Vaelluskertomus: Pembrokeshire Coast Path, Wales

[Kukko]

Hoi! Laitetaas tännekin kun sain vihdoin aikaan suomennoksen viime kevään Walesin reissusta. Abouttia 300km ja 10 päivää pitkin ja poikin Walesin tuulisia rantatörmiä. Toivottavasti teksti ja kuvat inspiroisi jonkun lähtemään vaikka samalle suunnalle! Laitan kolmessa osassa ja loppuun video. (En omista mobiililaitteita niin en tiedä skaalautuuko, mutta kuvat on tarkoitettu läppärin/tietsikan näytölle)

Matkat:
->lento Helsinki - Lontoo gatwick, juna Reading - Swansea - Kilgetty
<-bussi Cardigan - Carmarthen, juna Carmarthen - Swansea - Reading - Lontoo Gatwick. Lento kotiin.

PEMBROKESHIRE COAST PATH, WALES 2015
Siihen asti kaikki oli sujunut hyvin. Brittiläinen maaseutu oli näyttäytynyt junan ikkunasta viehättävänä ja aurinkoisena. Meren näkeminen sai sydämen pamppailemaan innostuksesta. Mutta heti kun astuin ulos junasta pääteasemalla Kilgettyssä, alkoi sataa. Vettä tuli kaatamalla, kuin antaen viimeisen varoituksen ja kysyen; halusinko todella tehdä tämän. Voisin vielä kääntyä takaisin.



Viimeisten ruokaostosten jälkeen kaunis sateenkaari johdatteli minut ensimmäiselle leirintäalueelle Stepasideen, noin puolen tunnin päähän.

PÄIVÄ 1, STEPASIDE - MANORBIER BAY (28.4)
Matka: 33 km
Aika polulla: 6:30 – 18:00
Kelpie campsite (5£, oli virallisesti kiinni)



Huura koristi telttaa aamulla, mutta olin nukkunut lämpimästi ja yllättävän levollisesti. Pikkulinnut hyppivät ja lauloivat kaikkialla, kun taitoin muutaman kilometrin matkan Amrothiin ja meren rannalle. Atlantti odotti, välkehtien kirkkaasti aamun auringossa.





Laskuvesi Saundersfootissa.




Lähellä Tenbyn kaupunkia ja sen värikkäitä taloja länsituuli voimistui yllättäen. Onneksi olin pian suojassa kaupungin keskustassa. Paikallinen urheilukauppa myi vain isoja kaasupatruunoita, mutta rautakaupasta löysin keskikokoisen Coleman-kaasun. Kuten aina, oli valtava helpotus löytää kaasu keittimeen.




Kolmen vartin lounastauon jälkeen jatkoin pitkin kilometrien mittaista hiekkarantaa kohti Penallya ja ensimmäistä armeijan ampuma-aluetta. Samalla kun itse hytisin viimassa, kävelivät paikalliset tyypillisesti shortseissa ja teepaidoissa.




Jo kaukaa erotin kiikareilla kuinka punainen lippu liehui mastossa sen merkiksi, että oli kierrettävä sisämaan kautta.



Lydstepissä ohitin valtavan loma-asuntolan, mutta Happy Acre leirintäalueella en tavannut ketään. Pitkän hetken pohdin leiriytymistä korkeiden rantatörmien päällä, mutta lopulta päätin taittaa viimeiset 6,5km Manorbierin lahteen.



Kelpeyn leirintäalue oli myös suljettu uusien wc-tilojen asennuksen takia, ja kirosin tuuriani. Mukavanoloinen, tuhti täti ei aluksi halunnut minun jäävän, muttei lopulta pystynyt vastustamaan helppoa rahaa. Lupasin pysytellä poissa silmistä pensasaidan vieressä. Keitin pastaa ja sain seuraa uteliaasta punarinnasta. Pilvet tummenivat taivaalla ja lupasivat sadetta yöksi.

PÄIVÄ 2, MANORBIER BAY - BOSHERSTON
Matka: 18 km
Aika polulla: 7:00 – 14:00
Ilmainen leirintäalue




Yöllä satoi kovaa, mutta aamussa oli positiivista värinää. Laiskat aallot löivät Manorbierin lahteen, kun jatkoin matkaa.




Broad Haveniin saakka kipusin ylös ja alas pitkin rantatörmiä. Ohitin useita hiekkarantoja, joista Barafundle Bayn paratiisiranta oli kaikkein vaikuttavin. Aurinko paistoi ja poltti, mutta länsituuli oli pureva ja sai olon kylmäksi heti kun pysähdyin.




Castlemartinin ampuma-alue oli myös käytössä, joten suuntasin sisämaan kautta kohti seuraavaa kylää ja ilmaista leirintäaluetta. Muita telttailijoita ei näkynyt, joten ilta tuntui pitkältä vähävirikkeisessä kylässä.



PÄIVÄ 3, BOSHERSTON - ANGLE
Matka: 25 km
Aika polulla: 6:40 – 14:30
Castle Farm campsite 5£



Jälleen kaunis aamu. Kävelin läpi peltojen kohti Castlemartinin sotilasparakkeja ja näköalatasannetta, jolta voi katsella kuinka armeija harjoittelee. Valitettavasti oli liian aikaista nähdä toimintaa, joten aamiaistauon jälkeen kohtasin pitkän asfalttiosuuden ennen kuin saavutin uudelleen meren. Takaa alkoi kuulua tykkien jylyä.




Matka Anglen niemimaan kärkeen oli täynnä kipuamista. Tuntui oudolta nähdä pohjoisranta, johon reitti vei, sillä sinne oli matkaa ainakin 50km pitkin Pembroken lahtea. Keskellä väylää nousi merestä kivinen linnoitus, Thorne Island, kuin Alcatrazin vankilasaari.



Angle oli hieman eloisampi kylä, josta löytyi mukiinmenevä leirintäalue. Seuraavana päivänä reitti suuntaisi läpi lahden pohjan asutusten ja teollisuuslaitosten. Suunnitelmana oli ohittaa kaikki se yhdellä kovalla rypistyksellä, sillä seuraava leirintäalue oli oikeastaan 45km päässä kaukana lahden toisella rannalla. Onnistuminen edellytti vahvaa tankkausta:


jatkuu...

[Kukko]

PÄIVÄ 4, ANGLE - SANDY HAVEN
Matka: 45 km
Aika polulla: 5:45 – 18:45
Sandy Haven camping 6£



Nukuin levottomasti kuunnellen kaukaisen öljynjalostamon matalaa huminaa, joka muistutti päivän haasteesta. Jaksaisin kyllä, jos asenne olisi kohdallaan. Jaoin etapin kolmeen osaan: ensin 4h30min Pembroken linnalle, sitten toiset 4h30 Milford Haveniin ja lopulta viimeiset 6,5km leirintäalueelle.



Öljynjalostamo häämötti etäällä kuin groteski temppeli, muistuttaen kaikesta teollisesta. Lähestyin sitä samalla kun aamu eteni.





Saavutin Pembroken linnan tavoiteajassa, ja istahdin lounaalle. Alkoi tihuuttaa kevyesti. Linnan jälkeen polku suuntasi metsikköön, jossa onnistuin hukkaamaan sen ja kävelin hetken väärään suuntaan. Pian törmäsin hermostuneisiin lehmiin, jotka lähentelivät ja mulkoilivat uhkaavasti. Vain todellinen ninja-hyppy ja nopeat jalat pelastivat seuraavan aidan toiselle puolelle. Hukattu aika ja ylimääräiset vaikeudet ärsyttivät suunnattomasti, ihan kuin päivä ei olisi jo muutenkin tarpeeksi hankala.



Lahden perällä polku muuttui asfaltiksi, ja päivä alkoi painaa raskaana. Ohitin yhä enemmän teollisia rakennelmia, mutta jollain tapaa ne olivat myös mielenkiintoisia, rumia mutta mielenkiintoisia. Satoi aina ajoittain, ja koko päivä menikin märillä jaloilla.



Viimeisistä kilometreistä en muista paljoakaan, mutta jossain vaiheessa aloin uskoa onnistumiseen. Lentäen vedetty loppu päättyi suunnattomaan pettymykseen; leirintäalue oli tyhjä ja jotenkin suljetun oloinen. Pitkään palloiltuani näin yhdessä lomaparakissa liikettä, ja rohkaistuin kysymään neuvoa. Asukas oli omistajan ystävä tai vastaava, ja antoi avaimen suihkuun maksua vastaan. En jaksanut ihmetellä ja pian vaivuin uupuneena uneen. Tuuli kävi ulkona yhä voimakkaammaksi kieputellen yksinäistä telttaani.

PÄIVÄ 5, SANDY HAVEN - MARTIN’S HAVEN
Matka: 20 km
Aika polulla: 7:00 – 14:00
West Hook Farm campsite 7£



Aivan leirintäalueen vierestä meri työntyi jokimaisena kohti sisämaata. Suiston yli vei astinkivet, jotka on mahdollista ylittää vain oikeaan aikaan päivästä. Tuona päivänä nousuvesi oli korkeimmillaan aamulla 6:05, ja laskuvesi 6h10min myöhemmin. Kivet ovat näkyvillä aikaisintaan kaksi tuntia ennen laskuvettä, joten saatoin ylittää ne turvallisesti 10:15 &#8594;. Olin ylhäällä jo kuudelta, ja odottaminen tuntui tuskalliselta. Lähdin puolentoista tunnin kiertotielle pitkin kapeita maalaisteitä. Sumu kätki kaiken, ja aina kun olin suojassa purevalta viimalta, hikoilin kuin höyrysaunassa. Kiertotien valitseminen tuntui typerältä ja uuvuttavalta, mutta onneksi saavuin Gannissa odottaville seuraaville astinkiville sopivaan aikaan.




Lähellä Dalen kylää sää muuttui kerrasta huonommaksi. Navakka itätuuli pyyhki niemenkärjen yli ja vettä tuli kaatamalla. Pysähdyin hetkeksi kahvion lämpöön. Ulkona paikalliset hullut vetivät maraton- ja ultramaratonkisaa.




Rikkinäiset kenkäni vuotivat kuin seula, mutta muuten sadevarustus piti kuivana ja oli piristävää kannustaa mutaisia juoksijoita. Mutta kurjassa säässä päätin oikaista Dalen niemen poikki ja suunnata West Hookiin niin nopeasti kuin pystyisin.



Tällä kertaa hyvin varusteltu leirintäalue oli auki ja paikalla oli muitakin telttailijoita. Mutta valitettavasti muita kävelijöitä ei näkynyt vieläkään. Ja kun viereisen teltan kahta samanikäistä tyttöä ei tuntunut minun tarinat kiinnostavan pätkääkään, alkoi reissun hauskuus luisua yhä kauemmaksi. Leirintäalue oli kauniilla näköalapaikalla, mutta harmittavasti sumu peitti näkyvyyden. Pimeys laskeutui ja alakuloisissa ajatuksissa saatoin vain toivoa taas kuivempaa keliä.

PÄIVÄ 6, MARTIN’S HAVEN - NEWGALE
Matka: 31,5 km
Aika polulla: 7:45 – 16:15
Newgale camping 7£



Seitsemältä sade oli pysytellyt hiljaa jo hetken, ja päätin jatkaa. Näkyvyys oli lähellä nollaa.




St.Brides Annin kirkon luona vaellukseni oli saada odottamattoman ja julman lopun. Tapasin hollantilaisen biologin ja valokuvaajan, joka tutki pieneliöitä rannan kivien ja lammikoiden lomassa. Juuri kun olin tervehtimisetäisyydellä, jalat lähtivät alta ja heitin lahjakkaasti selälleni liukkailla rantakivillä. Hetken huolimattomuus, mutaiset kengänpohjat ja niljakkaat kivet kostautuivat. Oli todellinen onni, etten satuttanut itseäni pahemmin, eikä kädessä ollut kamerakaan saanut kuin pienen naarmun. Tein varmasti unohtumattoman ensivaikutelman.



Maastojuoksijat olivat sotkeneet polun mutaiseksi liejuksi, jota oli tuskallisen vaikea kävellä. Aurinko tervehti hetkeksi Little Havenin luona, mutta hetkeä myöhemmin satoi jälleen.




Söin kylmän lounaan, puoli litraa jugurttia ja leipää. Kolmatta päivää märät sukat jalassa ja kylmässä tuulessa olo tuntui kurjalta. Noltonin jälkeen vastaan käveli vihdoin kaksi Coast Path- vaeltajaa. Nuoret brittimiehet kehuivat säätä ”What a lovely holiday weather!”, ja puskivat tuulta päin uljaasti kuin entisaikojen britit tutkiessaan imperiumin kaukaisimpia kolkkia.



Newgalessa odotti iso leirintäalue, jonka turvana oli vain kivinen merivalli. Telttani heilui tuulessa pahemmin kuin kertaakaan aiemmin. Oli kylmää ja märkää, ja ainoa vieraanvarainen paikka olla oli paikallinen pubi.

[Kukko]

PÄIVÄ 7, NEWGALE - WHITESANDS BAY
Matka: 31 km
Aika polulla: 6:30 – 17:30
Whitesands Beach campsite 7£



Rajun yön jälkeen aamu valkeni kuitenkin rauhallisena. Aallot löivät hiljaa vasten merivallia ja tuuli oli kadonnut jonnekin horisontin taakse. Tiesin sen kuitenkin tulevan vielä takaisin. Säätiedotuksen mukaan seuraavana päivänä tulisi 20mm vettä!



Nautin poutasäästä ja niistä 71:stä portaasta, jotka veivät Newgalesta ylös Cwm Maerin laelle. Kolmen tunnin ajan poukkoilin ylös ja alas keltaisen piikkiherneen loistaessa ympärillä ennen kuin saavuin Solvan nättiin kylään.




Matkalla kohti St.Davidia ohitin useita ryhmiä kiipeilemässä rantakallioilla. ”Coasteering” vaikutti hullun hommalta terävien rantakivien ja niiden lomassa kiehuvan meren yllä.



Caerfain lahdesta käännyin sisämaahan sivuretkelle kohti St.Davidia – Britannian pienimpään kaupunkiin. Puolen tunnin kuluttua saavutin vaikuttavan katedraalin vilkkaan pihan. Tunsin väsymystä ja olin pitkään miettinyt, teenkö sivutripin vai en, mutta katedraalin sisällä ratkaisu tuntui oikealta.




Viimeiset 14km olivat mahtavaa vaeltamista. Maisema tuntui aikaisempaa villimmältä, mutta Whitesands Beachin upea lahti oli täynnä surffaajia.




Surffaajat poistuivat paksuissa märkäpuvuissaan vasta viimeisen valon myötä, jolloin tummat ja uhkaavat pilvet täyttivät taivaan. Oli kylmää, ja paikan ainut kahvio oli mennyt kiinni jo viideltä. Tuuli yltyi ja kävi melkein myrskyisäksi. Leirintäalue tuntui suojattomalta, mutta en osannut arvatakaan mitä tuleman piti...



PÄIVÄ 8, WHITESANDS BAY - TREFIN
Matka: 18 km
Aika polulla: 8:00 – 14:30
Prendergast Caravan park 5£

Yön pikkutunneilla satoi ja tuuli ankarasti. Levottomuus lisääntyi hiljalleen, kunnes noin kuudelta tuuli jo niin kovaa, että se kyseenalaisti teltan kestokyvyn. Kurkistin ulos ja näin, kuinka iso leiriteltta oli lentänyt valkoisen pakettiauton katon yli. Samalla jalkopään pystykeppi antoi periksi oman taistelunsa. Räjähdin toimintaan. Hetkeäkään miettimättä suoritin hätäpoistumisen, jolloin alle minuutissa kaikki tavarat oli ulkona ja teltta matalana. Siirryin hieman järkyttyneenä läheisen wc-rakennuksen suojiin pakkaamaan. Onneksi mitään ei ollut hajonnut, toisin kuin totaalisesti vääntynyt naapuriteltta. Valkoisen pakettiauton mies oli telttaillut jo kaksi kuukautta, ennen kuin myrskytuuli laittoi hommalle lopun.



Toipumisen jälkeen jätin suojattoman rannan taakse ja suuntasin kohti Carn Penberryn massiivista hahmoa. Onneksi myös sää muuttui muutaman tunnin kuluttua ja kävelystä saattoi taas nauttia.





Porthgainin kylässä vietin ansaitun lounastauon.



Ja jo puolentoista tunnin kuluttua olin päivän määränpäässä, Trefinin kylän leirintäalueella. Muita telttailijoita ei näkynyt, ja huoltotoimien jälkeen suuntasin illaksi paikalliseen pubiin katsomaan Mestareiden Liigaa.




PÄIVÄ 9, TREFIN - FISHGUARD+
Matka: 35 km
Aika polulla: 6:00 – 17:00
Fishguard Bay Caravan and Camping park 15£



Vaikka vettä tuli aamulla paljon, tuntui sää vielä siedettävältä leirintäalueen suojassa. Mutta heti kun jätin kylän ja saavuin jälleen korkeille kallioille, iski todellisuus vasten kasvoja ja kovaa. Oikeastaan kaikki tuntui hieman epätodelliselta; eihän sellaisessa säässä yksinkertaisesti voinut jatkaa. Mitä olin oikein tekemässä? Sekoitus raivoavaa tuulta, kaatosadetta ja raekuuroja pieksi vaakatasossa niin kovaa, ettei toiseen suuntaan olisi ollut toivoakaan edetä.





Neljän tunnin ajan kamppailin tuulessa, joka horjutti selän takaa ja sivusta tasapainoa jokaisella askeleella. Vasta kun saavutin Strumble Headin majakan ja niemenkärjen, kääntyi reitti itään ja suojaan tuulelta. Aallot rauhoittuivat ja tummat pilvet katosivat.



Pysähdyin Portsychan pieneen, suojaiseen lahteen lounaalle. Siinä syödessä paikalle ui myös utelias hylje, joka teki useamman kierroksen lähelle rantaa. Seuraavien kolmen tunnin aikana matkalla Fishguardiin näin useita hylkeitä kelluttelemassa ranta-aallokoissa.




Olo tuntui lopen uupuneelta sateisessa Fishguardissa, mutta leirintäalue odotti 3km päässä.




Mutta taistelu oli sen arvoinen! Kallis, mutta huippuluokan leirintäalue sijaitsi upealla näköalapaikalla. Muita telttailijoita ei kuitenkaan ollut paikalla, joten ryömin ajoissa nukkumaan. Seuraava päivä olisi viimeinen voimainkoitos: kahden lyhyen päivän sijaan päätin vetäistä yhden pidemmän ja jättää vain muutama kilometri viimeiselle päivälle.




PÄIVÄ 10, FISHGUARD – ALLT-Y-COED
Matka: 36,5 km
Aika polulla: 6:00 – 17:00
Allt-Y-Coed Farm 5£



Kaunis aamu enteili mukavaa vaellusta ja täynnä energiaa suuntasin eteenpäin.



Polku jatkui kapeana ja pitkien heinien aamukaste kasteli jalat läpimäriksi saman tien. Olin kuivatellut yön aikana sukat ja kengät – turhaan! Ja koko kierros Dinas Islandin niemenkärjen ympäri oli täynnä lampaan- ja lehmänpaskaa. Mutta näin pyöriäiset! Lähellä Needle Rockin lintuluotoa, kaksi pyöriäistä ui lahtea pitkin, tummat selät aamuauringossa loistaen.





Huolimatta kauniista maisemista, mieli alkoi kääntyä huonompaa, sillä jalkoihin särki nyt kovasti. Ehkä keho oli aavistamassa lähestyvän lopun ja tahtoi antaa periksi. Odotin kovasti puolimatkan levähdystä Newportissa, mutta sade ja kylmyys iskivät jälleen. Söin nopeasti eväät ja jatkoin matkaa, synkkä virne naamalla.






Yli 500 porttia ohitetaan Coast Pathin aikana ja nyt jäljellä oli enää vain 36. Loppu oli lähestymässä.



Mutta viimeiset 20km piti olla reitin rankimmat. Kauneimmat myös ja onneksi jätin sadepilvet taakseni. Witch's Cauldronissa pidin pitkän tauon ja vaikka ensiksi tuntuikin siltä, että pysähtymisestä oli enemmän haittaa kuin hyötyä, sain jalat vielä kerran lämpimiksi ja liikkeelle.





Viimeiset tunnit menivät tuntematta kipua tai väsymystä; vain voitonmaku kielen päällä ja ympärillä upeat maisemat. Kiipesin rannikon mittapuulla massiivisen Foel Hendren kylkiä kuin parhaimpina päivinäni Alpeilla. Oli helppo hymyillä Cemas Headissä, lähellä viimeistä leirintäaluetta.






PÄIVÄ 11, ALLT-Y-COED - CARDIGAN
Matka: 8,5 km
Aika polulla: 8:00 – 9:40

Viimeisenä päivänä kävelin vain hiljakseen reitin viralliseen lopetuspisteeseen ja siitä Cardiganin kylään. Heti kun nousin Carmartheniin vievään bussiin, alkoi sataa. Ja Carmarthenissa vettä tuli taas kaatamalla. Tunnit kävivät hitaasti, ennen kuin Lontoon Gatwickiin suuntaava juna saapui.



YHTEENVETO
Omat odotukset olivat ehkä turhan korkealla vaelluksen suhteen ja pienoinen pettymys valtasi lopulta mielen. Sää ei ollut parhain, ei tosin huonoinkaan, mutta verrattaessa todella aurinkoiseen jaksoon juuri ennen omaa reissuani, tuntuu pakosti hieman epäonniselta. Jatkuva kova tuuli pääsi todella ihon alle, ja iltaisin tai aina kun pysähtyi, tuli nopeasti todella kylmä. Toinen harmittava seikka oli muiden Coast Path-vaeltajien täydellinen poissaolo. Tykkään tarinoida muiden vaeltajien kanssa ja tuntea kuuluvansa samaan yhteisöön, mutta nyt olin ainut vaeltaja telttailemassa joka ikisellä leirintäalueella. Ehkä oli liian aikainen ajankohta tai vain huonoa tuuria. Wild camping tuntui hyvin hankalalta, koska sopivia telttapaikkoja on vaikea löytää; toisella puolella odottaa jyrkkä tiputus mereen ja toisella aita. Lisäksi siihen tarvittaisiin aina maanomistajan lupa. Onneksi leirintäalueita on riittävän tiheään.



Reitti tuntuu ehkä muutaman päivän liian pitkältä. Olisi parhaimmillaan viikon mittaisena. Joka tapauksessa, rannikon maisemat ovat kauniit ja meri kiintoisa matkakumppani. Lisäksi, jos on kiinnostunut linnuista, saa vielä enemmän irti! Kannattaa ottaa pienet kiikarit mukaan, en katunut.

REISSUVIDEO:
PEMBROKESHIRE COAST PATH 2015

[luuppi]

Hienoja kuvia taas kerran. Mutta juuri kun paasit eraaseen Walesin mielenkiintoisimpaan paikkaan, niin lahdit pois (aika ei varmaan sallinut?):
"The towns which comprised Cardigan Boroughs varied slightly over this long period, but primarily consisted of Cardigan, Aberystwyth, Lampeter and Adpar"
- ei hataa, BBC:n uusi poliisisarja on kuvattu tuon Aber'in ymparistossa, eli virtuaalisesti paasee tutustumaan

[Capella]

Pitiköhän joskus lähteä ruokamatkalle tuonne, kun näytti niin hyvältä nuo ateriat