkan varrelta useammastakin paikasta, ja iltapäivällä länsilounaasta paljastuu Hardangerviddan huomiota herättävin tunturi Hårteigen (1690 m): kuin steroideja nauttinut Saivaara. Maasto on enimmäkseen melko helppokulkuista, paikoin toki soita ja hieman pajukkoakin. Päivän kilometrit 30 km, telttapaikan koordinaatit (7.379E, 60.287N, 1240 m).

3. päivä = 21.7. Polkuvaellus jatkuu ensin kohti länttä Hadlaskard-tuville ja sitten lounaaseen kohti Hårteigenia. Hadlaskard-tuville asti on helppokulkuista, sen jälkeen hieman muhkuraisempaa maastoa, ja Smöygsdalin alussa jyrkähkö n. 30 m korkea lumilaikku. Hårtegeinia edeltää vielä isompi ja jyrkempi lumilaikku, ja siitä emme enää edes yritä ylös, vaan kierrämme suosiolla idän puolelta, missä sielläkin on lumilaikkuja ja kallioporrasmaastoa. Jätämme rinkat 1485 metriin ja yritämme ylös Hårteigenin itäsivustan lovesta. Huiputus kariutuu juuri siihen mihin olimme ennalta arvelleetkin. 1610 metrin tienoilla on opaskirjan (Till fots i fjellet, 1993) mainitsema pienehkö mutta jyrkkä lumilaikku, eikä sen kiertäminenkään onnistu. Palaamme rinkoille ja jatkamme polkua pitkin järvelle 1373. Siellä on telttaillut joku muukin, maasta löytyvistä kahdesta telttakiilasta päätellen. Pilviä on edellispäivää runsaammin, ja alkuillasta tulee yksi kunnollinenkin sadekuuro. Päivän kilometrit 27 km + 0.5 km Hårteigen-yrityksestä, telttapaikan koordinaatit (7.081E, 60.172N, 1377 m).

4. päivä = 22.7. Tämäkin päivä on pääosin polkuvaellusta, muutamaa polun kadottamista lukuun ottamatta. Jatkamme eteläkaakkoon Litlosille ja edelleen Hellevassbun kaakkoispuoliselle sillalle, ja sitten Sudskarin kautta Bordan itäpuolelle. Maasto Bordan ympäristössä soveltuu telttailuun harvinaisen huonosti, lähes kaikkialla on joko liian vinoa ja epätasaista tai liian märkää, mutta Bordan sillan luona lopulta tärppää. Aamulla on hieman sumua, sen jälkeen ajoittain aurinkoistakin, mutta alkuillasta on 20 minuuttia ukkosta ja monta muuta sadekuuroa sen jälkeen. Päivän maasto on enimmäkseen helppokulkuista, mitä nyt paikoin on mutaista ja reitin ylemmissä kohdissa melko paljon lunta. Yksityiskohtaisia muistikuvia päivästä jää oudon vähän. Ajatukset taisivat olla jo seuraavassa päivässä? Päivän kilometrit 31 km, telttapaikan koordinaatit (7.218E, 59.952N, 1245 m).

5. päivä = 23.7. Päivän sää on erinomainen: puolipilvistä ja pilviraja melko korkealla jo aamusta. Jätämme teltan pystyyn ja lähdemme ilman rinkkoja kohti Hardangerviddan korkeinta tunturia Sandfloeggaa (1721 m). Ylitämme ensin yläosiltaan laakean Sandflo-tunturin, laskudumme järven 1365 pohjoispäähän, ja kapuamme sitten huipulle 1595 kiikaroimaan Sandfloeggan itäharjanteen käyttökelpoisuutta. Epäilyttävältä näyttää: juuri ennen huipputasangolle nousua on jonkinlainen matala kalliojyrkänne, eikä täältä käsin saa selvää, pääsisikö siitä ylös. Päätämme ottaa varman päälle ja kierrämme päähuipulle lännen kautta, Sandflotjörnaa ympäröivien sivuhuippujen kautta. Kierros on pitkä ja monivaiheinen muttei missään vaiheessa kovin hankala: tavanomaista kivikkoa ja lumilaikkuja. Näkymät huipulta ovat laajat mutteivät kovin dramaattiset. Välittömästi eteläpuolella on jään peittämä Sandflotjörna ja hieman kauempana Nupsegga (1673 m), kaukana pohjoisessa Hårteigen ja Hardangerjökulen, jälkimmäinen lähes 65 km päässä. Huippu on ilmeisen suosittu retkikohde, sillä näemme sen lähellä viisi muutakin ihmistä. Käymme sitten tutkimassa, pääsisikö huipputasangon koillispäästä laskeutumaan itäharjanteelle. Jonkinlaisia epävirallisia reittimerkintöjä löytyy, ja yhdestä kohdasta olisi pienellä rämäpäisyydellä saattanut pudottautua alas, ehkä jopa loukkaantumatta, mutta emme ota riskiä (ylös siitä kohti ei ainakaan olisi tultu meidän kiipeilytaidoilla). Paluumatka teltoille tullaan siis suunnilleen samaa reittiä kuin menomatkakin. Kaikkiaan Sandfloeggan retkeen menee 7 tuntia. Nautimme myöhäisen lounaan, puramme teltan, ja jatkamme taas polkua pitkin etelään. Årmoteggin satulaa (1380 m) edeltää julmannäköinen lumilaikku, jota kuitenkin pääsee ylös ongelmitta. Satulasta laskeuduttaessa vastaan tulee erikoisempi vaeltaja: mies neljän vuohen kanssa, vuohilla kantolaukut selässä! Teltan pystytämme Holmasjöenin kaakkoisperukkaan (7.219E, 59.899N, 1260m). Kilometrejä rinkka selässä vain 6.5 km, Sandfloeggalla lisäksi 19.5 km.

6. päivä = 24.7. Yö on vaelluksen kylmin: teltan ulkopuolella +3.0 C, mutta Holmasjöenin poukamaan muodostuu uutta jääriitettä. Jatkamme polkua pitkin etelään. Vesle Nupin lounaispuolelle asti on hyvin helppokulkuista, mutta sitten maasto muuttuu rasittavan pienipiirteiseksi, oikeastaan koko loppuvaelluksen ajaksi (raja on selvästi nähtävissä kartalta!). Haukeliseteriä lähestyttäessä vastaan tulee aina vain enemmän ihmisiä, loppulaskussa ruuhkaksi asti. Oikaisemme tuvan itäpuolitse, kierrämme Ståvatnin itäpään tietä pitkin, ja jatkamme sitten kohti etelää, Turistskaretiin menevälle polulle. Kjelavatnin rannalla lämpötila on vaelluksen korkein (+20.3 C), mutta reitin yläosissa on taas runsaasti lumilaikkuja ja kivikkoa. Turistskaretista jatkamme Holmavatnetin länsipuolitse Naustdaleniin, jonka länsireunalle pystytämme teltan (7.083E, 59.682N, 1085 m). Illan sadekuurot enteilevät sään muutosta: vaelluksen alkupäivät vallinnut lämmin korkeapaine on alkanut väistyä. Päivän kilometrit 29.5 km, yhteensä jo 180.5 km. Tällä vauhdilla Lindesnesiin ehtisi kevyesti aikataulun puitteissa.

7. päivä = 25.7. Sade alkaa klo 6 ja jatkuu alkuun yhtenäisenä, sitten ajoittaisena klo 11 asti. Jatkamme Sandvatnetin kivisen ja hidaskulkuisen rantapolun ja järven länsipuolen tien kautta lounaaseen menevälle polulle, josta oikaisemme kukkulan 959 itäpuolitse etelään Tatraholetia kohti menevälle polulle. Tatraholetissa on erittäin jyrkkä hiekkapohjainen kalliporrasnousu. Jätämme sitten polun ja laskeudumme jyrkästi Meitjönnille, jatkamme sieltä Lisle Försvatnille ja nousemme Ivarsnutenin kaakkoispuoliseen satulaan. Loppupäivä kävellään pikkutuntureiden ja järvien välistä luovien, kallioiden takia melko muhkuraisessa maastossa kohti länsilounasta. Telttapaikka löytyy Kaldevassånilta (6.996E, 59.545N, 1110 m). Päivän kilometrit vain 23.5 km ja lähipäivien maasto vaikuttaa hankalalta. Ei tämä niin helppoa olekaan!

8. päivä = 26.7. Nousemme ensin Kaldafjelletin huipun 1452 itäpuoliseen 1290 m satulaan ja jatkamme sieltä Steinkilevatnetin ja Leirdalsvatnan järviketjun luoteispuolitse kohti lounasta, keskimäärin muhkuraisia ja hidaskulkuisia tunturinrinteitä pitkin. Leirdalsvatnan laskujoki on jäänyt reitin suunnitteluvaiheessa vähälle huomiolle, sillä sen yli kulkee sentään merkitty reitti, mutta nyt paikan päällä se tuottaa ikävän yllätyksen. Ensivaikutelma on, että joki olisi mahdoton kahlattava, mutta karttaan merkityssä ylityspaikassa järven 1102 koillispuolella näyttää jo hieman paremmalta. Vettä on paikoin yli polvien ja virta vuolas, mutta yli kuitenkin päästään. Onneksi päästään, sillä muuten toiveet Lindesnesiin ehtimisestä missään järkevässä aikataulussa olisi saanut hylätä saman tien. Karttaan merkitty reitti osoittautuu hyvin vähän käytetyksi, ehkä juuri tämän kahlauksen takia, ja kadotamme sen pian joen toisella puolella. Maasto Krossvatnin itä- ja kaakkoispuolella on perin hidaskulkuista kallioportaiden takia: kiertelyä tulee paljon, kun useinkaan ei etukäteen
näe, mistä pääsee läpi. Storsteinheian koillispuolisessa laaksossa saamme viimein uudestaan kiinni merkitystä reitistä, jota jatkamme Blåsjön itäpuolitse kohti eteläkaakkoa. Kalliomaasto, jossa on paljon pieniä nousuja ja laskuja, jatkuu täälläkin, ja kalliot ovat paikoin sadekuurojen kastelemia. Päivä on vaelluksen kolein, maksimi hiukan alle +10 C. Teemme illalla yli puoli tuntia "ylitöitä" (ts. kävelyä reilut 8 tuntia netto normaalin 7.5 tunnin sijasta) ennen kuin pystytämme teltan järven 1112 kupeeeseen (7.007E, 59.378N, 1113 m) lähes telttailukelvottomaan maahan. Kilometrejä kertyy 26 km.

9. päivä = 27.7. Yhtenäinen sade alkaa klo 7 ja jatkuu pitkälle iltaan asti, iltapäivällä tosin jokseenkin heikkona. Ankeasta säästä huolimatta eteenpäin on päästävä. Jatkamme polkua pitkin Blåsjön kaakkoiskulmaan ja edelleen Storvassdammenin eteläpuolelle. Pato on 90 m korkea ja käytetyn maa-aineksen suhteen (9.7 miljoonaa kuutiometriä) Norjan suurin. Sitten jatkamme Djupatjönnin kohdalta itäkaakkoon menevälle reitille ja sieltä edelleen Breidadaleniin. Maasto on etenkin Blåsjön itä- ja eteläpuolella kallioista ja paikoin vaikeakulkuista; Breidadalenissa kuitenkin tunturinummea, varvikkoa ja suota. Majoitumme illalla kumpareelle Breidatjönnin koillisrannalla (7.036E, 59.233N, 940 m). Päivän kilometrit 25 km.

10. päivä = 28.7. Yhtenäinen sade on ohi, mutta pilvet ovat yhä matalalla ja ajoittain tulee heikkoja kuuroja. Lähdemme liikkeelle tarmokkaasti, mutta melkein heti tulee suunnistuskämmi, kun valitsemme Eilivsknattenin pohjoispuolisessa polkujen risteyksessä vahingossa itään menevän polun. Kun asia selviää lähes 2 km myöhemmin, kahlaamme vaivalloisesti Såvatnin laskujoen yli ja jatkamme kohti etelää Videkvaevenin kautta. Tämä laakso on onneksi helppokulkuinen. Pääsemme takaisin polulle Hudådalenin eteläpäässä, ja jatkamme sitten Storevatnin länsipuolitse Taumevatnin lähelle. Koivumetsä alkaa 900 metrin alapuolella; metsänraja on täällä selvästi alempana kuin esim. Jotunheimenissa. Kuljettuamme mutaista polkua Taumevatnin eteläpuolisten pikkujärvien ohi pääsemme kaakkoon menevälle reitille. Varsinkin Anglaugdalenisssa maasto on selvästi miellyttävämpää kuin mihin edellispäivinä on totuttu, tunturinummea ja heinikkoa joskin myös suota. Koska vaelluksen aikataulu on alkanut tuntua tiukalta, kävelemme illalla tunnin ylimääräistä, päätyen telttailemaan Austre Skjerevatnin pohjoispäähän (7.082E, 59.045N, 950 m). Päivän kilometrit 30 km.

11. päivä = 29.7. Kävelemme ensin polkua pitkin Sandvigvatnetin eteläpään sillalle. Sillan toinen puoli on huonossa kunnossa, kaiteet osittain veden alla. Jatkamme sitten polkua pitkin itään, ensin kohti Håhellerin tupaa. Paikan lampaat käyttäytyvät poikkeavasti: normaalistahan ne pötkivät laiskasti pakoon, mutta nämä tulevat kohti. Ei kai lammaskaan voi olla niin tyhmä, että kuvittelee vaeltajan lahjoittavan jotain vähäisistä ruokavaroistaan?! Håhelleriltä jatkamme polkua pitkin toistakymmentä kilometriä ensin kaakkoon ja sitten etelään, Låghellardalenin polun mutkaan asti. Sää on taas ankea, sillä aamun tihkukuurot ovat salakavalasti muuttuneet jatkuvaksi sateeksi, jota sitten jatkuukin kello 20 asti. Märkyyttä korostaa lähes läpikotaisin soinen maasto. Suuntaamme Låghellardalenin polunmutkasta eteläkaakkoon, kunnes Gaukheivatnetin pohjoispuolella pääsemme lounaaseen menevälle reitille. Seuraamme tätä reittiä Kilevatnetin länsipäähän, jonka viereiselle kumpareelle pystytämme teltan. Muualta kuin kumpareiden päältä riittävän kuivaa maastoa on turha etsiäkään. Kamerani linssi on huurtunut päivän aikana, ja keksin illalla nerokkaan idean sen kuivattamiseksi: tungen kameran jalassa olevien pitkien kalsareiden sisään lämpenemään. Olisi kannattanut ajatella ensin: tokihan absoluuttinen kosteus kalsareiden sisällä ylittää kyllästyskosteuden kameran lämpötilassa. Linssi huurtuu siis lisää, ja linssinsuojuskaan ei enää suostu menemään kiinni. Muutenkin vituttaa. Ennen en ole laskenut näin innokkaasti tunteja vaelluksen loppuun viittä päivää etukäteen ... Päivän kilometrit 26.5 km, telttapaikan koordinaatit (7.244E, 58.890N, 918 m).

12. päivä = 30.7. Aamulla kamera alkaa taas toimia normaalisti. Sää on yhä enimmäkseen pilvinen ja heikkoja sadekuurojakin tulee, mutta kuitenkin paljon parempi kuin edellispäivänä. Hyvä niin, sillä suurin osa tästä päivästä kuljetaan reittien ulkopuolella pienimuotoista vuoristorataa pitkin, pikkutunturien päältä, rinteissä ja vierestä. Yksityiskohdat ovat monimutkaisia, mutta käymme mm. Viervatnetin itäpäässä ja Öyvatnetin länsipäässä sekä Sniborvatnetin itäpuolisella 1020+ m tunturilla. Loppuiltapäivästä päädymme taas reitille Storevasskaretissa. Seuraamme reittiä Övre Skjerkevatnin eteläpäähän ja sitten aina Kyrevatnin itärannalle asti, jonne pystytämme teltan tehtyämme taas tunnin "ylitöitä". Iso lampaanpaskakasa häiritsee hieman teltan sijoittelua. Päivän kilometrit 27 km, telttapaikan koordinaatit (7.165E, 58.686N, 845 m).

13. päivä = 31.7. Jatkamme polkua etelään Knaberöysille ja sen jälkeen omavalintaista reittiä, ensin kaakkoon Smalvassheiille asti, sitten etelään melkein Öyvassheian (909 m) huipulle, sieltä edelleen lounaaseen Svartholmtjönnin länsipäähän ja sitten taas kohti etelää. Homman luonne on pitkälti sama kuin edellispäivänäkin, pitkin poikin pikkutuntureita järvien välistä luovien, kahdella erotuksella: Ensinnäkin, tänään liikutaan selvästi alempana (enimmäkseen 700-800 metrissä), joten koivumetsästä ja muusta korkeasta kasvillisuudesta on enemmän riesaa. Toiseksi, sadekuurot ovat yleisempiä ja voimakkaampia, etenkin alkuiltapäivästä. Suuri helpotus on, kun Holmsheian eteläpuolella pääsemme viimein hiekkatielle. Tähän normaali vaellus sitten oikeastaan loppuukin ... mutta vielä olisi reilut 85 km käveltävänä. Kävelemme tietä pitkin Hekkfjellin juurelle ja sitten polkua pitkin yöpymään lähelle tunturin huippua (7.209E, 58.494 N, 698 m). Matalalla roikkuvien pilvien välistä näyttäytyy Lygne, yli 500 metriä alempana. Päivän 26.5 kilometrin eteen sai taas kerran tehdä tunnin ylimääräistä, mutta nyt olemme takaisin ihanneaikataulussa.

14. päivä = 1.8. Kävelemme neljä kilometriä polkua alas Hekkfjelliltä Eikenin taajamaan. Nyt vaellus muuttuu jonkinlaiseksi epävaellukseksi, jossa jalkojen alla on asfalttie, ja päämäärä on matkaa tärkeämpi. Tai paremminkin, ainoastaan päämäärä on tärkeä: Lindesnesiin enää n. 75 km! Ruokavarat on lähes loppuun käytetty, tasan etukäteissuunnitelman mukaan, joten niitä hankitaan lisää Coop Prix Eikenistä. Etelään jatkettaessa sekä tien länsi- että itäpuolella on jyrkkiä, korkeaa metsiä kasvavia kukkuloita, joten eteneminen maastossa olisi hyvin hankalaa. Päivän mittaan tulee muutama heikko sadekuuro, mutta välillä paistaa aurinko, ja lämpötila kohoaa +16 asteeseen, mikä on selvästi korkein lukema viikkoon. Kun maastossa yöpyminenkin olisi hankalaa ja punkkiriski realistinen, majoitumme Kvåsin leirintäalueelle (7.195E, 58.263N, 55 m). Vaikka päivä on ajallisesti vaelluksen lyhin (kävelyä alle 6 tuntia netto), kilometrejä kertyy 32 km.

15. päivä = 2.8. Sää selkenee yöllä ja tähtitaivas näkyy klo 1 aikoihin kirkkaana. Aamulla jatkuu epävaellus. Kvåsin ja Lyngdalin kaupungin välinen tieosuus on tappavan tasainen ja tylsä mutta eteneminen tarmokasta; kilometritolppien mukaan jatkuvasti hiukan alle 10 min. / km. Lyngdalissa tien varren liikennepeilistä katsoo vastaan kaksi partaista naamaa tuiman päättäväinen ilme kasvoillaan. Seuraava osuus Jåsundiin on mäkisempi, tien kohotessa parhaillaan yli 200 metriin. Sieltä jatkamme Spangereidiin, ja sitten edelleen Lindesnesin niemimaan itälaidan tietä etelään. Tien varrella kasvaa paikoin korkeaa tammimetsää. Yön vietämme meren ääressä Norjan eteläisimmällä leirintäalueella, Lindesnes Camping och Hytteutlei (7.093E, 57.996N, 5 m). Päivän kumisaapasmaraton (42.5 km) asfalttitiellä on pannut jalkapohjien ihon koville, mutta nyt on vähän jäljellä!

16. päivä = 3.8. Yöllä kello 1 tienoilla on taas selkeää ja tähdet näkyvät hyvin, jopa Andromedan galaksi erottuu paljain silmin (ensimmäisen kerran sitten 1990-luvun, kaupunkiasukkeja kun olemme). Aamuyöllä kuitenkin pilvistyy ja ilmanpaine kääntyy nopeaan laskuun, joten vaelluksen loppuun tulee vielä yksi jännitysmomentti: ehtisimmekö Norjan eteläkärkeen ennen sateen alkua? Ehdimme kyllä. Päivän asfalttieosuus ei vie tuntiakaan, ja Nesvardenille (kukkula 26) vievä keltaisin maalitäplin merkitty reitti löytyy pienen etsinnän jälkeen. Loppumatka Nesvardenilta niemen eteläkärkeen ei sekään tuota pahempia vaikeuksia. Toki kömpiminen paikoin liukkailla ja lopussa jopa merilevän peittämillä kallioilla vaatii hieman varovaisuutta ja ajoittaista käsien käyttöä. Saavutamme Norjan eteläkärjen (7.055E, 57.980N) muutamaa minuuttia ennen klo 10. Vielä on otettava valokuvia ja käveltävä Lindesnesin majakalle (7.047E, 57.983N, 38 m). Vaellus päättyy klo 10.43; sade on alkanut muutamaa minuuttia aikaisemmin. Päivän kilometrit n. 5.5 km.

YHTEENVETOA: Kävelyä kertyi yhteensä n. 445 km, mistä 425 km rinkka selässä. Tavanomaisesta poiketen suurin osa kävelystä oli polkuja ja teitä pitkin. Tämä oli neljäs tekemäni yli 400 kilometrin vaellus (edelliset v. 2000, 2005 ja 2011), ehkäpä myös viimeinen? Loppupuolella (päivät 8-13) homma meni hieman raatamiseksi, kun maasto oli hankalaa ja sääkin ajoittain viheliäinen. Etukäteispaineet ennen vaellusta olivat jopa tavallistakin suuremmat. Kantamusten painon ja tilavuuden kurissa pitämiseksi vaelluksen aikataulu oli laadittu aivan tietoisesti melko tiukaksi, joten mikään ei saisi mennä pahemmin pieleen. Lisäksi oli etukäteenkin selvää, että tuntemus vaelluksen onnistumisesta tai epäonnistumisesta tulisi riippumaan viime kädessä vain yhdestä asiasta: pääseekö perille Lindesnesiin vai ei.

Karkeasti voi sanoa, että vaelluksen ensimmäiset viisi ja puoli päivää, eli Haukeliseterille asti, olivat mukavaa ja (osin polkujen ansiosta) melko helppoa maastoa. Sen jälkeen (päivän 13 loppuun asti) maasto oli monin paikoin melko hankalaa, myös polulla liikuttaessa. Se, että Norjassa on jossain merkitty reitti, ei suinkaan välttämättä tarkoita, että eteenpäin pääsisi aina pelkkiä alaraajoja käyttäen. Hankaluuksia aiheutti etenkin kalliokumpare- ja -porrasmaasto, jossa näkee usein vasta kumpareen takareunalta, mistä alas pääsee jos pääsee. Kartassa tämä näkyy korkeuskäyrien pienen mittakaavan vipellyksenä ja pikkulampien paljoutena. Vaelluksen alkupuolella, eli Hardangerviddan alueella, muita ihmisiä näki runsaasti (tyypillisesti 20-40 päivässä, Haukeliseterin ohituksen päivänä lähes 100). Loppupuolella oli rauhallisempaa: 8. päivänä emme nähneet ketään ja 12. ja 13. päivä vain yhden ihmisen kumpanakin. Hyönteisistä ei ollut minkäänlaista vaivaa missään vaiheessa. Alueen makroskooppinen eläimistö oli melko yksipuolista: sadoittain lampaita, jonkin verran kiirunoita ja sammakoita, kohokohtana Sandfloeggalla kaukaa nähdyt 8 villiporoa.


Tunnelivaeltaja
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Kesä 2006 18:38
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Tunnelivaeltaja »

Tässä vielä tiekartalle piirretty kuva reitistä:

Kuva

Tässä myös vaelluksen korkeuskäyrä (punaiset osat rinkka selässä, siniset ilman). Kokonaisnousua oli n. 12.4 km, laskua 13.2 km. Lukuarvot kullekin päivälle kertovat päivälle lasketun keskikorkeuden (jos päivälle on kaksi lukua, ensimmäinen on keskikorkeus koko matkalle ja jälkimmäinen rinkka selässä kuljetulle osuudelle).

Kuva

Hieman isommat versiot näistä kuvista löytyvät täältä ja täältä.

EDIT: Pepin ja Trekkingin tietoteknisten vinkkien avustuksella korjattu linkkejä ja lisätty reittipiirros ja korkeuskäyrä suoraan kuvana, toivottavasti toimivat nyt.
Viimeksi muokannut Tunnelivaeltaja, 27 Elo 2016 10:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kullervo
Viestit: 997
Liittynyt: 10 Elo 2013 16:49
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Kullervo »

Kiitos Tunnelivaeltajalle selvityksestä, lueskelin mielenkiinnolla kun maasto kiinnostaa itseäkin!
Avatar
Pepi
Viestit: 7423
Liittynyt: 23 Tammi 2006 18:16

Viesti Kirjoittaja Pepi »

^^ Kun vaihdat tiekarttalinkkisi alaviivan paikalle plus-merkin, se alkaa toimia niilläkin, joiden välimuistissa kuva ei vielä ole.
Ainoa keino olla koskaan eksymättä on olla koko ajan perillä.
Tunnelivaeltaja
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Kesä 2006 18:38
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Tunnelivaeltaja »

Kiitos vinkistä. Korjasin linkin (toivottavasti toimii nyt), ja lisäsin hieman pienemmät kuvat suoraan viestiin Trekkingiltä oppimani tempun avulla.
Tunnelivaeltaja
Viestit: 262
Liittynyt: 16 Kesä 2006 18:38
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Tunnelivaeltaja »

Nyt ovat sitten tämänkin vaelluksen kuvat nähtävillä alla mainitulla kuvasivustollani. Tarina myös, tosin vain vähän ketjun avausviestistä laajennettuna.
Vastaa Viestiin