Merikalan pyynti

Pertti Kurki
Viestit: 1571
Liittynyt: 19 Joulu 2008 11:36

Merikalan pyynti

Viesti Kirjoittaja Pertti Kurki »

Lohen pyynti ei mennyt ihan nappiin, vain kaksi lohta. Mutta nou hätä, koska erämies aina löytää ns. korvaavan tuotteen, joka tässä tapauksessa on Jäämeren ehtymättömät kalavarat. Otin siis suurimman jäähilelaatikon ja täytin sen nimensä mukaisella tavaralla ja käänsin auton nokan kohti pohjoista. Yhdeksän tunnin ajon jälkeen olin pelipaikoilla. Sitten vaan pilkit pyyntiin merikelpoisesta paatista (vuokra). Parin päivän päästä hileboksi oli täynnä kalaa. Saadut lajit: seiti, turska, kolja, keila, merikissa, puna-ahven ja simppu, joka pääsi takaisin.

Itse pyydetty ja välittömästi verestetty ja jäihin laitettu merikala on ravintoaine aivan huipulta. Varsinkin kun sitä on 30 kg (filettä).
Viimeksi muokannut Pertti Kurki, 18 Heinä 2016 21:33. Yhteensä muokattu 1 kertaa.


Kuvailutulkki
Inari74

Viesti Kirjoittaja Inari74 »

Olikohan 15 kg/hlö maksimi minkä saa tuoda Suomeen...? No ehkäpä teitä oli 2. Muuten kyllä samaa mieltä, merikalakin on hyvää. Ja niin on tunturijärven haukikin jota koukutettiin keväällä 100 kiloa pariin vuorokauteen. Tänäänkin perheen nälkä siirtyi sillä huomiseen.
Pertti Kurki
Viestit: 1571
Liittynyt: 19 Joulu 2008 11:36

Viesti Kirjoittaja Pertti Kurki »

Ikinä ei ole autoa tarkistettu rajalla, ja siitä kun sain ajokortin on 38 vuotta. Myös valaanlihaa olen tuonut vaikka kuinka usein. Ja sitä ei saa tuoda ollenkaan. Aivan älytöntä, koska valaanlihaa parempaa ei ole olemassakaan. Mutta nyt mentiin nisäkkäiden puolelle.
Kuvailutulkki
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

Joskus kauan sitten pengottiin auto lähes yksin osin Kilpisjärven tullissa Suomeen päin tullessa.
Nyt kesäkuussa tullinainen halusi myös nähdä Riksgränsenillä mitä olen salakuljettamassa Norjaan päin, tutki kylmälaukkujen sisällötkin ja kyseli onko Vodkaa??? mukana, neuvoin että Systembolagetista saa jos tarviit (tai siis teki mieli sanoa, mutta en halunnut enää tarkempaan tarkastukseen, joten jätin sanomatta).
Kyllä Siperia opettaa!
Ursus
Viestit: 9551
Liittynyt: 13 Tammi 2006 19:01
Paikkakunta: K-P Suomenselkä

Viesti Kirjoittaja Ursus »

Hillaakaan ei saa tuoda Norjasta.
Pitäisikö avata ketju: Tullirikostunnustuksia? ;)
Jos metsään haluat mennä nyt , sä takuulla yllätyt ...
Avatar
TREKKING
Viestit: 4138
Liittynyt: 15 Elo 2009 18:22
Viesti:

Viesti Kirjoittaja TREKKING »

Ursus kirjoitti:Hillaakaan ei saa tuoda Norjasta.
Pitäisikö avata ketju: Tullirikostunnustuksia? ;)
Pistä ennemminkin linkki missä asiasta kerrotaan virallisesti. :)
Kyllä Siperia opettaa!
Vastaa Viestiin