Retkeilykalastuskanootin varustaminen?

Niilo Pielinen
Viestit: 175
Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
Paikkakunta: Espoo

Retkeilykalastuskanootin varustaminen?

Viesti Kirjoittaja Niilo Pielinen »

Hii-haa!

Jo pari vuotta on mielessä pyörinyt josko hankkisin piilopirtille kanootin kalastusta varten. Nyt kun olen katsellut akpojan kotaprojektia (jumituin lukemaan blogia niin että nukkumaanmenoaika unehtui täysin... aina kun joku ihan itse tekee ja onnistuu, niin tulen todella hyvälle mielelle) niin ajatus on saanut uutta tu(u)lta alleen. Ainakin toistaiseksi kuljen soolona, joten kaiken pitää olla lähtökohtaisesti sellaista, että tällänen keskikokosta pienempi sälli saa siirrettyä, kasattua ja purettua.

Oma ajatus on siis sellainen, että kanoottiin haluan mahtuvan mukaan sekä leirin, että kalastusvimpaimet. Kalastan lähinnä onkien, virvelöiden, uistellen ja perhostellen. Verkkojakin on, mutta etenkään piilopirtin pikku järvelle en niitä laske, kun siellä pesii joutsenpariskunta, enkä halua ottaa pientäkään riskiä että heille kävisi köpelösti verkkojeni kanssa, järvi kun on matalanpuoleinen. Koottava katiska voisi olla hauska... mutta kalastuskamppeet ei oikeastaan ole nyt se, mitä tässä mietitään, vaan se muu varustus.

Ensin kanootti siirtyy auton katolla sopivan vesistön rantaan, kanootilla siirryn pelipaikalle, laitan leirin pystyyn ja alan kalastella. Leiri saattaa sopivassa paikassa olla useammankin päivän paikoillaan, joten leirin varustukseen tekee mieli hiukan panostaa. Rahaa ei rajattomasti ole käytössä, mutta kaksi aika kätevää kättä ja hyvät mahdollisuudet valmistaa itse monenmoista kampetta kylläkin.

Jos olet kalastanut kanootin kanssa, ja maltat jakaa kokemuksia, niin hyviä kuin huonojakin, kuulisin mielelläni niistä. Jos olet kuljettanut leiriä mukanasi, niin kahta enemmän. Arvostan aina itseäni kokeneempien, viksumpien ja kekseliäämpien mielipiteitä, kuuntelen vinkkejä ja neuvoja, sekä varoituksia.

Pienessä mielessäni olen miettinyt kanootiksi jotakin alunperin kahdenmelottavaa, royalex-runkoista kokonaan avonaista peliä. Mahdollisesti katamaraani, elikkä sivuponttooni toiselle puolelle, irroitettava sellainen. Mietinnässä on pieni sähköperämoottori, akut ja aurinkopaneeli, jolloin uistelu ei olisi vain lihasvoiman varassa. Ollessani yläasteella suunnittelin vapatelineen, jolla voi jalalla vipua soaisten antaa vastaiskun soutaessa uistinta. Sillon ei uskottavuus riittänyt, että metallimies olisi sen minulle tehnyt, kun en itte vielä osannut, Nyt osaan, ja varmaan semmosen teenkin. Jos on akut, niin pitää muistaakseni olla myös sammutin.

Majoitteeksi nyt tekisi mieli sitä kotaa, mahdollisesti pienellä kamiinalla. Uskon, että riittävän ahkerasti harjoittelemalla osaan ommella sellaisen.

Leiriin kodan lisäksi savustuslaatikko ja pieni koottava uuni (jotka voisivat mennä sisäkkäinkin kuljetusta varten), tuolia, pöytää, tiskisoikkoa, valoja, ynnä muuta.

Hyviä ideoita sekä kanootin että leirikamppeitten osalta kuunnellaan ja arvostetaan.

Mikäli aihe paremmin sopii jollekin muulle alueelle täällä, pyydän ystävällisesti ylläpitoa kohdentamaan tämän paremmin.

-Niilo


*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
luuppi
Viestit: 5544
Liittynyt: 09 Tammi 2013 20:24

Viesti Kirjoittaja luuppi »

Tasta
"Mietinnässä on pieni sähköperämoottori"
ja parhaasta kiinitystavasta on taalla ollut hyvaa juttua.

Itsella kun ei ole skandimerkkeja kaytossa niin haku talta palstalta ei oikein pelaa (mutta Sullahan, Niilo,on ne koneessa).
Avatar
varg62
Viestit: 5825
Liittynyt: 03 Syys 2008 18:34
Paikkakunta: Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja varg62 »

Kun minulle tulee varmaan kanoottiin myös perämoottori niin pieni bensa tuuppari tulee 2 tahti.Ei maksa mitään ja kestää esim Yamaha Malta.
Avatar
rautu
Viestit: 6662
Liittynyt: 26 Tammi 2006 23:03

Viesti Kirjoittaja rautu »

Kevyymemmästä päästä perämoottoreita on Suzuki 2.2hp. Painoa 11 kiloa. Mulla on semmoinen ja on hyvä peli. Ainut huono puoli on että on vain kiinteä tankki. Siihen Ei saa liitettyä lisätankkia.

Sähköperämoottori on kanootissa huomattavasti mukavampi jos vaan akkujen lataus onnistuu. Mulla on minnkota 32 eikä ole moitteen sanaa.
Kuva
Ei oo häränpäivää!!
luuppi
Viestit: 5544
Liittynyt: 09 Tammi 2013 20:24

Viesti Kirjoittaja luuppi »

Jos ei satu olemaan tasaperakanootti niin p.kivelalla on tammoinen kaytossa
http://www.harmonygear.com/products/977 ... anoes.html
- loysin myos hanen liittamiaan kuvia vanhoista saikeista

jaikohan se silloin kesken, etta miten kanootti pysyy pystyssa tyhjana? Ehka ei, senkun vetaa rannalle... siinahan se.
Niilo Pielinen
Viestit: 175
Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Niilo Pielinen »

Hei!

En osaa vielä käyttää hakutoimintoa täällä... *käyttäjän virhe...*

11 kiloa ei olis paha, mutta hieman se sähkö kuiteskin houkuttaa enämpi. Ehkä jos kokeilis itte, niin sitte tietäs paremmin.

Kauan sitten Tekniikan maailmassa oli juttu ruotsalaisen äijän tekemästä höyrykäyttösestä pienestä perämoottorista, jota käytti kanootin kanssa. Se oli laitaan kiinnitettyna, takamelojan penkin takapuolelle muistaakseni niin, että käsikahva tuli sopivalle kohdalle.

Akkuja minulla on aurinkosähköjärjestelmän päivityksen vuoksi jäämässä vaille käyttöä, 11 kpl 40 Ah VRLA (AGM) mötiköitä, jokka painaa 13 kiloa kappaleelta, Noita varmasti mahtuisi kyytiin kolme tai jopa neljä. Kanootti kuiteskin liikkuu minunkin lihaksillani 15-20 kilometriä päivässä, mikä riittää mainiosti, mutta uisteluun olisi helpompi keskittyä ilman melaa. Kyytiin mahtuu myös pari 30-40W aurinkopaneelia, joilla akkujen tyhjenemistä voi vähän hidastaa. Aurinkosähköista on jonkin verran kokemusta, sekä hyvistä että huonoista puolista. Tukikohdan lähistöllä on sellanen rengasmainen vesireitti, jonka varten voisin käydä etukäteen viemässä vaihtoakustot ja reissun jälkeen hakea tyhjät pois.

Kanootin, etenkin pidemmän, pitas kaiketi liikkua jonninverran venettä pienemmällä virralla. Työntövoimaltaan pieninkin laitos varmasti minun kiireisiini riittää. Ihan poissuljettu ei ole sekään mahdollisuus, että modifioin jotakin hyvää aihiota, taikka teen koko moottirin itte. Sellanen kiinnike, jolla voi nostaa/kipata moottorin kanootin keskilinjalle pois vedestä ei itte asiassa oo kovin monimutkanen peli. Mieluummin kuitenki pitää kaiken aika yksinkertaisina.

Ehdotuksia sopivasta kanootista? Alan lähiaikoina huutelemaan sellasen perään, tarjotakin saa. Vielä ei tosin pysty ottamaan kanoottia haltuun, koska sille ei ole täällä kivikylässä tilaa, ja tukikohtaan olen menossa vasta myöhemmin keväällä.

-Niilo
*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
Avatar
Hobelf
Viestit: 685
Liittynyt: 24 Helmi 2012 08:05

Viesti Kirjoittaja Hobelf »

Suosittelen muovista tai viiluista rakennettue avokajakkia. Ns. bootleggerit on paljon nopeampia kuin kanootit, kantaa melkein saman kuorman &kajakin melominen kanoottia kevyempää. Uisteluvauhtia jaxaa kajakilla pitää yllä tuntikausia meloen.

Vaikka tommonen
http://www.bearwater.fi/kauppa/kajakit/ ... lico-145t/

Majoitteexi Tentsile, jos olet puurajan alapuolella
http://tentsile.com/
Niin lähelle jumaluutta kuin mahdollista, eikä lähemmäs -buddhalainen sanonta
luuppi
Viestit: 5544
Liittynyt: 09 Tammi 2013 20:24

Viesti Kirjoittaja luuppi »

En ole kalamies, mutta parhaat uistelut on ollu auringonlaskun aikaan (aurinkokennot?).

Anyways, talle
http://www.kayaktrollingmotor.com/
ei tarvi olla ihan oikee tasaperakanootti; eivatkos ne ole hankalia suunnanpitajia melottaessa?
Capella
Viestit: 370
Liittynyt: 18 Marras 2014 10:55

Viesti Kirjoittaja Capella »

Tai miten olisi ihan vain savolaismallinen soutuvene ja airot? Onko mitään niin kaunista kuin soutu-uistelu suomalaisessa kesäyössä, tyynellä järven selällä?
Niilo Pielinen
Viestit: 175
Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Niilo Pielinen »

No kas.

Merikajakilla matkavauhtini normaalikelissä on noin 4,5 km/h ja sillä menee päivässä kolmisenkymmentä kilometriä. Linkin kaltaista kajakkia en ole kokeillut, mutta minusta näytti muodoiltaan olevan ns. alkuvakaa. Kokeillematta varmaksi en osaa sanoa. Ajatuksen tasolla olen aika vahvasti avokanoottiin päin kallellani. (Juu, saapi vapaasti pitää outona)

Tentsile on metkan olonen majoite, mutta ei ehkä toimi ajattelemanani tukikohtana, jonne voin jättää niitä kamppeita, mitä en iltakalassa lahden poukaman toisella puolella tartte kyydissä, Toisaalta mahdollinen saalis (joka on yleensä sivuseikka, koska kalastaminen on mukavaa vaikka ei kokemusta enempää tulisikaan) olisi paremmin nälkäisiltä pienpedoilta turvassa? Koska tapana on, että kalastan vain sen minkä jaksan syödä ja/tai säilöä, niin tukikohdassa saattaa tulla kalastuksen suhteen luppopäiviä jos oikein Ahti palkitsee, silloin on mukava köllötellä ja vaikka lueskella tai muuten oleskella, vuoleskella puulusikoita ja muuta retkiaskaretta puuhata.

Osaan liikkua kanootilla (ja etenkin kajakilla) virtaavassa vedessä paremmin kuin soutuveneellä. Soutuvene on toki yksin myös pikkusen kinkkinen nostaa auton katolle, vaikka minussa voimaa onkin kuin (todella, todella)pienessä kylässä (josta kaikki ovat justiin nytten jossakin poissa) :)

Aurinkopaneelihan toki ei ole ajovoimana, vaan vain lataamassa akkuja, Kesäaikaan hyvällä aurinkokelillä oikein suunnatut paneelit (nimellisteholtaan yhtteensä 60W laatat) tuottavat päivän aikana noin 6h x 3A elikkä 24 Ah, tuon ylitte oman karkean arvauksen mukaan hankala päästä. Tuolla pitäsi iltahämärissä parin tunnin ajan nyt kuiteskin uistimenkin hilautua perässä (pl. haiperhot ja yli metrin mittaset jättiläiskalmarivaaput).

Skimmerillä ei ollu virrankulutuksesta, akun koosta tai toiminta-ajasta tietoa pikavilkasulla näytillä. Tasaperäsen voi koko lailla unohtaa. Olin miettinyt mahdollisen moottorin sijoittamista sivulle, mutta tuon tyyppisen systeemin kanssa olis paljonki parempi käytettävyydeltään, kunhan muistaa nostaa ylös rantautuessa.

-Niilo
*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
Niilo Pielinen
Viestit: 175
Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Niilo Pielinen »

Tadaa!

Kanootti on onnistuneesti tänään otettu kalastuskäyttöön =)

Huomioita:

* vapatelineet saa todennäköisesti kiinnitettyä aika mukavasti niin, ettei haittaa melontaa
* tuuli vie, joten ajoankkuri voisi olla mukava tavallisen kaveriksi
* haavin varren ei tartte olla kovin pitkä, taitettava malli toimii, jos muistaa kummin päin se kuuluu taittaa
* melaa ja vapaa on hankala pitää samaan aikaan hallussa, etenkin jos siiman päässä on kala
* uistinlaatikot pitää saada jotenkin muuten kuin laukkuun
* kunnollinen siimaleikkuri olisi kiva kuitusiimojen kans
* puuha on oikein oivaa lääkettä liikaa työmailla aika viettäneen vetreyttämiseen sekä henkisesti että fyysisesti

Olettama: Savustettua kalaa nautiskellaan huomenna lounaaksi =)


Tällä erää siis ei ollut muita varusteita kuin pari vapaa, haavi ja uistimia messissä.

Pientä listamuotoista hahmotelmaa kyytiin tulevista retkeily. ja kalastuskamppeista on jo olemassa, pistän tuohon kommentoitavaksi lähitulevaisuudessa.

-Niilo
*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
luuppi
Viestit: 5544
Liittynyt: 09 Tammi 2013 20:24

Viesti Kirjoittaja luuppi »

Kasien ja olkavarren liikkeet sailynevat esteettomina tallaisella
http://www.blackhawk.com/getattachment/ ... desize=700
... riippuu tietysti siita, etta paljonko niita uistimia kerralla haluaa mukaan. Leikkurikin on tuolta (istuessa) paremmin kasilla kuin vyolta.
Niilo Pielinen
Viestit: 175
Liittynyt: 19 Joulu 2015 12:54
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Niilo Pielinen »

Kas!

Kiitos vinkistä - ajankohtainen kun nyt on mietinnässä, että mikä olsi paras vaihtoehto. Olen kokeillut sellasia kelluntaliivejä, missä on taskuja kalastustarvikkeille ja myös perholiivejä normi kanoottiliivien päälle. Niissä vaan tapaa olla taskut aika pieniä haukivaappujen ja jerkkien rasioille.

Slingbag mitä kokeilin, jäi minusta vähän kylkipuolelle tielle eli olis tullu rajoittamaan miten lähelle reunaa polvillaan pääseen melomaan ja varmaan rajoittanut kallistamista (että kääntyy ketterämmin) mutta tuo linkin taskusysteemi on tutustumisen arvoinen.

Kohta vesille, nyt se viimeksi kyydistä unohtunut vapateline matkaan!

-Niilo
*Suunistaminen kokeellisella mentelmällä vaatii hyvät eväät matkaan...*
Vastaa Viestiin